Anteeksi, että aloitin uuden keskustelun vaikka "Bentsot kunniaan" kirjoitus oli täyttä asia. Yritän saada vain pitkähköä esseetäni enemmän näkyville ja luetuksi, kuin ketjun viimeisenä lenkkinä.
Kiitos kaikille paljon vaikuttavista kokemuksista. Voin yhtyä pitkälti teidän mielipiteisiinne. Elämäni pahin helvetti taitaa olla tältä erää takana. En toivoisi edes pahimman m***fukkerin joutuvan kokemaan samoja olotiloja.
Jouduin sairaslomalle elokuun (2011) puolessavälissä - masentuneisuuden ja ahdistuneisuuden vuoksi. Salon aikuispsykiatrian päiväosastolla päätettiin
pikkuhiljaa vähentää Opamox-annostani (alkuannos taisi olla 4 x 15 mg). Toinen lääke, josta luovuttiin kylläkin välittömästi, oli Klotriptyl. Olin todennut pelkän Klotriptylin ilta-annoksen (4 x 20 mg) ensinnäkin hyväksi "uniläkkeeksi" ja toiseksi rauhoittavan vaikutuksen kestävän seuraavan iltapäivän puolelle ilman väsymystä, mutta myös ilman ahdistuksia. Olin ollut Klotriptyl-lääkityksellä täysin aktiivinen ja työkykyinen ja Opamox oli vain ensiapu lähinnä sosiaalisesti ahdistavien tilanteiden hoitamiseen. Lääkäri ohitti pyyntöni saada Opamoxin
sijasta Klotriptylin, lyhyesti kommentoimalla, että tämä ratkaisu "on nyt todettu sopivammaksi".
Lisäksi sain nukuttavana lääkkeenä neuroleptien kategoriaan kuuluvaa Ketipinoria (100 mg) ja mielialalääke Triptyliä (25 mg).
Klotriptylin poisjättäminen aiheutti sen, että keskityin täysin Opamoxin säästämiseen illaksi. Kun päivän kokonaisannos pieneni, stressasin jo etukäteen tulevaa yötä. Päivät yritin huonolla menestyksellä ottaa osaa päiväyksikön ryhmätoimintoihin. Nolot paniikkikohtaukset, tärinät, sekoamisen tunne olivat jatkuva ongelma. En ollut sosiaalinen, vaan tärisevä luuseri,
pelokas ja ihmeellinen friikki, jota hoitajat kyllä jaksoivat kuunnella, mutta päiväosaston lääkärille toiveeni kaikuivat kuuroille korville. Lekuri pysyi linnoittautuneena omassa toimistossaan. Tämä - vielä erikoistuva uusi lääkäri - oli myöntänyt erään potilaan hoitoneuvottelussa, ettei uskaltanut muuttaa potilaan lääkitystä, sillä tiesi tai uskoi hänen lääkemääräyksiä seurattavan
ylemmän auktoriteetin taholta ja pelkäsi erikoistumisensa puolesta.
Päiväosastolla potilaalla oli hoitoneuvottelu lääkärin kanssa keskimäärin kerran viidessä viikossa. Minä onnistuin anomaan pari ylimääräistä puhetuokiota, ilman merkittävää tulosta.
Useat potilaat ihmettälivät bentsojen korvaamista Ketipinorilla tai muilla vastaavilla mömmöillä. Ketipinor aiheutti minulle todella epätodellisen olon. Tuntui kuin olisin ollut koko ajan unessa, en todellisessa maailmassa. Päätin itse lopettaa Ketipinorin ensimmäisenä. Jäljelle jäivät
Triptyl ja asteittain vähenevä Opamox 15 mg (x 3 -> x 2,5 ->x 2 ... )Kahden Opamoxin kohdalla päätin sanoutua irti hoidosta.
Hankkiuduin Salon yksityiselle (Mehiläiseen). Kaikki lääkkeeni (Triptyyliä
ja paria Opamoxia lukuunottamatta) olivat loppuneet. Mehiläisen psykiatri ei uskonut, että HOITOSUHTEENI OLI PÄÄTTYNYT!!!!!!! psykiatrian päiväosastolla. 45 minuutin keskustelu päättyi siihen, että lähdin Mehiläisestä vain 80 euron lasku kädessä ilman reseptiä. Lääkäri vaati saada sairaskertomukset mielenterveystoimistosta. Tosin sain seuraavana päivänä tietää,
että em. lääkäri olisi vasta 14 päivän päästä paikkakuntani Mehiläisessä. Siihen mennessähän olisin kerinnyt tappamaan itseni.
Mehiläisessä käynnin jälkeen otin jäljellä olevat muutaman Opamoxin. Sen jälkeen pakenin ahdistustiloja käyttämällä alkoholia. Alussa se auttoi hieman. Pian olin tilanteessa, jolloin alkoholikaan ei auttanut. Oloni oli helvetillinen ilman viinaa ja karmea viinan kanssa. Harkitsin niinkin alhaista pakkolääkettä kuin sytkärin imppaamista keinojen loppuessa.
Ambulanssi kävi lopulta hakemassa minut. Ensiavussa vartijat ja lääkärit pitivät minua aisoissa mies- ja naisvoimin. Puhalsin n. 3 promillea ja sain jotain kouristuspiikkiä kankkuun.
Kiitos kaikille paljon vaikuttavista kokemuksista. Voin yhtyä pitkälti teidän mielipiteisiinne. Elämäni pahin helvetti taitaa olla tältä erää takana. En toivoisi edes pahimman m***fukkerin joutuvan kokemaan samoja olotiloja.
Jouduin sairaslomalle elokuun (2011) puolessavälissä - masentuneisuuden ja ahdistuneisuuden vuoksi. Salon aikuispsykiatrian päiväosastolla päätettiin
pikkuhiljaa vähentää Opamox-annostani (alkuannos taisi olla 4 x 15 mg). Toinen lääke, josta luovuttiin kylläkin välittömästi, oli Klotriptyl. Olin todennut pelkän Klotriptylin ilta-annoksen (4 x 20 mg) ensinnäkin hyväksi "uniläkkeeksi" ja toiseksi rauhoittavan vaikutuksen kestävän seuraavan iltapäivän puolelle ilman väsymystä, mutta myös ilman ahdistuksia. Olin ollut Klotriptyl-lääkityksellä täysin aktiivinen ja työkykyinen ja Opamox oli vain ensiapu lähinnä sosiaalisesti ahdistavien tilanteiden hoitamiseen. Lääkäri ohitti pyyntöni saada Opamoxin
sijasta Klotriptylin, lyhyesti kommentoimalla, että tämä ratkaisu "on nyt todettu sopivammaksi".
Lisäksi sain nukuttavana lääkkeenä neuroleptien kategoriaan kuuluvaa Ketipinoria (100 mg) ja mielialalääke Triptyliä (25 mg).
Klotriptylin poisjättäminen aiheutti sen, että keskityin täysin Opamoxin säästämiseen illaksi. Kun päivän kokonaisannos pieneni, stressasin jo etukäteen tulevaa yötä. Päivät yritin huonolla menestyksellä ottaa osaa päiväyksikön ryhmätoimintoihin. Nolot paniikkikohtaukset, tärinät, sekoamisen tunne olivat jatkuva ongelma. En ollut sosiaalinen, vaan tärisevä luuseri,
pelokas ja ihmeellinen friikki, jota hoitajat kyllä jaksoivat kuunnella, mutta päiväosaston lääkärille toiveeni kaikuivat kuuroille korville. Lekuri pysyi linnoittautuneena omassa toimistossaan. Tämä - vielä erikoistuva uusi lääkäri - oli myöntänyt erään potilaan hoitoneuvottelussa, ettei uskaltanut muuttaa potilaan lääkitystä, sillä tiesi tai uskoi hänen lääkemääräyksiä seurattavan
ylemmän auktoriteetin taholta ja pelkäsi erikoistumisensa puolesta.
Päiväosastolla potilaalla oli hoitoneuvottelu lääkärin kanssa keskimäärin kerran viidessä viikossa. Minä onnistuin anomaan pari ylimääräistä puhetuokiota, ilman merkittävää tulosta.
Useat potilaat ihmettälivät bentsojen korvaamista Ketipinorilla tai muilla vastaavilla mömmöillä. Ketipinor aiheutti minulle todella epätodellisen olon. Tuntui kuin olisin ollut koko ajan unessa, en todellisessa maailmassa. Päätin itse lopettaa Ketipinorin ensimmäisenä. Jäljelle jäivät
Triptyl ja asteittain vähenevä Opamox 15 mg (x 3 -> x 2,5 ->x 2 ... )Kahden Opamoxin kohdalla päätin sanoutua irti hoidosta.
Hankkiuduin Salon yksityiselle (Mehiläiseen). Kaikki lääkkeeni (Triptyyliä
ja paria Opamoxia lukuunottamatta) olivat loppuneet. Mehiläisen psykiatri ei uskonut, että HOITOSUHTEENI OLI PÄÄTTYNYT!!!!!!! psykiatrian päiväosastolla. 45 minuutin keskustelu päättyi siihen, että lähdin Mehiläisestä vain 80 euron lasku kädessä ilman reseptiä. Lääkäri vaati saada sairaskertomukset mielenterveystoimistosta. Tosin sain seuraavana päivänä tietää,
että em. lääkäri olisi vasta 14 päivän päästä paikkakuntani Mehiläisessä. Siihen mennessähän olisin kerinnyt tappamaan itseni.
Mehiläisessä käynnin jälkeen otin jäljellä olevat muutaman Opamoxin. Sen jälkeen pakenin ahdistustiloja käyttämällä alkoholia. Alussa se auttoi hieman. Pian olin tilanteessa, jolloin alkoholikaan ei auttanut. Oloni oli helvetillinen ilman viinaa ja karmea viinan kanssa. Harkitsin niinkin alhaista pakkolääkettä kuin sytkärin imppaamista keinojen loppuessa.
Ambulanssi kävi lopulta hakemassa minut. Ensiavussa vartijat ja lääkärit pitivät minua aisoissa mies- ja naisvoimin. Puhalsin n. 3 promillea ja sain jotain kouristuspiikkiä kankkuun.
Vastaukset 4
Vanhimmat
Aka-Pelle jatkaa....
Aamulla heräsin selviämisassemalta, jossa lääkäri ihmetteli sekavaa (yhden promillen) puhettani. Sanottavaa olisi ollut paljon lääkärille. Kaamea infotulva päässäni en saanut puheestani loogisesti etenevää. Lääkäri sanoi minulle, että kaikki ns. "kertomuksessani" ei loksahtanut kohdalleen :))))) Siinä hän oli kyllä varmasti oli oikeassa.
Lähdin selviämisasemalta kävellen kotiini ilman tabun tabua. Jaksoin puoliväliin asti. Sitten tilasin taksin. Kotona jatkoin juomista kaameassa tärinässä.
Vanhempani (vanha pariskunta) saapuivat iltapäivällä luokseni satojen kilometrien päästä toiselta puolelta Suomea. He järkyttyivät riutuneesta olotilastani ja vääristyneistä kasvoistani ja antoivat minulle kassin
pohjaltaan löytynyttä vanhaa Diapamia, joka auttoi melko pian. Vuorokauden sisällä pääsin toisen paikkakunnan yksityiselle psykiatrille vanhempieni kyyditsemänä ja tukemana itse vastaanotolla. Lääkäri määräsi minulle Opamox ja Klotriptyl-reseptit.Nyt kaksi päivää vastaanoton jälkeen olen suht'
hyvässä kunnossa krampeista jäänyttä kipua lukuunottamatta.
Tässä väitteitä, joita tämän sivuston bentsokeskusteluissa on tullut esille ja joista olen samaa mieltä.
1) yleensä uudet psykiatrit ja varsinkin terveyskeskuslääkärit on peloteltu. He poistavat tai vähentävät bentsoja nimenomaan niiltä, jotka niitä tarvitsevat.
2) bentsojen väärinkäyttäjät ja sekakäyttäjät likaavat OIKEIDEN POTILAIDEN maineen. Ne, jotka oikeasti tarvitsevat lääkettä, eivät vedä kourallista kerralla viinan säestyksellä ja lepää euforiassa. Lääkärin määräämä KOHTUULLINEN
annos päivässä riittää.
3) Bentsojen toleranssi ei itselläni juurikaan ole lisääntynyt 16 vuoden käytön aikana. Pystyn ottamaan tabletteja jopa vähemmän kuin lääkäri on määrännyt. Pääasia on, että betsoja on saatavilla, jos niitä tarvitaan.
4) Bentsot yritetään kiertää muilla lääkkeillä:
a) neurolepteillä, jotka on tarkoitettu skitsofreenikoille, epileptikoille tai
bibolaari-tapauksille.
b) masennuslääkkeillä tai hermokipulääkkeillä
5) Jos potilas tuntee olonsa siedettäväksi, hyväksi tai jopa erinomaiseksi bentsojen avulla (nyt ei puhuta mistään lääkehumalasta tai euforiasta), miksi hänelle sopiva lääkitys pitää väkivalloin poistaa häneltä syösten hänet
kauheisiin yksityisiin ja nöyryyttäviin julkisiin paniikkitiloihin.
Myrkkypaketti oli kannettu jo asuntooni, mutta selvisin viime hetkessä sisukkuudella itsemurhalta.
Tämä oli elämäni tähän asti kauheinta paniikkia.
Tämä on myös ensimmäinen kerta, kun tunnen näin suunnatonta auttamisen halua tällaisista psykiatrisista kokeiluista kärsiviä ihmisiä kohtaan.
Aka-Pelle
Ensinnäkin kiitos Aka-Pelle, että jaoit kokemuksesi. Harmi, että jouduit käymään noin helvetillisen ruletin, ennen kuin lääkityksesi PALAUTETTIIN. Eikö olekin naurettavaa, millaisen ruljanssin joutuu käymään vain, jotta saisi tarvittavan lääkityksen...
En todella tajua tuota, että miten bentsojen vähentäminen tuollaisessa tilanteessa voisi parantaa muka oloa. Et kuitenkaan mennyt ruikkaamaan niitä lisää, vaan elämäntilanteesi vain pääsi siihen pisteeseen, ettei lääkkeetkään enää sillä hetkellä pitäneet tunnetiloja tasassa. Kyllä minullakin pannarit tulee välillä läpi, lääkityksestä huolimatta. Ne ovat aina rankkoja aikoja, ja silloin pitää vain näköjään purra hammasta ja kärsiä, muuten saattaa lääkäri viedä lääkkeet ja määrätä tilalle jotain joka vain pahentaa olotiloja (ei välttämättä uutta lääkitystä, mutta jotain sormimaalailua päiväpolilla tms.).
Yksi mikä tuosta jäi pois on se, että miksi pitää mennä muuttamaan jo sairaseläkkeellä toistakymmentä vuotta olleiden potilaiden bentsoja, tai lääkitystä ylipäätään, kun kerran kyseisillä annoksilla tulevat toimeen, eivätkä pyydä niitä lisää, vaan haluavat vain jatkaa samalla lääkityksellä, koska se toimii. Tuossa vaiheessa naurettavin vastaus on lääkkeen aiheuttama riippuvuus. Olisi eri asia, jos potilaan olossa olisi tapahtunut jokin merkittävä positiivinen tai negatiivinen muutos tai kuuluisi kuntoutuksen piiriin. Jos kyseisestä henkilöstä ei selvästi enää ole työmarkkinoille sairauden ja jo iänkin puolesta, niin voisivat jättää kyllä rauhaan.
Aloittamassani ketjussa "Bentsot kunniaan", joku kävi kirjoittamassa, että maksa 80€ yksityiselle, niin sieltä niitä bentsoja saa. Kuten kertomuksestasi voidaan todeta, asia ei aina ole näin. Onneksi kävit toisella lääkärillä, joka ilmeisesti ymmärsi tilanteesi ja sen vakavuuden ihan eri tavalla (kuuluisikohan vähän kokeneempaan kaartiin?).
Tuokin on muuten ihan totta, että PH:sta tai vastaavasta kärsivä ei välttämättä syö kaikkia bentsoja, joita hänelle määrätään, vaan tulee toimeen vähemmällä. Monille on kuitenkin tärkeää, että jos tilanne muuttuu hetkellisesti huonommaksi, niin lääkkeitä on silloin myös varalla ja pariksi päiväksi voi vaikka nostaa hieman annostusta (esim. jos on jokin ahdistusta aiheuttava tapahtuma tulossa), ja sitten taas palata normaaliin.
Tsemiä kaikille, ja jatkakaa toki kokemuksienne kertomista. Nyt löytyy jo kaksikin ketjua, jotka käsittelevät aika paljon samaa aihetta. :O)
Järkyttäviä kokemuksia teillä ! Ja niin tosi hyvä että kirjotatte niistä. Mun päähän ei mene tuollainen kohtelu. Jos kerran lääkettä tarvii niin sitä tarvii. Voi hyvänen aika sentään. Itselläni paha paniikkihäiriö ja ahdistuneisuus ja jos bentsot evättäs , mitä kyllä joskus on mullakin yritetty , niin en pystys poistua kotoani. Mikähän idea tuossa "pakkovähentämisessä" oikein on kun monikaan oikeasti bentsoja tarvitseva käyttää niitä ihan asianmukasesti. Itse käytän ihan todella minimaalisen määrän ja pahimpina päivinä toki enemmän mutta väärinkäyttäjäks en ala. Eikä varmasti moni muukaan niitä oikeasti tarvitseva. Tsemiä !
GREAT TO FEEL SANE AGAIN!
Noin kolmen kuukauden hulluna olo ja täysi inferno (bentsovieroitus) loppui pari päivää sitten viiden Klotriptyl-tabletin ilta-annokseen. Aamuisin herään virkeänä noin seitsemän tunnin yöunen jälkeen. Keskustelen ihmisten kanssa vapautuneesti, en kärsi sosiaalisista fobioista ja jaksan olla aktiivinen. En ole millään tavalla sekaisin tai "hitaallakäyvä" iltalääkitykseni vuoksi - enkä tarvitse päivällä minkäänlaisia rauhoittavia. Kello 19:n jälkeen saattaa olla lievää rauhattomuutta, joka ei häiritse tai vaadi toimenpiteitä.
Minä ja vanhan linjan kokenut psykiatri taisimme olla oikeassa siinä asiassa, etta potilas tietää itse, milloin hänen
asiansa ovat hyvin. Nuoret ja varmasti kunnianhimoiset psykiatrit ovat ottaneet nykyisen suuntauksen, ts. "eksperttien" yleisen bentsovastaisuuden, todella tosissaan. Perusteinaan heillä on bentsopotilaiden tunne-elämän tylsistyminen, älykkyysosamäärän laskeminen jne...
Omalta kohdaltani voin sanoa, että tunne-elämäni on nyt kohdallaan (todistajia itseni lisäksi on) eli pystyn ajattelemaan muitakin ihmisiä omien ahdistusteni sijaan. Älykkyyteni ja työkykyni on parempi nyt kuin bentsottomana aikana. Jos joku besserwisser epäilee väitettäni, olen valmis valvottuun testiin.
Vielä pari sanaa historiikistäni:
Ala-asteen kolmannella luokalla alkaneet oireet (paniikkikohtaukset, sosiaaliset ahdistukset ja jännitys) jatkuivat ylä-asteella (jolloin taudinkuvaan tuli stressistä aiheutunut vilustumis-/kuumekierre), lukiossa ja yliopistossa. Pakenin yliopistosto-opintojeni aikana tilojani lähes päivittäiseen alkoholin käyttöön. Ylioppilaiden Terveydenhoitosäätiöstä sain elämäni ensimmäisen bentson (Opamoxin) ja huomasin tuntevani itseni normaaliksi ihmiseksi.
Yli kymmenen vuotta opettajana toimineena olen itse havainnut oppilaiden keskuudessa kaksi SELVÄÄ esimerkkiä vastaavasta "yliherkästä persoonallisuushäiriöstä". Toinen on todistajien mukaan nykyään kokopäiväalkoholisti. Puututtuani aikoinani tämän oppilaan epänormaaliin käyttäytymiseen, silloiset kollegani totesivat, että täriseminen, jatkuva kireys ja värisevä ääni kuuluvat normaaliin lukiolaisen opiskelustressiin. Voi v***u! Niinpä niin!
Alkoholista haluan luopua täysin ja, jos raittiit päivät jatkuvat niinkuin nämä mahtavat päivät, siinä varmasti onnistun. Bentsoista luopumiseenkin varmasti voisi olla ratkaisu eli "ns. Kaikkivaltiaan apu". Sitä rukoilin kolme kuukautta kädet ristissä ja jalat lootus-asennossa. Eipä auttanut minua "Korkeampi Voima" ainakaan suoranaisesti, vaan huolestuneet omaiset, jotka estivät itsemurhan viimeisellä hetkellä ja kuljettivat minut todelliselle ammattiauttajalle.
LÄÄKÄRIT: tehkää potilaillenne joku verestä otettava huumetesti ja selvittäkää jollakin s*****nan tavalla (vaikka omilla silmillänne), onko kyseessä lääkkeiden väärinkäyttäjä/viihdekäyttäjä/sekakäyttäjä/hörhö VAI apua tarvitseva "yliherkästä persoonallisuushäiriöstä" kärsivä mattimeikäläinen.