Muutos vanhaan sukupolven vaihdos kirjaan

Lucky Maam

Olisin kysynyt onko kenelläkään tietoa voiko tehdä jo 10 vuotta sitten tehtyyn sukupolven vaihdokseen muutoksia olevaan sopimukseen? Olemme aikanaan tehneet verotusta silmälläpitäen kauppakirjat, jossa meille jatkajan vanhemmille on jäänyt elin-ikäinen asuma-oikeus tilalla, talon päädyssä olevassa pienessä asunnossa. Asunnon lisäksi meille kuuluu sähkö ja vesi. Nyt olemme ajatelleet useaan otteeseen lukiessamme tätä tehtyä sopimusta, ja tulleet siihen tulokseen että on ehkä ollut kohtuutonta tehdä tämä sopimus sana sisältöineen, mutta silloin kun se tehtiin olimme vain me 3 tilalla olevat, vanhemmat ja jatkaja ja, se tuntui hyvälle ja sopi siihen aikaan. Olimme kuin yhtä perhettä edelleenkin,söimme samasta padasta ja ,minä mummo siivosin ja leivoin,auttelimme siinä missä pystyisimme ja asiat olivat hyvin. Vieläkin asiat ovat hyvin ja kunnossa, mutta poikamme perhe on kasvanut, 3lasta ja vaimo. Mummo ei enää ole heidän kodissa leipomassa tai siivoamassa, vaan olemme omissa huushollissa, tapaamme joka päivä, ja puhumme niitä näitä, myös maatalouden hasteista ja kuinka se on muuttunut vuosien varrella enemmän ja enemmän liikeyritykseksi,tehokkuus lisäätynyt, pienet hukkuu jalkoihin, ja suurempien pitää vaan luottaa hyvään tuuriin, ja sään haltijaan. Mutta asian:Jos haluaisimme maksaa pojallemme hieman vuokraa, sähköstä ja vedestä, niin kuinka se tapahtuisi ettei sitä rinnasteta pääomatuloksi? Eli kaunis ele hänelle päin kun saamme asua ja olla tässä kaiken keskellä ja nauttia heidän ja ihanien tenavien seurasta, auttaen toisiamme silloin kun tarvetta ilmenee ja jaksamme.Mitä enemmän ajattelen asiaa, niin tänään tuntuu että siihen aikaan hieman liian suurpiirteisesti tehtiin sanamuodoista sitoavia, olisin iloinen jos joku kertoisi miten asiaa voitaisiin hoitaa ilman suurempaa paperisotaa.

2

<50

    Vastaukset 2

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Omalehmä ojassa

      verotusteknisiä jujuja, ja nyt jo kaduttaa, maksat hieman olisko lahjavero oikea nimike ja vuokrasopimus jatkajien kanssa siinä se, ikävä kyllä kustannuksia tulee runsaasti ja yhteiskunta tuskin tässätapauksessa tukea antaa.

    • TROLLI.

      TROLLI

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Kuhmolainen opettaja tuomittu vainoamisesta

      https://yle.fi/a/74-20248184 ”Kuusikymppinen kuhmolaisnainen piinasi naapureitaan lähes kahdeksan vuoden ajan. Nainen
      Kuhmo
      35
      1779
    2. Nyt se syksy on sitten alkanut

      Esimerkiksi tänään sataa aamusta iltaan, ja nytkin.
      Maailman menoa
      79
      1321
    3. Olet nainen ollut vaikein rasti

      Eniten olet tunteitani myllännyt ja niitä kuluttanut, ja tuottanut. 🤔
      Ikävä
      84
      1271
    4. Elämäni biisi -paljastus: Tänä lauantaina 26.9. nämä julkkikset istahtavat sinisille sohville!

      Katsotko Elämäni biisiä? Elämäni biisi on monen suomalaisen suosikki. Vieraslista lauantaina 26.9. tarjoilee vieraita m
      Tv-sarjat
      13
      1156
    5. Anteeksi J-mies

      Anteeksi että myötävaikutin siihen että rakastuit minuun, jota et voi koskaan saada. Viimeksi kun näimme ja katselimme t
      Ikävä
      129
      1065
    6. Mihin Asiakirjat ovat voineet kunnasta kadota???

      LUE kuinka verorahoja haaskattiin Yle: Ähtärin pandalaskelmat salattiin ja hukattiin - Satakunnan Kansa https://share.
      Ähtäri
      93
      970
    7. Riittääkö mahkut

      Kaivattuusi 🤭.
      Ikävä
      74
      969
    8. Mitä muuta on olemassa kuin lisääntyminen

      Jos mies ei pääse lisääntymään niin mikä hänen osansa elämässä on? mitä jää jäljelle? Hän on vain muiden palvelija kok
      Sinkut
      147
      781
    9. Ähtäri on taas TV: n ja radion ykkösuutinen

      Uusi podcast on julkaistu ja on nyt kuunneltavissa. Mot on tehnyt hyvää työtä! Mikko Savola ja kepu ei ota mitään vast
      Ähtäri
      52
      742
    10. Siinä kävi mies nyt niin että tämä ämmä muuttaa ulkomaille

      Vuonojen maa kutsuu, joten ei hätää. Et kuule minusta enää. 😂 Lycka till! Ämmä riittää.
      Ikävä
      86
      717
    11. Moottoripyöräonnettomuus

      Mopomiitissä tapahtunut onnettomuus ja uutisointi. Ajoradan ylityksen vaarallisuudesta ei mitään uutisointia. Ei myöskää
      Alajärvi
      56
      670
    12. Suomen 4. seksikkäin mies Miika Nousiaisen tilalle - Pitääkö olla huolissaan palaa tv:seen

      Suosittu keskusteluohjelma tekee paluun. Tällä kertaa panelistina ei jatka enää Miika Nousiainen, vaan hänen tilalleen t
      Suomalaiset julkkikset
      13
      659
    13. Uusi ruokapaikka

      Tuleeko Haapavedelle uusi lounaspaikka ,haetaan kokkia? Uusi firma kyseessä
      Haapavesi
      27
      648
    14. Minulla on ikävä Sinua kulta, rakas

      Olisitpa lähelläni, tarvitsen sinua ❤️
      Ikävä
      43
      635
    15. haluatko lopettaa

      ihan lopullisesti
      Ikävä
      146
      634
    16. Miten sinä voit?

      Kysytkö kukaan sitä sinulta? Olen huomannut, että jos kohtaa empaattisen ihmisen ja hän kysyy noin, saattaa padot murtua
      Ikävä
      93
      622
    17. Kerro kolme hyvää asiaa

      Kaipaamastasi ihmisestä ja lisää perään onko kaivattusi n vai m 😍
      Ikävä
      28
      618
    18. Tilanteenne

      Onko tilanteenne tällä hetkellä hyvä?
      Ikävä
      51
      617
    19. Jos oikeasti haluat mies

      Tiedät mitä on tehtävä. Luotan, että etenet jos haluat. En voi tehdä enää mitään kun ei ole numeroasi.
      Ikävä
      95
      605
    20. 47
      577
    Aihe