Onko seksi miehelle pelkkää seksiä?

AfRiCa**

No niin, kirjoittelenpa tässä tänne "dilemmastani" (jos tätä siksi voidaan kutsua).
Olen 27v nainen. Netin kautta aloitin tosiaan ns. seksisuhteen erään miehen kanssa (koska en halua suhdetta ja ei kyllä olisi aikaakaan).

Seksi on mulle ollut aina tärkeetä ja varsinkin viime vuosina olen ns. vapautunut aivan täysin, nautin seksuaalisuudestani ja naiseudestani. Ja koska en ole ollut suhteessa pitkään aikaan, idea seksisuhteesta oli siten melko luonnollinen.

Dilemma tässä on siis juurikin se, että nyt kun ollaan tapailut jo joitakin kertoja, olen alkanut ihastumaan. Oikeastaan aika pahastikin. Jo ensimmäisellä kerralla ihmettelin miten kaksi ihmistä voikaan sopia yhteen niin hyvin seksuaalisella tasolla, ja netin kautta (!).

En ole avautunut näistä ajatuksistani, sillä en aio olla se nainen, joka alkaa ns. odottamaan mieheltä tunteita ja rakentamaan jotain pilvilinnaa. Tekisi kyllä mieli kertoa kuinka upeana häntä pidän kaikilla tasoilla, mutta olen päättänyt että kun olen leikkiin ryhtynyt niin sen kestänkin.
Hän on hyvin komea mies, ja ihailijoita varmaan riittää muutenkin. Tapaamme harvemmin kuin kerran viikossa, mikä auttaa hieman.

Minua kiinnostaisi tietää onko mulla ns. kohtalotovereita? Ja miehet, kertokaa etenkin te.. Onko seksi teille pelkkää seksiä, oletteko rakastuneet joskus seksin kautta naiseen ym. ajatuksia.

Kiitos jos jaksoitte edes lukea :)

1

114

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Omien kokemuksien kautta sanoisin,että seksi on vain seksiä miehille. Siksi miesten on niin helppo pettää seurustelukumppania,koska miehen ajatusmaailman mukaan "hei,sehän oli VAIN seksiä!"... Mutta sitten kyllä,voi ihastua myös seksin kautta,niinkin on tässä päässyt käymään. Mikä minä olen neuvomaan,nauti niin kauan kuín juttua kestää,ja jos johtaa vakisuhteeseen,onneksi olkoon!

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Suomen kansa haluaa Antti Lindtmanista pääministerin

      Lindtman on miltei tuplasti suositumpi kuin etunimikaimansa Kaikkonen. Näin kertoo porvarimedian teettämä kysely. http
      Maailman menoa
      302
      4893
    2. Miksei Björn Wahlroos jaa rahaa köyhille?

      Esimerkiksi Nordean tiloissa? Vai tuovatko ne köyhät hiekkaa marmorilattioille ja siksi ei pysty mursunviiksi pystyyn k
      Maailman menoa
      95
      3202
    3. Vain 21% kannattaa Lindtmania pääministeriksi

      se on selvästi vähemmän kuin puolueen kannatus, mites nyt noin?
      Maailman menoa
      138
      3119
    4. Jouluksi miettimistä: kuka tai mikä valmistaa rahan?

      Nyt kun on ollut vääntöä rahasta ja eritoten sen vähyydestä, niin olisi syytä uida rahan alkulähteille, eli mistä se syn
      Maailman menoa
      34
      1601
    5. Julkinen sektori on elänyt aivan liian leveästi yli varojensa!

      Viimeisen 15 vuoden aikana julkisen puolen palkat ovat nousseet n. 40%, kun taas yksitysellä sektorilla vain n. 20%. En
      Maailman menoa
      236
      1309
    6. Yksikään persu ei ole saanut Nobelin palkintoa

      Kertoo paljon persujen älyn puutteesta. Demareista mm. Ahtisaari on kyseisen palkinnon saanut.
      Maailman menoa
      22
      1296
    7. Missä kunnassa kaivattusi asuu

      Kuinka tarkkaa uskalla sanoa?
      Ikävä
      47
      1229
    8. Miten antaa merkki hyvin eri ikäiselle miehelle, että kertoisi toiveensa ja ajatuksensa?

      Olen pitkään pitänyt miehestä, joka myös varmasti minusta. Hän ei tosin kerro ihastumisesta, eli voi hyvin olla, että tu
      Ikävä
      80
      1118
    9. Onko 65-vuotias liian vanha lähtemään rintamalle?

      Suomessa reserviläisikä nousee ensi vuoden alusta 65 ikävuoteen. Jatkossa asevelvollinen kuuluu reserviin sen vuoden lop
      Maailman menoa
      326
      1080
    10. Paskalaista valokuitulakiin

      Nyt maksajiksi joutuvat kaupunkilaiset eivätkä mökkiensä ulkohuusseissa kakistelevat mummot. Nimittäin EU määrää jokais
      Maailman menoa
      64
      1067
    Aihe