Olen pitempään jo miettinyt, mistä yleisen aktivoitumisen vaikeus johtuu. Esimerkkinä nyt vaikka erinäiset tapahtumat mitä näin opiskelijana eteen tulee. Kun kuulen niistä ensimmäistä kertaa viikkoa, kahta ennen ajattelen, että tuonnehan voisi mennä. Edellisenä iltana vielä tuntuu että huomenna tosiaan illalla paikkaan x. Seuraavana aamuna fiilis on täysin päinvastainen, eli "ei hitto tänään ois se, en taida jaksaa" ja vaikka sitä kuinka koittaa haudata niin päivän aikana tämä uusi mielentila selättää aiemman ja minnekään ei lähdetä.
Ilmiötä esiintyy lähinnä, kun pitäisi lähteä tapahtumaan, jonka tarkka kulku ei ole ennustettavissa ja jossa ei välttämättä ole ketään tuttua. En pidä itseäni ujona tai itsetuntoani huonona, mutta jokin silti estää aina tapahtumiin osallistumisen ja uusiin ihmisiin tutustumisen. Jonkinlaista pelkoa/jännitystä siinä aina esiintyy, mutta vaikka sen kertaalleen selättäisi on se aina vaivaamassa seuraavalla kerralla.
Hieman erikoisena piirteenä se vaivaa lähinnä illanviettoa, jonka kulkua en pysty ennakoimaan ja jossa saattaa tapahtua mitä vain. Kävin esimerkiksi vastikään työhaastattelussa, hieman kutitteli mahanpohjaa (aivan normaalia) ennen sinne lähtöä, ja kävipä mielessäni tuttu tunne että jätän väliin, mutta kun vääntäydyin paikalle oli haastattelu ihan mukava tapahtuma. Esiinnyin edukseni ja sain paikan enkä edes ajatellut asiaa kummemmin enää siellä. Sama tunne oli kun ensimmäistä kertaa lähdin töihin, mutta sekin osoittautui ihan mukavaksi ja seuraavana työpäivänä ei vastaavaa tunnetta esiintynyt.
Joten, miksi kaikki sosiaaliset iltamat yms. yhtälailla "normaalit" tapahtumat ovat aina "menen, menen, menen. .. enpäs menekkään". Muutaman kerran olen käynyt, ja koskaan se ei ole negatiivinen kokemus ollut, mutta silti lähtöpäivänä tuntuu aina vain vastenmielisemmältä ajatus lähteä tapahtumaan.
Onko tällaiselle pelolle/jännitykselle jotain omaa sanaansa? Asia vaivaa suuresti, sillä tiedän jonkin olevan hieman pielessä, mutta mikään löytämäni kuvaus ei oikeastaan sovi itseeni.
Ilmiötä esiintyy lähinnä, kun pitäisi lähteä tapahtumaan, jonka tarkka kulku ei ole ennustettavissa ja jossa ei välttämättä ole ketään tuttua. En pidä itseäni ujona tai itsetuntoani huonona, mutta jokin silti estää aina tapahtumiin osallistumisen ja uusiin ihmisiin tutustumisen. Jonkinlaista pelkoa/jännitystä siinä aina esiintyy, mutta vaikka sen kertaalleen selättäisi on se aina vaivaamassa seuraavalla kerralla.
Hieman erikoisena piirteenä se vaivaa lähinnä illanviettoa, jonka kulkua en pysty ennakoimaan ja jossa saattaa tapahtua mitä vain. Kävin esimerkiksi vastikään työhaastattelussa, hieman kutitteli mahanpohjaa (aivan normaalia) ennen sinne lähtöä, ja kävipä mielessäni tuttu tunne että jätän väliin, mutta kun vääntäydyin paikalle oli haastattelu ihan mukava tapahtuma. Esiinnyin edukseni ja sain paikan enkä edes ajatellut asiaa kummemmin enää siellä. Sama tunne oli kun ensimmäistä kertaa lähdin töihin, mutta sekin osoittautui ihan mukavaksi ja seuraavana työpäivänä ei vastaavaa tunnetta esiintynyt.
Joten, miksi kaikki sosiaaliset iltamat yms. yhtälailla "normaalit" tapahtumat ovat aina "menen, menen, menen. .. enpäs menekkään". Muutaman kerran olen käynyt, ja koskaan se ei ole negatiivinen kokemus ollut, mutta silti lähtöpäivänä tuntuu aina vain vastenmielisemmältä ajatus lähteä tapahtumaan.
Onko tällaiselle pelolle/jännitykselle jotain omaa sanaansa? Asia vaivaa suuresti, sillä tiedän jonkin olevan hieman pielessä, mutta mikään löytämäni kuvaus ei oikeastaan sovi itseeni.
Vastaukset
Vanhimmat
Ei vielä vastauksia
Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.