Miksi niillä ei ole omaa ketjua? Kiinteistö on muu kuin kerrostalo.
Kerrostaloa-osake ei ole kiinteistö
8
297
Vastaukset
- puttesetä
Näin se on. Ylläpitäjän, kuten monen muunkin yleistieto on sillä tasolla, ettei asiaa voida ymmärtää. Toisaalta aihepiirejä on kymmenkertaisesti tarpeelliseen määrään nähden. Olen havainnut tilanteen täysin järjettömäksi jo kauan sitten.
- just jooooooooooo
Joo, ei ole osakehuoneisto kiinteistö meillä, mutta ei tarvitse mennä kuin Viroon niin jo on kiinteistö.
Ei siinä minusta kyllä paljon vikaan mennä jos tällä palstalla osakehuoneistoista puhutaan kiinteistöinä. Tätä asiaa puoltaa jo se, että juuri asunnot ovat n.s. tavallistenkin ihmisten yleisimpiä varojen sijoituskohteita.
- juu ja ei
Kerrostalo on kiinteistö, osake on paperi.
- ù
Kerrostalokiinteistössä on osakehuoneistoja.
Pörssissä käydään kauppaa pörssiosakkeilla ( avopapereilla ) ja lukematomilla niiden erilaisilla johdannaisilla.
- ù
Kaikkia jakoja ei ehkä ole järkevää palstaojen suhteen toteuttaa, menisi muutoin loputtoman pirstaleisksi.
Kerrostalo kokonaisuudesaan on kiinteistö ja kiinteistönvälittäjä myy sekä kiinteistössä olevia huoneistoja / osakehuoneistoja, että ok-taloja.
Toisaalta myös yleisessä tämän palstan keskustelussa hankitojen ja vuokraamisenkin suunnittelussa nuo kaksi vaihtoehtoa menevät usinkin päällekkäin. Harkitaan niiden valiltä tai vaikkapa lomahuoneiston vuokrausta harkitsevalle saatta olla tarjolla suunnilleen samaan rahaan alueelta omakottalokin vaihtoehdoksi. Olisi erityisen epäkäytännöllistä ja jopa mahdotontakin hajoittaa ko. tilanne kahdelle eri palstalle.
Asiahan hoituu tekemällä jo avauksen otsikko sellaiseksi, että siitä selviää mistä on kyse, huoneisto vai ok-talokiinteistö.
Suurempi ongelma kaikilla palstoilla on se ettei kirjoittajat edelleenkään osa tehdä edes selkeitä avauksien otsikoita, vaan tehtailevat "idiootti otsikkoisia" avauksia. Aivan alkeellisin perusasia, perussivistys täysin hukassa. Sen kun kaikki oppisivat, niin eri palstat tulisivat kertalaakista selkeälukuisemmiksi.- ù
Pieni tarkennus. Katsoin juuri uudestaan tämän palstan avauksien otsikointeja ja ne ovat kokonaisuudessaan varsin hyvin asiaan vieviä. Kaikilla palstoilla tilanne ei ole lainkaan yhtä hyvä.
- YYYYYY?????????????
Kiinteistövälittäjät meilläkin osakehuoneistoja myyvät, ja aivan oikein tuo nimitys tässäkin mene. Sillä jos välittäjä myy kokonaisen kerrostalon niin silloin hän myy nimenomaan kiinteistön, tontteineen päivineen. Se vaan että meillä ei mene nämä huoneistot erillisinä kiinteistöyksikköinä kiinteistörekisteriin niinkuin mitä ne menevät esim. Virossa, ja taitavat muuten mennä Saksassakin, kun siellä on kaupanteossa se sama notaarijärjestelmäkin mikä on mallina Virossakin.
- Ede S
Tässä ylläpidolle kiinteistön määritelmä: https://www.vuokraisanta.fi/vuokraisanta/kiinteistoalan_tietopankki/kiinteistöalan_lait_ja_määritelmät/kiinteistöt
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
- 1911330
Anteeksipyynnöstä
Uskotko anteeksipyynnön voimaan? Mikä tekee anteeksipyynnöstä vaikeaa? Onko se mielestäsi joskus turhaa, joko pyytäjän138893- 85842
- 51748
Voisin jopa maksaa että saisin nähdä sut mies
Miten helvetissä joku voi olla tollanen kotihiiri. Edes mä en ole noin paha ku sä! Miten sua voi ikinä edes nähdä ?51730Martinan tarve valehdella.
Miksiköhän Martina valehtelee niin paljon,onko hän tietoinen siitä että valheistaan jää useimmiten kiinni? Esimerkkinä t252622Stubb munasi - Suomessa kuuluu liputtaa Suomen lipulla
Presidentinlinnan ja Mäntyniemen salkoihin nostettiin sateenkaariliput lauantaina. Suurin osa kansasta ei varmasti pidä311597Olisitko oikeasti valmis rikkomaan
Perheesi? En haluaisi sitä, mutta ne on teidän välisiä asioita. Voin olla sinulle vain kaverikin… ei paineita. Minä kesk55579- 53574
Tumman vihreä mercedes
Mikä se on tuo kylää ympäri ajava vihreä mercedes, takakontti tärisee kuin hullu ja välillä kylän juoppojakin kuskailee,7570