Minusta todella tuntuu etten osaa enää rakastaa, tai tarkoitan rakastua miehiin. Rakastin viimeksi vuosi sitten poikaystävääni, kunnes tämä jätti minut ja sen jälkeen olen harrastanut pelkkiä yhden/parin yön tarinoita.. Ketään ei tunnu enää sopivalta.Tuntuu että olen todella kadottanut rakastumisen taidon.. Viime v-loppuna eräs mies olisi halunnut minulta jotain muutakin kuin seksiä, mutta minua ei kiinnostanut, vaikka mies oli tosi söötti ja mukava. Pidän yhteyttä kaikkiin miehiin yhtä aikaa enkä tunne ketään kohtaan mitään erityistä. sählään vain ympäriinsä.
mikä neuvoksi???
mikä neuvoksi???
Vastaukset 16
Vanhimmat
Ehei...rakastamisen taitoa voi hukata. Mutta aina ei ole vain sen aika ja paikka. Anna itsellesi aikaa. Tilanteesi on ihan selvästi sellainen, että et ole valmis uuteen vakavaan suhteeseen. Kannattaa kuunnella itseään ja tehdä niin kuin parhaalta tuntuu. Sitä paitsi musta tuntuu, että ei niitä rakkauksia ihmiselle voi kovin tiheään tullakaan, eivät taida olla todellisia silloin. Sehän tulee yllättäen, juuri silloin, kun ei edes odotakaan. Sehän siinä niin hienoa onkin :))
Katsele ...
Kiitos vaan meidän "rakastumisen kadottaneiden" puolesta. Ei olisi komenttisi paljon latteampi voinut olla. Tuntuu ihan kuin "äiti olisi" lohduttanut. :(( Kivaa että elät kukkakedolla auringon paisteessa. Meille paistaa kuu.
nuorukainen... sun ongelmasi on kuitenkin eri kuin alkuperäisen kirjoittajan. Elämä ei todellakaan ole ruusuilla tanssimista, se on loppujen lopuksi pitkäpiimäistä puurtamista. Asiat tulevat ajallaan, ei ole olemassa mitään reseptiä rakastumiseen. Kaikki lähtee Sinusta itsestäsi. Mitä enemmän yrität jotain väkisen, sen vaikeammaksi se menee. Ei ihminen voi pakottaa itseään rakastumaan eikä toisia voi myöskään pakottaa mihinkään muottiin. Olen kanssasi samaa mieltä nykyajan meiningistä, ihmiset ovat kadottaneet jotain itsessään. Mutta elämä kyllä opettaa meitä jokaista.
Tsemppiä Sinulle... auringolla on minunkin elämässäni paikkansa, mutta silti pidän kuusta erityisesti.
Siis, jos sanasta sanaan katsoo ketjun aloittanutta viestiä, niin "ongelmani" on täsmälleen samanlainen kuin kirjoittajan, vaikkakaan en syytä siihen löydäkään exästä.
Sä et tunnu ymmärtävän, että ei ole väliä "yrittääkö" rakastua vai ei. Ongelma on siinä, että koko "hässäkkä" mikä liittyy parisuhteeseen ja onnellisuuteen toisen ihmisen seurassa (vakituisessa), on yksinkertaisesti kadonnut jonnekin.
Tietysti saattaa olla, että tapaan vain vääränlaisia ihmisiä, koska tapaan ihmisiä yleensä vain baarissa, mutta noin tilastollisesti pitäisi sinnekin kuitenkin osua sellainen ihminen joka minussa jotain sytyttäisi, jos minussa mitään voi syttyä.
Voi olla, että syy on esimerkiksi hormonaalinen, ja että kyse on alentuneesta seksihaluista, koska hellyyttä ja läheisyyttä kaipaan, mutten osaa suunnata sitä mihinkään yksittäiseen ihmiseen.
Mä ajattelin, että alkuperäisen kirjoittajan ongelma olisi se, että hän ei ole vielä päässyt yli exästään.Mene ja tiedä, vaikea sanoa.
Kyllä ajassa on jotain.. en minäkään ole vielä niitä harvoja rakkaitani löytänyt mistään baareista. Siellä ei vaan kohtaa oikeanlaisia ihmisiä, vaikka niinkuin sanoit, siellä niitä varmasti on. Tuskin tuo mitään hormonaalista on,
on suorastaan ilahduttavaa kuulla, että kaipaat hellyyttä ja läheisyyttä. Kyselepäs naisilta, hekin hakevat niitä, seksi puolestaan tulee kyllä luonnostaan..ja on parhaimmillaan ihmisen kanssa, jota rakastaa.
En tiedä, mä tunnen ihan samoin. Tutustun kyllä vaikka minkälaisiin naisiin, ja objektiivisesti kun ajattelee niin jotain vikaa minussa on kun sinkkuna olen, ja taidan jäädäkin.
En mä tiedä mihin se "minun naiseni" on mennyt. Sisällä on vaan kauhea kolo, ja kukaan ei vaan tunnu sopivan siihen. Älyttömältä tuntuu, kun mulla ei tosiaan ole mitään ongelmia tutustua uusiin ihmisiin. Sanovat suloiseksi mieheksi.
No, periaatteessa mun tilanne on etten oikein muualla pääse tutustumaan kun baareissa, ja emmä tiedä, mutta tuntuu että naiset vetää nykypäivänä ihan järjettömästi viinaa. Itse kun en hirveesti oikein tule juovuksiin, ja naiset on ihan silmät tapillaan sirrittämässä tai horjumassa, tai muuten sen näköisessä transissa että mahtaako viinalla edes sellaiseen tilaan päästä. Ja nää on sellaisia tavallisen nätin kauniin näköisiä naisia.
En mä tiedä mikä maailmaa vaivaa. Jokin täällä on päin ***vettiä, kun se mikä ihmisiltä aina on onnistunut, ei enää tunnu onnistuvan. Sinkkuja on niin pirusti, mutta mutta... Voi se olla kai stressistäkin kiinni, jos elämä olis jotenkin rauhallisempaa ja vähemmän toimintaa korostavaa, niin ehkä meidän psyykelle jäisi tilaa rakastumiseen ja toisesta huolenpitämisen viettiin. Nyt vaan joutuu taistelemaan ja juoksemaan (kohti loppua), ettei jää jalkoihin. Mikä ironia.
En usko, hetkellisesti ihminen saattaa eron jälkeen kylmettää itsensä (ei ehkä alitajuisesti halua satuttaa itseään). Jos et ole ikinä ollut ns. yksin, niin sitä kannattas kokeilla -> Tutustua itseensä..
Ei kyse ole kylmettymisestä eikä kuumettumisestä, minäkin olen kovinki "hot" silloin tällöin, ja viileä toisinaan, mutta rakastumisen tunnetta ei vaan synny, kasin tai yksin. Ja tässä alkaa olemaan kohta kolmevuotta jo takana, eikä edessä mitään näy.
mimmun lääkkeet kuulostaa oikeilta.
Sulta on herkkyys kateissa.. ja sen löydät ainoastaan itseesi perehtymällä.
No, musta tuntuu että olette kyllä oikeassakin, mutta ette kyllä silti ihan ole oikeassakaan. Olen nyt ollut periaatteessa vuoden tai kaksi ilman aktiivista baarissa käyntiä, korkeintaan kerran kuussa muutamalla. Yleensä olen pääsääntöisesti viettänyt aikaani itsekseni, työtäkin teen kotoa. Ei sen kummempaa tapahdu. Nyt olen aktiivisesti käynyt pariviikkoa ulkona, pari kertaa viikossa ja tavannut ja jutellut ehkä max parinkymmenen naisen kanssa, joista puolia tainnut pussaillakin. Nothing. Ruumiissa tuntuu ihan kivalta ja on mukava käydä ulkona ja kuulla imartelevia kehuja yms. mutta mutta kun sydän on ihan tyhjä. Varmasti mullakin on vientiä, koska olen avoin kaikenlaisille ihmisille, enkä nyt livenä ihan ääliökään ole, mutta mutta.
Itse rakastuin aivan järjettömästi parikymppisenä yhteen tyttöön joka pitkään seurusteltuamme pokasi parhaan kaverini ja he menivät naimisiin. Jotenkin alkutuskan jälkeen tunsin kuinka "sydän meni umpeen." Olen nyt 39v. enkä ole sen jälkeen oikeasti rakastanut ketään vaikka suhteita on ollut sanoisinko runsaasti. Useimmat naiseni hänen jälkeensä ovat olleet aivan ihania. Uskon että en tule ikinä tuntemaan ketään kohtaan yhtään mitään. Ihmettelen itsekin että miten se nyt noin rajusti kolahti.
ole taitoa. Se on uskallusta avata se sydän ja sulkeutua jonkun syliin. Harjoittelemassa kaikki täällä olemme. Valmiita kukin kun valmiita :)
itsekin saanut yhden jos toisen kolhun elämässä, niin ei silti ole sellainen olo että ois myöhäistä mulle ainakaan rakastaminen. Sydäntä en aio sulkea nimittäin. Annat vain itsellesi vähän aikaa.
poikaystävääsi vieläkin jos hän haluaisi sinut takaisin?
Hmmm.. eikö rakastamaninen ja rakastuminen ole selvästi eri asioita? Ei rakastua voi tahdon voimalla; se tulee jos on tullakseen. Silloin kun vähiten odottaa - niin kuin joku jo sanoikin.
Toisaalta ei mikään KESTÄVÄ suhde voi perustua rakastumisen tunteeseen. Kyllä ihminen voi löytää itselleen kumppanin ilman rakastumisen alkuhuumaa, kun tutustuu toiseen kunnolla ajan kanssa - realistisin odotuksin. Eli mietipä tosissaan, mitä oikeastaan haluat elämältä? (No joo, kuulostaa vähän pateettiselta ;-)
Mitä realistisempi käsitys on omasta itsestä, tarpeistaan ja sitä helpompaa on löytää itselle sopiva kumppani. On ihan totta että rakastaminen lähtee aina oman itsensä varauksettomasta hyväksymisestä. Rakasta lähimmäistäsi NIIN KUIN itseäsi.
jos jatkat samaa tahtia niin, sittenkun se oikea tulee kohdalle niin voi olla ettet enää kelpaakaan. Kukaan kunnon mies ei välitä sähläreistä joten mieti vähän mitä teet.