JOKO ALKAA...

Uutisoivat että Saksan velkakirjat menivät heikosti kaupaksi. Epävarmuus markkinoilla leviää. Vai joko bisnesmaakarit tajuavat, että euron aika tulee pian tiensä päähän? Vain hullu sijoittaa enää euromaiden papereihin. Nyt sijoitetaan Ruotsin ja muiden järkensä säilyttäneiden markkinoille. Minäkin vaihdoin euroni jo aika päiviä kruunuiksi.
Voi tosin olla niinkin, että nyt ollaan menossa innolla auttamaan Merkeliä. No, hallituspuolueilla on valinnan paikka, joko kannatus, tai eurobondit. Rahahanat kiinni nyt ja katse kotimaahan! Ja Jyrkille: suomalaista työllisyyttä ei lisätä nostamalla arvonlisäveroa.
1<50
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 1

Vanhimmat

Saksa ei päästä talouttaan kuralle jos tiukka paikka tosissaan tulee.Joko Saksa itse jättää Euron ja mukana tulevat sitten muut AAA maat tai Kreikka ym. ylileveää elämää eläneet lähtevät Emusta.Tätä on peliä pelattu jo niin kauan,ettei ymmärrystä riitä loputtomiin kuten Saksan valtionvarainministeri sanoi taannoisella Suomen vierailullaan.Taustalla tapahtuu kokoajan,mutta kysymys kuuluukin milloin vihelletään tämä peli poikki.Mitä luultavammin mennään ensi vuodelle,mikäli ennusmerkit eivät radikaalisti muutu.Kreikka uhoaa.ettei sitoudu poliittisesti säästöohjelmiin,kuten Eu:n vaatimiin allekirjoituksiin jokaiselta varteenotettavalta poliittiselta puolueelta.Tälläinen vain lisää kierroksia pikaisiin muutoksiin.Vuosi 2012 on muutosen vuosi,niin taloudessa kuin politiikassakin.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


tavallisen tane kirjoitti:

Uutisoivat että Saksan velkakirjat menivät heikosti kaupaksi. Epävarmuus markkinoilla leviää. Vai joko bisnesmaakarit tajuavat, että euron aika tulee pian tiensä päähän? Vain hullu sijoittaa enää euromaiden papereihin. Nyt sijoitetaan Ruotsin ja muiden järkensä säilyttäneiden markkinoille. Minäkin vaihdoin euroni jo aika päiviä kruunuiksi.
Voi tosin olla niinkin, että nyt ollaan menossa innolla auttamaan Merkeliä. No, hallituspuolueilla on valinnan paikka, joko kannatus, tai eurobondit. Rahahanat kiinni nyt ja katse kotimaahan! Ja Jyrkille: suomalaista työllisyyttä ei lisätä nostamalla arvonlisäveroa.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu