Virallisen päätöksenteon ulkopuolella olevia kiinnostaa kaupungin hallinnon tekemiset ja tekemättä jättämiset. Mitä Päätoimittaja tarkoittaa, kun hänen mukaansa opetustoimen kerroksessa kaupungintalolla tilanne on tulehtunut?
Veittijärvellä haarukka kauniiseen käteen
Kuulolla ... laa
5156
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 5
Vanhimmat
Tuota on aivan turha kysyä. Olemme useat vanhemmat samaa mieltä. Tulehtunut ilmasto haittaa myös koululaisten työtä, joten vaihdetaan rehtori osaavaan henkilöön, samoin kuin sivistystoimenjohtaja. Toivottavasti paikallislehti kirjoittaa reilummin ja näkyvimmin asiasta edlleen, kiitos siitä...jatkan siis tilausta vuonna 2012.
Aloituksessa kysyttiin ymmärtääkseni, että mistä on kyse. Kalle näytti tulkitsevan, että aloittajan motiivi on joku muu. Pitäisikö kaikkien tietää pelin henki?
"aloittajan motiivi on joku muu"
Eikös se liittynyt johonkin "kerhoihin".
Ovatko johtajat tulehtuneet? Vai kenties henkilökunta?
Onko onnellinen olo kun on sekoitettu asiat?