Mene hermo tähän sairauteen. Nyt taas masennusjakso. Työharjottelut piti jättää kesken, alan valinta tuntuu taas väärältä, en valmistu koskaan jne. Kokoajan raivostuttava olo! Samaan aikaan itkettää ja vitut..aa ja samaan aikaan tekis mieli nylkeä joku tai itensä. Tätäkö tää on koko elämä? 23 vee ja samaa vuoristorataa eletty 7 vuotta. Yksinäistäkin on. rakkautta tuskin koskaan löydän kun ei kukaan tällästä vammasta kestä. kerran olin naimisissa ja huoh en haluis ees muistaa. Tuntuu kuin oisin menettänyt koko elämän mielekkyyden. lamictaalii ja absenoria tässä uskollisesti koitan napsia. kumpa ne auttais ees joskus. Missä vaiheessa bibo voi hakea eläkkeelle? Mutta kun kuitenkin haluaisin yrittää. Ääh!!! Ihan kamalaa. Kuinka muut jaksatte näiden synkkien jaksojen yli?? Pelkään et multa menee asunto, sairastun fyysisesti jne. Kaikki päivät on pelkoa. En halua sairaalaankaa ku ei se mitää auttais. No joskus kai se parempi jakso taas tulee? Tuleehan? Ainahan se on tullut :(. En mä ole ihmishirviö, en vaan voi välillä itselleni mitään. Tuntuu pahalta lukea kuinka biboa sairastavia vihataan ja haukutaan narsisteiksi. Voisipa nuo haukkujat tuntea edes pienen hetken mikä tuska sisällä riehuu. tuskissaan oleva eläinkin puree.. Ette puhuis sitten enään mitään narsismista saatanan kyökkipsykologisormellaosottelijat. vittu että vihaan tätä paskaa ja tyhmiä ihmisiä. HUOKAUS!!!!!
Jatkuva raivo!!!
raivostuttaa_aina
3311
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 3
Vanhimmat
Sama vika. Päivästä toiseen kamala raivo ja väkivaltaisia ajatuksia, vaikka en oikeasti edes pidä väkivallasta. En pysty edes katsomaan väkivaltaisia elokuvia. Yksinäisyys vaivaa ja tuntuu, ettei koskaan ole asiat paremmin. Muutamia hyviä päiviä on silloin tällöin. Ennen hypot oli mukavia, mutta nykyisin täyttä raivoa. Itse olen ollut vuoden sairauslomalla ja kaksi vuotta kuntoutustuella, mutta vieläkään tuskin kannattaa hakea eläkettä. Ihmiset on vissiin joku 5 vuotta ainakin olleet kuntoutustuella ennen kuin eläke on mennyt läpi. En tiedä, miten jaksan tällaista elämää. Ei voi oikein äidin ja sisarusten vuoksi itteään tappaa. Niiden vuoksi kai yritän jaksaa, vaikka helvettiä on.
Mä en voi edes kertoa mun venhemmille tästä sairaudesta kun ne on uskovaisia ja pitää psykiatriaa ja mielisairauksia "saatanan tekosina". Sit saan sen tähden kärsiä jatkuvasta vittuilusta kun ne ei ymmärrä miksi vaan toisinaan makaan enkä tee mitään tai kusen raha-asiani tai alan pukeutua kummallisesti vaihtaen täysin tyylini. Mutta jos ne sais tietää että oon maanis-depressiivinen niin pelkään, että äiti saisi sydänkohtauksen ja isä hylkäis mut, eikä ne tervehtis mua.
No taas mä sit ryyppään, koska ahdistaa ja jaan pillua ympäri kyliä ja paha olo vaan kasaantuu isommaksi ja isommaksi. pelkään et kämppä menee alta. Ajattelen mielessäni useiden vihaamieni ihmisten murhaamista/kiduttamista vaikken oikeasti sellaista koskaan tekisi.
Heh, kuulostaa ihan multa :D Oon kanssa 23 ja koulu menee päin persettä ja naimisissa olen ollut kertaalleen jne. On se jännää et meitä riittää. Itkettää ja vituttaa. Niin.