Suru. Se vain saa joskus valtaansa. Kylmänä sateisena marraskuun päivänä. Tahtoisin lähteä. Minne tahansa. Kulkea kunnes uuvun, mutta pakeneminen on turhaa. Tunteet kulkevat mukanani. Ne eivät ole sidottuja tähän paikkaan. Kulkevat kuin varjo kannoillani ja minua paleltaa. Maailmalla ei ole reunaa, jonka yli voisin hypätä, ei rajaa, jota saavuttaa, ja muistot painavat. Ne painavat ja jalka uppoaa rannan santaan. Syvälle. Joki puskee lauttaa vasten.
http://youtu.be/_xRFvVtApAY
http://youtu.be/_xRFvVtApAY
Vastaukset 2
Vanhimmat
Yks uneni.. tuosta ..'kuin varjo kannoillani'..
Unessa olin jo monta kertaa ollut saman ison kuilun tai sellaisen rotkon reunalla.
Olin siinä taas, kyllästyneenä katsoin sitä.
Ajattelin, että mikä tuossa oikein pelottaa.
Se lopputulos, kun putoaa ja muuttuu jauhelihaksi
vai se pelontunne itsessäänkö on niin pelottava, eikä sitä halua tuntea.
Ajattelin.. ja paskat, sehän on vaan tunne.
yksi ihmisen tunteista, ei se kestä kauaa
ja hyppäsin .
Muuta en muista, kuolin sit varmaan :)
Eikä tunteitaan voi poistaa järjenäänellä, ei ymmärtää kaikkea -mutta hyväksyä itsensä sellaisena kuin on -sitäkin on rakkaus.
lähteä haluaisin kauas pois, minä palelen ja ihoni huutaa kosketusta
miksi sitä minulle ei anneta?