Voinko mitenkään muuttua? En halua olla bi.

nuorijannu

Pidin itseäni heterona parikymppiseksi asti, mutta aikaisemmin tänä vuonna huomasin ristiriitaisia juttuja. En kadottanut kiinnostustani naisiin, mutta huomasin myös pitäväni joitakin miehiä viehättävinä. Aloin katsella kuvia miehistä, ja katsoin myös homopornoa. Joka kerran jälkeen tunsin olon hirveän syylliseksi ja hävetti, enkä oikeastaan osaa edes sanoa miksi. Lähipiirini on suvaitsevaisia ihmisiä eikä minulle ole koskaan opetettu että homous/bisseys/lesbous tms. olisi väärin.
Alkuteinivuosina olin tosin homofoobinen ja puhuin homoista ja lesboista loukkaavasti, tajusin kuitenkin jo lukion aikana että se on typerää ja lapsellista ja kadun sitä todella paljon. Koko tämä bi-kuvio tuntuu niin oudolta koska olen pitänyt itseäni heterona niin pitkään, miksi juuri nyt minusta tuntuu tältä? En kai minä ihan muuten vaan yhtäkkiä ala fantasioida homoseksistä ja kokea vetoa myös miehiin? Mitä samaa miehessä ja naisessa muka on? Miksi näkisin molemmat viehättävinä siinä ei vain ole mitään järkeä.

Vaikka lähipiirini on suvaitsevaa, ystävissäni on paljon homovastaisia ihmisiä enkä voi puhua tästä kenellekkään. Voisin menettää paljon ystäviä jos tämä tulisi ilmi. Haluaisin vain eroon näistä tuntemuksista, yritin jopa aina homoajatusten tullessa mieleen ajatella epäviehättäviä miehiä, mutta sekään ei auttanut. Minua ahdistaa päivittäin, välillä niin paljon että oksettaa enkä saa nukuttua kunnolla. Pelkään että on vain viikkojen kysymys milloin romahdan henkisesti. Voinko mitenkään päästä eroon näistä homoajatuksista? Elämä olisi niin paljon helpompaa ilman ahdistusta, syyllisyyttä ja masentuneisuutta. Toivon että kukaan ei loukkaanu tästä kirjoituksesta, puolestani jokainen voi olla bi, homo, lesbo tai mitä vaan, mutta itse en pysty olemaan tämän kanssa sinut, jos myyt pystyvät, hyvät heille.

11

1283

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • ap

      Halusin lisätä tuohon homofobia kappaleeseeni, että vaikka en ole normaalisti taikauskoinen, mulla kävi myös oikeasti mielessä että jos tämä on joku rangaistus siitä että haukuin homoja joskus sillon? Kuulostaa tyhmältä, mutta mua ahdistaa tosissaan ihan hirveän paljon. Kadun niitä tyhmiä sanomisiani tänäpäivänä, ja kaduin jo muutama vuosi sitten hyvin paljon. Olen siitä vielä todella pahoillani.

    • Brooklyns

      Ainahan voit yrittää olla "hetero" ja valikoida kiinnostavista ihmisista vain naiset, mutta takaan että siinä tukahtuu. Kokemusta on.
      Kukaan ei ole kuitenkaan pakottamassa sinua kaapista ulos? Elä siis niin kuin tahdot piilossa muiden katseilta jos pelkäät heidän reaktioitaan.

      Itse huomaan että sekä naiset että miehet joihin ihastun ovat hyvin samanoloisia ihmisiä, vaikka eivät naamaltaan tai muuten toisiaan muistuta.

      Jos siis vastaasi tulee kiinnostava tyyppi, joka osoittaa kiinostumisen merkkejä niin älä mieti sukupuolta. Toimi. Kysessä ei todellakaan ole rangaistus vaan lahja: enemmän valinnanvaraa. ;)

    • 20

      miksi sinä nuori jannu podet tuollaista hirveää syyllisyyttä ja häpeää.......

    • onnellinen91

      Itsekkin tie oli kivinen ja hankala... Aluksi olin vaan et hetero ei ikinä muuta. Säädin jätkien kanssa todistaen "heterouttani" lopulta viimeisen poika sähläyksen kanssa tulin vaan hulluks. Mulla oli vahvat epäilykset mitä olin en vain antanut itselleni tilaa olla se miksi synnyin. Lopulta sit tilanne johti toiseen ja tulin kasvokkain suuntaukseni kanssa. Tiesin tykkäävääni naisista ja nauttivan niiden läheisyydestä ym. Ihan sairaasti. Aloin sit kelata, entä jos, eläisin asian kanssa, entä jos hyväksyisin ja ottaisin sen osaksi elämää. Vuosien mittaan etenin asian kanssa. Nykyään olen melko lailla lesbo ja hyväksyn sen. Mitään muuta en ole. Sun sydän tietää mitä sää oot. Hyväksy se, se on parasta mitä voit elämälles kuvitella.

    • Nimimerkki34934

      No jos olet kerran bi niin miksi haluaisit olla ystäviä ihmisten kanssa jotka vihaavat sinua?
      Et voi muuttaa itseäsi, mutta ei sinussa mitään vikaa ole ja jos he eivät sitä hyväksy niin oma menetys.

    • antti

      Ite olen samanikäinen ja täsmälleen samoissa ajatuksissa ja elämäntilanteessa... Todella vaikea ja hämmentävä tilanne mutta itse ainakin annan ajatuksen vielä hautua, vaikken oikeastaan usko niiden pois lähtevänkään.
      Enpä voi juuri muuta kun antaa vertaistukea

    • Absinthe

      Oletko varma, että nämä homovastaiset "ystäväsi" vihaisivat sinua jos kertoisitkin heille? Yleensä ihmiset jotka ovat kovin homofobisia, eivät myöskään tunne yhtäkään ei-heteroa. Muutos on mahdollinen ihmisten suhtautumistavoissa, niin vaikea kuin sitä onkaan uskoa.
      Omaa suuntautumistaan ei voi muuttaa, joskin minä en näe seksuaalista suuntautumista absoluuttisena ja pysyvänä. Varsinkin bi-seksuaalisuudessa voi olla kausia että on kiinnostunut vain toisesta sukupuolesta, ja sitten vaikka monen vuoden päästä tilanne kääntyykin päälaelleen.
      Seksuaalisuudesta pitäisi voida nauttia, ei potea syyllisyyttä siitä.
      Jos "parantua" haluat, suosittelisin kääntymistä uskonnollisten eheytysjärjästöjen puoleen, joskin epäilen vahvasti heidän metodiensa toimivuutta. Muussa tapauksessa kannattaisi ehkä vain hyväksyä itsensä, eikö se ole suuntautumisesta huolimatta onnellisen elämän lähtökohta?

      • Ana

        Olen 17v ja neljäkymppinen nainen vei poikuuteni, sitten 50v ukko piti viikonlopun luonansa ja halus peppua kokoajan. Nyt en tiedä kumpi olis kivempaa??


    • ljljlö

      Sinulla on shokki-vaihe päällä, rentoudu ja palaa asiaan puolenvuoden päästä. Veikkaan, että silloin et oikeastaan ole enää kuukausiin ajatellut asiaa, olet vain itsesi.

    • minä

      Mitä vikaa siinä on, että on bi? Olen bi-nainen ja seurustelen miehen kanssa, joka myös on bi. Ei se meidän elämäämme hetkauta ja olemme uskollisia toisillemme, jos joku ehti miettiä stä puolta.

    • mies 20

      Ei sun tarvitse muuttua! Mieti asiaa näin; sinua ei viehätä se sukupuoli, vaan se ihminen! Jos se hyvännäköinen ja mukavantuntuinen ihminen sattuu olemaan mies, MITÄ SIITÄ?! Ja jos se on nainen, mitä siitä? He ovat kuitenkin molemmat yksittäisiä ihmisiä, yksittäisiä persoonia. Siinä ei ole mitään väärää jos molemmat sukupuolet viehättää. Ja jos pelkäät menettäväsi ystäviä sen takia, he eivät ole sinun arvoisiasi. Ja ei mikään pakota sinua kertomaan näistä tunteista kenellekään. Voit ihan hyvin ajatella, miten ajattelet. Kukaan ei pakota sinua kertomaan kenellekään.

      Kun itse tajusin olevani bi, miehistä fantasiointi tuntui jotenkin väärältä ja tuli sellainen olo, että en saisi tehdä näin. Se voi vaatia aikaa että tajuat, ettei se ole väärin. Ihmisiä on erilaisia, erilaisuus on rikkaus. Jokainen tavallaan.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Ketä tietää

      Missä ammuttiin pyssyllä.
      Kotka
      45
      5851
    2. Ei tunnu, että välität yhtään

      Tuntuu, että et edes muista minua koko ihmistä. 😢
      Ikävä
      48
      5346
    3. Onko kaipaamallasi

      Naisella silikonit 🤔
      Ikävä
      48
      3718
    4. Näytitpä taas niin hyvältä!

      Nautit tilanteesta täysin rinnoin. Sinä olet kuin
      Tunteet
      14
      3675
    5. Vimpelin liikuntahallilla tulipalo?

      Katsoin, että liikuntahallista tuloo mustaa savua. Sitten ovet pärähti hajalle, ja sisältä tuli aikamoinen lieska. Toise
      Vimpeli
      96
      3346
    6. Veikeä Satu

      Tuu jutteleen, kaipaan sua. Oot kuuma nainen.
      Ikävä
      31
      3126
    7. Oletko nyt

      Onnellinen mies naisesi kanssa?
      Ikävä
      59
      2884
    8. Rakastatko?

      Ala kertomaan se ja heti
      Ikävä
      57
      2740
    9. Mikä haluat olla kaivatullesi?

      1. Kaveri 2. Ystävä 3. Panokaveri 4.puoliso 5 jokin muu
      Ikävä
      53
      2400
    10. Kosiako meinasit?

      Voi sua rakas ❤️
      Ikävä
      38
      1854
    Aihe