Minusta on tullut lähipiirini kallio, jonka luokse kaikki saapuvat silloin kun kaipaavat henkistä tukea, viisaita neuvoja ja lämmintä lohdutusta. Rakastan lähimmäisten auttamista ja sitä, että saan heidät taas hymyilemään, kokemaan itsensä rakastetuiksi ja näkemään maailmansa toivoa täynnä! Mutta joskus myös vahvalla voi olla heikkoja hetkiä, ja silloin kun itse kaipaisin lohtua en saa sitä mistään.
Lähipiirini ihmiset kokevat ettei minulla voi olla kovinkaan vaikeaa kun olen "aina niin vahva ja positiivinen". Jos puhun heillen ongelmistani, tuntuu että niitä vähätellään ja halutaan heti vaivaantuneena vaihtaa puheenaihetta. Silloin ei auta muu kuin itkeä yksinäisessä hiljaisuudessa ja sysätä oman heikkoudentunteet pois mielestä.
Joskus tekee vaan mieli huutaa ja raivota ja paiskoa tavaroita. Antaa mennä oikein kunnolla paskaksi. Haluaisin itsekin olla välillä se lohdutettava, se jota halataan ja jolle kerrotaan, että kyllä se siitä. Ei ole helppoa olla jatkuvasti muiden tukipilari, koska olen itsekin vain ihminen..
Lähipiirini ihmiset kokevat ettei minulla voi olla kovinkaan vaikeaa kun olen "aina niin vahva ja positiivinen". Jos puhun heillen ongelmistani, tuntuu että niitä vähätellään ja halutaan heti vaivaantuneena vaihtaa puheenaihetta. Silloin ei auta muu kuin itkeä yksinäisessä hiljaisuudessa ja sysätä oman heikkoudentunteet pois mielestä.
Joskus tekee vaan mieli huutaa ja raivota ja paiskoa tavaroita. Antaa mennä oikein kunnolla paskaksi. Haluaisin itsekin olla välillä se lohdutettava, se jota halataan ja jolle kerrotaan, että kyllä se siitä. Ei ole helppoa olla jatkuvasti muiden tukipilari, koska olen itsekin vain ihminen..
Vastaukset 12
Vanhimmat
Yleensä nämä ihmiset on ihan hyväksikäyttäjiä. Haluavat saada mutta eivät antaa. Vastavuoroisuus on ihmissuhteen perusjuttu. Ei yksipuolinen kuunteleminen ja ymmärtäminen ole muuta kuin ilmaisena terapeuttina olemista jos itse ei voi omista ongelmistaan puhua. Ikävää eikö totta?
"Ei pidä käydä kameliksi, ettei ihmiset käyttäisi sinua vain taakankantajana"(arabialainen sananlasku)
Näin se menee minun elämässäni. Tasan yksi ihminen oli hetken elämässäni, joka kuunteli ja auttoi minua. Kaikki muut ovat vaan käyttäneet hyväksi. Olen heivannut suurimman osan näistä ihmisistä elämästäni, koska minä en voi olla aina se joka vaan antaa ja antaa kaiken itsestään saamatta mitään takaisin. Tämä pätee muihinkin asioihin kun vaan kuunteluun. Yritin hakea vertaistukea masennukseen, mutta sielläkin minun niskaani kaadettiin kaikki ja kukaan ei kuunnellut minua.
Joku narsisti joskus sanoi, ettei tee mitään toisen puolesta jos ei saa itse takaisin mitään, koska jatkuva epäitsekäs toiminta sairastuttaa ihmisen. Niin minulle kävi. Vaikka tuon sanoja oli narsisti, niin nykyisin allekirjoitan tuon asian. En jaksa enää auttaa muita, kun he käyttävät vain rahallisesti tai henkisesti hyväksi. Hyvin harva ihminen tässä nykymaailmassa on enää ansainnut mitään apua. Julmasti sanottu, mutta minä sairastuin masennukseen näiden asioiden vuoksi. Jokainen itsekäs paska voi mennä itseensä ja miettiä hiukan, miten toisia kohtelee ja käyttää hyväksi.
Auttajan on ainoa joka voi asettaa rajat auttamiselleen! Vain sinä itse! Ei rumasti mutta päättäväisesti: nyt en jaksa, tarvitsen aikaa koota voimia yms. Oltava itsekin tasavertainen. Kerrottava että on omiakin ongelmia että ymmärtävät että olet vain ihminen sinäkin... .. Kyllä se siitä, toivon ainakin!
Yksi keino on kun oppii sanomaan; 'EI'! Sitten näet ketkä jää lähelle ja ketkä ei. Luultavasti ei jää montaa ihmistä, mutta he eivät sitten olleet sen 'arvoisia' tai sinun ystävyytesi arvoisia!
Aivan. Pitää oppia vetämään rajaa ja sanomaan ei.
Kyllähän ihmiset ovat niin törkeitä, etää pitävät toisia roskapönttöinään, jos sen sallii.
Minä vedin rajaa ja alettiin haukkua itsekkääksi jne. mutta kyllä on olo parantunut.
Sama täällä, että olin 'ylpeä' ja 'hankala' ja mitä lie...mutta kuten totesit 'Rajanvetoa', olo keveni huomattavasti!!
Tyypillisesti auttajaa ei auta kukaan, toisia ollaan valmiita hyväksikäyttämään niin ystävänä kuin ammatillisestikin. Kiitos vaan ja piikki on kuitattu.
Sitten kun itse on tilanteessa jossa omat voimat eivät riitä, tulee korkeintaan pinnallisia 'iloa, valoa ja voimia' kommentteja ja puukkoa selkään.
Joo, juuri nuo "iloa ja valoa"- teksitiviestit satuttavat eniten. Kun ensin on itse tukenut ja auttanut toista monta vuotta, kuunnellut tuntikausia puhelimessa toisen ongelmia jopa juhannusaattona, mutta kun itse tarvitsee todella apua, vetäydytään ja laiutetaan vain tekstari "voimia".
Aika kyyniseksi olen tullut, enkä enää välitä tutustua uusiin ihmisiin.
Kyllä, kyyniksi tuo todella tekee, viimeiseen pariin vuoteen olen karttanut kaikkea kanssa käymistä toisten ihmisten kanssa juuri tuollaisen tilanteen jälkeen.
Erityisen satuttavaa on se että toista ihmistä ei kohdata ihmisenä vaan paetaan tekstiviestin tai sähköpostin taakse. Tuollainen on mielestäni selkärangatonta.
Mutta siitä huolimatta en kääntäisi selkääni apua tarvitsevalta. Se on vastoin kaikkia niitä arvoja ja periaatteita joihin uskon ja joita haluan edustaa.
Minulla on aivan sama tilanne kuin sinulla, aloittaja. Ihmiset todellakin pääasiassa soittelevat ja ottavat yhteyttä vain silloin, kun he tarvitsevat kuuntelijaa. Olen ollut vuosikausia terapeutti milloin kenellekin, mutta minulta hädin tuskin kysytään edes kuulumisia. Jos joskus harvoin olen tehnyt sen virheen, että olen edes hieman valoittanut muita siitä että minullakin voi olla hankalaa, se kaikki kuitataan yhdellä sanalla ja sitten taas jatketaan siitä mihin omissa ongelmissa jäätiin.
Nykyään teen sitä etten edes vastaa, jos joku näistä ihmisistä yrittää ottaa yhteyttä. Myös minulla itselläni on nyt aivan tarpeeksi hankalaa huomatakseni vielä sitäkin tosiasiaa, ettei oikeastaan niin kutsuttuja läheisiäsikään kiinnosta.
Muutaman kerran olen tästä joillekin ihmisille sanonut, etten ole mikään terapeutti. Tätä pyydetään anteeksi ja muistetaan ehkä korkeintaan viikko - yleensä muutama päivä - ja sama meno jatkuu jälleen. Ehkä pitäisi olla napakampi ihminen ja pistää välit poikki kokonaan, etsiä niitä ihmisiä ympärille jotka haluavat sinusta jotain muutakin kuin henkisen roskiksen jonne kaataa kaikki kuona pahan päivän sattuessa. Mutta minkäs teet, kun olet luonteeltasi avulias ja ystävällinen ihminen - onhan se totta että tässä yhteiskunnassa ei niillä ominaisuuksilla välttämättä pitkälle pötkitä. Ihmiset vain lopulta tallovat alleen.
Juu, tuttua on. Itsekin avustellut, tukenut itseni henkihieveriin asti, kunnes viimein ymmärsin, että jokin raja pitää olla, muuten romahtaa itse. Ja kuten sanottu, nämä autettavat tuntuvat harvoin ymmärtävän vastavuoroisuutta, eivätkä tunnu kykenevän oikein empatiaan. Eräälle ihmiselle olen muutaman kerran jo kunnolla hermostunut, kun hän haluaa huomiota, mutta hyvin vähän huomioi sitten minua. Tullut sanottua jo aika monesti "EI", sekä selitettyä, että olen myös ihminen, enkä robotti tai jokin pehmolelu, jolla ei ole omia ajatuksia, tunteita tai tarpeita, joka on aina valmis lohduttamaan. Aluksi sai melkoiset raivarit ja syyttelyt kestää näistä sanoista.
Onneksi asia tuntuu menneen edes jossain määrin perille. Nyt minullakin saa olla välillä huonoja päiviä.