Kannattiko ero?

Henkisesti kyllä, taloudellisesti ei. Mutta kyllä hyvinvoinnista kannattaa maksaa.

Uutta seuraa ei ole, mutta enemmän on ollut se itsestä kiinni. luulen että halutessaan löytää kyllä, jos nyt välttämättä haluaa luopua isännyydestä omassa elämässään.

Tuntuu hieman kornilta puhua eron kannattavuudesta, kun suriin osa meidän ikäluokasta on yrittänyt varmaan loppuun asti kannatella ja sinnitellä.

Eron jälkeen tuli kuitenkin helpotus, ei enää alistamista ja peloittelua suoraan tai lasten kautta. Uusi suhde toi turvallisuuden ja uudenlaisen elämän. Maailma näyttää hyvinkin erilaiselta uuden kumppanin kanssa, kumppanin joka arvostaa minua ihan itsenäni, eikä vaadi olemaan oman mielikuvituksensa peilikuva.

En ole eronnut, ja tuskin koskaan eroankaan.
Lapsen kannalta, omien vanhempieni ero oli mahtavan hyvä teko.

Kannatti, koska jos en olisi eronnut, hintana olisi ollut mielenterveys. En ollut vielä tarpeeksi masentunut etten olisi pystynyt pelastamaan itseäni. Tuntuu kuin siitä erostakin olisi jo "tuhat vuotta".

Suhteita näyttäisi löytyvän helposti, mutta ystäviä ja ystävyyssuhteita onkin jo vaikeampi rakentaa. Olen varmaan jotenkin vanhanaikainen kun en ymmärrä etteivät kanssani suhteeseen haluavat halua olla ystäviäni eivätkä mitenkään osallisia elämääni. Toisaalta mullahan on se kuuluisa mustasukkainen exä ja en edes asu yksin...eli en voi paljon vaatiakaan.

Kyllä se kannatti, monessa mielessä.
Rahallisesti ei ole kukaan muu päättämässä mihin niitä pistän eli säästän kun haluan. Exä hommas kaiken osamaksulla jopa sellaisen mitä ei tarvinnut niinpä oli jatkuvasti turhia laskuja.
Henkisesti on helpompi hengittää.
Yksi suhde läpi käyty sen jälkeen, nyt ei ole haussakaan.

Lea Laven lauloi tämän samana vuonna kun erosin, ihan kuin minun elämästäni:

http://www.youtube.com/watch?v=z_HiIgTq-3M

Ero oli minulle henkilökohtainen epäonnistuminen, joten hiukan särähtää se "kannattavuus" :) Mulla on tapana sanoa, että ero ei ole mikään ratkaisu, se on umpikuja mihin ajautuu, se on surullinen lopputulos kun mikään muu ei enää auta.

En ole löytänyt uutta suhdetta, puolinaisesti joskus etsinyt, joskus löytänyt, mutta nyt on hyvä näin. Kohtahan se pukkikin tulee :P

Kyllä kannatti. Nyt on paljon enemmän elämää tässä elämässä. On myös uusi suhde, jonka myötä uusia tuttavia. Tasapainoisempi ja varmempi olotila ja on jokin suuntakin elämässä. Ennen vain odotti jotain tapahtuvaksi.

Erosta en osaa sanoa, kannattiko vai ei, kun ei tuo kannattavuus sovi mielestäni tähän yhteyteen. Avioliittoon menemisessä ei ollut muuta hyvää kuin lapset ja varottavan kokemuksen saaminen.
Enää en uskalla.
Miehet kuitenkin haluavat alistaa.
Lisäksi eronneet kuvittelevat minun olevan kuten exänsä ja alkavat perata exänsä vikoja minusta pois. Eronneessa miehessähän ei ole mitään vikaa. Naisessa on meisten mielestä aina vika, jos ero tulee. Minussa on vika omaan erooni, miehen mielestä. Miehen exässä oli vika ko. miehen eroon. Putkiaivot kun on, niin ei voi mitään.

Vanhat miehet usein alistaa ja pitävät naista omaisuutena, myös halveksivat?

Erosin jo kauan sitten, ja olin pitkään hyvin tyytyväinen ratkaisuuni. Mutta nyt kun on karvaasti saanut havaita, kuinka vaikea näin kypsillä kymmenillä on muodostaa uutta suhdetta, on likipitäin alkanut kaduttaa, etten pitänyt nuoruuden puolisoani, vaikka hän juoppo olikin.

Exä minut jätti joten ei ollut vaihtoehtoja, tosin nyt 10 erovuoden jälkeen näen omat lapsellisuuteni ja vikani. Syytänyt itseäni pitkälle erosta
eli ajoin käytökselläni exän toisen naisen syliin. Silti koen että oli paras kun tiemme erkanivat, ei siitä mitään olisi tullut. Pitkään podin yksinäisyyttä ja hain uutta pysyvää suhdetta. Ei sitä tullut eikä enää varmaan tule, sillä en rohkene enää. Jos ihastun ja mietin miestä kaiket päivät niin töihin keskittyminen ja elämän pikkuilot jäävät taustalle. Sitä en halua kun vihdoin saavuttanut tasapainon.