Tuntuu surulliselta lukea täällä nuorten ihmisten kertomuksia kuolemantoiveistaan, kun kaikki elämä on vasta edessa. Tuntuu väärältä, etteivät saa kunnon hoitoa ja lääkitystä joka auttaisi, vaikka sellaisia pitäisi olla tarjolla kaiken järjen mukaan.
Sen sijaan kun ajattelen itseäni, lähes 50v naisihmistä joka on menettänyt työnsä, hyvävarainen miehensä lähtenyt toisen naisen matkaan ja terveys alkanut rakoilemaan tässä tiimellyksessä, onkin tilanne ihan toinen. Mitä väliä millään enää. Antaa muiden elää. Itse en enää jaksa. Elintasoni tulee romahtamaan. Jos olisinkin oppinut elämään köyhyydessä, niin yksin pärjäämiseen olisi paremmat valmiudet.
Kuvittelen mielessäni erillaisia itsemurhatapoja, mutta ne tuntuvat kaikki niin vaikeila. Yksinäinen ja köyhä vanhuus vielä tuntuu vielä pelottavammalta. Näen itseni kerrostaloyksiön vaatekomeroon hirttaytyneenä (riiputin kaulaani huivin varassa, mut en sittenkään vielä uskaltanut).
Olen melko arka lähestymään miehiä, vaikka kaipaan tässä tilanteessa toisen ihmisen tukea, niin normaali tutustuminen ei onnistu, koska sosiaalinen elämäni on nollissa työttömyyteni takia. Olen liikkunut hieman yksin, ja on ollut äärettömän hellyyttävää, kun jotkut yli viisitoista vuotta nuoremmat miehet ovat lähestyneet minua. Näytän itseäni nuoremmalta ja stressin aiheuttama laihtuminen ilmeisesti teki viimeisen silauksen mielikuvaan siitä. On ollut mukavaa, kun minua on pidetty kauniina ja viehättävänä. Kukaan ei ole huomannut, että olen sisältä ihan hajalla.
Mietin usein, mikseivät he uskalla lähestyä omanikäisiään tai heitä nuorempia naisia. Toki huomaavat, että olen jonkun verran vanhempi, mutta nolottaa olla o.i.k.e.a.s.t.i näin vanha. En ikinä kehtaisi kertoa ikääni, mikä tietenkin estää minua tutustumasta lähemmin keneenkään ja varsinkin kun en halua yhden illan suhteita.
Siis siihen asiaan. Että kuinka sitä ihminen pääsee itsestään helpoiten eroon? En jaksa enää, enkä halua elää enää. Ihan riittävästi nuoria masentuneita, vanhoja ja ilman toivoa uhteiskunnan elättejä ei enää tarvita. Olen jo elänyt elämäni. Sairauksia, ryppyjä ja köyhyyttä en halua tämän päälle enää kokea.
Kiitos jos jaksoitte lukea. Olen seurannut palstaa ja olen varmaan vanhin tänne kirjoittava. Toivon teille kaikille hyvää aikuisikää ja paljon parempaa vanhuutta kuin itselleni. Paljon toivoa elämäänne :)
Sen sijaan kun ajattelen itseäni, lähes 50v naisihmistä joka on menettänyt työnsä, hyvävarainen miehensä lähtenyt toisen naisen matkaan ja terveys alkanut rakoilemaan tässä tiimellyksessä, onkin tilanne ihan toinen. Mitä väliä millään enää. Antaa muiden elää. Itse en enää jaksa. Elintasoni tulee romahtamaan. Jos olisinkin oppinut elämään köyhyydessä, niin yksin pärjäämiseen olisi paremmat valmiudet.
Kuvittelen mielessäni erillaisia itsemurhatapoja, mutta ne tuntuvat kaikki niin vaikeila. Yksinäinen ja köyhä vanhuus vielä tuntuu vielä pelottavammalta. Näen itseni kerrostaloyksiön vaatekomeroon hirttaytyneenä (riiputin kaulaani huivin varassa, mut en sittenkään vielä uskaltanut).
Olen melko arka lähestymään miehiä, vaikka kaipaan tässä tilanteessa toisen ihmisen tukea, niin normaali tutustuminen ei onnistu, koska sosiaalinen elämäni on nollissa työttömyyteni takia. Olen liikkunut hieman yksin, ja on ollut äärettömän hellyyttävää, kun jotkut yli viisitoista vuotta nuoremmat miehet ovat lähestyneet minua. Näytän itseäni nuoremmalta ja stressin aiheuttama laihtuminen ilmeisesti teki viimeisen silauksen mielikuvaan siitä. On ollut mukavaa, kun minua on pidetty kauniina ja viehättävänä. Kukaan ei ole huomannut, että olen sisältä ihan hajalla.
Mietin usein, mikseivät he uskalla lähestyä omanikäisiään tai heitä nuorempia naisia. Toki huomaavat, että olen jonkun verran vanhempi, mutta nolottaa olla o.i.k.e.a.s.t.i näin vanha. En ikinä kehtaisi kertoa ikääni, mikä tietenkin estää minua tutustumasta lähemmin keneenkään ja varsinkin kun en halua yhden illan suhteita.
Siis siihen asiaan. Että kuinka sitä ihminen pääsee itsestään helpoiten eroon? En jaksa enää, enkä halua elää enää. Ihan riittävästi nuoria masentuneita, vanhoja ja ilman toivoa uhteiskunnan elättejä ei enää tarvita. Olen jo elänyt elämäni. Sairauksia, ryppyjä ja köyhyyttä en halua tämän päälle enää kokea.
Kiitos jos jaksoitte lukea. Olen seurannut palstaa ja olen varmaan vanhin tänne kirjoittava. Toivon teille kaikille hyvää aikuisikää ja paljon parempaa vanhuutta kuin itselleni. Paljon toivoa elämäänne :)
Vastaukset 2
Vanhimmat
vielä vanha. Yksin työttömänä on aikaa tehdä kaikkea, mikä itseä kiinnostaa. Voi käydä kirjastossa lainaamassa kirjoja, ulkona lenkkeilemässä tai kokeilla vaikka maalaamista. Ei rahaa tarvitse olla paljoa, vaikka silloin ei voi olla isot menot. Kaikkeen tottuu.
Kuule tässä on melkein samanikäinen eläjä, muttta vielä hieman vanhempikin: minulla oli nuorena hyvä mies, olni melko varkakas. Sitten ukko tekin konkan, läksi nuoren kauniin mukaan ja jätti koko lössin minun harteille yhteisyrityksessä. Tapasin kiva miehen ja rakastuin korviani myöten, mutta hän oli vain hetken jäniksenä rinnallani roikkuja. Olen elänyt nyt viisitoista vuotta yksin. Ei elämän onni löydy välttämättä miehistä ja varallisuudesta. Minäkin asun vähävaraisena kerrostaloyksiössä ja käyn kyllä pienipalkkaisessa pätkätyössä. Olen nyt aktiivinen ihminen: minulla on paljon ystäviä ja teen kaikenlaista hyödyllistä vapaaehtoisesti. Entinen elämäni on vain kuin voimavara ja elämänkoulu tehtävääni varten.
Voi kun sinäkin löytäsit todella todellisen elämäntarkoituken: se löytyy uskosta Jumalaan ja elämästä, joka on johdatuksen aivoittamaa. Itsemurha ei ole mikään pako ja ratkaisu ihmiselle.
MIulla ei ole lapsia, ei vanhempia, on vain pari siskoa. En pelkää vahuutta ykinäisenä ja köyhänä: Ukson, että sittenkin Luojani pitää luodustansa huolen - ja voihan olla että hän ottaa pois ennen sitä vanhuuttakin.
Tälläkin palstalla syytetään, että tuputetaan usoa ratkaisuna, mutta miksi ei saisi jos se toimii taio on toiminut kirjoittajien elämässä. Hyvä että saa avautua ja kirjoitella pahasta olosta ja jopa itsetuhoisita ajatuksiata (kun ne jylläävät sisimmässä), mutta tuskin tuollaiset ajaukset rohkaisevat ketään elämässä.
eteenpäin).
Olen tällä hetkellä erittäin onnellinen ihminen. Olin masentunnut ja maassa silloin kun minua koeteltiin. Toivottavasti et loukkaannu täsät näpakasta vastauksesta.
Katselehan vielä eteenpäin. Aurinko alkaa paistaa sinunkin risukasaasi.