Ollaan menossa ensimmäiselle ulkomaanmatkallemme kyseiseen hotelliin joulukuussa. Onko kokemuksia ja vinkkejä ekakertalaisille?
Pyramisa Blue Lagoon Resort- hotellista kokemuksia?
P&P
26404
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 26
Vanhimmat
Jaa ekalle ulkomaanmatkalle ja Hurghadaan?
Itse olen käynyt Egyptissä muutaman kerran ja edellisellä kerralla vuosi sitten juuri Pyramisa Blue Lagoon-hotellissa.
Hotelli on hulppean näköinen isoine altaineen, mutta yksi altaista oli vuosi sitten remontissa ja veikkaan että on edelleen. Muissa altaissa onkin sitten niin kylmää vettä, että ei sinne kyllä uimaan tarkene mennä. Merivesi lämpöisempää.
All Inlusivessa tarjottavaa riittää, parhaina jäi kuitenkin mieleen iltapäivällä allasbaarista saatavat pikkupizzat (tosi hyviä). Parin ekan päivän jälkeen jätettiin lounas väliin ja syötiin vaan näitä pikkupizzoja iltapäiväruoaksi.Muu ruoka olikin sitten vähän mitä oli. Ruokaravintoloita pari kappaletta, toinen entinen ryssien sikaosasto ja toinen sivistyneemmälle väelle. Nykyään kaikki saavat mennä kumpaan ravintolaan vaan. Ruokatarjoilu sama molemmissa. Mikäli hotellista puuttuisi itänaapurimme, niin hotellin taso olisi huomattavasti korkeampi. Vai onko sivistynyttä kulkea ruoka-astialta toiselle maistelemassa ruokia ruokaottimilla?
Joka ilta ohjelmaa hotellin puolesta pari tuntia. Paikalliset viinat melkoista paloviinaa, olut ja viinit ihan OK.
Periaatteessa mikään ruoka/juoma ei maksa mitään vaan kuuluu AI-kokonaisuuteen, mutta jos annat tippiä esim. illalla allasbaariin tarjoilupäällikölle/piälysmiähelle niin juomia tulee pöytään lisää tilaamatta kun vanha lasi alkaa tyhjenemään, myös AI:n päätyttyä.
Huoneet reilun kokoisia, hotellin oma ranta hieman pettymys.
Hotelli yleensä ottaen keskitasoa, ei mitään luxusta.
Ja sitten kun saatte sen kuuluisan "Faaraon kirouksen", eli hirmuisen vatsataudin, niin kipinkapin apteekkiin hakemaan tropit. Kannatta selvittää apteekissa tarkat oireet, esim kuume, ripuli, oksennus ym niin varmasti osaavat myydä oikeat lääkkeet. Näillä tropeilla tauti katoaa alle vuorokaudessa eikä tarvitse siitä kauempaa kärsiä. Apteekin hinnat ova sitten kelluvia, eli ÄLÄ maksa lääkkeistä liikaa.
Yleensä ottaen Hurghada ekana ulkomaanmatkakohteena saatta olla aika raju, rahoista pääsette varmasti eroon heti kun astutte hotellista kävelykadun puolelle (sieltä altaiden takaa pääsee pikku portista suoraan isolle kävelykadulle), suosittelen hieman Googlaamaan yleisia matkavinkkejä Egyptiin matkaaville.
Taksikuskit ovat inhoittavin ihmisryhmä mitä tulette siellä tapaamaan, varokaa ja ehdottomasti sopikaa hinta autoon noustessanne ja varatkaa tasaraha maksuun. Kyyti kaupunkiin maksaa 20-30 puntaa, enemmän tietenkin pyytävät.
Kaikesta huolimatta menen aina Egyptiin uudelleen.
kiitos vinkeistä, kouraisee jo vatsanpohjaa mukavasti =) ollaan siis vielä kaikenkukkuraksi lähdössä tyttäreni kanssa kahden joten varmaan on maalaiskaupunkilaisilla pääpyörällä ja huumori koetuksella. Onneksi olemme itärajalta joten naapurivaltion vieraiden tavat on jo meille tuttuja jo täällä liikkuessa ja se on ainut mikä ei tule meille yllätyksenä, mutta joudumme miettimään vielä strategiaa millä säästyisimme tai paremminkin säästäisimme rahamme retkellä... mieluusti otamme lisää teiltä jo käyneiltä vinkkejä jotta olisi joulu mieltä jokaisella ja mekin yhtä iloisina palaisimme ensimmäiseltä ja toivottavasti ei viimeiseltä ulkomaanmatkaltamme
niin ja sinne hotellin "spaosaston" hierontaan EI kannata mennä. Hierojat miespuolisia ja hierovat melko epäsovinnaisesti. Tästä kuulimme useammaltakin hieronnassa käyneeltä.Ja tämä on tosi. Ekana päivänä kun menette hotellin altaalle tai rannalle niin alkavat heti kaupustelemaan näitä hierontoja, manikyyrejä ym. Hinnat eivät ole kalliita tinkaamisen jälkeen, mutta lupaavat enemmän kuin mitä tekevät.
Mitä tahansa ostattekin niin muistakaa tinkiä. Kaupungin keskustassa on muutama kiinteähintainen kauppa josta kannattaa tehdä ostokset. EI mistään muualta ,sillä muuten teitä todennäköisesti huiputetaan maksamaan liikaa.
Jos tulee ongelmia, niin Hurghadassa toimii turistipoliisi jolta ehkä saattaa saada turisti apua, mutta oman järjen käyttö on silti suotavaa.
Pari päivää kun katselee paikallista meininkiä, niin alkaa hahmottamaan paikalliset tavat ja kyllä siellä sitten pärjää ja saattaa jopa viihtyäkin!
Kun taksilla ajatte niin sopikaa se hinta ennakkoon ,se on 10 tai 20 puntaa riippuen matkasta. Itse en koskaan maksa ennenkuin esim. edestakainen matka on suoritettu, vaikka joutuisi kääntöpaikalla odottamaan. Taksien yleinen huijaus on näinä aikoina se, että jos sovitte hinnaksi 10 puntaa ja ajon aikana kuski pyytää maksua sinulta. Jos esim. maksat 50 punnan setelillä niin kuski ottaa rahan vastaan ja ojentaa käden kohta takaisin ja ilmoittaa että eihän tämä ole kuin 50 piasteria. Vaihtaa siis rahan. Tästä on ollut kovia sanaharkkoja .
OPETUS: Älkää koskaan maksako ennenkuin matka on suoritettu.JA silloinkin vain tasaraha. Älkää kuunnelko jälki huutoja niitä mahtuu maailmaan.
Kaikesta huolimatta matkalle 23.12. 2011
no entäs sitten tuo ötökkäpuoli, kun tässä lueskelin hotellista juttuja niin oli kuvien kanssa oikein mukavan näkösiä muurahaisia ja torakoita kuvattu? pitääkö ottaa oma raid- pullo mukaan vai kuuluuko tuholaistorjunta huoneen hintaan jos alkaa turhan paljo vilistellä?
ötököitä en kyllä siellä nähnyt, mutta niitähän on kyllä yleensä ottaen ihan joka hotellissa, tasosta riippumatta. Enempi kannattaa olla huolissaan siitä mahdollisesta vatsataudista. Torakoiden varalta kannattaa pitää valot päällä huoneessa pimeään aikaan, varsinkin siellä kylppärissä. Äläkä jätä mitään syötäviä levälleen pöydille, sipsejä, karkkeja tms. sillä muuten saattaa karkkien seassa olla rapea yllätys...
Hotellilla on muuten oma lääkäri ja vastaanottotilat, asiakkaita hänellä
näkyi riittävänkin, meidänkin loman aikana siellä kävi useita suomalaisia, nimenomaan vatsataudin vuoksi. Tohtorin taksat ovat sen verran korkeat, että matkavakuutus ehdoton edellytys Egyptiin matkaavalle. Mutta niinkuin aiemmin kirjoitin, apteekista saa kyllä myös tehokkaat tropit em. vaivaan.
Jos ette poistu hotellialueelta minnekään, ette näe mitä on Hurghada oikeasti. Siksi suositelen käväisemään keskustassa tai jossain muualla tarpeeksi kaukana hotellin turvallisesta ja siististä ympäristöstä.
Muistakaa läträtä käsidesin kanssa riitävästi, sillä käsihygieniasta pitää huolehtia. Ymmärrätte sen kun nuuhkaisetta paikallisia seteleitä ensimmäisen kerran.
matkavakuutukset otettiin samalla kun tilattiin matka, vaikka muistaakseni liitollakin on joku matkavakuutus päällä vaan kaiken varmistamiseksi molemmilla on se puoli kunnossa jos jotain sattuu... se onkin hyvä jos on tohtori paikanpäällä jos sattuu kova tauti tulemaan niin ei kyllä pitkälle pötki
Itse kotiuduin kyseisestä hotellista perjantaina 25.11.enkä todellakaan toista kertaa menisi !!!all inclusive:ruoka huh huh,juomat:olut pienissä pahvimukeissa jonne kaadetaan kaikki pullon pohjat hyi,viiniä pystyy jotenkin juomaan jos ei nirsoile,väkevät erittäin huonoa pontikkaa esanssilla yök.,eli omia mukaan!kunnon olutta saa takaovesta oikealle 50m. saa mukaan.vatsatauti tuli!VAIHTAISIN SINUN SIJASSASI HOTELLIA JOS MAHD.sillä parempia löytyy missä oikeasti pitävät tähdet paikkansa.tämä hotelli kork. 2- tähteä. ranta onneton hökkelikylä.yhtään lämmitettyä allasta ei ole,allasvesi tosi kylmää.ja sitten viälä nää ryssät.HAUSKAA LOMAA!
ou kauhistus! Voi olla että tulee siis kotoista kinkkua sinappihuntuineen ikävä. Kiitos tuoreesta kokemuskommentista
Kokemusta kerrakseen hotellista. 25-11-2011 niin sanottu loma oli ohi.
Kannattaa katsoa huoneen siivous heti ja varsinkin ne lakanat.Meillä oli lakanoissa punaisia pitkiä hiuksia ja karvoja valmiiksi.Siivooja aikoi vaihtaa vaan lakanan,piti käskeä myös tyynyliinat ja pussilakat.Olivathan nekin edelliseltä turistilta?
Lattia pestiin likaisella vedellä ja ilman pesuainetta.
Kaikki altaat olivat kylmät,vaikka Air Finlandin esitteessä yksi allas piti olla lämmitetty?
Altaalla ja jopa hotellin aulassa tarjoiltiin viinit gola pahvi mukeissa.Viinit olivat vanhoissa likaisissa gola pulloissa sikin sokin korissa.Aulassa lady sai lasiin viinin jos pyysi!
Iltapäivisin kokki keräsi puutarhasta pensaan oksia ja ne laitettiin salattiin koristeeksi.Pensaat saivat iltaisin kastelua,mitäköhän myrkkyä sekin oli?Koska haju oli kastelun aikana tosi paha.
Kokit olivat muutenkin aika epäsiistejä,kun olivat ravintolassa.Kengät ja housut tosi likaiset ja pölyiset.Takissa likaa tai ruuan jämiä?
Viimeisenä aamuna palvelu pelasi,kahvikin kannettiin pöytään.Tipin toivossa ja hymyäkin riitti.
Kannattaa tarkistaa vastaavat 4 tähden hotellit,ja vaihtaa parempaan.
Hyvää lomaa kuiotenkin
Kyllä minä sanon, että maassa maan tavalla, sitä kun ei tunnu jokainen suomalainen turisti ymmärtävän. Melko rankka maa ensimmäiseksi ulkomaan matkaksi, mutta helppoa kunhan ymmärää kulttuurien eron. Itse olen majoittunut kyseisessä hotellissa viimeiset viisi kertaa, eikä mitään valittamista. Hauskaa lomaa teille!
Niinhän se Marjatta on,että maassa maan tavalla.Nähtiinhän me sinun kujertelut laukku pojille.
Suomessa tuota hokemaa "maassa maan tavalla" ei todellakaan ymmärretä. Meillä mamuille järjestetään omia hallivuoroja, vaikka erottelu rodun tai syntyperän mukaan on laissa kielletty. Samoin esitetään kaikkia hullutuksia noille mamuille, Eiköhän niiden kuuluisi sopeutua valtaväestöön eikä päinvastoin!
Jopa lasten leikki "kuka pelkää mustaa miestä" kiellettiin päiväkodeissa, vaikka koko leikissä puhutaan nokikolareista. Samoin Fazerin lakuista poistettiin tietty kuvio. Eikä Brunbergin Neekerin suukkojakaan saa myydä tuolla ikiaikaisella nimellä.
Moi asun Hurghadassa ja voin kertoa etta taxi maksaa vain 10 egp pyramisa hotellista, mutta jos kuski on kiva niin voi antaa vahan tippeja...
Se on totta olen kuullut muiltakin etta pyyhkeita ei ole vaihdettu joka paiva.
Tulkaa ihmeessa kaymaan sakallassa ja jos haluaatte tavata minua niin olen liikkeesani ihan sakallan keskustassa, liikkeeeni on sakallan metro kaupan lahella. metrosta otatte ensimmainen katu heti oikealle ja kavellette noin 50 metria oikealle. siina oikealla puolella on eka kauppa kircilar turkkilainen nahka kauppa. sit on minun liikke vasemalla puolen LIPS4U.
VOITTE LAITTAA MINULLE VIESTIN NUMEROON 20177586078
JA MEILLA ON KERAYS MENEILLA LASTEN VAATTEITA OTETAN VASTAAN HURGHADAN KOYHILLE LAPSILLE /VAUVOILLE.
kengat myos ovat hyvin tervetulleet.
Kiitos avustanne.
sorry on numero muuttunut 201277586078 kiitos
no näinhän se menee...ette ole edes kerinnyt Suomesta lähtemään kun teille jo myydään tavaraa Hurghadassa...special price for you -tyyliin.
Maassa maan tavalla ja tämän mentaliteetin omaksuvat myös siellä palveluitaan ja tuotteitaan tarjoavat Suomalaiset.
Tämä asenne että kaikki haluavat Sinun rahasi tulee valitettavan pian tutuksi Hurghadassa, heti kun pääsetta lentokoneesta ulos. Siitä eteenpäin käsi ojossa ovat kaikki rahojanne kytäten. Jos et anna rahojasi niin haistattelevat ja muttuvat vähemmän mukaviksi.
Jos oletatte pääsevänne 10 punnalla Pyramisasta Sakkalaan niin onnea yritykseen. Tingata pitää jonkun verran...ja jonkun aikaa
air finlandin retket sikahintaisia esim.päivän veneretki 59e saman retken saa hotellin rannalta suomea hyvin puhuvalta egyptiläiseltä 20e per pää vene sama ruoka sama. juomista mukaan snorkkelit ym löytyy paikan päältä.ja säästät n.78e
no ohoh, kiitos tiedosta kylläpäs on melkomoisia hintaeroja
kannattaako yrittää varautua ennakkoon maitohappobakteereilla vai onko mitään vaikutusta jotta välttäisi vatsataudin ja ei menis loma pöntöllä istuen?
Mahtavaa lomaa teille, itse tulin juuri ja ei muuta kuin hyvää sanottavaa! Tyttäreni oli myös erittäin tyytyväinen sekä matkaan että hotelliin. Me syötiin maitohappobakteereja viikko ennen matkaa ja matkan aikana ja säästyttiin vatsataudilta, että suosittelen!
Kiitos kommentista!
JA MUISTA SE KÄSIEN PESU, RAHOJEN KÄSITTELYN JÄLKEEN.
Käsidesit on hankittu ja onneksi on muutenkin käsienpesuneuroosi joten toivottavasti siitä on nyt hyötyä reissussa. Onneksi ei ole enää montaa viikkoa jotta pääsemme reippaalla retkimielellä lähtemään hyvien neuvojen saattelemana matkallemme
Reissusta on palattu ja matka meni erittäin hyvin, ei vatsatautia ja rahaa ei mennyt juuri nimeksikään vaikka ostoksia tuli tehtyä ja samoin retkiä joissa säästi yllä olevan vihjeen mukaan ison summan monella retkellä. Hotelli ei ehkä ihan luksusta mutta ei valittamista kun kaikki toimi ja palvelu pelasi. Kiitos kaikille kommenteista, pystyimme varautumaan ennakkoon vinkkien perusteella. Seuraavaa matkaa suunnitellaan myöhemmin ja ei ole sanottua vaikka kohde olisi Hurghada =)
Minkähänlaiseen hotelliin joutuu kun ollaan varattu matka ja se on määrittelemätön majoitus?
Hienoa että olitte tyytyväisiä matkaanne! Me lähetään ko paikkaan 13.1 ja monien negatiiviset kommentiti rupes hieman hirvittämään, mutta näin 38 maata bongatessa on ennenkin asuttu ja oleiltu jos mimmoisessakin mörskissä. Se mahatautiriski ja ainainen kauppiaiden tuputtaminen ja huijaaminen taitaa olla siellä lähes ainoa negatiivinen piirre. Paljon saimme mekin vinkkejä teille tulleista vastauksista, kiitos kaikille vinkkien lähettäjille.