opiskelen kampaajaksi ensimmäistä vuotta ja pelkään että keskeytän opinnot. Mua ahistaa tavata aina uusia ihmisiä ja jännittää ja pelottaa aina ihan kauheasti kun saan koulussa uuden asiakkaan. Ei siinä ois mitään jos vaan jännittäisin kauheasti eikä se näkyis ulospäin. Mutta kun alan puhumaan sille asiakkaalle niin menen kirkkaan punaiseksi, siis ihan täydlelisen _kirkkaan_ punaiseksi. Ja mua ahistaa alussa kattoa vierasta ihmistä silmiin. Siis periaatteessa tykkään ihmisistä ja tykkään puhua uusien ihmisten kanssa, mutta se on niin vaikeaa koska menen jännityksestä aivan punaiseksi. Kaikki kattoo mua niinku jotaki että häh... Ja siis siinä kun vähän rauhotun jonkun ajan päästä ehkä vartti-puoli tuntia niin naama muuttuu taas oikean väriseksi. Oon ajatellut että opin pikkuhiljaa olemaan vähemmän jännittynyt noista uusien ihmisten kohtaamisesta varsinkin kun nyt tulee niitä niin usein(totunko?), ja kun mulla alkaa nyt työssäoppiminen. Mutta alan olla epätoivoinen, pelottaa kauheasti. Nolaan itteni taaaas uudessa paikassa sielä kampaamossa. Se on ihan kauheaa kun alan puhumaan sille asiakkaalle, sitten tunnen kuinka muutun punertavaksi , alkaa ahistamaan ja niimpä muutun vielä entistä punaisemmaksi! Tuntuu niinku naama ois tulessa. Tuttujen kaverien seurassa oon ihan normaali. Ei mua pidetä mitenkään outona ja jos mun kavereilla on kavereita niin helposti olen keskustelussa mukana sen oudon tyypinkn kans jos tuttu kaverikin on. Riippuu myös ihmisestä, jos asiakkaana on joku mummo niin ei jännitä paljonkaan! Mutta varsinkin miespuoliset asiakkaat jännittää ihan järjettömästi, ei oo niitä vielä ollut mutta olen ajatellut lintsata ensi viikon päivän kun tulee poika-asiakas..... tää on niin noloa. Mulla on aiemmin ollu jotain joka vaikutti ihan paniikkikohtauksilta, niitä oli paljon tuon uuden koulun alussa, mutta ne on loppunu onneksi nyt viime kuukauden aikana! Ja siis tää nykyinen on erilaista, en saa kohtausta mutta ahistaa kun menen punaiseksi jännityksestä! Menisin lääkäriin mutta en pysty puhumaan tästä. Mitä oikein teen? Voiko tälle punastumiselle jotain? Auttaisko rauhottavat voiko niitä käyttää päivittäin? Ei kai tän takia voi mennä psykologille tai jtn?? Pelottaa että joudun lopettaa koulun ja mitä sitten teen?! Auttakaa jos joku osaaa pliis :(
Punastuminen, liika jännittäminen. APUA?:(
tyttö 17w
371149
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 37
Vanhimmat
Tilanteesi on kovin tyypillinen. Useimmilla, joilla sosiaalisesta jännittämisestä tulee (monella elämän pituinen) ongelma tilanne on sinun tilannettasi vastaava. Juuri tuossa iässä ja olosuhteissa, joissa on ehkä vähän epävarma omasta osaamisesta uudessa työssä ja joutuu olemaan tilanteessa, josta ei voi lähteä pois ja mahdollisesti joutuu vielä olemaan auktoriteetin tarkkailun/arvostelun alaisena.
Monella se on koulussa esitelmän pito luokan edessä, kun alkaa pelätä jännitysoireiden tulemista ja näkymistä - ja kierre on valmis. Ihminen alkaa jännittää sitä, että jännittää ja että oireet näkyvät muille.
Usein taustalla on oma epävarmuus ja ehkä hiukkasen verran huono itsetunto?
Suurin osa sosiaalisista jännittäjistä on muuten ihan seurallisia ja porukoissa pärjääjiä, jopa keskivertoa fiksumpia ja ajattelevampia ihmisiä, ehkä vähän herkempiä ja herkkävaistoisempia...
Kaikki kiteytyy tuohon "menisin lääkäriin, mutta en pysty puhumaan tästä" ja "tää on niin noloa". Ongelman ratkaisu piilee niin sinulla kuin muillakin samasta vaivasta kärsivillä (ja heitä on paljon, usko pois) siinä, että on lakattava häpeämästä ongelmaa ja uskallettava puhua siitä. Puhu lääkärille ja luottoystävälle vaikka kokisitkin, että eivät he sitä täysin ymmärrä jos eivät ole itse kokeneet. Puhuminen on terapeuttista ja asian sisällä pitäminen pahentaa ongelmaa. Et kuitenkaan voi tahdonvoimalla vaikuttaa tunnehermoston asiaan vaan paraneminen alkaa, kun avaudut ja LAKKAAT HÄPEÄMÄSTÄ asiaa. Helppo näin kirjoittaa ja neuvoa ja tiedän, että älyttömän vaikea totetuttaa, mutta olen itse kokenut saman kuin sinä.
Voimia ja muista, että tosi yleinen vaiva kyseessä, josta eroon pääsy alkaa lopettamalla häpeäminen asian suhteen. Autonomisen hermoston häiriö tai ylivilkkaus kyseessä, taustalla vähän epävarma itsetunto - ei se sen kummempi vaiva ole kuin mikä muukaan.
Minäkin aloin suunnilleen sinun iässä kärsimään näistä ongelmista. Nyt kaduttaa syvästi etten hakenut apua silloin! Tiedän kuinka pelottavaa se on. Mutta nämä jännitysongelmat eivät parane itsestään, päinvastoin!! Tilanne vain pahenee, usko minua.
Joten kerää oikeasti rohkeutesi ja soita terveyskeskukseen! Propral on hyvä lääke fyysisiin jännitysoireisiin ja paniikkiin. Lisäksi voit saada mielialalääkkeen joka alkaa vaikuttamaan pitkäaikaisemmin. Rauhoittavat ovat myös mahdollisia.
Itseänikin jännitti hirveästi, mutta kerran se vain kirpaisi. Lääkärikin on vain ihminen ja on takuulla nähnyt paljon kaltaisiasi!! Näistä ongelmista kärsii todella moni muukin, älä häpeä. Älä missään nimessä lopeta koulua vaan hanki apua!
Niin ja niistä lääkkeistä vielä; propralia voi käyttää päivittäin, se ei auta itse jännitykseen mutta estää fyysiset oireet jolloin jännityskin helpottuu. Rauhoittavia sensijaan kannattaa käyttää vain epäsäännöllisesti eikä päivittäin. Itse käytän vain pahimmissa tilanteissa. Ja se mielialalääkitys alkaa pikkuhiljalleen helpottamaan jännitystä ja ahdistusta.
Oon niin kiitollinen vastauksista. Masentaa, pakotin itteni puhumaan kaverille(facebookissa ja silti oli uskomattoman vaikeaa!). Täytyy sanoa että ei paljon parempi olo tullut. Tuntuu että ei se kuitenkaan ymmärtänyt oikein kun selitin, linkitin myös tämän sivun. Ihmetteli että ei tuollaisen punastumisen takia kuitenkaan koulua tarvi lopettaa ja niin.. Tosi tyhjä olo nyt sitten kun melkein tavallaan turhaan selitin kaikki ja nolasin itseni. Nyt tuntuu entistä vaikeammalta mennä mihinkään lääkäriin koska jos sekään ei tajua ja sanoo suunnilleen jotain että kyllä harjoitus tekee mestarin! En tosiaankaan pysty mennä selittämään kenellekään tästä, ajattelin jopa kirjoittaa paperille ja antaa lääkärille luettavaksi vaikka tuo tosi nololta kuulostaa, mutta muuten ei onnistu, kertokaa onko liian tyhmää?? Ja pitäiskö mun mennä terveydenhoitajalle vai lääkärille vai mille? Pitääkö mun soittaessa tkhon kertoa tuo ongelma vai pyytää vain aika lääkärille tai terkalle? Apua kun ei ne kuitenkaan ymmärrä ja sanoo että harjoittele niitä tilanteita ja et saa lääkkeitä! Ja apua onko ne lääkkeet kalliita, jos joudun vanhemmille selittää mihin tarvin rahaa niin ne ei varmasti ymmärrä, ei ne tuollasiin lääkkeisiin anna rahaa... Ja joutuuko jos saa sen reseptin niin joutuuko sen aina jotenkin uusimaan tai jotain, vai voiko sillä sitten aina hakea niitä lääkkeitä apteekista? Kertokaa ootte ihania kun autatte mua!
Ykskään sun sanomisista ei oo tyhmä! Kärsin just samasta asiasta. Eilen luin ihan melkeen loppuun tämmösen jännitysoppaan: http://www.yths.fi/filebank/370-Jannittaminen_osana.pdf Kannattaa lukia!! Se on aika pitkä, mutta varmasti sitä lukiessa tuntuu, niinku joku ois kirjottanu asiat suoraan sun aivoista! Voi että on ihana kuulla, (no ihana ja ihana) että on muitaki samasta ongelmasta kärsiviä. Tätähän ei kenellekään haluais! Oon siis 20-v ja oon nyt tänä syksynä ekan kerran oikeesti puhunu ääneen koko asiasta. Oon yhen toisen samanikäsen kaverin kans puhunu, ko ihan sattumalta sillain ohimennen juteltiin asiasta, niin se sano, että sillä on ihan sama! Ollaan melkeen päivittäin oltu yhteyksissä, nähty ja juteltu. Kumpikaan ei koskaan uskonu, että jollain voi olla niin täydellisesti sama tilanne. Ollaan nyt hakeutumassa jonneki psykoterapeutille tms. Me molemmat ei olla lääkkeiden kannalla, vaan halutaan hoitaa asia juttelemalla ja ammattiauttajan kanssa. Usein tämmönen sosiaalisten tilanteiden pelko johtuu jostaki, ehkä lapsuudesta tai jostain. Tuossa jännitysoppaassa kerrotaan joitaki esimerkkejä. Ehottomasti suosittelen lukemaan sen!! Jos haluat, niin voit ottaa yhteyttä s-postilla: [email protected]
Niin ja siitä vielä, että semmonen ihminen, joka ei kärsi tästä ongelmasta, ei voi täysin ymmärtää. Siks en oo itekään koskaan puhunu asiasta, ko jos joskus oon pikkusen maininnu, niin ei kukaan käsitä sitä. Ei kukaan ymmärrä, miks vois vaikka lopettaa koulun yms. Oon tänä keväänä valmistunu, enkä oikeesti USKALLA lähtä jatkamaan opiskelua, vaikka ei se kyllä muutenkaa ihan älyttömästi kiinnosta. En vaan uskalla. Se on henkisesti niin rankkaa, ko pitää koko ajan olla niin jännittyneenä. Kovasti tsemppiä! Toivon, että soitat johonkin. Aion ite tänään soittaa ja voin vaikka suositellakin sulle jotakin paikkaa, jos ite löyän jonku hyvän.
Kovasti voimia!
Tiedän, muiden on vaikea ymmärtää näitä ongelmia joista ei itse kärsi. Mutta ei lääkäri suhtaudu samalla tavalla! He ovat ammattilaisia. Ja kyllä voit kirjoittaa paperille jos se tuntuu helpommalta. Et ole ensimmäinen niin tekevä. Kannattaa soittaa suoraan terveyskeskukseen. Pyydät vain aikaa lääkärille, jolloin hoitaja todennäköisesti kysyy, että mihin tarvitset. Siihen voit hyvin lyhyesti vastata vaikka että vaikeaan jännitykseen. Kannattaa lääkärille sitten kertoa paniikkikohtauksistakin. Äläkä missään nimessä vähättele ongelmiasi, kerro niistä mielummin vaikka liioitellen! Silloin saat varmasti apua.
Minulla kävi tuuri kun sattui hyvä lääkäri joka ymmärsi ja antoi lääkkeitä ym apua. Mutta kaikilla ei valitettavasti niin käy. Et suostu kieltävään vastaukseen, vakuuta lääkäri että jännityksesi ja ahdistuksesi on todella pahalaatuista ja tarvitset apua.
Tsemppiä! Hyvin se menee. Kerrothan sitten jatkossa tilanteesi edistymisestä?
Niin ja ei lääkkeet ole kovinkaan kalliita. Reippaasti alle 10e on maksanut jokainen paketti jonka minä olen saanut. Muistat vain ottaa kelakortin apteekkiin niin saat kelakorvauksen. Lääkärikäyntikin maksaa reilu kympin ainakin täysi-ikäiseltä, en sitten tiedä alaikäisistä?? Kyllä ne joutuu uusimaan, mutta kaikki riippuu ihan siitä mitä lääkkeitä mahdollisesti saat. Kysyt sitten lääkäriltä.
Jos sulla oikeasti pahin ongelma on nämä fyysiset oireet; silloin ehdottamasti paras apu on propral! Sitä lääkärit mielellään määräävätkin, on aika harmiton lääke (toisin kuin rauhoittavat). Voit ihan kertoa että haluat kyseistä lääkettä kun olet siitä kuullut.
kiiitos! huomenna aion varata ajan lääkärille, suunnitelmissa ois myöskin uskaltaa mennä sinne..:) saa nyt nähdä, rukoilen melkee että saan ymmärtävän lääkärin..! ja kyllä voin käydä kertomassa tilanteen edistymisestä.
Hirmu vahvasti tulevat omat muistot mieleen lukioajoilta, tuntuu kuin osin eläisin uudestaan sitä aikaa, kun itse kävin läpi ihan samanlaista elämänvaihetta kuin sinä nyt.
En halua masentaa lisää, mutta itse törmäsin siihen, että ei ongelmaani oikein lääkäritkään ymmärtäneet ja reaktio oli sellaista hyssyttelyä tyyliin, että "Noh, kyllä se nyt siitä, kun ikää tulee lisää" jne. Ehkä se osin johtui siitä, että olin kuitenkin aika reipas tilanteissa lääkäreiden kanssa eikä minulle ollut niin iso ongelma kertoa ammattilaiselle asiasta ja silloin ei myöskään jännitysoireet näkyneet niin pahasti. Mulla siis järkky punastelu oli juuri se pahin ongelma, oli myös hikiset kädet ja käsien tärinä esiintymistilanteissa, mutta punasteluhan eniten herättää huomiota. Toki mun lukioajoista on sen verran aikaa, että nykyään kyllä lääkäritkin ovat jo paremmin perillä jännittämisestä ja sen hoidosta.
Mä varasin ajan terkkariin ja sain sieltä lähetteen mielenterveystoimiston psykologille Propral-reseptin. Ikävä kyllä psykologin kanssa jutustelu lapsuuden kokemuksista ja sellanen klassinen psykologia-höpinä tuntui ihan turhalta - kuten myös myöhemmän elämän aikana psykologien kanssa käydyt keskustelut. Eikä mulla auttanut Propralkaan. Sitä kovin tällä palstalla tuodaan esiin ja täytyy olla, että monet saavat siitä apua, mutta mulla ei kyllä kovista odotuksista huolimatta ikinä ole auttanut. Toivon todella, että kuulut niihin joille Propral toisi apua, muihin kovempiin lääkkeisiin en sinuna koskisi. Se vaatii niin kovaa selkärankaa käyttää niitä oikein ja lopulta nekin vain korkeintaan turruttavat oireita ja muuta tunne-elämää eivätkä tuo aitoa itsetuntoa rakentavaa parannusta.
Hmm apuaa...
soitin tk:hon ja pyysin aikaa lääkärille, sanoin että jännittämisen takia haluan puhua lääkärin kanssa, mutta ne laitto mut soittamaan psykiatrille... soitin sitten ja torstaina sinne olen menossa... psykiatri ei kysynyt puhelimessa mitään että miksi olen tulossa, saa nyt nähdä, aion oikeasti kirjoittaa paperille asian... voikohan psykiatri määrätä lääkkeitä??
Kiva kuulla! Mahtava juttu! Kun sais vaan ite soitettua vielä! :) Huomenna!
No sullahan kävi sitten tosi hyvin kun pääsit suoraan psykiatrille! Itse jouduin psykiatri aikaa odottelemaan pitkää ja menemään ensin tk:hon!
Psykiatri määrää lääkkeitä, hän on nimenomaan alan asiantuntija toisinkuin normaali lääkäri.
Tsemppiä! Hyvä että uskalsit hakea apua! :)
katso tämä: www.sympatix.fi
lobotomian? Taidat olla se idioottilääkäri itse taas täällä mainostamassa pahinta huijausta mitä on olemassa. Kannattaa lukea tarkkaan ihmisten kertomukset tälläkin palstalla, ennen kuin tuhlaa rahansa ja saa PALJON pahemman elinikäisen riesan. Sitä hikoilua ei voi kuvitellakaan ja estää kaiken paljon tehokkaammin, kuin punastuminen ikinä.
Ei hitto, kuulostaa kyllä vaikealta. Olen itse jo 27 vuotias ja olen mies. Oma punastumis ongelma alkoi jo joskus, siinä ala- ja yläasteen välissä.
Muistan kuinka vaikee oli mennä kouluun, kun piti jatkuvasti yrittää olla saamatta punastumiskohtausta käytävillä. En tiedä, jotenkin ahdistus on ollut mun sisällä koko aikuiselämäni, jos en punastu niin kyllä sitten tärinä on tilalla. Kerran puhuin asiasta koulun terkalle, mutta sain vastaukseksi sitä kuuluisaa hyssyttelyä.
En tiedä onko paniikkikohtaukset syynä, myös runsaisiin alkoholin huuruisiin seikkailuihin. Olen lukenut, myös että säntillisen kasvatuksen saaneet ovat altiita punastumispaniikkihäiriölle.
Asiasta on todella vaikea puhua, oma äitinikin on lääkäri ja hänen neuvonsa elämässä ovat rankka työn teko ja opiskelu.
Punastumiskohtaus on jossain syvällä, olen oppinut mieltämään osaksi identiteettiäni.
Niin mitään lääkkeitä en ole koskaan siihen ottanut ja ainakin minun mielestäni olisi hyvä, jos niitä olisi mahdollista saada nuorienkin ja matalalla kynnyksellä. Noi leikkaukset tuntuu vähän liian kaukaa haetuilta, kun ne ovat niin kalliita ja jos eivät välttämättä toimi.
Eipä mulla oikeen mitään uutta lisättävää tähän keskusteluun.
Meitä on siis monia, jopa miehiä
Minua masentaa
hyvää joulua
Joko aloittaja kävi psykiatrilla? Kuinka sujui?
Hei!
kävin torstaina siellä psykologilla ja kyllä oliki vaikea mennä! Kannatti kuitenkin, puhuttiin asiasta ja sitten mulle varattiin lääkäriaika. Tänään kävin siellä ja sain reseptin 10millin propraliin. Huomenna tai ylihuomenna sitten kokeilen miten auttaa, tod.näk vasta keskiviikkona koska huomenna on vapaata eikä oikein tilanteita missä kokeilla. Torstaina sitten mulla on psykiatriaika taas. Katsotaan miten tuo määrä vaikuttaa ja pitääkö ottaa vahvempi annostus. Mutta kaikille, jotka kärsii samasta , niin sanon että kannattaa mennä sinne lääkäriin!! Ensimmäinen kerta on ihan älyttömän vaikea, mutta kyllä se onnistuu, menee vaikka paniikkikohtauksen partaalla, silloin ne ainakin huomaa ne oireet ja niin. Psykiatri ymmärsi hyvin, eikä vähätellyt ongelmaa, ja lääkäri myös selitti tästä asiasta tarkemmin mitä tää on. Äiti sen sijaan ei ymmärtänyt kun näytin reseptin ja sanoin että tarvin rahaa... Sain kuitenkin taivuteltua antamaan rahat, ja kuuntelin sen selitykset kunnialla kuinka lääkkeet ei paranna mitään yms.yms. Tärkeintä on että pääsin sinne psykiatrille ja hän ymmärtää..
Kiitän kauheasti kaikkia mulle vastanneita, että rohkasitte mua hakemaan apua!! Saa nyt nähdä miten tää tästä lähtee menemään nyt jatkossa. Hyvää joulua kaikille ! (:
Hienoa :-)
Toivottavasti asiat menee parempaan suuntaan ja ei muuta kuin hyvät joulut sinnekkin!
Moikka, täällä on monella peukut pystyssä, että saisit apua ongelmaasi. Toivottavasti kuulut niihin, joilla beetasalpaajasta on apuja! Siitä olisin utelias kuulemaan tarjosiko psykiatri kuunteluhetken ja reseptin lisäksi mitään muuta, esim. pidempää terapiaa tai ryhmäterapiaa/vertaistukitoimintaa tms??
ei tarjonnut mitään terapioita tms. Sovittiin, että katsotaan miten tuo propral toimii ja pitääkö ottaa voimakkaampia lääkkeitä käyttöön..
Sama se on sitten edelleenkin meininki psykiatriassa. Ei näköjään alan ammattilaisetkaan pysty / halua muuta tarjoamaan avuksi kuin lääkereseptiä - helppo ja halpa? ratkaisu tietysti lääkärille sekä yhteiskunnalle. No, toivottavasti saat niistä apua :)
Kyllähän ne varmasti haluaa, ei se siitä ole kiinni. Rahastahan se yleensä ahdistaa. :-(
Kuntien talous on joitakin poikkeuksia lukuunottamatta niin tiukalla että ei yksinkertaisesti ole varaa tarjota jokaiselle täydellistä henkilökohtaista hoito-ohjelmaa.
Käytännössä tämä tarkoittaa juuri sitä että ensin annetaan nappuloita ja katsotaan miten käy. Jos käy huonosti, annetaan vahvempia. Jos vieläkin käy huonosti, niin sitten ehkä aletaan jo ottamaan mukaan terapiaistuntojakin.
Jos omasta taskusta löytyy tarpeeksi iso tukku seteleitä, niin sitten voi marssia yksityiselle puolelle ja päästään luultavasti heti tuohon kolmanteen vaiheeseen.
Mutta tietenkin lääkkeet yksinäänkin auttavat monissa tapauksissa pääsemään ainakin siitä pahimmasta yli.
Toden sanoja, varmasti homma menee juuri näin kuin kirjoitit. Harmittaa vaan se, kun nuorille ihmisille, joilla ongelma on aluillaan on tarjolla vain lääkehoitoa. Itse olen ollut lukioiässä saman ongelman edessä ja näin jälkeen päin aikuisena, kun mietiskelen mikä olisi saattanut auttaa niin vertaistuki saman ikäisten ja samassa tilanteessa olevien ryhmässä. Silloin ei ollut edes nettiä, jossa jakaa murheita muiden kanssa - ja vielä jos vertaistuki olisi ollut sellaista, että olisi turvallisessa ympäristössä voinut harjoitella niitä asioita ja tilanteita, joita jännitti - ilman itsensä nolaamisen ja epäonnistumisen pelkoa... Niinkään en usko pelkkään keskusteluun kahdestaan psykiatrin kanssa, itsellä ei ainakaan ole auttanut.
Hyvä että aloittaja sai apua!
Minulle tarjottiin heti vertaistukiryhmää, mutta itse en halunnut sinne mennä. Ja nyt on minulle ehdotettu psykoterapiaakin. Taidan olla sitten onnekas, kun olen kyllä saanut hyvää hoitoa ja kaikki vaihtoehdot on tarjottu. Kaikilla ei taida käydä yhtä hyvin. Olen vain hieman vastahakoinen ottamaan tarjottua apua vastaan.. En tiedä, ehkä pelottaa liikaa.
en osaa auttaa
Hei!
Kerron vähän kuulumisia miten on mennyt tuon propralin kanssa ja mietin tässä, kannattaisko pyytää lääkäriltä jotain eri lääkettä vai ei...
Propral auttaa aika paljon, on paljon rauhallisempi olo, eikä tule sitä ahdistuskohtausta että pakko päästä pois tästä tilanteesta ja paikasta jne.. Punastumiseen auttaa jonku verran, sillai että ei mene niin järkyttävän kirkkaan läikikkään punaiseksi, mutta asiakaspalvelutilanteissa missä jännittää pitkään , niin kyllä se naama alkaa helottaa sillai että sen kyllä huomaa.
Olen miettinyt niitä vahvempia lääkkeitä, en oikein tiedä pitäiskö niitä kokeilla.. Tuo propral kuitenki estää ne paniikkikohtaukset ja antaa itsevarmuutta. Satunnaisesti voisin käyttää jotain vahvempaa, rauhoittavaa. Voisin ehkä kuvitella, että tuo punastuminen asiakaspalvelussa vähenee, kun kokemusta tulee eikä tarvi jännittää niin paljon sitä miten ne hommat menee.. Joku rauhoittava kyllä auttais paljon siihen että pystyisin olemaan sosiaalisempia ja tutustua ihmisiin.. Huomenna mulla on psykiatriaika, puhutaan siitä miten on mennyt ton propralin kans... Mitä mieltä ootte kannattaisko kokeilla jotain rauhottavaa? Onko muuten tietoa voiko propralia käyttää yhtä aikaa rauhottavan kanssa?
Eikö punastumiseen voisi käyttää lääkkeiden lisäksi kosmetiikkaa. Tarkoitan peittävää puuteria ja meikkivoidetta, jolla olisi ihon väri ja kiilto. Olen mies, enkä käytä kosmetiikkaa, joten en tiedä hyvin. Kerran isäni oli flunssainen, ja oli lähdössä arvokkaisiin juhliin äitini kanssa. Isän nenä oli aivan kirkkaan punainen. Äitini häivytti punaisuuden puuterilla ja meikkivoiteella. Jäivät sitten silti kotiin kuumeen takia. Ehkä se olisi kallista. Menestystä opiskeluun !
Mitäs oli lääkäri hommasta mieltä? Ovat aika huonoja kirjoittamaan reseptiä rauhoittavalle nykyään vaan mieluummin tarjoavat näitä mielialalääkkeitä.
Oma mielipiteeni on, että jos beetasalpaaja kuitenkin selkeästi tuo apua niin pysy siinä äläkä siirry rauhoittaviin - sitä ihmepilleriä ei kuitenkaan ole, joka kaiken parantaisi. Ne rauhoittavat, jotka olet ajatellut käyttää vain tarvittaessa alkavat kuitenkin poltella siellä taskussa, kun kuitenkin joudut työssäsi kohtaamaan ongelman joka päivä ja kohta haluat kuitenkin ottaa sen napin joka päivä - siihen tulee helposti ihan jo henkinen riippuvuus.
Ota mieluummin beetasalpaajaa, pyri harrastamaan sinulle sopiva liikuntaa, hengitä syvään ja rauhallisesti - omalla järjellä ja tahdolla et voi kuitenkaan vaikuttaa jännittämiseen, koska se on tahdosta riippumattoman hermoston asia. Opettele siis sietämään levotonta ja jännittynyttä oloa ja siirrä se syvään ja rauhallisesti hengittämällä syrjään - paras ase taistella jännitysoireita vastaan on lakata ajattelemasta niitä niin vaikeaa kuin se onkaan...
Minä olen saanut opamoxeja. Ja kyllä ne tosiaan polttelee, olisi kiva ottaa joka päivä kun ne luovat paremman ja itsevarmemman olon, mutta silti taistelen ilman. Yritän mahdollisimman vähän ottaa niitä, vain suurimpaan ahdistukseen. Mutta ymmärrän kyllä kuinka helposti henkinen riippuvuus voi kehittyä.
Propraliakin otan vain kun todella luulen tarvitsevani, vaikka sitähän voi kaiketi aika turvallisesti popsia. Haluaisin vain selvitä mahdollisimman paljon itse jolloin itseluottamus kasvaa. Lääkkeiden turvin vedetty esitys esimerkiksi ei kasvata niinkään itsevarmuuttani koska koen sen onnistumisen olleen juuri lääkkeiden ansiota eikä todella omaa onnistumista.
Hei sinä alkuperäinen kirjoittaja!
Kiitos päivityksistäsi, sain viesteistäsi ja kokemuksistasi rohkeutta ja varasin tänään ajan terveyskeskus lääkärille, toivotaan että itsekin saan apua ongelmaani!
Kiitos vielä, terveisin 19v poika :)
Hei!
Ajattelin pitkästä aikaa kirjoittaa tänne kun vähän semmonen olo että ei tiiä mitä tekisi...
Ei tuo propralkaan elämästä kuitenkaan helppoa tee.. Paniikkikohtaukset se estää siten, että pystyy keskittyä hengittämään syvään kun ei sydän hakkaa mielettömästi.. En nykyään enää ymmärrä, miten ennen edes selvisin päivästä toiseen ilman sitä!! Koulussa ei enää yleensä ahdista, kun on ihmisetkin nyt tutumpia. Pahinta tässä on minulla se, kun pitää puhua tuntemattomien kanssa ja KATSOA SILMIIN! Ahdistun ja punastun niin että sen huomaa, propralista huolimatta. Välttelen tilanteita joissa pitää esim. istua paikallaan vastakkain jonkun kanssa eikä pääse mihinkään. Ihan hirveetä. Ei voi ikinä olla vaan rennosti oma itsensä. Niin *elvetistä kun haluaa niiin paljon tutustua johonkin ihmiseen, mutta ahdistuu siinä tilanteessa sitten niin paljon että se saa minusta aivan erilaisen kuvan kuin mitä oikeasti olisin jos ei tarvisi jännittää.
Mua mietityttää ne muut lääkkeet, että kannattaisko niitä kokeilla. Mutta ne on niin outo juttu, en käsitä miten ne vaikuttaa, siis tuleeko niistä vaan jotenkin niin varma olo eikä jännitä ja ahdista? Mulla on pieni kynnys mennä taas sinne lääkäriin..Onko ssri-lääkkeet ja rauhoittavat sama asia? Luin että näissä ssri-lääkkeissä on jotain serotoniinia mikä niissä vaikuttaa siihen jännityksen vähentymiseen. Miten se vaikuttaa ja mitä se on, voiko sitä saada jostain ruoka-aineista?
Ja hei miten kävi sulla m__92 siellä lääkärissä?:)
Kait se nyt vaan on niin, että elämä ylipäänsä ei ole helppoa vai onko joku sulle luvannut, että näin olisi? Eikä sellaista pilleriä ole olemassa, joka elämän helpoksi taikoisi. Lääkkeiltä ei pidä odottaa liikoja, ne helpottavat parhaimmillaan jännitysoireita, mutta ei ne tee jännittäjästä yhtäkkiä ei-jännittäjää.
Propral ei yleensä ole hirmu tehokas, se alentaa verenpainetta ja hidastaa pulssia ja auttaa yleensä ihmisiä, joilla jännittäminen on enempi normaaleissa rajoissa, mutta moni tosijännäri ei siitä saa apua kuin vähän.
Ssri-lääkkeet lisäävät serotoniinin tuotantoa, joka on kehon luonnollinen ns hyvänolonhormooni ja rauhoittavat vaikuttavat keskushermostoon kemiallisesti vähän kuten alkoholi, teho perustuu siis keskushermoston turruttamiseen. Kyse on siis eri asioista. Yllättävän paljon noissa ssri:äkin on haitallisia sivuoireita kuten alussa masennusta, seksuaalisuuden himmeneminen, oudot aivosähköiskut ym. Sivuoireita tietty tulee joillekin ja joillekin ei ehkä ollenkaan.
Huomaatkos nyt, että sulla on jo henkinen riippuvuus Propraliin näin nopeasti? Lääkkeet jännittäjälle voi olla ihan ok, mutta ne hoitavat vain oireita ja monella odotukset niiden tuomaan apuun tulevat suhteettoman korkeiksi. Mutta kannattaa ehkä kokeilla, kun lääkkeet vaikuttavat erilailla eri ihmisiin. Parhaimmillaan jännitysoireet helpottavat, mieli ja kroppa rauhoittuu, mutta mielestäni keskushermostoon vaikuttavia rauhoittavia ei vaan saisi määrätä muuten kuin yhdistettynä ryhmä- tms. terapiaan - liian iso riski muuten, että ajatus ja elämä alkaa pyöriä pilleripurkin ympärillä. Ja pitää muistaa, että eihän rauhoittavat sinänsä "paranna" mitään, kun ei jännitäminen edes ole sairaus varsinaisesti. Rauhoittavat turruttavat ihmisen mieltä ja elimistöä, jolloin se ei jaksa reagoida jännittäviin tilanteisiin - verrattavissa alkoholiin ilman iloista hiprakkaa :-)
itsellä ahdistukseen opamox, siis sos. pelkoon. auttaa todella hyvin, mut ei niitä voi joka päivä napsia. taskussa kuljetan, kyllä ne opat on kokoajan mielessä. vaatii helvetisti sitkeyttä olla ottamatta. joka kolmas päivä yritän ottaa. kuumottelee taskuja tälläkin hetkellä. kuuluu bentsodiatsepiineihin, eli varsinaisiin rauhoittaviin, ja näihin kun riippuvuus tulee niin tulee ja lujaa. samaa luokkaa kuin monilla nikotiini. näin olen ymmärtänyt. se, millainen olo niistä tulee... tulee rauhallinen olo eikä ahdista yhtään puhua kellekään. vähän sumea olo. tilanteissa, jotka normaalisti ahdistaa suunnattomasti, tulee hyvä olo kun ei ahdista sitten tippaakaan. se miinus, että lääkärit ovat todella nihkeitä määrämään niitä, johtuu kait siitä että ovat väärinkäyttäjien suosiossa. propral tosiaan vähentää adrenaliiniä, eli alentaa sydämen lyöntitiheyttä ja ehkäisee punastumista, mutta eivät poista jännitystä.
Mitenkäs aloittajatytöllä 17W tänään elämä sujuu? Tämä oli hyvä viestiketju ja sitä jää miettimään muiden kohtaloita...
sama ongelma mullakin äitini on lääkäri ja hän on suositellut minulle jotain naamaan levitettävää rasvaa joka vähentää punastumista ja hän lupasi minulle ostaa niitä jostain
Minäkin olen pohtinut paljon tätä 17w aloittaja tyttöä.. :) Olisi kiva kuulla mitä hänelle kuuluu. Olin niin tyytyväinen kun hän uskolsi mennä lääkäriin meidän muiden rohkaisujen avulla. Itse kun en valitettavasti hänen iässään uskoltanut.
Harmi vaan jos hän ei kuitenkaan kokenut saavansa tarpeeksi apua.. Lääkkeethän ei tietenkään voi ihmistä täysin muuttaa. Sanoisin että lääkkeet toimivat kuin kainalosauvana, mutta itse se työ on tehtävä. Lääkkeistä saa apua ja tukea, mutta edessä on silti pitkä ja kivinen tie jota itsekin tällä hetkellä kuljen. Uskon kuitenkin jo tulevaisuuteen ja uskon että pystyn selviytymään mistä vaan!