Vastikkettomien tukiaisten kuittaajien kannattaa pikaisesti siirtyä oikeisiin töihin.
Euroopan taloustilanne näyttää siltä, ettei veronmaksajien selkä kestä enää kreikkalaisia, portugalilaisia tai suomalaisia vapaamatkustajia. EU:n lyyhistyessä lakkaa EU-tukaisten kuittailu ja samalla Suomi syöksyy sellaiseen ahdinkoon, ettei missään tapauksessa ole mahdollista jatkaa myöskään kansallisten vastikkeettomien tukiaisten talikointia suurmaanomistajien pohjattomiin tappiolaareihin.
Euroopan taloustilanne näyttää siltä, ettei veronmaksajien selkä kestä enää kreikkalaisia, portugalilaisia tai suomalaisia vapaamatkustajia. EU:n lyyhistyessä lakkaa EU-tukaisten kuittailu ja samalla Suomi syöksyy sellaiseen ahdinkoon, ettei missään tapauksessa ole mahdollista jatkaa myöskään kansallisten vastikkeettomien tukiaisten talikointia suurmaanomistajien pohjattomiin tappiolaareihin.
Vastaukset 6
Vanhimmat
Lainauksia nykyisen hallituksen hallitusohjelmasta.
"Maataloustuotannon toimintaedellytyksistä on huolehdittava jatkossakin unio-nin kaikilla alueilla.
Maaseudun voimavarat sekä niiden kestävä käyttö ja maaseudun elinvoimaisuus ovat merkittäviä myös koko maan menestykselle. Maaseutupolitiikkaa tehdään kestävän kehityksen periaatteiden mukaisesti.
Väestön kasvu, elintason nousu, ruokakriisit ja ilmastonmuutos vaikuttavat merkittävästi maailman elintarvikemarkkinoihin.
Suomi edellyttää Eurooppa-neuvoston aikaisempi-en päätelmienkin mukaisesti, että EU:n maatalousreformissa tunnustetaan Suomen erityisolosuhteet ja tuetaan EU-linjausta, jossa maataloustuotannon edellytykset tulee säilyttää kaikilla yhteisön alueilla mukaan lukien syrjäiset ja luonnonolosuhteiltaan vaikeat alueet.
Tavoitteena on EU:n ja kansallisten tukien suuntaaminen Suomen maatalouden erityistarpeet huomioon ottaen".
http://www.vn.fi/hallitus/hallitusohjelma/pdf332889/fi.pdf
Vastikkeettomat maataloustukiaiset pakkoluovutetaan poliittisilla päätöksillä. MTK sai veitsen valtion kurkulle kun maalaisliitto-kepu kähmi itselleen neuvostosuhteet rähmällään makaamalla ja ajamalla isänmaalliset puolueet oppositioon.
Nyt on kuitenkin kyse siitä, ETTÄ RAHAT LOPPUVAT. Tiedetään, että MTK rahastaa viimeisen veronmaksajan, mutta juuri tämä hetki on kohta lähellä. Ei ole mahdollista jakaa vastikkeetonta rahaa suurmaanomisjtajillekaan, jos sitä ei ole.
Tukiaismaatalous elää kaksinkertaisessa kuplassa. Ensimmäinen on poliittinen kupla ja sen sisällä on leikkitalous, jota ylläpidetään valtavilla tukaisilla. Molemmat kuplat puhkeavat.
"Valtioneuvoston viestintäyksikkö
23.9.2011 9.40
Ministeri Stubb
Maatalouden osalta komission esitys perustuu periaatteeseen maataloustuotannon jatkumisesta kaikilla Euroopan alueilla. Tämä linjaus on Suomelle tärkeä. Maatalouden kehittämisrahasto on Suomelle hyvin tärkeä ja sen osalta Suomen suhteellisen osuuden tulee pysyä vähintään ennallaan".
http://www.valtioneuvosto.fi/ajankohtaista/tiedotteet/tiedote/fi.jsp?oid=338155&c=0&toid=1802&moid=1803
"Yhteisen maatalouspolitiikan (YMP; CAP, common agricultural policy) keskeiset tavoitteet ovat turvata kuluttajille laadukas kohtuuhintainen elintarvike ja samalla viljelijälle kohtuullinen toimeentulo.
Suomen tavoitteena on jatkossa mahdollisimman yhtenäinen tukialuejärjestelmä, joka turvaa maataloustuotannon edellytykset myös Etelä-Suomessa pohjoisen tukijärjestelmää heikentämättä. Suomi haluaa myös koko maan pysyvän LFA-tukikelpoisena alueena. Merkittävä CAP-tuen alenema Suomessa on epätodennäköinen, sillä meillä tukitaso on lähellä EU:n keskitasoa".
http://www.eurooppatiedotus.fi/public/default.aspx?contentid=226126&nodeid=37760&culture=fi-FI
noi oli sillon kun oli rahaa jaettavis kepujen hyväksi ,mutta nyt on veneet kääntäneet suuntaansa pakko kun ei ole rahaa jaella suomen maajusseille ,ne leikataan pois ,kepujen virkamiehet poistetaan kun ei ole enään kannattajia ja maajussi joutuu eleleen omillaan se on tulevaisuuden visio joka on jo tulos ,valitettavasti pummi maajussit nyljetään ja nopeesti,,,
Oli kyllä nykyisen hallituksen hallitusohjelmasta tuo ensimmäinen lainaus, mutta vaikeahan siitä on selvää saada kun siinä ei ollut kuvia lainkaan.
22.6.2011 Pääministeri Jyrki Kataisen hallituksen ohjelma
http://www.vn.fi/hallitus/hallitusohjelma/pdf332889/fi.pdf