Olen kirjoittanut tästä unientulkinta keskustelufoorumille, ja tekstini on ollut siellä jo jonkin aikaa mutta en ole yhtään vastausta saanut.
Olen nähnyt useita sota unia, enkä oikein ole saanut selville sodan "merkitystä" unessa.. jos joku voisi minulle kertoa ja halutessaan tulkita minulle uniani.
Olen nähnyt tässä kolme sota aiheista unta.
Ensimmäinen uneni meni näin..
Olin sotilas unessani ja meillä oli sota ystävieni kesken. Yritimme tappaa toisiamme mutta minä en tappanut ketään. Jossakin vaiheessa kiväärini hävisi.
Saavuin ystäväni kanssa talolle, jossa asui tuttavani vanhemmat heillä oli sellaisia ystäviäni jotka eivät halunneet sotia jolloin itsekkin päätin että olen sotani jo sotinut. Kun yritin mennä taloon sisään ystäväni poikaystävä yritti ampua minua useita kertoja siinä onnistumatta. Loppuun hän huusi "Kyllä minä vielä sinut tapan!".
Uneni loppui melkein heti kuin saavuin taloon sisälle.
Toinen uneni..
Olin taas sotilas, tällä kertaa sotivat suomi ja venäjä keskenään.
Jossakin vaiheessa kulkiessamme joukkueen kanssa eteenpäin tuli venäjältä ilmahyökkäys, taivas oli täynnä pommikoneita. He alkoivat pommittamaan meitä, yksi ystävistäni sanoi "Ne ei näe meitä jos halataan näitä pensaita", jonka jälkeen kiedoimme kaikki kätemme pensaiden ympärille.
Sitten olin isossa pommitetussa talossa piilossa venäläisiä, he ampuivat tovereitani mutta minä säilyin hengissä ja piilossa. Kun luulin heidän menneen tulin pois piilostani jolloin venäläinen löysi minut. Hän otti minulta kiväärini pois ja jouduin heidän "karsinaan" sotavangiksi, siellä oli muitakin suomalaisia. Jotenkin pääsin sieltä karkuun ja tässä vaiheessa olin vain henkisesti rikki että en halua enää sotia.
Uneni loppui kun en uskaltanut mennä vanhemmilleni yöksi yksin jos venäläiset tulisivat sinne ja lähdin jonkun tuntemattoman tytön vanhemmille yöksi.
Uneni loppui tähän.
Kolmas uneni..
Tässä unessa olin myös sotilas, sota ei ollut vielä alkanut vaan olimme kokoontumassa yhdessä ennen sotaa. Meillä oli kuitenkin jo "kurkkupuvut" päällä.
Sitten meillä oli pari tuntia ylimääräistä aikaa, jolloin sanoin tovereilleni että pitäisikö käydä hyvästelemässä vanhemmat ja muut läheiset ennen lähtöä. He pitivät minua ihan hulluna, koska siihen ei kukaan pystyisi. Tämän jälkeen luovuin ajatuksesta hyvästellä.
Sitten tuli ystäväni hakemaan minut autollaan kauppakeskuskseen, ajoimme hämärää tietä autolla joka oli pelkkää vettä ja loskaa.
Saavuttuani kauppakeskukseen menin kahvilaan kahville, tämä oli turkkilais-tyylinen kahvila, jossa nämä turkkilaiset olivat innoissaan "Täällä on sotilas, katsokaa!" He ylistivät minua ja tarjosivat minulle kahvia ja mitä vain halusin.
Tässä unessa en siis ollut vielä sodassa vaan lähemässä sinne.
Ihmettelen unien yhtäläisyyksiä ja merkitystä.
Unethan ovat siis tiivistettyjä, mutta näissä on kuitenkin kerrottu pääasiat ja lähes kaiken minkä muistan.
Olen 21-vuotias nainen, olen avoliitossa ja työttömänä olen ollut jo pitkän aikaa. Joskus olen haaveillut armeijaan lähdöstä, mutta sinne en koskaan ole mennyt. Elämässäni ei ole meneillään mitään suurta. Isoäitini kyllä kuoli kasvaimeen tässä reilu kuukausi sitten, mutta näin jo sotaunia ennen tätä tapahtumaa.
Osaisiko joku auttaa tulkitsemaan??
1
181
Vastaukset
- Monessa mukana.
Eikö unesi kuvaa hyvin elämäsi tilannetta? Kenties olet aina joutunut "etsimään" paikkaasi elämässäsi, olemassaolosi oikeutusta. Etsi mieluinen harrastus, laita luovuutesi peliin, esille ja tuon kaltaiset unet loppuvat.
Luo ilmainen astrologinen karttasi tulkintoineen Helmi sivulla ja katso itseäsi sen kautta. Astro.fi tarjoaa transiittilistaa ilmaiseksi tulkita tilannetta elämässäsi yleisesti. Reipas ulkoilu luonnossa on hyvä tapa puhdistaa itseään, eikä kodin tuuletusta ja puhtaana pitämistä tule myöskään unohtaa. eihän kotisi ole liian täynnä tavaraa? Tee suursiivous kotisi sisällä se puhdistaa myös sinut. Tsemppiä!
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Minkähän takia ns. persuille ei tunnu työ maistuvan?
Vaikuttavat olevan joutoväkeä syystä tai toisesta – työttömiä tai työeläkeloisia. Muiden rahoilla pötköttelevää väkeä,834483Olit ihan
Kiihkona silloin. Sen näki ja lähes tunsi. Ei tainnut olla kaukana et olisit vetänyt lähellesi jos siihen olisi hetki tu253258Miksiköhän vasemmistossa on niin paljon ns. tapatyöttömiä ja muita köyhiä?
Tokihan Minja Koskela oli sitä mieltä, että ei terveenkään ihmisen ole pakko tehdä töitä, sitä neuvoa moni vassu noudatt392914Trump huonommassa kunnossa kuin Usasta virallisesti sanotaan?
"Terveys on vakaa mutta ei normaali".Uskallan melkein sanoa,että Trumpin terveydentilaa kaunistellaan.Myös se että se nu1172727- 162680
Oletko keskustellut kaivatustasi muiden
Kanssa lähiaikoina? Jos, onko keskustelu ollut positiivista tai negatiivista? Vaikuttaako keskustelut mielipiteeseesi ka432567Kyllä on Vasemmistoliitosta Koskelan johdolla tullut todellinen ääripuolue
se on niin tulipunainen kuin olla voi, ja selvästi haluaa jatkuvasti eripuraa, ja repiä kansaa kahtia. Siinä on jo vuod172559Suomen veroaste 5 %-yks liian matala
Palauttamalla kokonaisveroaste 1990-luvun tasolle saadaan hyvinvointivaltion palvelut rahoitettua ilman velan ottoa.1132285MTV: Harvinainen haastattelu! Vappu Pimiä kommentoi vihdoinkin uutta TTK-juontajaa
TTK-juontajaspekuloinnit käyvät edelleen kuumana. Kenet sinä haluaisit uudeksi TTK-juontajaksi? Kommentoi alle! Lue,142095Yleveron tuotto siirrettävä S-ryhmälle
Yleisradio on mukana kansanmurhassa. Tuollaista ei voi tukea verovaroin. S-ryhmä on ainoa selkärankainen iso toimija S281737