Itse ainakin kadehdin maalaisjärjellä varustettuja, mutta fiksuja ihmisiä. Kadehdin myös ihmisiä, joilla on hyviä ystäviä. Kadehdin pariskuntia, joilla menee keskenään hyvin. Kadehdin niitä, jotka saavat tehdä työtä, josta pitävät. Kadehdin toisten jaksamista ja ehtimistä niin moneen asiaan.
Mietin päivänä muutamana, mitä minulla voisi olla sellaista, mitä joku muu voisi kadehtia. Aika vähän niitä asioita on, koska tuskin kukaan täällä kadehtii sitä, että minulla on joskus viikonloppuisin mahdollisuus nukkua pidempään ja hyvä ruokahalu
Mietin päivänä muutamana, mitä minulla voisi olla sellaista, mitä joku muu voisi kadehtia. Aika vähän niitä asioita on, koska tuskin kukaan täällä kadehtii sitä, että minulla on joskus viikonloppuisin mahdollisuus nukkua pidempään ja hyvä ruokahalu
Vastaukset 7
Vanhimmat
Minä kadehdin niitä jotka pystyvät laihduttamaan ittensä!
Minä kadehdin ja ihailen niitä, jotka henkeään uhaten julistavat Kristusta maissa, joissa monet saarnaajat ovat menettäneet henkensä.
En kadehdi mitään tai ketään, varsinkin kun rehellisellä työllä tienaa leipäänsä.
Kadehdin niitä joiden puoliso ei jätä aamuisin hammasharjaa käsialtaan reunalle. Ja kadehdin niitä joiden työkaverit parkkeeraavat autonsa aamuisin riittävän tiiviisti, jotta kaikki mahtuisivat. Ja kadehdin niitä jotka eivät kerää ylimääräisiä tavaroita kotiinsa. Ja vähän kaikkea muutakin kadehdin.
Kadehdin niitä, joiden perhe ei kuulu mihinkään uskonnoliseen lahkoon.
En kadehdi mitään tai ketään vaan iloitsen erinlaisuudesta ja sen suomista opeista jotta kaiken ei tarvitse olla samallatavoin toisella kuin minulla tai toisinpäin.
Ajattelen toki usein, että jotain voisi olla toisin ja jään odottelemaan inspiraatiota nekin tuppaa olemaan aivan erityylisiä kun muiden.
Enkä toivo kenenkään muunkaan kadehtivan minua vaan iloitsevan rinnallani toisenlaisista iloista kun hänen tai sitten siitä jotta löydetään jotain samaakin kiinnostuksen aihetta.
Ihan ihmeellisiä mainoksia teillä, en toki kadehdi jos joku niistä pitää.
No okei saatan kadehtia työpaikkoja joissa saa sitä maalaisjärkeä käyttää tai suorastaan himoitsisin. On vaan niin vaikeaa olla niin ettei osaa. Sillä teet niin tahi näin, niin aina tulee joku joka ei halua että teet niin. Jaksavat käyttää hirveästi energiaansa sellaiseenkin, eli toisten tekojen kytsimiseen. Enkä tarkoittanut rakentavassa mielessä. Enkä toki kadehdi heidän lahjaansa. Vaan opettelen sen kautta nöyryyttä. Se se on palkitsevaa vaikka pottuvarvasta potuttaa. Maalaisjärkeäkun voisi yhteistyössä parhaimmillaan myös parantaa ja samaan keitokseen uusia mausteita ammentaa.
Voi huokauksien huokaus kertokaa mitä on nöyryys, auttaako se silloin kun vastapuoli puhuu toista minäminä kieltä ja mihin se silloin menee harakoilleko. Kah lilluakko ammeessa vai eikö lillua. Kah siinäpä kymysmys virheineen päivineen. Vaikea se on näytellä maalaistyhmääkin.
Olen usein miettinyt, miten ihminen voi olla puhdas sydämeltään, jos ei ole tuota kateusasiaakaan kohdallaan hoitanut. Kateushan paaduttaa ihmistä pahasti.
Mutta esimerkiksi aloittaja rohkenee tunnustavansa kadehtivansa joitakin asioita lähimmäisissään. Se on hyvä, että uskaltaa tunnustaa. Silloin on suhteellisen sinut kateutensa kanssa.
Mutta kaikkein paatuneimpia ja myrkyttyneimpiä ovat nämä, jotka syyttelevät toisia kateudesta, eivätkä huomaa omaa tilaansa. Siis nimen omaan syyttelevät, eikä aikomuskaan ole käydä oikeasti rakentavaa keskustelua. Jos tällainen ihminen vielä rehentelee olevansa uskomassa, lakkaan uskomasta hänen puheisiinsa.
Kateus on siis ihmisen taakka, joka hänen täytyy ihan itse korjata. Sitä ei voi vierittää toisten hommaksi, eikä toisten syyksi. Kateus itsessään on vaikea myöntää. Helpompaa on syytellä toisia kateellisiksi, joskaan ei ollenkaan jaloa.
Itse olen vuosikymmeniä joutunut opettelemaan pois kateudesta. Vieläkään se ei suju helposti. Mutta ymmärrän olla kiitollinen siitä mitä minulla on. Olen myös usein kiitollinen siitä mitä toisella on, hänen puolestaan.
Mutta ikävä kyllä, perheeni ympärillä tuntuu myös olevan aidosti ja avoimesti kateellisia ihmisiä. En kiellä, etteikö meillä menisi mukavasti, mutta emme me sitä mainosta. Silti jotkut (mm jotkut sukulaiset) utelevat ja utelevat ja tuntuu, että ainut "oikea" ja kelpaava vastaus olisi valheellinen "meillä menee tosi huonosti, jne". Mutta kun kehunkin vaimoani ihanaksi, tiedän, että kohta selän takana puhutaan muuta, ihan vaan kateudesta.
Jospa onkin niin, että yläkerta laittoikin meihin tuon kateuden ihan vaan koetteeksi. "Siinähän kierit ja mätänet, pieni ihminen, omassa kateudessasi. Jos et parempaan pysty."