Uuden asunnon osto on arpapeliä nykyään

Useat asukkaat olivat lauantaina muuttotohinoissa Hollolan Järvisentiellä, missä luovutettiin perjantaina uusi kerrostalo. Ihmiset kantoivat tavaroita asuntoihinsa, kunnes iltapäivällä yksi talon uusista asukkaista havahtui palovaroittimen piippaukseen ja soitti siitä pelastuslaitokselle.
Varoitin oli tiettävästi piipannut jo aamusta asti.
Pelastuslaitos tarkasti yhdessä huoltomiehen kanssa asunnon, josta piippaus kuului. Paikalla ei ollut paloa, mutta vesivahinko kylläkin. Vettä oli valunut kolmesta eri kohdasta katosta lattialle niin, että parketti oli jo ehtinyt kastua ja mennä kuprulle.
Päijät-Hämeen pelastuslaitoksen Hollolan yksiköstä arvioitiin, että vettä ehti valua lattialle muutamia kymmeniä litroja.
Myös tähän asuntoon oli muuttamassa juuri uudet asukkaat, jotka olivat jo ehtineet tuoda huoneistoon osan muuttokuormastaan. Vesivahingon takia muutto todennäköisesti lykkääntyy.
ESS.fi

Milloin tähän oikein puututaan ja aletaan valvoa tarkemmin työmaita. Työntekijöitäkin olisi syytä valvoa tarkemmin että niillä halvalla palkatuilla ulkomaantyöntekijöillä olisi jotain ammattitaitoakin.

Nykyasunnot kun kun saavat ikää ja kaikki alkaa paljastua niin ovat oikeita remonttipommeja. Nyt paljastuu näkyvät viat mutta tulevaisuudessa ne viat jotka on rakenteissa piiloissa. Ajatelkaa kun nämä asunnot on 20 vuottakin vanhoja. Sitten ei kukaan ota vastuuta ja kaikki jää osakkaiden kontolle.

En ikinä ostaisi asuntoa joka on rakennettu 2000 luvulla. Vielä kauempaa kiertäisin asunnot jotka on rakennettu 2010 vuodesta eteenpäin.
0104
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset

Vanhimmat

Ei vielä vastauksia

Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.

Kommentoi aloitusta


Ajoissa ostanut kirjoitti:

Useat asukkaat olivat lauantaina muuttotohinoissa Hollolan Järvisentiellä, missä luovutettiin perjantaina uusi kerrostalo. Ihmiset kantoivat tavaroita asuntoihinsa, kunnes iltapäivällä yksi talon uusista asukkaista havahtui palovaroittimen piippaukseen ja soitti siitä pelastuslaitokselle.
Varoitin oli tiettävästi piipannut jo aamusta asti.
Pelastuslaitos tarkasti yhdessä huoltomiehen kanssa asunnon, josta piippaus kuului. Paikalla ei ollut paloa, mutta vesivahinko kylläkin. Vettä oli valunut kolmesta eri kohdasta katosta lattialle niin, että parketti oli jo ehtinyt kastua ja mennä kuprulle.
Päijät-Hämeen pelastuslaitoksen Hollolan yksiköstä arvioitiin, että vettä ehti valua lattialle muutamia kymmeniä litroja.
Myös tähän asuntoon oli muuttamassa juuri uudet asukkaat, jotka olivat jo ehtineet tuoda huoneistoon osan muuttokuormastaan. Vesivahingon takia muutto todennäköisesti lykkääntyy.
ESS.fi

Milloin tähän oikein puututaan ja aletaan valvoa tarkemmin työmaita. Työntekijöitäkin olisi syytä valvoa tarkemmin että niillä halvalla palkatuilla ulkomaantyöntekijöillä olisi jotain ammattitaitoakin.

Nykyasunnot kun kun saavat ikää ja kaikki alkaa paljastua niin ovat oikeita remonttipommeja. Nyt paljastuu näkyvät viat mutta tulevaisuudessa ne viat jotka on rakenteissa piiloissa. Ajatelkaa kun nämä asunnot on 20 vuottakin vanhoja. Sitten ei kukaan ota vastuuta ja kaikki jää osakkaiden kontolle.

En ikinä ostaisi asuntoa joka on rakennettu 2000 luvulla. Vielä kauempaa kiertäisin asunnot jotka on rakennettu 2010 vuodesta eteenpäin.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu