Niin turhalta tuntuu toivoa,

olipa harvinaisen kaunis viesti ja usein niin totta..

juuri niin, miten niin väärä voi tuntua niin oikealta ja voiko sen oikean tavata väärään aikaan eli onko ihminen väärä vai aika väärä. Itse pohdiskelen samoja mietteitä, elääkö hetken unelmaa vai odottaako toista tilaisuutta tai toista aikaa..

Niin, kantaa tuota tuota toivoa, joka toisaalta antaa voimia, toisaalta sitonut mittaamattomasti energiaa, ajatusta hetkistä. Kosketus syvyydeltään sinuun on niin sisimpää ja uloimpaa. Kannan rakkautta, kaikesta kauneimmasta taakan tein, sinulle en kärsimystä, taakkaa tuottaa halunnut ! Yhten silmänräpäyksenä sen sitten tein.Eikä rakkauden kuulu olla esteenä tälle hetkelle, eikä muuttua pettymyksesi, kielteisyydeksi. Jos löysimme yhdessä syvän täyttymyksen, jota odotamme tapahtuvaksi "niin lähellä", jää meiltä huomaamatta elämälle itselleen niin luontainen täydellisyys. Se kaikki on olemassa, olemisen riemu, onni. Ilo on sinussa, se ei tule mistään ulkopuolelta. "Joku", kukahan on joskus ihmetellyt kuinka voin nauttia toisessa kohdista jotka ovat omia kipukohtiani : ). Tietoisuus nähtävimmin virtaa hyväksymisen, nauttimisen ja innostuksen "värähtelystä", jonkun niistä on hyvä pitää aina toiminnassa. Kaikki nuo virtaa hyvin syvältä.
Nyt hymyilen sinulle, " todellinen nautinnon kohde ei ole teko vaan siihen
soljuva syvä elävyyden tunne." Niin, niin jos nuo virrat yht`aikaa päästää liikkeelle, mitä tapahtuukaan : ) Jo unesi herättämänäkin; kiitän sinua !

sullahan niitä pikasuhteita riittää..."krapulasta" herättyäisi sitten alat tuon ikävöinnin

voi sanoa, muuta kuin... pitää uskaltaa.

Meillä oli vasta mahdollisuus, kenties tulevaisuudessa se suuri rakkaus. Mutta emme päässeet sinne asti, oli väärä aika. Liikaa selvittämättömiä asioita, liian suuri etäisyys. niinpä me haivuimme ystävyyteen ja luovuimme mahdollisuudesta. Siitä irti päästäminen saa haikeaksi.