Eristäminen psykiatrisella: Hoitokeino vai vapauden riisto?

Harjavallassa eristys on vapauden riistoa. Maslow:n tarvehierarkia jää vajaaksi, jolloin stressi ja masennus voimistuvat.

Oli sitten mikä tahansa yhteiskunnalinen muutos Suomessa, malli on saatu lähes aina Amerikasta tai Ruotsista.

Eristäminen on välttämätöntä vain fyysisen pahoinvoinnin tuottamisessa (rikoslaki luku 21 §6).

Sosiaalilaitoksissa ja mielisairaaloissa tapahtuva eristäminen ei ole mikään poikkeuksellinen menettely tai uusi ilmiö, vaan sitä tapahtuu yhdessä jos toisessakin paikassa ja on tapahtunut ennenkin.

http://mattiw73.blogspot.com/2011/11/lapsen-eristaminen-laitoksissa.html

Nykyajan valvontakameroitten yleistyminen ja kehittyminen on ehkä muuttanut eristämisen luonnetta tuoden siihen mukaan tirkistelyä.

Miksei muuten Eduskunnan naisverkosto älähdä tästä kun he nostivat ison haloon Eduskunnan huru-ukkojen rasvaisista jutuista.

Suomessa eristetään eniten potilaita Pohjoismaissa ja maailmanlaajuisessakin vertailussa ollaan kärkitasoa. Miksiköhän? Onko potilasaines täällä rankempaa kuin muualla? Vai eikö hoitajien ammattitaito riitä muuhun. Eikö ole mitään muita toimintamalleja ja käytäntöjä kuin eristäminen?
Hoitajien asenteisiin ja toimintaan liittyy muutenkin pieni ristiriita. He itse usein sanovat, että ei se eristäminen hoitajillekaan mukavaa ole jne jne. Mutta kuitenkin: jos joku taho, henkilö, ryhmä what ever, alkaa tutkia eristyskäytäntöjä ja etsiä keinoja niiden vähentämiseksi, niin ketkä ovat ensimmäisenä kovaan ääneen vastustamassa näitä tutkimuksia? Aivan. Hoitajat itse. Luulisi heillekin olevan parempi, jos olisi muita keinoja potilaan rauhoittamiseksi.
Varmasti on tilanteita, joissa eristys on ihan paikallaan, mutta paljon tapahtuu myös turhia ja täysin mielivaltaisia eristyksiä.
Hyvä aihe, josta olisi hyvä kuulla myös hoitajien mielipiteitä.

Hyvä aloitus!

Suomalaista pakkohoitokäytäntöä ja erityisesti eristämistä siihen kuuluvana "hoitomuotona" pitäisi tarkastella kriittisesti ja toimia muiden eurooppalaisten mallin mukaisesti (Suomi taitaa edelleen olla se eristystä eniten käyttävä...).

Olen itse psykiatrinen sairaanhoitaja ja oman etiikkani vuoksi en voisi työskennellä suomalaisella suljetulla osastolla. Epäkohtia on liikaa! Hoito ei saa olla rankaisua!

Ruotsissa on muutenkin psykiatristen potilaiden oikeudet ja ihmisarvo toista luokaa kuin suomessa. Esim satrea-kodeilla on ihan eri mittakaavan jalansija kuin suomessa. Ymmärtääkseni psyykkisesti sairaiden toimeentulokin on inhimisellä tasolla, eikä siltäkään osin ideana ole rankaista sairaita ihmisiä. Suomessa taas mt-potilaita pidetään lähes tulkoon orjatyössä maksamalla minimaakinen korvaus vetoamalla siihen, että tuo työ on kuntouttavaa toimintaa. Ei taitaisi mennä läpi muiden ihmisten töissä...

Niin. Miksi epäkohtia on liikaa? Miksi hoito on useimmiten rankaisemista? Miksi hoitajat suhtautuvat potilaisiin niin tylysti ja kylmäkiskoisesti? Ja mitkä ovat psykiatrisen sairaanhoidon perusperiaatteet Suomessa? Täällä tunnutaan hyvin yleisesti (alueellisija eroja on) noudatettavan ns. kahden L:n taktiikkaa. Lääkkeet ja lepositeet. Aloittaja oletettavasti leposide-eristyksestä, koska mainitsi erikseen huone-eristyksen. Pelkällä maalaisjärjellä ajateltuna tällainen hoitaminen tai "hoitaminen" ei omillaan pärjääviä veronmaksajia maahan tuota. Ainoastaan katkeroituneita lääkeaddikteja.
Jo lähtökohdiltaan mt potilaat ovat hankalassa asemassa. Poliitikot, ne jotka lakeja säätävät, eivät näistä asioista paljoa puhu. Syy tähän on hyvin yksinkertainen. Kukaan poliitikko, pääministeri Kataisesta johon tuntemattomaan rivikansanedustajaan ei halua leimautua hullujen puolustelijaksi. On parempi lakaista ongelma maton alle. Pois silmistä, pois mielestä.
Liian usein sairaalat ovat enemmän juuri säilytyspaikkoja, kuin hoitolaitoksia.
Sairaaloihin liittyy muitakin ongelmia. Lääkäreitä ei useinkaan näy mailla eikä halmeilla. Eli hoitajat periaatteessa pyörittävät koko palettia. Tämä näyttää monissa paikoissa aiheuttaneen sen, että hoitajille on muodostunut valheellinen ja virheellinen käsitys omasta asemasta ja valtuuksista. Ja siitä mitä saa tehdä ja mitä ei. Esim. leposide-eristykset vaativat AINA lääkärin luvan, mutta niitä on pistetty toimeen ilmankin. Hoitajan / hoitajien omalla päätöksellä.
Ongelmallista näissä tilanteissa on sekin, että tilanteen ollessa ns. päällä, potilas ja hänen omaisensa saattavat olla henkisesti niin lopussa, etteivät yksinkertaisesti jaksa alkaa reklamoimaan huonosta kohtelusta potilasasiamiehelle ja/ tai eduskunnan oikeusasiamiehelle.
Mutta. Ei niin pahaa, jottei jotain hyvääkin. Monissa paikoissa tehdään tutkimustyötä lepareiden vähentämiseksi ja, ehkä, pikkuhiljaa poistamiseksi kokonaan. Suunnannäyttäjänä on toiminut Halikon sairaala Salossa, jossa eristyksiä alettiin tutkimaan kahden hoitajan toimesta. Sairaala onnistui vähentämään lepareiden käyttöä muutaman vuoden aikana 60 %. Ensi vuoden tavoitteena on luopua niistä kokonaan. Tähän loistavaan tulokseen päästiin ennenkaikkea ns. ennakoivalla toiminnalla. Tilanteiden ei annettu mennä siihen pisteeseen, että lepareita oltaisiin tarvittu. Asiaan puututtiin hyvissä ajoin.
Kaksi mielenkiintoista seikkaa Halikon projektiin liittyen:
1. Eristysten radikaali väheneminen ei lisännyt hoitajien työssään, potilaiden taholta kokemaa väkivalta tai sen uhkaa.
2. Ilmapiiri osastolla, niin hoitajien kuin potilaidenkin mielestä muuttui lämpimämmäksi, mukavammaksi ja kodin omaisemmaksi.
Eli. Halikon malli (jonka onnistuminen vaatii sen, että kaikki työntekijät sitoutuvat siihen) osoittaa, että loppupeleissä taitaa olla hoitohenkilökunnan omista asenteista ja tahdosta kiinni, halutaanko asialle tehdä jotain.

"Hoidosta ja sen epäkohdista tietyssä laitoksessa voi tehdä myös jälkikäteen ilmoituksen Lääninhallitukselle. Ymmärtääkseni he aloittavat sitten kattavat tutkimukset koskien sitä hoitopaikkaa. Laitokset ovat heidän valvonnan alaisuudessaan ja tuo epäkohtien tutkinta heidän työtään myöskin."

Olet oikeassa. Unohdin tuon. Muistaakseni aikaa reklamaation tekemiseen on peräti 10 vuotta, ennen kuin rikos vanhenee.