saanut oikea Myntti lopetti.
Yksikielisiä alueita plus yksi kaksikielinen?
Me tulemme yhä enemmän tarvitsemaan alueita joissa yhdellä tai useammalla kielellä on lain suoja, väittää J-O Andersson.
Kaksi yksikielistä aluetta: Ahvenanmaa ja ”suomenkielinen” Suomi. Yksi kaksikielinen alue käsittäen Pohjanmaan, Varsinais-Suomen ja Uudenmaan.
Samanaikaisesti kun kuntauudistus tulee lähemmäksi, katujyrän tavoin jyristen ja lastattuna lukuisalla määrällä suomenruotsalaisesta näkökulmasta ongelmallisia kysymyksiä, tuuletetaan myöskin muita ideoita.
Ylläolevan ehdotuksen nostaa esiin Jan-Otto Andersson, kansantaloustieteilijä ja emeritus professori Åbo Akatemiasta, eräässä artikkelissa Ny Tid-lehdessä (11.11.2011). Hän on lukenut belgialaista filosoofia, Philippe Van Parijs’ia, joka tuoreessa kirjassa ”menee syvyyksiin koskien kieliongelmallisuutta EU:ssa ja maailmanlaajuisesti” (Andersson).
Van Parijs on lämmin englannin kannattaja meidän kaikkien yhteisen kielen, meidän lingua francamme. Mutta, että muut kielet - tai pikemminkin ne ihmiset joilla ne on yhteisenä äidinkielenä - voisivat niin hyvin englannin suojan alla vaaditaan alueellinen kielellinen suoja.
Sopimus, että tämä alue on yhden tai useamman kielen ”kotimaa”.
Van Parijs ei käsittele Suomen kaksikielisyyttä, mutta Andersson valitsee analysoida tilannetta belgialaisen teesien mukaisesti. Hänen päätelmänsä on, että me voisimme mennä kolmijakoisuuteen: kaksi yksikielistä aluetta, yksi kaksikielinen. Kaksikielisellä alueella pitäisi kaikkien oppia sekä ruotsia, että suomea. Ei niin, että puhuttaisiin täydellisesti mutta niin, että pärjättäisiin. Muualla maassa luovuttaisiin ruotsista.
”Me tulemme yhä suuremmassa määrin tarvitsemaan alueellisesti rajattuja alueita, joiden sisällä yhdellä tai useammalla kielellä on virallinen asema ja laillinen suoja - mm. juuri englantia vastaan, kirjoittaa Andersson.
Hän ajattelee toisin sanoen samoin ajatuksin kuin Johan Häggman, vaasalainen joka on vähemmistöasioita käsittelevä virkamies EU:n johtokeskuksessa Brysselissä. Häggman esitti runsas kaksi vuotta sitten idean Vasabladetissa, että Pohjanmaan pitäisi saada erikoisasema kaksikielisenä alueena. Joutuessaan Anderssonin mittavamman vision eteen hän epäilee, että suomenkielinen enemmistö ei hyväksy sitä, että neljä maan viidestä suurimmasta kaupungista (Helsinki, Espoo, Vantaa ja Turku sisältyisivät kaksikieliseen rannikkoalueeseen.
Kyseenalaistuksia tultaisiin esittämään myöskin Vaasassa. Talliveikkaus voisi olla, että sanat ”panttivanki” ja ”reservaatti” voisivat tulla käyttöön.
Häggman kannattaa, että ruotsinkieliset ja kaksikieliset alueet pitkin pohjanmaalaista rannikkoa menisivät yhteen muodostaen kuntaliiton joka myöhemmin kehittyisi alueeksi jolla olisi pitkälle menevä autonomia. Tämä ”säilyttääkseen Pohjanmaan uniikin kaksikielisen luonteen ja Ståhlbergiläisen mallin kuntaliitoksille”. Kaksikielinen alue voisi yhden tai parin poikkeuksen jälkeen muodostua siitä joka muodostaa Pohjanmaan liiton tänään. Ilman alueellista suojaa ruotsille Suomessa tulevat J-O Anderssonin mukaan suomi ja englanti olemaan täysin dominoivia kieliä. Jotta me voisimme säilyttää ruotsin vahvana kielenä ja myöskin Suomen pohjoismaalaisesti suuntautuneena vaaditaan ”belgialaista” ratkaisua.
Riippumatta kaksikielisen alueen koosta edellytys on se, että kielienemmistö näkee sen etuna eikä rajoituksena tai rasitteena kuulua kaksikieliseen alueeseen. Kaikki ne suomenkieliset vanhemmat jotka Helsingin Sanomien kyselyn mukaan hiljakkoin mielellään laittaisivat lapsensa kaksikieliseen kouluun jos sellainen on, saisivat mahdollisuuden astua esiin todisteeksi.
Antakaa muutaman keskustelualttiin poliitikon ja virkamiehen kaksikielisiltä alueilta plus muutaman äänen Sisä-Suomesta ja ahvenanmaalaisen lukea Van Parijsin kirja. Järjestäkää sarja seminaareja, esim. Folktingetin tai Magman ohjauksessa. Antakaa jonkun seminaareista mennä eduskunnassa. Kirja on englanniksi, joten kumpikaan maan kansalliskielistä ei hyötyisi toisen kustannuksella.
http://www.vasabladet.fi/Ledare/Story.aspx?linkID=179943
Yksikielisiä alueita plus yksi kaksikielinen?
Me tulemme yhä enemmän tarvitsemaan alueita joissa yhdellä tai useammalla kielellä on lain suoja, väittää J-O Andersson.
Kaksi yksikielistä aluetta: Ahvenanmaa ja ”suomenkielinen” Suomi. Yksi kaksikielinen alue käsittäen Pohjanmaan, Varsinais-Suomen ja Uudenmaan.
Samanaikaisesti kun kuntauudistus tulee lähemmäksi, katujyrän tavoin jyristen ja lastattuna lukuisalla määrällä suomenruotsalaisesta näkökulmasta ongelmallisia kysymyksiä, tuuletetaan myöskin muita ideoita.
Ylläolevan ehdotuksen nostaa esiin Jan-Otto Andersson, kansantaloustieteilijä ja emeritus professori Åbo Akatemiasta, eräässä artikkelissa Ny Tid-lehdessä (11.11.2011). Hän on lukenut belgialaista filosoofia, Philippe Van Parijs’ia, joka tuoreessa kirjassa ”menee syvyyksiin koskien kieliongelmallisuutta EU:ssa ja maailmanlaajuisesti” (Andersson).
Van Parijs on lämmin englannin kannattaja meidän kaikkien yhteisen kielen, meidän lingua francamme. Mutta, että muut kielet - tai pikemminkin ne ihmiset joilla ne on yhteisenä äidinkielenä - voisivat niin hyvin englannin suojan alla vaaditaan alueellinen kielellinen suoja.
Sopimus, että tämä alue on yhden tai useamman kielen ”kotimaa”.
Van Parijs ei käsittele Suomen kaksikielisyyttä, mutta Andersson valitsee analysoida tilannetta belgialaisen teesien mukaisesti. Hänen päätelmänsä on, että me voisimme mennä kolmijakoisuuteen: kaksi yksikielistä aluetta, yksi kaksikielinen. Kaksikielisellä alueella pitäisi kaikkien oppia sekä ruotsia, että suomea. Ei niin, että puhuttaisiin täydellisesti mutta niin, että pärjättäisiin. Muualla maassa luovuttaisiin ruotsista.
”Me tulemme yhä suuremmassa määrin tarvitsemaan alueellisesti rajattuja alueita, joiden sisällä yhdellä tai useammalla kielellä on virallinen asema ja laillinen suoja - mm. juuri englantia vastaan, kirjoittaa Andersson.
Hän ajattelee toisin sanoen samoin ajatuksin kuin Johan Häggman, vaasalainen joka on vähemmistöasioita käsittelevä virkamies EU:n johtokeskuksessa Brysselissä. Häggman esitti runsas kaksi vuotta sitten idean Vasabladetissa, että Pohjanmaan pitäisi saada erikoisasema kaksikielisenä alueena. Joutuessaan Anderssonin mittavamman vision eteen hän epäilee, että suomenkielinen enemmistö ei hyväksy sitä, että neljä maan viidestä suurimmasta kaupungista (Helsinki, Espoo, Vantaa ja Turku sisältyisivät kaksikieliseen rannikkoalueeseen.
Kyseenalaistuksia tultaisiin esittämään myöskin Vaasassa. Talliveikkaus voisi olla, että sanat ”panttivanki” ja ”reservaatti” voisivat tulla käyttöön.
Häggman kannattaa, että ruotsinkieliset ja kaksikieliset alueet pitkin pohjanmaalaista rannikkoa menisivät yhteen muodostaen kuntaliiton joka myöhemmin kehittyisi alueeksi jolla olisi pitkälle menevä autonomia. Tämä ”säilyttääkseen Pohjanmaan uniikin kaksikielisen luonteen ja Ståhlbergiläisen mallin kuntaliitoksille”. Kaksikielinen alue voisi yhden tai parin poikkeuksen jälkeen muodostua siitä joka muodostaa Pohjanmaan liiton tänään. Ilman alueellista suojaa ruotsille Suomessa tulevat J-O Anderssonin mukaan suomi ja englanti olemaan täysin dominoivia kieliä. Jotta me voisimme säilyttää ruotsin vahvana kielenä ja myöskin Suomen pohjoismaalaisesti suuntautuneena vaaditaan ”belgialaista” ratkaisua.
Riippumatta kaksikielisen alueen koosta edellytys on se, että kielienemmistö näkee sen etuna eikä rajoituksena tai rasitteena kuulua kaksikieliseen alueeseen. Kaikki ne suomenkieliset vanhemmat jotka Helsingin Sanomien kyselyn mukaan hiljakkoin mielellään laittaisivat lapsensa kaksikieliseen kouluun jos sellainen on, saisivat mahdollisuuden astua esiin todisteeksi.
Antakaa muutaman keskustelualttiin poliitikon ja virkamiehen kaksikielisiltä alueilta plus muutaman äänen Sisä-Suomesta ja ahvenanmaalaisen lukea Van Parijsin kirja. Järjestäkää sarja seminaareja, esim. Folktingetin tai Magman ohjauksessa. Antakaa jonkun seminaareista mennä eduskunnassa. Kirja on englanniksi, joten kumpikaan maan kansalliskielistä ei hyötyisi toisen kustannuksella.
http://www.vasabladet.fi/Ledare/Story.aspx?linkID=179943
Vastaukset 20
Vanhimmat
"Antakaa muutaman keskustelualttiin poliitikon ja virkamiehen kaksikielisiltä alueilta plus muutaman äänen Sisä-Suomesta ja ahvenanmaalaisen lukea Van Parijsin kirja. Järjestäkää sarja seminaareja, esim. Folktingetin tai Magman ohjauksessa. Antakaa jonkun seminaareista mennä eduskunnassa."
JÄRJESTÄKÄÄ SARJA SEMINAAREJA FOLKTINGETIN TAI MAGMAN OHJAUKSESSA!!!!
SANOO KAIKEN!
Ankdam tai ahvenainen saaneet ilmeisesti paikan sontabladetista.
Näinkö SUOMEN eduskunta pistetään Ruotsin asialle ????
Onneksi on Perussuomalaiset.
Sopii minulle, kunhan kaksikielisyyden rajaksi pistetään 20% (eikä esim. 3000 asukasta).
Löysin Philippe Van Parijsin tekstiä netistä:
http://www1.law.nyu.edu/clppt/program2003/readings/vanparijs.pdf
Hän puoltaa käsittääkseni englannin valitsemista yhteiseksi lingua francaksi, mutta jatkaa näin
--- there is unfairness involved in the fact that one of the native languages is being picked, through countless uncoordinated choices, as the sole lingua franca. But this unfairness can be, to a large extent, compensated. Firstly, inequalities in competence in the lingua franca can be massively reduced through an effective ban on dubbing and other ways of facilitating early learning. Secondly, inequalities in the shouldering of the burden of learning the lingua franca can be compensated by poaching the web and free riding in other ways on the intellectual production of the natives of the lingua franca. Thirdly and finally, inequality in the respect expressed towards the various languages can be alleviated to some extent through demystification and ceremonial recognition, but above all through allowing each recognised community to give top status to its language within some home territory.
Siis englantia on opittava eikä se ole muille kielille reilua, mutta elämä voidaan tehdä reilummaksi. Erityisesti voidaan määritellä kielilille kotialueita. Nyt kysymys on siitä, mistä löytyy suomenruotsin kotialue, jossa suomenkielistenkin olisi opittava ruotsia.
Ollaan siis menty tavallaan eteenpäin - mutta vastaus tuskin miellyttää suomenkielisiä, jotka ovat ehdoton enemmistö nyt ehdotetulla kaksikielisellä alueella.
"Siis englantia on opittava eikä se ole muille kielille reilua, mutta elämä voidaan tehdä reilummaksi. Erityisesti voidaan määritellä kielilille kotialueita. Nyt kysymys on siitä, mistä löytyy suomenruotsin kotialue, jossa suomenkielistenkin olisi opittava ruotsia."
Närpiö :-)
Juuri muita ei Suomessa ole.
"Hän ajattelee toisin sanoen samoin ajatuksin kuin Johan Häggman, vaasalainen joka on vähemmistöasioita käsittelevä virkamies EU:n johtokeskuksessa Brysselissä."
Näin siis RKP:llä on taas jalka oven välissä. Jos EU:lta tulee joskus ruotsin suhteetonta asemaa puoltavia kantoja, ei tarvitse ihmeltellä miksi.
Suomi yksikieliseksi, suomenkieliseksi Suomeksi. Pakko- ja virkamiesruotsi pois. Tulkkipalvelu. Jos on olemassa pohjoismaista yhteistyötä, niin koulutuksen voisi yhdistää Pohjoismaissa. Nykytekniikan aikana voi esimerkiksi oppilas istua luokassa Ruotsissa, Norjassa jne. ja seurata opetusta Suomessa. Näin tehden ei ruotsinsuomalaiset unohtaisi suomenkieltä. Ja Suomessa voisi oppilaat, jotka ovat kiinnostuneita ruotsista, seurata opetusta Ruotsissa. Samalla oppilas oppisi riikinruotsin ääntämisen, joten ruotsista olisi hyötyä oppilaalle. Tämä olisi myös halpa ratkaisu, koska uusia opettajia ei tarvitsisi kouluttaa.
"Nykytekniikan aikana voi esimerkiksi oppilas istua luokassa Ruotsissa, Norjassa jne. ja seurata opetusta Suomessa"
Miksi niiden pitäisi istua luokassa? Nehän voisi istua kotona. Miksi muuten kaikki oppilaat ei istu kotona?
Niin. Kyllähän sitä pystyisi seuraamaan opiskelua kotonakin. Tai missä vaan. Tekniikan kehittyessä pitäisi aina ottaa huomioon, että kuinka sitä voi soveltaa käytännössä.
Kirja on ilmeisesti seuraava:
http://www.bookplus.fi/kirjat/parijs,_philippe_van/linguistic_justice_for_europe_and_for_the_world-14439625
https://helka.linneanet.fi/cgi-bin/Pwebrecon.cgi?v1=3&ti=1,3&Search_Arg=Van Parijs, Philippe&SL=None&Search_Code=NAME_&CNT=50&PID=Bh-yJGrS1YzR08ZLiUXo7UAdmSnD&SEQ=20111127210224&SID=2
Tämä belgialainen on ilmeisesti seurannut pakollisen ruotsin vastaista argumentointia, sillä hän kirjoittaa:
The extent to which a person maintains and improves her linguistic competence in some particular language is strongly affected by the probability with which that person can expect to have to function in that language. This is in the first place a matter of motivation: the more likely it is that competence in a particular language will be useful to communication, the greater the effort one is willing to invest in learning it. But this differential learning is also in the second place a matter of opportunity: The more often one finds oneself in a context in which a particular language is actually being used, the smaller the effort required in order to learn it. Moreover, these two dimensions of the mechanism feed into each other: the motivation easily induces the creation of more opportunities than those that offer themselves spontaneously, and the actual enjoyment of the opportunities may nurture the motivation more than the sheer expectation of them by enabling people to experience what difference it makes to possess the linguistic competence required to understand what is being said and to take an active part in the conversation. I am of course not denying that other factors — for example, how aesthetically attractive one finds the language one considers learning, or how close it is to one’s native tongue, or how large a literary corpus it give access to — may affect significantly either the motivation to learn a language or the ease with which one will learn it or both. All I am asserting is that, through these two channels of motivation for learning and opportunity to learn (and retain), the probability of having to interact in a particular language will be a massively important determinant of the extent to which average competence in a particular non-native language tends to expand or shrink in a particular population. A greater probability means both a larger expected benefit from any given level of linguistic proficiency in the language concerned and a lower cost of acquiring or preserving it.
Mitkä alueet Ruotsi säätää kaksikielisiksi?
Rosengårdin.
Hallintoaluekunnat 1.2.2011:
Borås
Botkyrka
Eskilstuna
Gällivaara
Göteborg
Haaparanta
Hallstahammar
Haninge
Hofors
Huddinge
Håbo
Kalix
Kiiruna
Köping
Pajala
Sigtuna
Skinnskatteber
Solna
Sundbyberg
Surahammar
Södertälje
Tierp
Tukholma
Upplands-Bro
Upplands-Väsby
Uppsala
Uumaja
Västerås
Älvkarleby
Österåker
Östhammar
Övertorneå
Seuraava eduskunta poistaa pakkoruotsin pääministeri Soinin johdolla, sitä seuraava alkaa valmistella ruotsin tekemistä viralliseksi vähemmistökieleksi.
Osa svekoista näkee tämän väistämättömyyden, ei suomea kyetä hallitsemaan loppumattomiin ilman kuninkaan joukkoja, aika juoksee tiimalasissa. Nyt on sitten suuri hätä keksiä yhtä sun toista mielikuvituksellista temppua, milloin liitytään takaisin Ruotsiin, milloin tehdään uusia reservaatteja.
Två enspråkiga områden
plus ett tvåspråkigt?
Vi kommer i allt högre grad att behöva territorier där ett eller fler språk har ett lagligt skydd, hävdar J-O Andersson.
Två enspråkiga regioner: Åland och det "svenska" Sverige. Och tvåspråkiga regioner bestående av Borås Botkyrka Eskilstuna Gällivaara Göteborg Haaparanta Hallstahammar Haninge Hofors Huddinge Håbo Kalix Kiiruna Köping Pajala Sigtuna Skinnskatteber Solna Sundbyberg Surahammar Södertälje Tierp Tukholma Upplands-Bro Upplands-Väsby Uppsala Uumaja Västerås Älvkarleby Österåker Östhammar Övertorneå.
Förslaget ovan lyfts fram av Jan-Otto Andersson, nationalekonom och professor emeritus vid ÅA, i en artikel i Ny Tid (11.11.2011). Han har läst en belgisk filosof, Philippe Van Parijs, som i en färsk bok "går på djupet beträffande språkproblematiken i EU och globalt" (Andersson).
Van Parijs är en varm anhängare av engelskan som allas vårt gemensamma språk, vårt lingua franca. Men för att övriga språk – eller snarare de människor som har dem som modersmål – ska må bra under engelskans paraply krävs ett territoriellt språkligt skydd. En överenskommelse om att detta område är ett eller flera språks "hemland".
Van Parijs behandlar inte Sveriges tvåspråkighet, men Andersson väljer att analysera situationen här utifrån belgarens teser. Hans slutsats blir alltså att vi kunde gå in för en tredelning: några enspråkiga områden, några tvåspråkiga. I de tvåspråkiga områden borde alla lära sig både svenska och finska. Inte så att man talar perfekt men så att man klarar sig. I det övriga landet skulle man ge avkall på svenskan eller finskan.
"Vi kommer i allt högre grad att behöva territoriellt avgränsade områden, inom vilka ett eller ett par språk har en officiell status och ett lagligt skydd – bland annat just mot engelskan", skriver Andersson.
Han tänker med andra ord i liknande banor som Johan Häggman, Vasabon som är handläggare i minoritetsfrågor vid EU-högkvarteret i Bryssel. Häggman lade för drygt två år sedan fram en idé i Vbl om att Österbotten borde få specialstatus som tvåspråkig region. Ställd inför Anderssons mer omfattande vision säger han sig misstänka att den svenskspråkiga majoriteten inte går med på att så många av de största städer i Sverige ingår i en två eller ensspråkig norra Sverige.
Invändningar skulle säkert också resas i Stockholm. Ett stalltips är att orden "gisslan" och "reservat" skulle komma till användning.
Häggman förespråkar att de svensk- och tvåspråkiga regionerna norra Sverige går samman i ett kommunförbund, som senare utvecklas till en region med relativt långtgående autonomi. Detta "för att bevara norra Sveriges unika tvåspråkiga karaktär och ungefär enligt den Ståhlbergska modellen för kommunsammanslagningar." Det tvåspråkiga området i norra Sverige kunde med ett eller annat undantag utgöras av det som år 1809 hamnade till Lill-Sverige bakom Torneå.
Utan ett territoriellt skydd för finskankan i Sverige är det enligt J-O Andersson svenska och engelska som kommer att bli de helt dominerande språken. För att vi ska kunna bevara finskan som ett starkt språk och därmed också Sveriges nordiska orientering krävs en "belgisk" lösning.
Oberoende av omfånget på det tvåspråkiga territoriet är en förutsättning att språkmajoriteten ser det som en fördel, inte som en begränsning eller en belastning att ingå i ett tvåspråkigt område. Alla de svenskspråkiga föräldrar som gärna satte sina barn i en tvåspråkig skola, ifall en sådan fanns, skulle få en chans att träda upp till bevis.
Sätt ett antal debattglada politiker och tjänstemän från de tvåspråkiga regionerna plus några röster inifrån Sverige och en ålänning att läsa Van Parijs bok. Ordna sedan en serie seminarier, i till exempel Folktingets eller Magmas regi. Låt något av seminarierna försiggå i riksdagen.
Boken är på engelska, så ingetdera av landets nationalspråk gynnas framom det andra...
Mitä arvelette ruuhkasuomen hyvinkoulutettujen vanhempien reagoivan, kun muualla Suomessa saavat lapset lukea ranskaa, saksaa tai venäjää ruotsin tilalla, mutta heidän pinjapettereilleen tarjotaan laadukasta toista kotimaista. Arveletteko, että kiljuvat "Kivaa, nyt meidän lapsilla on etulyöntiasema kansainvälistyvässä maailmassa, voivat päästä Nordeniin töihin!"
Ihan oikeasti?
Ruotsinkielisillä ei ole kielipoliittista strategiaa, vaan aatos lentää sinne tänne. Yleensä järkeväkin keskustelu kariutuu, kun aletaan keskustella siitä, kuinka suomenkieliset yrittävät (häikäilemättömästi) raivata ruotsin kielen kokonaan pois Suomesta (utrota).
Kuitenkin ruotsin kielen suurin vaara on passiivisuus ja välinpitämättömyys. Jos kieltä tarvittaisiin, se kiinnostaisi, ja sitä osattaisiin paremmin. Anderssonin ajatuksiin tulisi suhtautua vakavasti ja kehitellä niitä edelleen. Aivan uusia ne eivät ole.