Olen 20v mies. Ongelmani on suoliston tyhjenemisen kanssa. Ulosteella käyn vaihtelevasti joskus päivittäin joskus saattaa olla parikin päivää välissä ennenkuin tulee hätä. Ongelma on siinä ettei kaikki uloste tule ulos vaan suoliston loppupäähän jää ulostetta ja sen huomaa esimerkiksi istuessa ja muutenkin ja lähes joka kerta peräsuolta polttelee. Enkä saa ""työnnettyä" loppupäähän jäävää ulostetta millään ulos ja mahaankin rupeaa sattumaan jos liikaa yrittää.Ulostuslääkettä olen joutunut käyttämään (suppo) jo muutamanviikon aikana että saa sen loppupään tyhjäksi. Lääkärillä kävin joka sano että se on ihan normaalia, en viitsi tuon takia mihinkään jatkotutkimuksiin lähettää. Ulosteen haju on myös muuttunut ja ulosteen laatu muutenkin muuttunut. Onko kellään ollut samanlaista vikaa ja mitä teit? Mikä oli vikana ja miten se hoidettiin? Asiallisia vastauksia otetaan vastaan. Mainittakoon että ruoka valio eikä elämän tavat ole muuttuneet.
Suolisto ongelma.
10
634
Vastaukset
- ...
Mene ihmeessä lääkäriin uudestaan, ja vaadi lisätutkimuksia. Yksityiselle lääkärille jos on varaa / sairausvakuutus. Peräsuolessa voi olla joku vika, ettei se tyhjene kunnolla. Kiinnitä myös huomiota siihen mitä syöt, ja tekeekö joku ruoka erityisesti tätä.
- Help me.....
Täytyy tosissaan harkita yksityistä lääkäriä kun ei noita terveyskeskuksen lääkäreitä näytä mikään kiinnostavan, kaikki on joko normaalia tai sitten määrätään vaan jotain lääkettä mikä tulee ensimmäisenä mieleen. Yksityisellä luulis edes vähän kiinnostavan mikä potilasta vaivaa.
- ...
Juu ei terveyskeskuslääkäreitä kiinnosta, muu kuin saada potilas ulos ja seuraava sisään. Yksityisellä ottavat vakavammin, riippuen tietysti lääkäristä. Jos menet yksityiselle, mene alan erikoislääkärille, gastroenterologi / gastrokirurgi. Kertakäynti maksaa sen 60-80 euroa paikkakunnasta riippuen. Suosittelen! Ja kerro vaivasi rehellisesti..ei tarvitse kaunistella lääkärille, ja kerro että asia todella sinua häiritsee.
- adss
Itsellä auttaa se että pesen käsisuihkulla lopuksi pyllyn.. kuuma vesi tuntuu helpottavan lopun paskan tulemista
- Help me....
Itellä ei käsisuihkua ole nii en pysty kokeilemaan :( Täytyy varmaan kokeilla vielä terveyskeskuksen lääkäriä, jotain toista mitä viimeksi oli ja sanoa suoraan että pistää lähetteen erikoislääkärille, pakkohan niitten on? Ois varmaan itte pitäny opiskella lääkäriksi kerta se noitten työ on noin helppoo ja yksinkertaista, palkkakin on mitä mainioin eikä sen etee tarvitse muuta tehdä kun kirjottaa reseptejä päivästä toiseen
- ...
Pyydä lähete erikoislääkärille, ole vaan tiukkana. Kyllä ne sen lähetteen laittavat.
- Aukustin
Eiköhän se ole vain kuituaineen vaje,yritäpä syödä appelsiini tai pari
päivässä ja kuitupitoista leipää,alkaa suoli pelata.
Ellei auta vika on jossakin muussa,lääkärit ja lääketiede sitten
avuksi. Itselläni oma-apu on tehonnut vastaavaan ongelmaan ! - Help me..
Eipä ollut mitään vajeita! Suolen seinämässä, loppupäässä oli joku muistaakseni ulosteen aiheuttama kova patti joka esti ulosteen normaalin liikkumisen. Lääkäri määräsi pullon jotain nestemäistä ainetta jota laitoin suoleen pari kertaa ja nyt toimii taas.
- Emmatar
Millä menetelmällä tämä selvisi? Menit siis uudestaan lääkäriin (yksityinen vai kunnallinen?) ja mitä tehtiin, että tuo selvisi? :)
- Help me....
Kunnallisessa lääkärissä kävin ja se kokeili suolta sormella. Mutta kerkesin iloita liian aikasin ongelmat on jatkunu ehkä pahempana ja lääkärillä ravattu vähän väliä ja kokeiltu jotain ihme lääkettäkin mikä vedetään iltasin esim jogurtin kanssa mutta ei auttanut( oli sellasta rae maisia mikä pitäisi lisätä suolen toimintaa tai jotain) . Nyt verikokeisiin ja sitten lähete erikoislääkärille. Täytyy myöntää että elämää raastava vika :(. Niin ja en edes ole 100% varma onko se "patti" lähtenyt pois kun ei ole sitä enää kokeiltu. T. alkuperäinen
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
No nytkö tuli lähtö Orpolle?
Pieniä oli Marinin aamupalasilakat joulukaloiksi vrt. Orpon 35 miljoonan euron kähmintä johonkin Vapaavuoren urheiluhall2271628- 1861581
Kauhavan häiriköijistä
Juttua Iltalehdessä. Pakko sanoa että noi nuoret on kyllä ihan pimeitä. Putkin peltoja jupksevat kiusaamaan kun ei tietä441174Haluan sinut, kuuletko minua.
Haluan sinut. Toivon, että voisimme olla yhdessä. Mietin pystynkö täyttämään toiveesi, olemaan arvoisesi. Voisitko saad46871- 14740
Miksi Lapset kiusaa yöllä
Miksi Lapset kiusaa yöllä ihmisiä? Miksi vanhemmat antaa tämän tapahtua? Eikö ne huomaa ettei lapset ole kotona vai eivä30731Sama ransetti taas!
Keikkui tällä kertaa Honkavaaran tien varressa muutaman sadan metrin päässä Louhenkoskelta.. Otin rekisterin ylös ja ver21720- 36701
Viimeinen lankafest
Käykää viimeisessä lanka festissä. Ensivuonna sitä ei enää ole. Rahat on loppu. Harmi .20666Tehdäänkö tänään toiveista totta?
Poikkea tänä illasta siinä lähellä ja annetaan silmien puhua ja sen jälkeen puhu sinä lopulta mitä ajattelet..46627