Kuuluuko diabetespotilaan saada kerran vuodessa ilmainen jalkahoito ?
jalkahoito ja diabetes
48
11201
Vastaukset
- 714
Ei oikeastaan kannata puhua jalkahoidosta, vaan jalkojen kunnon tarkastamisesta ja siihen liittyvistä mahdollisista toimenpiteistä. Jalkojen kunnon voi tarkastaa lääkäri ja/tai jalkaterapeutti/jalkaterapeutti. Nämä ovat terveysalan koulutuksen saaneita hoitohenkilöitä. Jalkahoitajat ovat enemmän kosmetologian harjoittajia, joilla ei ole terveysalan koulutusta.
Suositus on, että jalkojen kunto tarkastetaan kerran vuodessa tai useamminkin, jos on ongelmia. Käypähoitosuositus:
http://www.kaypahoito.fi/web/kh/suositukset/naytaartikkeli/tunnus/hoi50056#s9_5
Täytyy ottaa lukuun, että nuo ovat vain suosituksia eivätkä siis millään lailla hoitavaa lääkäriä sitovia. Useissa kunnissa diabeetikko pääsee jalkaterapeutille kerran vuodessa rutiinitarkastukseen, jolloin jalkojen kunto tuntoherkkyyksineen tutkitaan. Samoin mahdolliset vammat tutkitaan. Myös kynsien leikkaaminen, känsien poisto ja rasvaus yleensä kuuluu ohjelmaan. Kaikissa kunnissa ei näin ole. On paljon kiinni siitä, saako lääkäriltä lähetteen.- 714
Pieni korjaus. Kirjoitin:
"Jalkojen kunnon voi tarkastaa lääkäri ja/tai jalkaterapeutti/jalkaterapeutti. "
Oikea muoto:
Jalkojen kunnon voi tarkastaa lääkäri ja/tai jalkaterapeutti/jalkojenhoitaja.
On tärkeätä ymmärtää, että jalkojenhoitaja on täysin eri asia kuin jalkahoitaja. Nykymuotoisessa koulutuksessa jalkojenhoitajat ovat jalkaterapeutteja.
- naapurin asialla
Kiitos 714, pitääpä tuo kertoa naapurille, oli oikein valaiseva juttu.
- Hoitoa saa
Kerronpa saamastani jalkahoidosta. Terveyskeskuksesta lääkäri kirjoitti aikanaan lähetteen jalkojenhoitajalle jossa kävin alussa 6 kk välein. Jalkojen tutkimukset teki sekä jalkojenhoitaja että vuosikäynnillä terveydenhoitaja. Koska jalkani ovat pysyneet hyvässä kunnossa (vain lieviä neuropatiaoireita) hoitoväli pidennettiin vuoteen. Viimeksi käydessäni jalkojenhoitajalla, hän totesi että hoitoväli pidennetään 2-3 vuoteen. Jalkahoidossa ollaan tehty täydellisemmät tukimukset (monofilamentti, värinä ja lämpö sekä verenkierron tukiminen), terveyskeskuksessa vain monofilamenttitutkimus vuosittain ja silmämääräinen jalkojen yleiskunto. Hoitoina on ollut känsien ja kovettumien varovainen poisto, kynsien huolto ja rasvaus. Jalkojenhoitajalta saadun lähetteen perusteella olen saanut diabetesjalkatuet koska jalkapöydässäni on laskeumia ja jalat kuormittuu epätasaisesti aiheuttaen mm. känsiä.
Eri kunnissa on erilainen käytäntö diabeetikkojen jalkahoidossa. Oma hoitoni on ilmaista, mutta äitini joutuu maksamaan jalkahoidosta terveyskeskussairaalassa sarjakäyntimaksun. Vaikka periaatteessa oikeus jalkahoitoon on olemassa, monessa kunnassa säästösyistä sitä ei ainakaan markkinoida diabeetikoille vaan sitä pitää osata kysyä.- kymysys;
Onko sillä merkitystä hoidon saantiin onko 1- vai 2-tyypin diabeetikko?!
- ei pitäisi olla
kymysys; kirjoitti:
Onko sillä merkitystä hoidon saantiin onko 1- vai 2-tyypin diabeetikko?!
Ei ainakaan ole mitään asiallista perustetta erotella diabetestyypin mukaan jalkojenhoitotarvetta. Samalla lailla voivat ongelmat kehittyä molemmille korkeiden verensokereiden takia. Kakkosilla usein diagnoosi jää vasta monien vuosien tai jopa vuosikymmenen päähän diabeteksen syntymisestä. Tällöin voi jo joitakin ongelmia jaloissakin olla diagnoosin yhteydessä.
- kävelysauvat
ei pitäisi olla kirjoitti:
Ei ainakaan ole mitään asiallista perustetta erotella diabetestyypin mukaan jalkojenhoitotarvetta. Samalla lailla voivat ongelmat kehittyä molemmille korkeiden verensokereiden takia. Kakkosilla usein diagnoosi jää vasta monien vuosien tai jopa vuosikymmenen päähän diabeteksen syntymisestä. Tällöin voi jo joitakin ongelmia jaloissakin olla diagnoosin yhteydessä.
Minä en ole vielä saanut hoitajalta enkä lääkäriltä minkäänlaista lähetettä jalkojenhoitajalle. Olen kyllä vasta noin vuoden ollut lääkityksellä. Ensimmäisellä käyntikerralla hoitaja tarkasti jalkani ja niiden verenkierron ja kehoitti vain rasvaamaan, koska ovat kuivat. Silmänpohjakuvauksiin sain lähetteen heti ensimmäisellä kerralla. Olisi kiva saada sellaiset tuet kenkiin, kun jalat on kokoajan kipeät ja olen työssäni paljon jalkojen varassa otan 12 tunnin välein kovaa kipulääkettä.Täytyisi ottaa kuuden tunnin välein, mutta kun pitää se työkin pystyä hoitamaan.
- Hoitoa saa
kymysys; kirjoitti:
Onko sillä merkitystä hoidon saantiin onko 1- vai 2-tyypin diabeetikko?!
Minulla tuohon jalkahoitoon ja tapauksessani hoidon harventamiseen on vaikuttanut mihin luokkaan jalat luokitellaan (luokkani on parantunut). Taannoin ykköstyyppiä olevalla sukulaisellani jalat "hajosivat" huomaamatta. Oli kävellyt hellepäivänä paljon ja vasta kun riisui kengät, huomasi että jalkapohjat olivat aivan verillä. Tunnottomuuden vuoksi ei ollut kipua ja huonon verenkierron takia jalat eivät kestäneet rasitusta ja iho rikkoutui. Paraneminen kesti lähes vuoden ja tarvittiin mm. ihonsiirtoja.
- tukipohjalliset
kävelysauvat kirjoitti:
Minä en ole vielä saanut hoitajalta enkä lääkäriltä minkäänlaista lähetettä jalkojenhoitajalle. Olen kyllä vasta noin vuoden ollut lääkityksellä. Ensimmäisellä käyntikerralla hoitaja tarkasti jalkani ja niiden verenkierron ja kehoitti vain rasvaamaan, koska ovat kuivat. Silmänpohjakuvauksiin sain lähetteen heti ensimmäisellä kerralla. Olisi kiva saada sellaiset tuet kenkiin, kun jalat on kokoajan kipeät ja olen työssäni paljon jalkojen varassa otan 12 tunnin välein kovaa kipulääkettä.Täytyisi ottaa kuuden tunnin välein, mutta kun pitää se työkin pystyä hoitamaan.
Itse olen saanut lättäjalkojen takia kerran vuodessa tukipohjalliset. Lättäjalat eivät sinänsä ole olleet ongelma. Ongelma on ollut paremminkin löytää tarpeeksi tilavat jalkineet, joihin tukipohjallisen lisäksi mahtuu vielä jalkakin.
Sinun kannattaa kovistella lääkäriltä jalkojenhoitajalle lähete. Jos hän katsoo pohjalliset tarpeelliseksi, niin varmasti saat ne terveyskeskuksesi piikkiin. Näin ainakin itselläni oli tilanne. - Hoitoa saa
tukipohjalliset kirjoitti:
Itse olen saanut lättäjalkojen takia kerran vuodessa tukipohjalliset. Lättäjalat eivät sinänsä ole olleet ongelma. Ongelma on ollut paremminkin löytää tarpeeksi tilavat jalkineet, joihin tukipohjallisen lisäksi mahtuu vielä jalkakin.
Sinun kannattaa kovistella lääkäriltä jalkojenhoitajalle lähete. Jos hän katsoo pohjalliset tarpeelliseksi, niin varmasti saat ne terveyskeskuksesi piikkiin. Näin ainakin itselläni oli tilanne.Sama kenkien löytämisongelma oli minullakin kunnes löysin jalkahoitajan vinkistä näihin kenkiin erikoistuneen tavallisen kenkäkaupan (pikkuputiikki). Sieltä olen löytänyt kenkiä jotka on suunniteltu erillisille pohjallisille (laajemmilla lesteilläkin), jopa muotimerkkiäkin. Näissä kengissä on alunperin oma irtopohjallinen jonka voi korvata diabetestuella. Näin naisena nuo kengät ovat hieman "mummomallia" mutta esimerkiksi kesäsandaalit ovat aivan samoja merkkivalmistajan valmistamia. Korkokenkiä ei tietenkään löydy, joten sen verran joutuu kärsimään kun menee juhliin.
- diabetes2
Miehelläni todettiin 2-tyypin diabetes monia vuosia sitten.
Onneksi ystävämme, joka on sairaanhoitaja, antoi hyvän vihjeen hankkia ainakin muutamat parit hopealla käsiteltyjä feelmax-varvassukkia.
Miehen jalat ovat pysyneet rasvauksen ja sukkien ansiosta ihan hyvässä kunnossa. Se hopea on kuulemma se vaikuttava aine niissä sukissa. Jossakin oli pitkä juttu hopean antibakteeri-vaikutuksesta.
Nyt vaan sukat ovat jo lähes puhki kuluneet , eikä niitä ole enää jalkojen hoitajallamme. Tietääköhän kukaan mistä niitä saisi? - omahoitoensin
Jos diabeetikon jalat on hyvässä kunnossa, miksi sen pitäisi saada kunnallinen jalkahoito??. Vain jos jalat on ns riskijalat on säännöllinen asiantuntijan hoito tarpeen. Jokainen täysiälyinen osaa hoitaa jalkojaan, myös diabeetikko, ellei ole ongelmia jaloissa tai korvien välissä.
- Rikkoumia_vältettävä
Yleensä riittää nollaluokassa ("terveet" jalat) että sairaanhoitaja testaa vuosikäynnillä tunnon monofilamenttitestillä ja verenkierron jalkaterissä.
Kun diabeetikon jalkoihin syntyy neuropatiaa ja muita oireita jotka johtavat luokan nousuun, hoidossa siirrytään jalkaterapeutin/jalkahoitajan vastaanotolle. Tällöin tutkimuksia tihennetään ja tarkennetaan. Esimerkiksi itselläni on jalat luokkaa 1 ja terapeutti teki viimeksi verenkierron tutkimukset ultraäänellä ja valmisti pienet ortoosit (lisäksi diabetespohjalliset uusittiin apuvälineteknikon toimesta).
Nämä jalkahoidot ei ole sellaista melko rankkaakin käsittelyä jota kosmetologit tekee, yleensä diabeetikon ei kannata mennä kosmetologille jalkahoitoon koska voi tulla vahinkoja. Itse pitää hoitaa rasvaukset, kynsien hoidon ym. - Anonyymi
Entäs jos välissä on isot tissit ja maha?
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Entäs jos välissä on isot tissit ja maha?
Jos ei pysty vääntäytymään riittävästi että pystyisi hoitamaan itse jalkojaan, eikä sieltä kotoa löydy ketään auttamaan, pitää vaan kääntyä yksityisen jalkahoitajan puoleen.
- siitäseonkiinni
Ei siitä mitään lakia ole, riippuu ihan diabeetikon kotikunnasta.
- Apua_saanut
Todellakin, lakia ei ole ja kunnat noudattaa Käypähoito-ohjeita satunnaisesti. Onneksi oma kuntani noudattaa.
- Nimim-alle25
No itse olen sairastanut tyypin 1 diabetestä jo viitisen vuotta, enkä tosiaan tiennyt mistään jalkatutkimuksista yms. kun vasta siskoni kysyttyä että olenko tietoinen että minulla pitäisi ollaa moiseen oikeus (minka hänkin oppi koulusta). Mielenkiintoista sinäänsä, koska voisi olettaa että nuortenkin jaloista pyrittäisiin huolehtimaan eikä aina tarvitsisi tietää itse vaatia... Vaikka tulee lääkärissä vuosittain pari kertaa käytyä ei ole kukaan jalkoja tutkinut viimeiseen kolmeen... :/
- Ei_turhaan
Eikö hoitaja tai lääkäri katso jalkojasi lääkärikäynnillä? Jos vuosikäynnillä todetaan ettei jaloissa ole vikaa, jalkahoitoa (tai oikeammin perusteellisempaa tutkimusta terapeutilla) ei tarjota koska ei ole tarvetta.
- veijo9783957
Paras hoito seurannaissairauksien välttämiseksi on verensokerien mahdollisimman hyvä hallinta-tasaiset normaalitasolla olevat arvot saavutetaan oikealla ravinnolla D2:sen kohdalla. D1.selle hyöty on myös huomattava.
Oikealla ravinnolla ei tässä tarkoiteta satukirjoihin perustuvaa Diabetesliiton ravintosuositusta joka saa pelkästään lääketehtaiden kassat pullistelemaan. - Sirkka8
Minulla on ollut muutaman vuoden ajan neuropaattista kipua jaloissa. Vähänkin kun kävelee pidempään, niin alkaa sattumaan.
Ostin jalkaspesialisti.fi kautta diabetes pohjalliset. Ovat toimineet ainakin minulla todella hyvin.
Kenkien hankinnan kanssa myös ollut hankaluutta, mutta lopulta riittävän leveät jalkineet löysin ammattitaitoisesta kaupasta Tampereelta. - diabeetikko
Minulta terveyskeskuslääkäri tutkii jalat aina vuosikontrollissa. Aiemmin sain jalkaterapeutillakin käydä, mutta sitten diabeetikoilta evättiin pääsy terveyskeskuksen jalkaterapeutille säästösyistä.
Diabetesyhdistys antoi listan kaupungin jalkaterapeuteista joidenka luona voi käydä hoidattamassa jalkansa. Pitää olla terveysalan koulutksen saanut, kauneusalan kolutuksen saanut ei käy.- öojilihpoöijoi
Käypähoito ja kuntien säästöhalut "heittivät ulos" kaikki nollaluokan jaloilla olevat diabeetikot. Pitää olla vähintään ykkönen ennen kuin saa kunnallista hoitoa.
- Anonyymi
öojilihpoöijoi kirjoitti:
Käypähoito ja kuntien säästöhalut "heittivät ulos" kaikki nollaluokan jaloilla olevat diabeetikot. Pitää olla vähintään ykkönen ennen kuin saa kunnallista hoitoa.
Kosmetologin koulutuksen saanut ei juurikaan tee hyvin jalkahoitoja, enemmänkin vaan rasvaa.
Sellaista muka hoitoa.
- Anonyymi
Me Linkööppingissä hoidamme jalkamme rasvalla ja laardilla. Hyvin toimii ja kynnet kasvaa,
- Anonyymi
Ne maksaa noin 100€ yksityisillä jalkahoitajilla .
- Anonyymi
Riskiluokka on 3 ja menen ensi viikolla neljännen kerran kontrolliin jalkaterapeutille tänä vuonna.
- Anonyymi
Millaisista jalkaongelmista annetaan 3 riskiluokka?
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Millaisista jalkaongelmista annetaan 3 riskiluokka?
En nyt muista tarkalleen, mutta ainakin varpaan amputointi on yksi syy. Toinen on jatkuvat haavat jalkapohjissa ja muistaakseni myös tunnon puute jaloissa. Ainakin Helsingissä minulla on hoito toiminut ja olen saanut myös mittojen mukaan tehdyt sisä- ja ulkojalkineet pohjallisineen. Mitään muita en saa enää käyttää. Sen verran myös Helsingin jalkojenhoitajista, että he ovat myös hoitaneet jalkojen diabeettisia haavoja.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
En nyt muista tarkalleen, mutta ainakin varpaan amputointi on yksi syy. Toinen on jatkuvat haavat jalkapohjissa ja muistaakseni myös tunnon puute jaloissa. Ainakin Helsingissä minulla on hoito toiminut ja olen saanut myös mittojen mukaan tehdyt sisä- ja ulkojalkineet pohjallisineen. Mitään muita en saa enää käyttää. Sen verran myös Helsingin jalkojenhoitajista, että he ovat myös hoitaneet jalkojen diabeettisia haavoja.
Minulla on luokka 1 ja pääsen kunnalliseen jalkahoitoon kerran vuodessa, diabeettiset tukipohjalliset muutaman vuoden välein. Nyt on kiusannut yksi syväksi äitynyt haava jo kaksi vuotta, mutta sen osalta odotellaan vielä parantumista kun ei ole enää avoin. Muuten lähinnä kevyt jalkahoito ja mitataan kuinka tuntopuutokset etenee.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Minulla on luokka 1 ja pääsen kunnalliseen jalkahoitoon kerran vuodessa, diabeettiset tukipohjalliset muutaman vuoden välein. Nyt on kiusannut yksi syväksi äitynyt haava jo kaksi vuotta, mutta sen osalta odotellaan vielä parantumista kun ei ole enää avoin. Muuten lähinnä kevyt jalkahoito ja mitataan kuinka tuntopuutokset etenee.
Sattuipa tämä ketju nousemaan esiin, niin päivitän tuota kommenttiani.
Ei mennyt monta päivää tuon tekstin kirjoittamisesta kun jalkahoitajalla käynnin jälkeen tuo varpaan haava avautui ja vieläpä suurempana. Muutaman viikon omat hoitoyritykset ei enää tehonneet ja varvas tulehtui nostaen lievän kuumeen. Terapeutti tutki haavan ja totesi että se ulottui jo luuhun saakka. Tästä käynnistyi akuutti päivystyshoito joka johti lopulta isovarpaan amputointiin. Samalla selvisi ettei jalassa ollut enää yhtään täydellistä valtimoyhteyttä jalkaterään saakka, vaikka vuosikäynneillä oli todettu verenkierron toimivan (verenkierto tapahtui korvaavia reittejä). Ennen amputointia jouduttiin tekemään jalan valtimoihin useampi pallolaajennus että verenkierto saatiin kuntoon. Siis nuo tukkeumat eivät olleet vielä oireilleet mitenkään, ei ehkä tuossa varpaan haavan huonossa parantumisessakaan koska se oli pahassa paikassa.
- Anonyymi
Katsoppas mitä sanotaa lääkinnällisestä kuntoutuksesta laissa. 1.7-21 tulilaki uusi ja diabeetikoille kuuluu ilmainen jalkaterapia. Pitäkää puolianne.
- Anonyymi
Saisiko jalkahoidon kynsien lakkauksella hyvinvointivaltion piikkiin, kerran vuodessa. Olisi kyllä ihan hyvä juttu. Sen verran mälsä asia on tää tauti.
- Anonyymi
Diabeetikon jalkoja hoitaa jalkaterapeutti. ja kyseessä sairauden hoito. Ei siis lakkailla varpaan kynsiä eikä tehdä jalkakylpyjä tms. Vaan ennaltaehkäistään amputaatioita ja muita kalliita sairaalahoitoa vaativia toimenpiteitä.
- Anonyymi
Kosmetologit on erikseen! Diabeetikko saa vain sairauden hoitoon liittyvät toimenpiteet. Esimerkiksi itselläni luokkaan 1 kuuluvat jalkani on tarkastettu tunnon ja verenkierron osalta. Kynsiä voidaan leikata ja hioa tarvittaessa, mutta ei muuta. Jalkaterien ihon kunto tarkastetaan ja jos on jotain känsiä tai kovettumia, niitä ehkä hieman ohennetaan. Myös jalkojen rasvaus on tehty lopputoimenpiteenä.
Tarvittaessa voidaan määrätä ortooseja.
- Anonyymi
Miten diabetes käytännössä voi vaikuttaa jalkojen kuntoon? Miten jalkojen verenkiertoa voisi itse parhaiten edistää.
- Anonyymi
Diabetes vaikuttaa jalkojen verenkiertoon heikentävästi (suoniin alkaa kertyä plakkia) ja myös hermoston toimintaan (syntyy neuropatiaa). Kaikkia näitä voi estää tai ainakin viivästää pitämällä verensokerit normaaliarvoissa heti alusta saakka kun verensokerit alkavat nousta normaaliarvosta. Myös kolesteroliarvot on oltava alhaalla.
Esimerkiksi hermostovikoja ei voi enää korjata kun niitä on syntynyt. Verenkiertoa voi vähän korjata avaamalla tukkeutuneita valtimoita pallolaajennuksella.
- Anonyymi
Lääkinnällisen kuntoutuksen mukaan reumapotilaille kuuluu myös ilmainen kunnallinen jalkaterapia. Nivelrikko on myös reumasairaus. Miksiköhän minulta peritään omavastuu osuus 11,40e. Eise paljon ole mutta jos lain mukaan eisaisi periä niin onko se oikein että peritään, teen valituksen. Kertokaa kokemuksia?
- Anonyymi
Sen takiahan diabeetikoiden ja reumaatikoiden kuuluu saada kunnallinen ei väliä onko ostopalveluna vai kunnan omana jalkaterapiana jalkojen hoidon mukaan jalkojen hoito niin monta kertaa kuin tarvii vuosittain siis jatkuvana ilman omavastuuta. tätä ei kaikki kunnat anna jos ei itse osaa vaatia. Olen saanut itse jo useamman vuoden tosin olen maksanut omavastuun. aina kuitenkin jalkaterapeutti on nöyryyttänyt minua siitä, että minulle on myönnetty kyseinen terapia, monella henkisesti loukkaavalla tavalla, heiluttanut lähetettäni ja sanonut että tässä on niin ja niin. Paperit pitäis olla salassa pidettäviä mutta eipä näin ole. Teen valituksen! !!. Monet jalkaterapeutit ovat aivan liian kouluttamattomia ja asioista perillä olemattomia moukkia. Tosin jokin hyväkin löytyy, mutta suurin osa on moukkia itseään täynnä olevia ja heillä itselläänkin on niin ja niin sairauksia ja eivät saa hoitoa. Tulisi kunnallekin paljon halvemmaksi hoitaa sairaudet ajoissa. Ilmankos monella kunnalla on perusterveydenhuollon menot pienet mutta tehostettu sairaalahoitokulut ovat suuret.
- Anonyymi
”Monet jalkaterapeutit ovat aivan liian kouluttamattomia ja asioista perillä olemattomia moukkia.”
Jalkaterapeuteilla on samantasoinen koulutus kuin sairaanhoitajillakin eli ammattikorkeakoulututkinto.
Ennen vanhaan ennen ammattikorkeakouluaikaa koulutettiin jalkojenhoitajia. Nimikettä ”jalkojenhoitaja” saa käyttää asianmukaisen terveydenhuolto-oppilaitoksen tutkinnon suorittanut henkilö. Jalkojenhoitajan koulutusta ei siis anneta enää.
Nimikettä ”jalkahoitaja” saa käyttää kuka tahansa. - Anonyymi
Diabeetikon jalkahoitoa on tiukennettu. Alkuaan sain jalkahoidon jopa puolen vuoden välein ilmaiseksi vaikka kuntoluokka oli 0. Sitten tiukennettiin ja väli pidentyi vuoteen. Olisin jo tipahtanut pois kokonaan terveyskeskuksen jalkahoidosta, mutta kunto heikkeni luokkaan 1 jolloin sain jatkaa vuoden välein. Nyt tilanne paheni akuutisti ja seuraava käyntini onkin 4-6 kk kuluttua, sitten kaavaillaan jatkoa.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
”Monet jalkaterapeutit ovat aivan liian kouluttamattomia ja asioista perillä olemattomia moukkia.”
Jalkaterapeuteilla on samantasoinen koulutus kuin sairaanhoitajillakin eli ammattikorkeakoulututkinto.
Ennen vanhaan ennen ammattikorkeakouluaikaa koulutettiin jalkojenhoitajia. Nimikettä ”jalkojenhoitaja” saa käyttää asianmukaisen terveydenhuolto-oppilaitoksen tutkinnon suorittanut henkilö. Jalkojenhoitajan koulutusta ei siis anneta enää.
Nimikettä ”jalkahoitaja” saa käyttää kuka tahansa.Kyllä ja sen huomaa. Olen diabeetikko ja vko sitten kosmetologi jalkahoitaja sai jalkani verelle, hirveä kipu.
Eli , leikkasi aivan liian syvältä kynnet.
Eikä ollut edes pahoillaan. Ikinä en mene hänelle. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Kyllä ja sen huomaa. Olen diabeetikko ja vko sitten kosmetologi jalkahoitaja sai jalkani verelle, hirveä kipu.
Eli , leikkasi aivan liian syvältä kynnet.
Eikä ollut edes pahoillaan. Ikinä en mene hänelle.Vain kerran olen erehtynyt kosmetologille jalkahoitoon ja samoin sain kynnenreunat verille. Myöhemmin diabetesjalkahoitaja kauhisteli ja sanoi ettei diabeetikko saa mennä kosmetologille ellei tämä osaa hoitaa diabeettisiä jalkoja.
Välillä tuntuu hassulta kun diabetesjalkahoitaja ja -terapeutti tuntuu käsittelevän jalkoja hyvin vähän verrattuna kosmetologien ronskeihin otteisiin.
- Anonyymi
Kyllä on huonoa tämä hoito, kynnet jätetään pitkäksi, ovat aina kuivat vaikka rasvataan harva se päivä. Liika rasvaus vahingoittaa ihoa siis ohentaa ja tulee helpommin rikkeitä ihoon ja tulehduksia. maalais järki käteen.
- Anonyymi
Varpaan kynsiä ei saa leikata liian lyhyiksi varsinkaan reunoilta, ettei kasva sisään. Ja kyllä kuivaa ihoa saa aina pesun jälkeen rasvailla, kunhan rasvaa ei jää varpaiden väliin hautomaan ihoa.
- Anonyymi
Onko teille muille diabeetikoille tehty abi-mittauksia jalkaterapeutilla? Mikä on hyvä mittauksen tulos diabeetikolle?
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Onko teille muille diabeetikoille tehty abi-mittauksia jalkaterapeutilla? Mikä on hyvä mittauksen tulos diabeetikolle?
Jos abi on alle 1, niin onko syytä perusteellisempiin tutkimuksiin?
Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Poliisi tutkii murhaa Paltamossa
Poliisi tutkii Kainuussa sijaitsevassa Paltamon kunnassa epäiltyä henkirikosta, joka on tapahtunut viime viikon perjanta384609Jos me voitais puhua
Jos me voitais puhua tästä, mä sanoisin, että se on vaan tunne ja se menee ohi. Sun ei tarvitse jännittää mua. Mä kyllä203185Jenna meni seksilakkoon
"Olen oppinut ja elän itse siinä uskossa, että feministiset arvot omaava mies on tosi marginaali. Todennäköisyys, että t2692341Jere, 23, ja Aliisa, 20, aloittavat aamunsa Subutexilla tai rauhoittavilla: "Vaikka mä käytän..."
Jere, 23, ja Aliisa, 20, ovat pariskunta, joka aloittaa aamunsa Subutexilla tai rauhoittavilla. Jere on ollut koko aikui532217- 1652069
Vain yksi elämä
Jonka haluaisin jakaa sinun kanssasi. Universumi heitti noppaa ja teki huonon pilan, antoi minun tavata sinut ja rakastu891670Vielä kerran.
Muista että olet ihan itse aloittanut tämän. En ei silti sinua syyllistä tai muutenkaan koskaan tule mainitsemaan tästä3601661- 171653
Aku Hirviniemi tekee paluun televisioon Aiemmin hyllytetty ohjelma nähdään nyt tv:ssä.
Hmmm.....Miksi? Onko asiaton käytös nyt yht´äkkiä painettu villaisella ja unohdettu? Kaiken sitä nykyään saakin anteeksi1131632M nainen tiedätkö mitä
Rovaniemellä sataa nyt lunta, just nyt kun lähden pohjoiseen. Älä ota mitään paineita tästä mun ihastumisesta sinuun, ti151279