Yritän kovasti tajuta tätä inhottavaa oloa ja selittää itselleni miksi juuri minulle on tämä sairaus langennut. Miten te selitätte masennusta itsellenne? Jotkut sanoo itselleen, että johtuu siitä kun on huono ihminen tai että sattumasta kiinni samoin kuin vaikka syöpään sairastuminen. Kumpikaan noista ei oikein tunnu omalta selitysmallilta. Lähinnä selitän itselleni, että sisälläni on jonkinlainen iso ongelma, möykky, joka pitää saada hoidettu. En vaan osaa sanoa mikä se tarkkaanottaen on.
Anteeksi, jos oli jotenkin todella tyhmästi muotoiltu viesti..
Anteeksi, jos oli jotenkin todella tyhmästi muotoiltu viesti..
Vastaukset 11
Vanhimmat
Minäkin mietin samoja asioita. Pohdin olenko vain laiska kun en jaksa tehdä sitä ja tätä, vai onko oikeasti masennusta.
Kun käy vieraita tai käyn jossain, skarppaan ja yritän olla kuin ennenkin. Ja kun jään yksin, on kuin ilmapallosta olisi ilmat laskettu pois. Olen ihan rättipoikki siitä skarppaamisesta.
Miksi juuri minulle masennus? Olenko niin heikko? Vai onko se vaan laiskuutta ja saamattomuutta.
Kun lääkitys aloitettiin, odotin että masennus "paranisi", mutta mitään muutosta ei tapahtunut. Minusta ei tullut iloista energiapakkausta.
Yöt mietin miksi olen tämmöinen, miksi en jaksa, miksi juuri minulle...
Minäkin mietin välillä, onko kyse laiskuudesta vai masennuksesta, koska masennuksen alettua pikku hiljaa muuttua keskivaikeasta lieväksi rajasta on tullut häilyväinen. En esimerkiksi saa tiskattua, koska olen yksinkertaisesti laiska ja tottunut siihen, ettei tarvitsekaan jaksaa. Toisaalta taas huomaan, että jos pakotan itseni hoitamaan asioita, niin väsyn todella nopeasti, eikä se väsymys ole normaalia.
Itselläni oli ainakin masennuksen pahenemiseen selvä syy: e-pillerit. Totuus paljastui vasta, kun lopetin käyttämäni merkin 2 vuoden jälkeen. Pohja masennukselle on kuitenkin muualla -eli elämässäni. Sairaudet, koulukiusaaminen, ystävien vähyys, ulkopuolisuuden tunne, perheongelmta, läheisen kuolema, suorittaminen koulussa... Muita syitä taas on valtavasti: kerran masennuttua on helpompi masentua uudelleen, ensimmäisellä kerralla en enää jaksanut taistella vaan halusin luovuttaa, tahdoin, että välillä joku huolehtisi minusta jne...
Tällä hetkellä masennukseeni vaikuttaa kaikkein eniten elämäni. Menetin tukipylvääni, jonka avulla selvisin edellisestä masennuskaudesta ja saatoin jälleen sanoa olevani onnellinen ja nauttivani elämästä. Nyt ei kiinnostaisi taistella, koska se tuntuu hyödyttömälle. Olen yksin, tapaan tuttuja kerran kuussa, soittelen pari kertaa kuussa äidilleni. Olen tottunut pikku hiljaa siihen, mutta en silti voi olla muistamatta, miltä tuntui kun asui tärkeän ihmisen kanssa ja puhui ja nauroi joka päivä.
Minulla myös tuntuu olevan suorittaminen koulussa jotenkin osallisena masennukseen. opiskelen yliopistossa vaan maisteriksi tulon takia, vaikka oikeasti unelma-alani on aivan jotain muuta kuin yliopistosta saatava.
Miten "tukipylväs" vaikutti sinun elämässäsi? Mietin, että voisiko hänen tarjoamaa apua saada joltakulta toiselta..
Minäkin olen yliopistossa, olen harhaillut kaksi vuotta yrittäen keksiä, mitä haluan opiskella, kun aloittamani ala ei ollutkaan minua varten.
Tukipylväs tarkoitti kumppaniani, eikä hänen tarjoamaa tukea saa muualta. Hän on ollut koko elämässäni ainoa ihminen, joka todella ymmärsi minua. Hän sai minut jaksamaan ja taistelemaan, osasi lohduttaa ja antaa turvaa, vaikka hänen mt-ongelmat pahenivat todella paljon sen jälkeen, kun minun masennukseni loppui. Siksi hän lopulta lähtikin. Sellainen ymmärrys syntyi hänellä hetkessä ja syveni vuosien varrella, mutta muilta ihmisiltä se vaatisi paljon aikaa.
Luulen, että ymmärrän ap:a.
Olen sairastunut masennukseen 10v sitten, välillä se on ollut jopa psykoottistasoista, en ole kyennyt huolehtimaan itsestäni. Koko ajan on ollut kuitenkin "pohjalla", että voisin vaikuttaa siihen, että onko minulla masennus vai ei. Vaikka kuinka hoidossa esim hoetaan, että kyseessä on sairaus, kuten mikä muu tahansa. Oma tunne on ollut, että en ole "oikeasti sairas", vaan kykenemätön elämään oikein, kykenemätön välttämään masennuksen.
Vasta ehkä tänä vuonna pikkuhiljaa olen alkanut tajuamaan, että minulla on oikeasti sairaus, johon en voi kaikilta osin itse vaikuttaa, vaikka tunnistaisin ennakoivat oireet jne. Silloin, kun olen sairas, minun pitää antaa aikaa itselleni parantua.
Olen oppinut ohittamaan kaikki hyvää tarkoittavat neuvot ulkoilusta ja tsemppaamisesta yms. Vaikka tiedetään, että elintavoilla on merkitys syövän syntymisessa, ei kukaan täysijärkinen mene syöpää sairastavalle antamaan elintapavinkkejä, kun hänen sairautensa on akuuttivaiheessa. Masentuneille tuota tehdään kuitenkin.
Ja luulen, että se oli itselleni yksi syy, miksi se tunne siitä kuinka voisin itse vaikuttaa olenko masentunut vai en, oli niin voimakas. Se kyvyttömyyden tunne, etten ollut kyennyt elämään oikein ja hyvin, niin etten masennu, masensi sitten lisää... Toki monet antaa hyviä oireiden kestämis-vinkkejä, esim täällä palstalla, mutta ne ei ole itselleni ainakaan masennuksen hoitovinkkejä :).
"Vaikka tiedetään, että elintavoilla on merkitys syövän syntymisessa, ei kukaan täysijärkinen mene syöpää sairastavalle antamaan elintapavinkkejä, kun hänen sairautensa on akuuttivaiheessa. Masentuneille tuota tehdään kuitenkin."
Nimenomaan! kaikki meistä on varmaan kuullet sen kliseen että nyt vaan päätät olla ilonen.
Oikein hyvin tehty aloitus. Yleensä selittämätömän masennuksen syynä onkin jokin alitajunnassa oleva käsittelemätön: lapsuuden aikaiset ja jopa ennen syntymää, äidin odotusaikana tapahunut paha asia: hylätyksi tuleminen, syrjintä, insesti ym.
Masennus voi johtua myös aineenvaihdunnallisista syistä, jolloin se on biologinen.
masennukseni on seurausta siitä, että olen todella ujo. se aiheuttaa epävarmuutta, yksinäisyyttä ja huonon itsetunnon josta tietenkin masentuu. se, että koen olevani paska luuseri, aiheuttaa siis masennusolon ja itsarifiilikset, eikä päin vastoin kyten psykologit uskottelee... jos en olisi näin arka ja yksinäinen, tuskinpa olisin myöskään masentunut.
Mulla on ihan sama tilanne. Tuskin olisin näin masentunut jos pystyisin elämään täysillä ilman tällaista arkuutta sisällä. Oiskohan siihen joku lääke, kun ei edes alkoholikaan vie sitä pois?
Siis kun se estää ihmissuhteiden solmimisen ja kaiken sosiaalisen toiminnan mistä normaalit ihmiset ammentavat elämäänsä tarkoitusta. Tuntuu ettei ole mitään kenellekään.
Minun masennukseni oli tuollainen "möykky" sairaus, kuten aloittaja kuvailee. Mutta tuohon möykkyyn kiinni pääseminen oli vaikeaa. Siellä on niin paljon kaikkea mitä olin elämääni elämäni varrella ottanut sitä tarkemmin tutkimatta. Uskomuksia, opetuksia, asioita joita en ollut elänyt todeksi. Kovin on tekemis-suoritteinen tämä yhteiskuntamme. Mutta ei ihmisen arvo sitten lopulta ollutkaan minun mielestäni tekemisistä riippuvainen.. Paljon tuossa möykyssä oli myös sitä kun en osannut katsoa elämääni kokonaisuutena. En hahmottanut itseäni, en elämääni. Tietoni, taitoni ja ominaisuuteni ovat minulta kätkössä.
Olen samaa mieltä siinä, että masennuksen akuuttivaiheessa on aivan turha antaa elintapavinkkejä. Kun masentunut ei kerta kaikkiaan jaksa ja ne vain rasittavat. Tärkeää on levätä sillä masentunut on väsynyt henkisesti ja fyysisesti. Tätä väsymystä on masennusta kokemattomien niin vaikea ymmärtää, kun he mieltävät sen terveeksi väsymykseksi. Eivät sellaiseksi kokonaisvaltaiseksi kuin minkä minä elin lävitse.
(kirjoitan blogia http://elamarakastettuni.blogspot.com/ juuri siksi että masennusta kokemattomat saisivat jonkinlaista kosketusta siihen miltä mm tämä väsymys tuntuu)
Elintavoilla on kuitenkin hyvin suuri merkitys kuntoutumisvaiheessa. Siinä kohdassa kun väsymys alkaa hieman väistyä. Sillä oikeasti ainakin minä suorastaan makasin kuukausi tolkulla. Jos en olisi ruvennut kiinnittämään huomiota mm ravintoon niin olisin varmaankin jäänyt sinne sänkyyn. Sillä eihän sieltä jaksa nousta jollei ole fyysistä energiaa. Mutta esim kunnon kohottaminen alkoi vasta monta vuotta sen jälkeen kun olin jo parantunut. Sillä muutokset elämässä, varsinkin elämäntapaan liittyvät vievät todella paljon aikaa ja energiaa. Silloin kun kuntoutuu niin ei kerta kaikkiaan voi ottaa montaa projektia, ei voi muuttaa kaikkea kerralla. Silleen niinkuin että no nyt mä aloitan elämäntavan, tänä maanantaina. Se ei kanna, sillä vaikka nykyään tykättäisiinkin siitä että muuttuu helposti ja nopeasti niin kovin, niin se ei ole kestävää. Itse aloitin ravinnosta ja syömään opettelu oli iso juttu ihmiselle joka aiemmin aamulla vain joi kahvia ja poltti tupakkaa.
Ravinto kuitenkin antoi minulle energiaa siihen henkiseenkin kuntoutumiseen.
Miksi minä masennuin, masennuin kaikeasta käsittelemättömästä, kokonaisuuksieni hallitsemattomuudesta, möykyistä menneisyydessä, kiireestä ja pysähtymättömyydestä. Siitä että en antanut aikaa itselleni, en nähnyt vahingollisia toimintamallejani, en elänyt arvojani todeksi.
Miksi on meitä masentuneita niin paljon, mietin että siksi kun maailma tarvitsee meitä näyttämään tämän ajan puutteet, rakenteet jotka eivät tuo hyvinvointia. Olemme kohdassa jossa monet kärsivät. Me jotka olemme sairastuneet ja moni kärsii elämässään ilman että ovat näin suuresti masentuneet, sairastuneet. Olemme kuvia maailmamme kasvoista, olemme täällä kertomassa että kehitys ja kasvu eivät voi kertoa ainostaan rahan ja talouden maailmasta jotta voimme ihmiskuntana kasvaa kukoistukseemme.