Päivän työt on päättyneet ja pääsen lepohon

Huomenna uudet kujeet ja mahdollisuudet
65269
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 65

Vanhimmat

Tähtikirkas taivas,todella kaunjs

Äänestä

Päivät kuluvat kuin siivillä,kun on töissä.Keitin koko porukalle hernekeiton,palkkioksi sain ihanaa joulukinkkua.

Äänestä
  • Hernekeitto on hyvää! Minä söin työmaaruokalassa porkkanaseipihviä ja perunamuusia. Pikkasen kaipasin enempi mausteita mutta muutoin hyvää ja täyttävää.

    Äänestä

Mausteiden kanssa saa olla varovainen,vaikka monilla mausteilla esim. meiramilla saa hyvän maun hernekeittoon.Kaikki kuitenkaan eivät pidä siitä,niin jokainen voi itse lisätä makunsa mukaan.Kala onkin suositumpaa ruokaa,kuin punainen liha.Meillä on joulujuhlat Merihiekassa,siinä riittää meille kahdelle hommia kun keitämme riisipuuron,ja mehukeiton,sekä leivomme tähtitoryyuja,ja kinkkuvoileipiä ym.saa hiki hatussa pyyhältää.

Äänestä
  • Minä laitan herbnekeiton mausteeksi sinappia, siis lautaselle, NAM!

    Äänestä

Joo se kuuluu ehdottomasti hernekeittoon. ja palviliha

Äänestä
  • Ja minulla leuat lyö tyhää, kun pikku hampaillani "syön" näkyleipää. :(

    Äänestä

Nälkä on paras mauste joka ruokaan :)

Äänestä
  • Juu, nälkäisenä ei kannata mennä kauppaan, huomasin taas tänään ;-).

    Äänestä

  • IkiMuori kirjoitti:

    Juu, nälkäisenä ei kannata mennä kauppaan, huomasin taas tänään ;-).

    Juu'u, minä meen aina nälkäsenä kauppaan.
    Käyn siellä kylmäpuolella hakemassa lihapulla paketin ja joghurtin, sitten meen vaatepuolelle ja sovituskoppiin syömään.
    Deororantit vielä kainaloon ja kulmille päivystämään.

    Äänestä

  • Nälkä! kirjoitti:

    Voi ei. Mitäs sie siel päivystät? Aika rankkaa täytyy olla?

    Äänestä

  • IkiMuori kirjoitti:

    Voi ei. Mitäs sie siel päivystät? Aika rankkaa täytyy olla?

    Kyllä, rankkaa on mutta olen hengissä.
    En minä mitään erikoista päivystä, kunhan kulutan vaan aikaani.
    Tänään söin savulohta, mandariinin ja juomaksi maitoa : ).

    Äänestä

  • Nälkä! kirjoitti:

    Kyllä, rankkaa on mutta olen hengissä.
    En minä mitään erikoista päivystä, kunhan kulutan vaan aikaani.
    Tänään söin savulohta, mandariinin ja juomaksi maitoa : ).

    Savulohi on Hyvää Nam. Samaten etelän hetelmät. Söitkö pukukopissa?

    Äänestä

  • IkiMuori kirjoitti:

    Savulohi on Hyvää Nam. Samaten etelän hetelmät. Söitkö pukukopissa?

    Siellähän mä pukukopissa ruokailen, saas nähdä mitä herkkuja huomenna?
    Kohta täytyy vaihtaa butiikkia, tuntuu että mua tarkkailtais kun aina työnnän tyhjiä ostoskärryjä, laitan mä sinne kyllä joskus muodonvuoks jotakin että olisin ees sen oloinen että oon aikeissa ostaa jotain.
    Tästä ei sitte hiiskuta kellekkään, jooko?

    Nojaa........................................ Mun rehellinen luonteeni kyl sotii tota vastaan aika reippaasti.
    En tahtois sekaantua tohon lainkaan. Myymälävarkaus on rikos, tiesitsä. Tiesit kai kun kerta pyydät olemaan hiiskumatta.

    Nyt kyllä loukkasit pahasti, onko rikos syödä nälkäänsä?

    Äänestä

  • Nälkänen ja apea kirjoitti:

    Nyt kyllä loukkasit pahasti, onko rikos syödä nälkäänsä?

    Ei ole rikos syödä nälkäänsä mutta on rikos varastaa. Minun nälkäni ei lähtisi varastetulla ruoalla. Mieluiten vaikka sitten menisin sossun luukulle.

    Äänestä

  • IkiMuori kirjoitti:

    Ei ole rikos syödä nälkäänsä mutta on rikos varastaa. Minun nälkäni ei lähtisi varastetulla ruoalla. Mieluiten vaikka sitten menisin sossun luukulle.

    Mene sitten sinne luukulle, minä lähden kohta kauppaan........

    Äänestä

  • Nälkä! kirjoitti:

    Juu'u, minä meen aina nälkäsenä kauppaan.
    Käyn siellä kylmäpuolella hakemassa lihapulla paketin ja joghurtin, sitten meen vaatepuolelle ja sovituskoppiin syömään.
    Deororantit vielä kainaloon ja kulmille päivystämään.

    taidat leikkiä laskea ?

    Äänestä

  • IkiMuori kirjoitti:

    Ei ole rikos syödä nälkäänsä mutta on rikos varastaa. Minun nälkäni ei lähtisi varastetulla ruoalla. Mieluiten vaikka sitten menisin sossun luukulle.

    IkiMuori oletpa jyrkkä, meille opetettiin jo opintojen alkuvaiheessa, että "naurisvarasta ei hirtetä eli varaton ei tee isoa rikettä, jos varastaa nälkäänsä. Toivottavasti saat omakohtaista kokemusta e.m asiasta. -ra, milloin juttusi on esillä, meitä olisi tulossa opiskelijoita juttua seuraamaan.

    Äänestä

  • Älä puhu paskaa kirjoitti:

    Varkaus on varkaus vaikka mihin otti.

    Äänestä

  • IkiMuori kirjoitti:

    Varkaus on varkaus vaikka mihin otti.

    Tänään sitten käry kävi, sain sinne sovituskoppiin myymälä vartijan seurakseni.
    No, sitten mentiin takahuoneeseen ja soittivat poliisit paikalle.
    Autossa sitten alkoivat kyselemään että eikö hävetä, aikuinen ihminen?
    Kerroin sitten heille syyn tekooni, aikamme juteltuamme uskokaa tai älkää, toinen poliiseista kaivoi lompakostaan 5€ ja ojensi sen mulle!
    Ajattelin ensin että sen täytyi olla huonoa pilaa, vaan eipä ollut.
    Kyydin tarjosivat "nurkan taakse" ja päästivät pois ilman sakkoa.

    Olipa hieno ele poliisilta, vaikka ovat huonosti palkattuja.

    Äänestä

  • IkiMuori kirjoitti:

    Varkaus on varkaus vaikka mihin otti.

    No ei, on varkaus ja on näpistys, näissä on ero.

    Äänestä

  • Nälkä! kirjoitti:

    Tänään sitten käry kävi, sain sinne sovituskoppiin myymälä vartijan seurakseni.
    No, sitten mentiin takahuoneeseen ja soittivat poliisit paikalle.
    Autossa sitten alkoivat kyselemään että eikö hävetä, aikuinen ihminen?
    Kerroin sitten heille syyn tekooni, aikamme juteltuamme uskokaa tai älkää, toinen poliiseista kaivoi lompakostaan 5€ ja ojensi sen mulle!
    Ajattelin ensin että sen täytyi olla huonoa pilaa, vaan eipä ollut.
    Kyydin tarjosivat "nurkan taakse" ja päästivät pois ilman sakkoa.

    No etkös ole saanut apua mistään muualta kun on pitänyt alkaa varastella? Kaupat kun nyt kuitenkaan eivät ole niitä hyväntekeväisyyslaitoksia, joihin voi noin vaan mennnä pukukoppiin syömään. Ne varkaudet tulevat aina veronmaksajien maksettaviksi.

    Äänestä

  • IkiMuori kirjoitti:

    No etkös ole saanut apua mistään muualta kun on pitänyt alkaa varastella? Kaupat kun nyt kuitenkaan eivät ole niitä hyväntekeväisyyslaitoksia, joihin voi noin vaan mennnä pukukoppiin syömään. Ne varkaudet tulevat aina veronmaksajien maksettaviksi.

    Tiedän muutaman kaupan jotka liikkeen suljettua kantavat vanhaksi pian meneviä ruokia roskiin,ja siellä käy vakituiset hakijat hakemassa.Hyvä niin,eipä kateeksi käy

    Äänestä

  • -ra kirjoitti:

    Tiedän muutaman kaupan jotka liikkeen suljettua kantavat vanhaksi pian meneviä ruokia roskiin,ja siellä käy vakituiset hakijat hakemassa.Hyvä niin,eipä kateeksi käy

    Mikäli kaupat olisivat lähempänä voisin hakeakkin sieltä ruokaa ainekin itselleni vaikka lapsille ostaisin edelleen kaupasta.

    Äänestä

  • IkiMuori kirjoitti:

    No etkös ole saanut apua mistään muualta kun on pitänyt alkaa varastella? Kaupat kun nyt kuitenkaan eivät ole niitä hyväntekeväisyyslaitoksia, joihin voi noin vaan mennnä pukukoppiin syömään. Ne varkaudet tulevat aina veronmaksajien maksettaviksi.

    Älä huolehdi minusta, katsele vaan omaan napaas.
    En oo vieny sulta mitään.
    Enkä meinaa tehdä tiliä sulle asioistani.

    Äänestä

Hei -ra !
Vieläkö sinä syöt aromasinia? Minulla tuli 5 vuotta täyteen syksyllä, mutta jatkettiin vielä. Mukavia työpäiviä toivotan sinulle.

Äänestä

Vielä maaliskuuhun asti

Äänestä

Onneksi tänään vapaa päivä,vaikka kyllä ihmisten kanssa siellä juttua riittää aina välitauolla,keiton keitossa,kahvin keitossa ja muussa puuhassa.

Äänestä

Tänään vietämme lasteni kanssa ikkujoulua.Kinkku on valmiina,ja kuusi täytyy vielä kaivaa komerosta,sekä kyntteliköt.illalla laitamme oikeat kynttilät palamaan.

Äänestä
  • Minä tulin juuri saunasta ja kohta vien tytölleni auton että hän pääsee yöksi töihin.

    Äänestä

  • IkiMuori kirjoitti:

    Minä tulin juuri saunasta ja kohta vien tytölleni auton että hän pääsee yöksi töihin.

    Yöksi töihin, yövuoroista saa mukavan lisän, eikä edes autoa.En ymmärrä tuota köyhäilyä, on se vaan mahtavaa ajella citymaasturilla, katsella korkealta ja antaa mennä.

    Äänestä

  • Mitä köyhäilyä kirjoitti:

    Yöksi töihin, yövuoroista saa mukavan lisän, eikä edes autoa.En ymmärrä tuota köyhäilyä, on se vaan mahtavaa ajella citymaasturilla, katsella korkealta ja antaa mennä.

    Yövuoroista saatava lisä on minimaalinen, sillä ei autoa osteta. Kyll se on paljon mukavampaa kun perä maata viiltää kun auton pohja on puhki ruosteesta ;-).

    Äänestä

Voit joutua katumaan sanojasi,elämä yllättää joskus kovallakin kädellä

Äänestä

- voi -ra elämä on yllättänyt jo, perinnöllä ja aikaisemmilla ansioilla, ja tietysti hyvällä miehellä.

Äänestä
  • Minä ymmärrän nuo ansiot ja perinnönkin, mutta miehen hyvyyttä en rahassa laskisi;-).

    Äänestä

Onnea sitten vaan ja toivotaan jotta pysyisikin

Äänestä

..Ra,olet vähän kade?..

Äänestä
  • En ole pisaraakaan,minulle mammona ei merkitse mitään.Minulle tärkeintä on jotta laoset pysyisivät terveenä

    Äänestä

Voi, voi kyllä se mammona helpottaisi sinunkin elämääsi. Et jonottaisi tk:n jonoissa, saisit parasta mahdollista hoitoa esim. yksityisellä syöpäklinikalla, asuinpaikkasi olisi esim. Westend, ulkonäkösi olisi häikäisevä. Lapsillasi olisi mahdollisuus matkailla ja harrastaa mitä haluaa. Söisit laadukasta ruokaa ja sinulla olisi oma henkiläkohtainen personal trainer(valmentaja. Et menisi julkisilla vaan laadukkaalla autolla. Ei olisi huolta huomisesta.

Äänestä
  • Vielä, jos lapsesi sairastuisivat, voisit pyytää lastenlääkärin kotikäynnille, sanomattakin selvää, että heitä ei hoidettaisi kunnallisella vaan Mehiläisessä tai vastaavassa. Mutta nautit kurjuudesta.

    Äänestä

  • Mua hymyilyttää. Oikeasti jollain kummalla tavalla pidän sinun kirjoituksistasi :-). Ehkä se johtuu siitä kun kirjoituksesi edustaa kaikkea sitä, mitä en pidä oleellisena. Kuitenkin olet omalla tavallasi symppis :-).

    Mammona ei kyllä helpota minun elämääni, päin vastoin viimeksi tänään olen kolunnut keittiön kaapista ylimääräistä tavaraa huitsin nevadaan pois tähdellisempien tieltä.

    Tk:n jonoissa jonotan jos on aikaa jonottaa, mutta jos ei niin sditten on tällaisella köyhällä ja vaatimattomastikin elävällä sen verran tuohta jotta voi kipaista yksityisellä jos ei luota et asia hoituu tk:ssa. Säästetään sitten jostain muusta.

    Mikä on Westend? Mistä ei tiedä ei osaa kaivata. "Ulkonäkösi olisi häikäisevä :-))", heh, tästä rupista ei saa taitavinkaan plastikkakirurgi häikäisevää ja toisaalta riittää kun muistuttaa ihmistä.

    Lapseni hankkivat itse rahansa harrastuksiinsa, aikaihmisiä ovat jo.

    Minä syön kohtuullisen laadukasta ruokaa ja olen itse oma valmentajani (tosin vaihtelevalla menestyksellä). En mene juurikaan nykyisin julkisella liikenteellä, vaikka aihettta olisi kantaa kortensa kekoon ympäristön vuoksi.

    Minulla ei ole huolta huomisesta muutoin kuin terveyden osalta mahdollisesti. Sitä nääs kun ei saa rahalla jo se sen pään ottaa.

    Äänestä

  • IkiMuori kirjoitti:

    Mua hymyilyttää. Oikeasti jollain kummalla tavalla pidän sinun kirjoituksistasi :-). Ehkä se johtuu siitä kun kirjoituksesi edustaa kaikkea sitä, mitä en pidä oleellisena. Kuitenkin olet omalla tavallasi symppis :-).

    Mammona ei kyllä helpota minun elämääni, päin vastoin viimeksi tänään olen kolunnut keittiön kaapista ylimääräistä tavaraa huitsin nevadaan pois tähdellisempien tieltä.

    Tk:n jonoissa jonotan jos on aikaa jonottaa, mutta jos ei niin sditten on tällaisella köyhällä ja vaatimattomastikin elävällä sen verran tuohta jotta voi kipaista yksityisellä jos ei luota et asia hoituu tk:ssa. Säästetään sitten jostain muusta.

    Mikä on Westend? Mistä ei tiedä ei osaa kaivata. "Ulkonäkösi olisi häikäisevä :-))", heh, tästä rupista ei saa taitavinkaan plastikkakirurgi häikäisevää ja toisaalta riittää kun muistuttaa ihmistä.

    Lapseni hankkivat itse rahansa harrastuksiinsa, aikaihmisiä ovat jo.

    Minä syön kohtuullisen laadukasta ruokaa ja olen itse oma valmentajani (tosin vaihtelevalla menestyksellä). En mene juurikaan nykyisin julkisella liikenteellä, vaikka aihettta olisi kantaa kortensa kekoon ympäristön vuoksi.

    Minulla ei ole huolta huomisesta muutoin kuin terveyden osalta mahdollisesti. Sitä nääs kun ei saa rahalla jo se sen pään ottaa.

    Löytyykö sellaisia, jotka eivät tiedä Westendistä??

    Westend on Etelä-Espoossa sijaitseva Espoon kaupunginosa merenrannalla. Alue sijaitsee noin kilometrin päässä Tapiolasta ja noin 10 kilometrin päässä Helsingin keskustasta. Westendistä on hyvät yhteydet Helsinkiin Länsiväylää pitkin. Alue on tunnettu vauraista asukkaistaan ja se kuuluu Suomen kalleimpiin asuinalueisiin.

    Äänestä

  • Oh yeah kirjoitti:

    No ei ihme et en tiennyt kun on niin syjäseudulla meitäpäin katsottuna.

    Äänestä

En haluaisi mitään noista.Elän omillani,ja lasten luona käyn ja he minulla.Minulle tärkeintä on terveet lapset.Ei mammona.Rahalla saa ja hevosella pääsee.En haluaisi teennäistä tarjoilua tai hoitoja jotka vaan ajattelisivat jotta hyvä kun tuoltakin saa nyhdettyä rahaa.Raha ei takaa terveyttä.

Äänestä

Mutta -ra rahalla saa parempaa hoitoa ja nopeasti. Sinulla on ihme käsitys, eivät he nöyristele yksityisellä. Lapsille parasta hoitoa saa esim. Mehiläisen lastenlääkäreiltä.

Äänestä
  • Köyhän on kannattanut ottaa lapsilleen vakuutus jo ennen heidän syntymäänsä, Sen turvin saa vietyä lapsensa yksityiselle hoitoon.

    Äänestä

  • IkiMuori kirjoitti:

    Köyhän on kannattanut ottaa lapsilleen vakuutus jo ennen heidän syntymäänsä, Sen turvin saa vietyä lapsensa yksityiselle hoitoon.

    Ennemmin hoitaa irse

    Äänestä

  • -ea kirjoitti:

    Ennemmin hoitaa irse

    Mitä tarkoitat, hoitaa itse sairaan lapsen, ilman koulutusta??

    Äänestä

Minulla oli lääkäri avomies joka teki myös kotikäyntejä,mutta se myös maksoi.

Äänestä

Totta kai maksaa, ei kukaan tee kotikäyntejä ilmaiseksi.

Äänestä

Vielä -ra, et kävisi jatkuvasti eri hammaslääkäreissä vaan vaivasi hoidettaisiin kerralla tai parilla, ei puhuttaisi proteeseista vaan implanteista. Hymysi oli upea ja kelpaisi hymyillä. Rahalla saa kaikkea myös parempaa terveyttä.

Äänestä

paranrumaronta sairaurra ei rahallakaan saa terveeksi.Rn enää suostuisi elää miehen mielipiteet huomioon ottaen.Menen silloin kun huvittaa enkä ole kenellekkään tilivelvollinen

Äänestä

Ra,taidat olla vähän kade..

Äänestä

Kyllä oot kade, mutta et pysty myöntämään.

Äänestä

En ikinä ole kadehtinut krtään tai mitään,Jokaisella saa olla vaikka miljoonia ei se minuun vaikuta millään tavalla.En koskaan ole pitänyt shoppaolusta enkä ointaliidosta.Minulle sopii vaatimaton elämä ja luonnossa kulkeminen.En pidä ihmismassoista.Haluan olla mahdollisimman näkymätön.Elän tätä rahallisesti niukkaa elämää,mutta ei minulta mitään puutu on latto päänpäällä,ruokaa,ja terveet ihanat lapset.Minulla on kaikki se mitä tarvitsen,ja terveet lapset niitä ei miljoonillakaan saa.

Äänestä
  • ..ja höpö höpö,et ole ikinä muka kadehtinut ketään,kirjoituksistasi päätellen olet hyvinkin kateellinen ihminen.

    Äänestä

"Haluan olla mahdollisimman näkymätön". Miksi ihmeessä? Eihän siellä pääkaupungissa kenenkään edes kiinnetetä huomiota, samaa massaa.

Äänestä

Justiinsa tulin Pääpotiilta.Siellä kansaa vaeltaa joka suuntaan ja vielä ei oikein jouluostoksillakaan käydä.

Äänestä

Onneksi meitä ihmisiä on joka lähtöön.Jokainen varmasti tietää millaista elämää haluaa elää.Kaikille ei mammona ole elämän tärkein asia.Toiset elävät vaatimattomasti tyytyväisenä siitä mitä heillä on.Toiset eivät tyydy mihinkään aina vaan pitäisi saada lisää mammonaa shoppailla vaikkei vaatehuoneihin enää mitään mahtuisikaan.Sellaiselle varmasti olisi kestämätön paikka menettää rahansa,asuntonsa ja avioliiton turvan.

Äänestä

Työelämän raadollisuus ja tuloerojen kasvu ovat kärjistäneet suomalaisten välisiä eroja. Helsingin Sanomien haastattelemien asiantuntijoiden mukaan luokkayhteiskunta tekee paluuta Suomeen.
Taloussanomat
4.12.2011 10:55
205

Kansa jakautuu yhä selvemmin taloudellisista murheista vapaisiin rikkaisiin ja toimeentulon rajoilla kitkuttelijoihin.

Tuoreen tutkimuksen mukaan varakkaimpaan viidennekseen kuuluvien miesten elinajanodote on 82 vuotta, kun köyhimmät voivat odottaa kuolevansa jo ennen 70. syntymäpäiväänsä.

Neljä viidestä suomalaisesta osaa silmää räpäyttämättä kertoa, mihin luokkaan kuuluu. Huomattavaa on myös, että liikkuvuuttakin on. Puolet suomalaisista kuluu eri luokkaan kuin vanhempansa.

Modernissa luokkayhteiskunnassa ratkaisevia tekijöitä ovat koulutus ja ammatti. Toisaalta globaali talous tekee uusia jakolinjoja ja asettaa tutkijatohtorit ja kaupan kassat samaan tilanteeseen. Heitä yhdistää työsuhteiden sirpaleisuus ja jatkuva epävarmuus, Helsingin Sanomat kirjoittaa.

Äänestä

Näin on

Äänestä

Tutkimus: Köyhimpien elinaika ei lisäänny
2.12.2011 7:43
|
43
|

A A
STT

Kaikkein pienituloisimmat ovat jo pudonneet niiden suomalaisten joukosta, joilla odotettavissa olevat elinvuodet lisääntyvät.

Kuilu ylimmän ja alimman tuloryhmän välillä elinajanodotteessa on tuoreen tutkimuksen mukaan revähtänyt parissa vuosikymmenessä 35-vuotiailla miehillä 7,4 vuodesta 12,5 vuoteen ja naisilla 3,9 vuodesta 6,8 vuoteen.

Lääkärilehdessä julkaistun tutkimuksen mukaan merkittävin syy huonoon kehitykseen on alkoholin aiheuttamat kuolemat, jotka ovat lisääntyneet huonotuloisimpien työikäisten ryhmässä selvästi.

Tulotaso, koulutus sekä ammattiasema näyttävät määräävän jopa aiempaa selvemmin elinvuosien määrän.

Kansanterveystieteen professori Eero Lahelman mielestä terveyserojen kasvu on yllättävän rajua. Tilanne on karannut päättäjiltä.

Tuloerot vaikuttavat kuolleisuuserojen kasvuun vahvemmin kuin esimerkiksi koulutuserot tai ammattiryhmien väliset erot.

Kuolleisuuden kehitystä eri tuloluokissa ei ole aiemmin tutkittu Suomessa. Tutkimuksen tekivät valtiotieteen maisteri Lasse Tarkiainen, professori Pekka Martikainen, dosentti Mikko Laaksonen ja professori emeritus Tapani Valkonen.

Äänestä

Kommentoi aloitusta

-ra kirjoitti:

Huomenna uudet kujeet ja mahdollisuudet

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu