Olen parikymppinen nainen ja vähän aikaa sitten tajusin sairastavani paniikkihäiriötä. Paniikkikohtauksia on (ilmeisesti) ollut jo useamman vuoden ajan, mutta ne ovat ilmenneet vain silloin tällöin lievänä hermostuneisuutena ja tilanteissa jossa "säikähdys" on jäänyt päälle.
Nyt kuluneen kuukauden aikana kohtauksia on tullut vähintään viikottain (oireina hätääntynyt ja ahdistunut olo, hyperventilaatio, itkuisuus ja pelko) mutta parin viimeisen viikon aikana on alkanut tulla lähes joka toinen päivä kohtauksia joihin liittyy kouristelua, tärinää, hyperventilaatiota, pyörrytystä, enkä juuri muista mitään muuta kohtauksesta kuin sen kamalan ahdistuksen ja tunteen että "nyt varmaan tukehdun tai kuolen". Usein kohtaus loppuu siihen kun saatan mennä tajuttomaksi ja olen sen jälkeen todella väsynyt. Koulua en viimeiseen kuukauteen ole pystynyt käymään kunnolla sillä luennoilla iskee pelko,etten pääse pois jos tunnen että kohtaus alkaa. Samoin on käynyt myös liikuntaharrastukselle, sillä sielä pelkään etten pääse pois ryhmäliikuntatunnilta jos tunnen kohtauksen tulevan.
Julkisella puolella olisin saanut ajan lääkärille vasta ensi vuoden puolla, mutta psykologin puhelinajan sain ja hänestä oireeni kuulostavat paniikkihäiriölle tyypillisiltä. Menin jokin aika sitten yksityiselle, sain lääkkeeksi xanoria ja lääkäri kehotti hakeutumaan psykiatrin vastaanotolle heti kun mahdollista, että hän voisi antaa lääkityksen, jota uskaltaisi pidemmällä aikavälillä käyttää (xanoria siis tarkoitus syödä vain lyhyen aikaa akuutissa vaiheessa jotta elämästä tulisi jotain.)
Itseäni huolettaa kuitenkin tuo muistamattomuus (minulla ei esimerkiksi ollut mitään muistikuvaa vesilasista jonka poikaystäväni oli tuonut tai muutenkaan miksi joskus kohtauksen aikana on mennyt esineitä rikki) Lisäksi tuo kouristelu ja tärinä tuntuu omituiselta (en kuitenkaan usko epileptiseen kohtaukseen sillä tajuan itse täriseväni kunnes hätäännyn niin paljon että jossain pisteessä katoaa ajan ja paikan taju, enkä pysty esim. reagoimaan puheeseen. Kohtaukset myös tapahtuvat usein miten yksin ollessa ja stressitilanteissa, mutta niitä on tapahtunut myös esim. koulussa ja elokuvissa.
Onko siis kyseessä oikeasti paniikkihäiriö vai jokin muu? Kaipaisin kovasti mielipiteitä ja mitä asiasta pitäisi ajatella. Kovasti toitotetaan ettei paniikkihäiriö ole vaarallinen mutta itsestä nyt vaan tuntuu ettei elämästä tule mitään jos pahoja kohtauksa on viikon aikana useita ja koko ajan on hirveä stressi ja ahdistus päällä.
Nyt kuluneen kuukauden aikana kohtauksia on tullut vähintään viikottain (oireina hätääntynyt ja ahdistunut olo, hyperventilaatio, itkuisuus ja pelko) mutta parin viimeisen viikon aikana on alkanut tulla lähes joka toinen päivä kohtauksia joihin liittyy kouristelua, tärinää, hyperventilaatiota, pyörrytystä, enkä juuri muista mitään muuta kohtauksesta kuin sen kamalan ahdistuksen ja tunteen että "nyt varmaan tukehdun tai kuolen". Usein kohtaus loppuu siihen kun saatan mennä tajuttomaksi ja olen sen jälkeen todella väsynyt. Koulua en viimeiseen kuukauteen ole pystynyt käymään kunnolla sillä luennoilla iskee pelko,etten pääse pois jos tunnen että kohtaus alkaa. Samoin on käynyt myös liikuntaharrastukselle, sillä sielä pelkään etten pääse pois ryhmäliikuntatunnilta jos tunnen kohtauksen tulevan.
Julkisella puolella olisin saanut ajan lääkärille vasta ensi vuoden puolla, mutta psykologin puhelinajan sain ja hänestä oireeni kuulostavat paniikkihäiriölle tyypillisiltä. Menin jokin aika sitten yksityiselle, sain lääkkeeksi xanoria ja lääkäri kehotti hakeutumaan psykiatrin vastaanotolle heti kun mahdollista, että hän voisi antaa lääkityksen, jota uskaltaisi pidemmällä aikavälillä käyttää (xanoria siis tarkoitus syödä vain lyhyen aikaa akuutissa vaiheessa jotta elämästä tulisi jotain.)
Itseäni huolettaa kuitenkin tuo muistamattomuus (minulla ei esimerkiksi ollut mitään muistikuvaa vesilasista jonka poikaystäväni oli tuonut tai muutenkaan miksi joskus kohtauksen aikana on mennyt esineitä rikki) Lisäksi tuo kouristelu ja tärinä tuntuu omituiselta (en kuitenkaan usko epileptiseen kohtaukseen sillä tajuan itse täriseväni kunnes hätäännyn niin paljon että jossain pisteessä katoaa ajan ja paikan taju, enkä pysty esim. reagoimaan puheeseen. Kohtaukset myös tapahtuvat usein miten yksin ollessa ja stressitilanteissa, mutta niitä on tapahtunut myös esim. koulussa ja elokuvissa.
Onko siis kyseessä oikeasti paniikkihäiriö vai jokin muu? Kaipaisin kovasti mielipiteitä ja mitä asiasta pitäisi ajatella. Kovasti toitotetaan ettei paniikkihäiriö ole vaarallinen mutta itsestä nyt vaan tuntuu ettei elämästä tule mitään jos pahoja kohtauksa on viikon aikana useita ja koko ajan on hirveä stressi ja ahdistus päällä.
Vastaukset 12
Vanhimmat
Ei taju kyllä yleensä mene paniikkihäiriössä. Paniikkia sulla on, mutta jos taju lähtee niin siihen varmaan on muu syy.
Paniikki vaan yksinkertaisesti on p*rseestä ja sitä vastaan tulee taistella.
Hei, mitä tuossa äkkiä googlettelin, niin hyperventilaatiossa voi jopa pyörtyä ja kouristuksiakin voi ilmetä. Koeta nyt olla murehtimatta liikoja (tiedän, se on vaikeaa), kyllä lääkäri oireesi kuullessaan sitten miettii olisiko tarpeellista tehdä kaiken varalta jotain tutkimuksia vai meneekö kaikki paniikkihäiriön piikkiin.
Voimia sinulle kovasti, itse kyllä muistan kuinka kamalaa oli silloin kun sairastuin paniikkihäiriöön ja välillä tuntui ettei elämästä tule mitään. Mutta, siitä se on vain lähtenyt suttaantumaan ja ajoittaisista takapakeista huolimatta elämä on ihanaa =)
Kiitos vastauksista!
Luulen että tuo tajuuttomuus liittyy juuri siihen hyperventiloimiseen kun tuntuu et keuhkot on noussu johonkin suun ja nielun välille ja hyperventiloin niitä pihalle. Mutta poikaystävän mukaan tuo tajuttomuus ei kestä kovin kauaa (varmaan sitten kun menee se ahdistus hetkeks pois päältä niin saa tasattua sen hengityksen ja siitä taas virkoaa ja olo helpottaa)
Mietin myös onko normaalia että kohtauksen aikana en hirveästi tajua mitä ympärillä tapahtuu. Kuulen kyllä jos minulta kysytään jotain ja yritän vastata siihen (niin paljon kuin puhutuksi saan). Huomioin myös ympärillä töllistelevät ihmiset, mutta muuten hämärtyy ihan täysin mitä tapahtuu ympärillä, jos ymmärrätte mitä tarkoitan (ajan ja paikan taju siis ainakin)
Vaikeinta on ehkä se kun en oikeastaan aiemmin tiennyt yhtään mitään tällaisesta ongelmasta ja onkin vaikea hyväksyä että tällaista tapahtuu itsellä. Lähinnä siis ajattelin että tällaisia kohtauksia voi olla vain jotenkin kummallisilla ja erityisen ujoilla ihmisillä. Pidin paniikkihäiriöisten kohtauksia oikeataan vaan ylireagointina (niin kuin se kirjaimellisesti onkin, mutta ei omasta tahdosta riippuvaa) ja nyt sitten itse herääkin siihen että ei se ihan niin olekkaan. Koulustakin tuntuu välillä vaikealta jäädä pois kun ei tavallaan ole "oikeasti mitään syytä" mutta ei vaan pysty. Tavallaan ei siis anna itselleen lupaa tuntea tuota ahdistusta vaan pitäisi jatkaa suorittamista entiseen malliin ja "ottaa niskasta kiinni" niin että tällainen vaan loppuisi..kamalan vaikeaa ettei itse voi päättää milloin niitä kohtauksia tulee, milloin on parempipäivä ja milloin mistään ei tule mitään.
Varaahan aivan ensimmäiseksi aika neurologilta. Mitä verikokeita ym. tutkimuksia sinulle on tehty?
Ainoastaan se mitä lääkäri tutki kun kävin yksityisellä. Kohtauksen jäljiltä leposyke melkein 90 kun se normaalisti on alle 60, sillä liikun paljon. Myös verenpainelukemat olivat aika pilvissä normaaliarvoihin nähden (itsellnormaalisti erittäin hyvät arvot olleet aina) Sydän ja keuhkot normaalit,kun lääkäri niitä kuunteli, mutta muuta ei tutkittu. Kilpirauhasen vajaatoimintaankaan en usko kun olin lääkärissä n.4kk sitten vatsakipujen takia (jotka johtuivat lopulta sitkeästä enteroviruksesta.) ja kilpirauhasarvot oli normaalit. En tiedä sit osoittaako noi verenpaine ja sykearvot mitään, mutta ainakin tämä lääkäri sitten kirjoitti pitkävaikutteista rauhoittavaa jonka vaikutuksia tässä odottelen ja toivon sen auttavan.
On ihan normaalia, että kohtauksen aikana on vaikea keskittyä muuhun ympärillä tapahtuvaan. Ota aina tarvittaessa lääkärin määräämä lääke, kunnes pääset kunnon arviointiin ja pidempiaikaiseen hoitosuhteeseen.
Tämä saattaa olla myös vaihe tai aikakausi, jonka aikana saat usein kohtauksia, ja kun alat saamaan niitä hallintaan, niin ne saattavat loppua (jopa vuosiksi tai kokonaan). Suosittelen kokeilemaan tavalliseen paperipussiin hengittämistä kohtauksesi aikana - silloin hyperventilaation aiheuttama liikahapen saanti vähenee, kun hengität samalla hieman hiilidioksidia takaisin sisään, ja näin estää Sinua pyörtymästä ja auttaa saamaan tilanteen paremmin kontrolliin. Muista käydä kuitenkin lääkärillä, ja terapiasta saattaa olla suuri hyöty kohtausten kontrollointiin. Tsemiä ja hyviä vointeja! :O)
KYSESSÄ ON PANIIKIHÄIRIÖ
oi oo paniikkihäiriö
voimia ja taistele henkesi edestä
myös korkeat paineet ja pulssi paniikkia vastaan
Tuntuu vaan etten oikeesti jaksa tätä..oon tässä viikon aikana miettiny kaikkea "voinko käydä enää koulua" tai "voinko koskaan tehdä muuta kuin jotain erittäin simppeliä työtä" Koulunkäynnistä ei tule mitään kun kouluun en pysty menemään :(
Aivan turha yrittää sanoa että "luota vaan itseesi" tai "ei se oikeasti ole mitään vakavaa" tiedän ettei varmaan olekaan mutta kun se ahdistunut olo tulee, niin ei siinä vaan pysty rentoutumaan tai edes hallitsemaan itseään mitenkään kun tuntuu että sydämessä mättää joku ja keuhkot puristuu ulos tai ei muuten toimi. Myös kommentti "mitä sitten vaikka kohtaus tulisi julkisella paikalla, onhan siinä ihmisiä auttamassa" mutta se tässä juuri pelottaakin kun tätä ongelmaa ei voi paeta ja sen sattuessa on täysin muiden avun varassa. Tämän takia pelkäänkin muumioituvani täysin kotiin kun se tuntuu kaikkein "vähiten ahdistavalta vaihtoehdolta"
Ja mikäs kotona ollessa..Tuntuu kamalalta kun minään päivänä ei saa mitään aikaan kun vähintään suree sitä kun kaikki päivät kuluvat paniikin merkeissä. AINA kun jotain järkevää yrittää tehdä tai saada aikaan, iskee se mieletön ahdistus, paniikki, hengenahdistus ja muljahtelut tykytyksineen..
Nuo lääkkeet ehkä hieman auttavat (en tiedä sitten oliko niillä jotain placebovaikutustakin kun niistä uskoin apua saavani) mutta eihän tää voi mennä näin että istun kotona ja käyn lääkärissä vaan uusimassa reseptiä kun olen "kiireetöntä hoitoa vativa, jos sitäkään" julkisella puolella.
Aiemmin oli jotain tulevaisuudensuunnitelmia, nautti erilaisista asioista ja koulunkäyntikin kiinnosti, mutta nyt on vaan tää kauhea ongelma joka invalidisoi ihan täysin. Pahinta on että pelkään olevani tulossa kirjaimellisesti hulluksi joka teljetään johkin laitokseen pehmustettuun huoneeseen ja unohdetaan sinne. Nään melkein joka yö hirveitä painajaisia kun tuntuu että olen täysin umpikujassa asian suhteen..
" Pahinta on että pelkään olevani tulossa kirjaimellisesti hulluksi joka teljetään johkin laitokseen pehmustettuun huoneeseen ja unohdetaan sinne"
tuttu tunne. mutta turha pelko, vaikkakin tuntuu niin todelliselta ajatukselta. Kärsit ihan selvästi paniikkihäiriöstä, jossa hyperventiloit varmaan aika tavalla ja siitä voi tajunta heikentyä tai kokonaan mennä jne. ei hätää. Mitään järkyttävää ei ole tapahtumassa, tuon pahemmaksi se ei mene.....sitä itteänsä perkele!
Paniikkihäiriöltä tuo munkin mielestä vaikuttaa. Kohtauksissa oireet ovat monilla saman kaltaisia, mutta jokainen reagoi niihin kuitenkin yksilöllisesti. Vaikka voimakkaat fyysiset oireet ovatkin vaarattomia
(Itselläni mm: huimaus, "outo olo", heikotus, suun kuivuminen, sydäntuntemukset ja tykytykset, näköhäiriöt, joskus hyperventilointi, epävarma ja poissaoleva fiilis jne... unettomuus),
ovat ne kuitenkin pelottavia ja kaikinpuolin epämiellyttäviä, jopa lamauttavia, ja vaativat mielestäni hoitoa.
Itse kärsin paniikkihäiriöstä ja ahdistuksesta 4 vuotta (turhaan), kunnes viimein sain varattua ajan psykiatrille (yksityinen), joka diagnosoi minulla paniikkihäiriön yleistyneen ahdistuneisuushäiriön, ja määräsi Cipralex-lääkityksen.
Olin varma, että minulla on vikaa sydämessä, keuhkoissa, aivoissa, ja milloin missäkin. Kuitenkin Cipralex (Escitalopram Actavis) lääkityksen aloitettuani, ja saatuani varmennuksen psykiatrilta, että kyseessä todella onkin "vain" henkinen juttu n. 6 viikkoa sitten, on oikeastaan kaikki oireet kadonneet. Silloin tällöin tulee vielä se tunne, että nyt on kohtaus tulossa, mutta siihen se sitten jääkin. Sitä ei vaan ole enää tullut.
Joten, tsemppiä Sinulle! Et ole yksin näiden outojen tuntemusten kanssa, vaikka niitä onkin usein vaikea selittää, varsinkin niille, joilla niitä ei ole. Varaa aika psykiatrilta ja hoida asia kuntoon, jotta saat mielenrauhan itsellesi ja voit jatkaa elämää normaalisti. :)
olen myös 20-vutoias ja aloin kärsimään näistä paniikkikohtauksista viime kesänä. se tuli kyllä todella puskasta itsellekin. minulla tulee paniikkikohtauksia vaikean parisuhteen takia. rakastan poikaystävääni kamalasti ja haluaisin olla hänen kanssaan. tosin hänellä aatteet ovat toiset. saan kohtauksen yleensä kun puhe tulee erosta tai jos muuten tulee jotain vastaan mikä hajottaa. pelkään jäädä yksin ja pelkään menettää rakkaimman ihmisen. se ahdistaa ja pelottaa, joka laukaisee sen kamalan kohtauksen. usein selviän siitä yksin, mutta hirveäähän se on. ensimmäisiin kohtauksiin sain poikaystävältäni apua. hän yritti rauhoitella ja piti lähellä. se helpotti. nykyisin joudun selviämään kohtauksesta yksin. joskus jos ei kamlasti pyörrytä ja kohtaus ei ole kovin paha, lähden kävelemään ulos, se helpottaa. ja ohjata ahaukset muualle. mutta niin kuin viime yönä taas, en muista kohtaulsestani juuri mitään koska minulta lähti taju. heräsin aina siihen kun poikakaverini retuutti minua tai läpsi poskelle että heräisin. joka tietysti sattui. heräsin lattialta ja yritin mennä sänkyyn. vastaus oli että saisin nukkua sohvalla tai lähteä. yritin nukkua sängyn kulmalla mutta poikaystävä potkaisi minut alas sängystä. en jaksanut lähteä koska oloni oli niin heikko. nukuin sohvalla, jossa minua paleli ja heikotti. keskellä yötä hiivin sänkyyn nukkumaan, jossa sain onneksi loppu yöni viettää.