Euroopan unionin toimielimissä on syntynyt uusi siansaksa, kieliopillisesti ja sanoiltaan kauhea englantia muistuttava epäkieli. Tämä ei ole uutta, mutta se on, että suomalaisten meppien suomen taito on tuuliajolla. Luin viime viikolla muutaman mepin kolumneja lehdistä ja verkosta. Tulos oli masentava. Yhdellä eivät yksiköt ja monikot, sijapäätteet ja konjunktiot pysy hallinnassa, vaikka siviiliammattikin sivuaa oikeakielisyyden vaatimuksia. Toinen koettaa kikkailla sanoilla ja paikata asiasisällön mitäänsanomattomuutta ja omien kantojen puutetta sotkemalla sanottavansa niin vaikeaselkoiseen kapulakieleen, että lukijan joutuu myötähäpeän valtaan. Kolmannella menevät sekaisin lauseenjäsenten viittaussuhteet ja ennen kuin muutaman kappaleen kolumni päättyy, on sen alku jo kirjoittajalta unohtunut. Kyllä voi hyvällä muistella vaikkapa Esko Seppäsen, Ilkka Suomisen, Paavo Väyrysen tai Lasse Lehtisen kykyä kirjoittaa kiinnostavasti ja asiantuntevasti ilman joutavaa kikkailua. Miten meppi voi edistää Suomen ja alueensa asioita vierailla kielillä, ellei ajatusten ilmaisu onnistu edes omalla kotimaisella?
huonoa suomea
Ahti I
0
<50
Vastaukset
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
On tiedossa, että venäjämieliset diggaavat diktatuurista venäjää
jossa ei esim. ole sanan- ja lehdistönvapautta. Mutta keitä nämä venäjän palvojat sitten ovat, ei heitä toki paljon ole482529Vihreiden, SDP:n ja Vasemmistoliiton kannattajista selvästi alle puolet on miehiä
ja silti joku punafeministi valitti kokoomuksen naiskannattajien puutteesta, vaikka siellä on enemmän naisia kuin punavi742527Belfastissa käynnissä kunnon persuilu
Joku random mamu tekee rikoksen, niin sikäläiset naamiopersut kostavat tuhoamalla kantaävestön omaisuutta. Liekö siellä732402Ensin Henry Novak ja nyt sitten se Irlannin tapaus
jossa mustaihoinen afrikkalainen mieshenkilö puukottaa valkoihoista maassa makaavaa miestä useita kertoa pään alueelle.672190Islamovasemmistolaisuus - tälläista termiä käytetään
Termi tarkoittaa alunperin äärivasemmiston ja muslimifundamentalistien liittoa, jonka ytimessä oli antisemitismi. Isl321897Persujen kannatusromahdus tekee kesästä 2026 nautinnollisen
Satoi tai paistoi, niin Suomen kansalaisella on kuluvana kesänä syytä hymyyn. Niin upealta tuntuu persujen kannatusroma1051749Martina Aitolehti läpäisi Erikoisjoukot - Tilittää umpirehellisenä kuvauksista
Martina Aitolehti selvisi Erikoisjoukot koulutuksesta. Hän myös malttoi pääosin pitää mölyt mahassaan, vaikka saikin ko231215Riikka runnoo! sähkön hinta +25 %, bensan hina +16 %
Euron bensa! Tuo legendaarinen persujen vaalilupaus. Sannan hallitus pudotti sähköenergan alv:n 10 prosenttiin, Riikka r71054Rakastan sinua hiljaisuudessa
Rakastan sinua hiljaisuudessa. Olisit minun tai et, olen odottanut sinua vuosisatojen ajan. Ilman sinua sydämeni on yksi411035Eläköön kuningas, kuningas on kuollut
Heikki Nivala kaatui kuin mies. Kavaltaja käveli juuri edelliseen toukokuun kokoukseen hankkimansa puku päällä. Eläköön59955