järki vai tunteet?

Tein siis testin ja plussasin, eilen.

Itse luulin saman ikäisenä tulleeni raskaaksi, asuin asuntolassa, oli koulut kesken ym. Kuitenkin ajattelin, että pitäisin lapsen, olis ollu vanhempien ja ystävien tuki (vanhemmilta varmasti myös rahallinen sellainen tarvittaessa ) ja itse olis yrittäny tehä mahd paljon töitä ennen lapsen syntymää, että äitiysloma-ajan tulot olis olleet vähän paremmat ja tietysti karsinut kaikki "turhat menot", jos niitä on. Ja onhan myös sossu tarpeen tullen olemassa..

Vaikea päätös, jota sinun pitää tarkkaan harkita, mutta jo se että osaat miettiä järjelläkin asiaa, kertoo kypsyydestä.

Mieti tarkkaan tuleva rahatilanne, minkälainen se olisi, saisitko rahallista tukea tarpeen tullen esim. vanhemmilta ja miten se vaikuttaisi elämääsi noin yleensä, se olis kerralla aikuisuuden alku.
Älä tee hätiköityjä päätöksiä suuntaan tai toiseen, äläkä anna muiden painostaa.

Kannattaisi ekana varmaan soittaa äitiysneuvolaan, sielläkin asiasta olis hyvä jutella ja voisivat laskea kuinka pitkällä raskaus on.

Tsemppiä!

AUttaako vanhempasi? Mikäli he lupaavat auttaa ja sinulla on tukirengasta niin pidä lapsi. Koulun ehtii käydä, raskasta tulee olemaan, mutta etpä ainakaan mieti sitten myöhemmin millainen lapsesi olisi ollut ja kunhan vaan jaksat sen pienimmän vauva-ajan ja selviätte sen yli niin uskon teidän tulevan onnelliseksi yhdessä vaikka se ei helppoa olisikaan.

Sinun tulee monesti ikävä pientä lastasi, mikäli et häntä nyt tee. Elämä ei siihen pääty.

Soita neuvolaan, he auttavat päätöksen teossa ja myöhemmin teet mitä teet.


VOIMAHALI SINULLE!

Jees, tämä äidintukeminen ei todellakaan tulisi kysymykseenkään. Äitini nimittäin vihasi sydämestään entistä poikaystävääni, ja on monesti uhkaillut minua että jos teen lapsen näin nuorena hän tekee elämästäni helvettiä jne jne. Ei kuulema tipu rahaa ollenkaan ja kaikki tuki minkä hän nyt antaa minulle loppuisi. Hän kuulema veisi minut vaikka hiuksista repien tekemään aborttia ja tekisi elämästäni helvettiä. Olisin hutsu enkä enää hänen tyttärensä, sillä pilaisin hänen ja hänen uuden miehensä maineen, he ovat kuulema omasta mielestään niinsanonutsi " ylemmänluokan kansalaisia" kuin esimerkiksi minä ja minun isäni.
Joten äidiltäni on turha odottaa minkäänlaista tukea, en usko että muultakaan perheeltä.
Päätös tuntuu todella raskaalta koska tässä nyt on muutenkin erot ja kaikki muut asiat mielessä.
Toisaalta jos haluan ajatella asiaa tunnepohjalta, olenhan lapsi rakasihminen, sekoan täysin abortin ajattelusta, mutta eihän se olisi lapsenkaan etu syntyä YH- teiniäidille jolla ei ole varaa edes itseänsä ruokkia...
Ahdistaa...

Itse odotan nyt esikoistani, olen päälle kolmekymppinen: on asunto, on mies ja on tutkinto, jolla ei tee mitään. Kun tämä lastentekorumba alkaa rauhoittua, olen auttamattoman vanha. Vaan kun piti se hieno tutkinto hankkia ennen lapsia! Niin minulle toitotettiin, kun olin nuorempi. Se varmaan piti paikkansa joskus 70 -luvulla, jolloin niitä töitä vielä oli. Onneksi sentään miehellä on töitä. Minä saan minimi-äitiysrahaa. Hyvästä tutkinnostani huolimatta olin ennen raskautumistani siivoustöissä, eikä niitäkään ollut paljon.

Kun kerran olet järkevä nuori nainen, katsotaan asiaa kylmällä järjellä:

Suosittelisin, että ottaisit yhteyttä neuvolaan ja Kelaan. Ensinnäkin sinun täytyy tietää, kuinka paljon yhteiskunta tulee sinua avustamaan, jos aiot pitää lapsen. Kaikki avustus kannattaa silloin ottaa vastaan, ihan kaikki.

Ei Suomessa kukaan nälkään kuole. Vauvalle on rikkautta ja luksusta rakastava ja läsnäoleva äiti, ei raha eikä tavara. Sen olet varmaan itse omasta äitisuhteestasi oppinut.

Ota myös selvää, mitä oikeuksia isällä on lapseen. Onko niitä ylipäätänsä? Tarkoittaako se, että jos pidät lapsen, sinun on automaattisesti pidettävä lapsen isäkin? Jos lapsen isä rupeaa hankalaksi, ota etukäteen selvää, miten toimit sitten.

Voit myös laskeskella, pitäisikö sinun muuttaa halvempaan ja pienempään asuntoon.

Kovaa tulee olemaan, päätät sitten niin tai näin. Tärkeintä lienee, että otat oikeasti pikapikavauhtia selvää näistä seikoista, niin että järjellä harkitseminen edes onnistuu. Muuten kyse on vain ahdistavasta jossittelusta ilman faktatietoa. Aika kuluu ja alkio kasvaa, päätös muuttuu vaikeammaksi.

Soita Kelaan jo huomenna (tai mene käymään) ja neuvolaan Kelan jälkeen. Uskoisin, että neuvolassa sinua tullaan luultavasti "neuvomaan" suuntaan tai toiseen. Kelan virkailijalle sinun raskautesi on luultavasti enemmän yks ja hailee. Siksi soita Kelaan ensin niin tiedät taloudellisista seikoista.

Omasta kokemuksesta sanoisin, että ei tämä perinteinenkään reitti: seurustelu - avioliitto - yhteinen asunto - tutkinto - vauva ... näköjään mitään taloudellista onnelaa suo. Etenkään nykyään, kun on tuo koko maan talous kovin kaltevalla pinnalla. Jos pidät vauvan, kun olet minun ikäiseni, lapsi olisi jo murkkuikäinen. Silloin sinulle jäisi kypsemmälle iälle enemmän aikaa. Ehkä mahdollinen työurasikin olisi ehjempi, kuin kilpasiskoilla. Välivuosia tuli minullekin ennen opiskeluita neljä, vaikka parhaani yritin.

Toisaalta, jos teet abortin, sinulla on mahdollisuus elää nuoruuttasi, kuten muillakin nuorilla ...

En osaa neuvoa suuntaan tai toiseen, muuta kuin että ota taloudellisista ja oikeusjutuista selvää mahd. pian. Olet kovaan paikkaan joutunut ja minulta saat kunnioitusta, päätät sitten niin tai näin. Tuntuu pahalta kuulla, kuinka äitisi sinua kohtelee. Minä olisin ylpeä noin järkevästä tytöstä, kuin sinä!

Kiitos hienosta vastauksesta...
Tuohon en menisi takeita antamaan että mitä olen omasta äiti suhteestani oppinut, en niin mitään, nykyäänkin se on vaan sitä, ettei hän pidä yhteyttä, syöstää vaan rahaa ja soittaa jos haluaa valittaa/avautua jostain...
Mutta niin, Pitää lähteä Kelalle tämän viikon tai viimeistään ensiviikonalussa! Ja otin jo selvää mikä on oma perhesuunnitteluneuvojani..
Tuosta isä asiasta, hän kyllä varmasti vaatisi olla osana lapsen elämää, mutta en usko että täällä on ketään äitiä tai naista, minut mukaan lukien, joka päästää väkivaltaista, manipuloivaa huumeiden käyttäjää lapsensa lähelle suosiolla? :(

Ja lisäksi, pelkään sitä, että jään aivan yksin ?
No siitä olen varma, että äitini katkaisee minuun välit, koska hän ei halua minua sotkemaan heidän elämäänsä. Monet ystävät kaikkoaa ja ylipäänsä, onko minulla mahdollisuutta enää löytää rakkautta yksinhuoltaa äitinä? Kiinnostuvat kunnolliset nuoret miehet sellaisesta ? Tässä asiassa on niin paljon miinuksia, mutta kuitenkin myös plussia, jotka ovat painavia, ehkä painavampia kuin miinukset, en tiedä, ovatko? Olen ihan solmussa...

Minusta sinä vaikutat hyvin järkevältä nuorelta. Se varmasti osittain johtuu tuosta, ettei lähtökohtasi lienee parhaat äitisi (ja ehkä isäsikin) suhtautumisen takia. Olet siis joutunut itsenäistymään aikaisin. Koska olet lapsirakas ja vastustat aborttia, niin uskon, että sinulle olisi järkevintä pitää lapsi. Ymmärrettävästi taloudellisen asiat huolestuttavat, mutta luulen niiden hoituvan jopa paremmin kuin taloutesi tällä hetkellä. En tiedä minkä verran vanhempasi tukevat sinua nyt taloudellisesti, mutta yhteiskunta tukee lapsiperheitä huomattavasti paremmin kuin opiskelijoita.

Otsikossasi kysyt: järki vai tunteet. Järkeen sisältyy se, että huomioi tunteet, koska ei ole järkevää tehdä ratkaisuja, joista kärsii tunneperäisesti loppu elämänsä.

Ei siihen vaikuta lapsen kanssa pärjäämiseen vaikuta ikä.... itse sain esimmäisen lapseni 24-vuotiaana, lapsen isästä erosin ja muutin kaksin lapsen kanssa tämän ollessa 8kk vanha, ihan hienosti pärjäsimme vaikka raha oli niukalla, sain lapsilisän yksinhuoltaja korotuksella joka on noin.140e/kk lisäksi elatusmaksut 150e/kk (soveimme summan, miehen tulojen mukaan laskettuna olisi ollut enemmän) sain myös työttömyyspäivä rahaa ja toimeentulotukea, plus asumistukea joka meni suoraan vuokranantajalle. Lapseni vein päivähoitoon tämän ollessa 1.v3kk jonka jälkeen minulla oli 500 päivää työttömyyttä takana ja pääsin työllistämistuella töihin vuodeksi jonka jälkeen hankein itselleni ammatin johon oli lyhyt koulutusaika, nyt olen töissä ammattiani vastaavalla alalla. Myöskään minulla ei ollut ketään tukemassa rahallisesti, kyllä sitä silti aina jotenkin pärjäsi ja mitä kavereihin tulee, tosi ystävät pysyvät rinnalla raskaudesta huolimatta lisäksi itse ainakin hyödynsin perhekahviloita yms. mistä löysin uusia kavereita. Vaikka lapsesi isä olisi kaikkea tuota kuvaamaasi, on hänellä silti oikeus lapseensa tavalla tai toisella, ja sitä ei pysty mitenkään estämään, eikä se kyllä olisi reiluakaan... jos et uskalla hänelle lasta antaa tapaamisiin, voitte lastenvalvojanluona tapaamissopimusta tehdessänne keskustella vaikka tuetuista tai valvotuista tapaamisista (googlettamalla löydät lisätietoa) Tsemppi hali myös minulta! :)

Kiitos sinullekkin!
Aloin miettimään noita elatusmaksuja? Eksäni on minu reilusti vanhempi, hän on myös asunnoton ( asuu vanhempiensa luona) ja työtön... eli ei todellakaan mikään malli isä.. mutta tottakai tapaamiset tulisi järjestää.
Olen saanut teiltä todella kannustavaa kommenttia mutta loppupeleissä päätös tulee kuitenkin olemaan uskomattoman vaikea...ap

kela maksaa myös elatusmaksut jos biologinen isä on maksukyvytön.

on ihmisiä, jotka voivat tehdä abortin eikä se jää vaivaamaan pitkäksi aikaa -yleensä niitä, jotka saavat tehtyä varman päätöksensä hyvän harkinnan jälkeen.
omasta lähipiiristä ja elämästä kokemuksia keränneenä sanoisin että nuoret kuuluvat usein tähän porukkaan.
ja sitten niitä, joita se jää vaivaamaan vuosiksi -yleensä niitä, jotka eivät pääse täysin varmaan päätökseen vaan syystä tai toisesta vain kallistuvat enemmän jomman kumman suuntaan.

toivottavasti ei ole raskausviikoja vielä montaa takana, että sinulla on aikaa miettiä kunnolla ja toivottavasti neuvolasta avuksesi löytyy hyvä ja järkevä ihminen. jos tuntuu, että se kenelle sinut ohjataan on joku jeesustelija, jolla on jo valmis mielipide jompaankumpaan suuntaan, muista että voit pyytää saada keskustella jonkun muun henkilön kanssa. esim. neuvolalääkärin jos sinut ohjataan hoitajalle.

jos päätät pitää lapsen niin maailmassa ja suomessa on paljon paljon muitakin vastaavassa tilanteessa olleita, jotka ovat pärjänneet ja kasvattaneet onnistuneesti lapsensa. ihan ilmaisapuakin löytyy monenlaista kun vain ottaa selvää ja ottaa rohkeasti yhteyttä paikkoihin.

yksinäiseksi vanhaksipiiaksi jäämistä sinun on turha pelätä, on paljon nuoria miehiä jotka ovat lapsirakkaita ja valmiita ottamaan elämäänsä ns. jonkun muun lapsen. olen nähnyt näitä tapauksia!

kaikkea hyvää sinulle ja voimia päätöksen tekoon!

ap voin alkaa lapsesi hiljaiseksi kummiksi jos ja kun päätät lapsen pitää... Itse olen kohta 40 vuotias ihana pikku likka hyörii jaloissa, toinen kasvaa masussa (sukupuolesta ei vielä tietoakaan).... ja meitä hiljaisia kummeja löytyy täältä varmasti sinulle monta!!!!

Mitä tarkoitaa hiljainen kummi?
Voi vitsi kun ei tartteis tehdä minkäänlaista päätöstä mihinkään suuntaan... mutta itehän tämä on aiheutettua, jos seksiä suostuu harrastamaan tulee myös vastuu ottaa ns " riskeistä" niinhän se on... Tässä just aamukahveeta hörpiskelen, eilen oli tosi paha olo , mutta onneks tänään ei niinkää! Hehe, huomasin eilen (olen polttanut 8 vuotta) eli siis jo ihan penskasta asti, niin kun kaverit polttaa vaikka autossa tupakan haju saa yökkimään ihan sairaasti! Tämä taitaa olla vain hyvä juttu, eipähän tee mieli ainakaan tupakkaa :)
Eniten tosissaan mietityttää vaan se,että olenko valmis ottamaan yksin vastuun toisen elämästä, se ei tosiaankaan ole helppo päätös ... huhhu.

ap hiljainen kummi tarkoittaa että ollaan tukena ja kuunnellaan ollaan mukana, odotetaan, autetaan miten voidaan.... Jaksamisia sinulle!!!!

Nämä tilanteen on aina samanlaisia melkein jokaisen kohdalla ja mietitään samanlaisia asioita.

Itsellä ensimmäisenä mielessä oli kun tyttö ilmoitti tulosta (vahinko),että olenko valmis ottamaan vastuuta toisesta ihmisestä? Kun päätin että olen (kai,ehkä,epävarmoin miettein) ja raskaus eteni ja pelotkin sen kuin vaan lisäänty.

Mutta,mutta...

Kun tyttö päivänvalon näki, haihtu KAIKKI epäilykset,epävarmat mietteet taivaan tuuliin. Totta kai olen vastuussa lapsestani,mutta se asia ei enää jyllää päällimmäisenä mielessä tai jatkuvasti vello ajatuksissa. Vaan se että olen saanut maailman ihanimman lapsen ja tyttären ja nautin joka hetkestä hänen kanssaa. Ajatuskin että olisin tehnyt abortin,puistattaa nyt.
Enimmäkseen päivät ovat iloa lapsesta ja uusien asioiden kokemista. Ei enää mietteitä kuinka pärjään ja miten käy. Kaikki mennyt hyvin ja pärjätty on.

Vaikutat erittäin fiksulta nuorelta naiselta. Ja uskon että tulisit varmasti pärjäämään lapsen kanssa. Kaikkea hyvää sinulle,mitä ikinä päätätkin!

Hymy nousee kasvoille kun tuollasta lukee :)
Eli voin hyvillä mielen tässä todeta, että pelot on ihan normaali juttu tässä tilanteessa.. heh, no kyllähän sen jo tiesin, mutta on ihanaa kun täältä löytyy ihmisiä jotka ei ole heti tuomitsemassa vaan jaksaa kannustaa ja tsempata! Kiitos teille siitä tosi tosi paljon, oon saanut tosi paljon rohkeutta näiden pelkkien viestien kautta!
Olisi vaan oma äitinikin yhtä kannustava, eikä tuomitseva,mutta kai se on ihan ymmärrettävää...

Pelot ovat täysin normaali asia tässä tilanteessa. Muistan kun itse plussasin ja se shokki mikä siitä syntyi. Hui kamalaa :oD. Nyt voi jo nauraa kun lapsi on tullut.

Oman äidin apu olisi ihanaa ja tärkeää meille tyttärille. Mutta,niin valitettavaa kuin se on niin kaikki mummot eivät vaan ole valmiita mummoiksi. Karua,mutta niin se vaan on. Jos nyt ei hyväksy lasta niin miten myöhemmin sitten? Älä ihmeessä tee päätöstä äitiisi nojautuen. Sinä elät omaa elämääsi,jollei hän sitä hyväksy, se ei ole sinun menetys vaan hänen.

Itse en ole ollut nyt äitini kanssa 2 kk tekemisissä. Hänen käytöksensä vaan paheni lapseni myötä. Katsoin että pärjäämme ilman mummoa,koska ei halua olla iloinen tilanteesta eikä kannustava. Ja voitko kuvitella,että itselläni on jo ikää 34 v.?? Luulisi jo äitini saaneen aikaa tottua että joskus lapsen teen. Mutta eipä näköjään tottunut. Joten se siitä. Apua ei sieltä päin ole tiedossa ja se on ok.

Neuvolasta saa hurjasti nykypäivänä apua ja tietoa. Muistan kun itselle oikein tyrkyttämällä tyrkytettiin perheapua. En tarvinnut koska lapsi on syntymästä asti ollut aika helppo,enkä ole koskaan ollut erityisen uupunut. Vertaistukea olen saanut netistä. Ja ystäviä myös.

Kyllä sitä pärjää jos päättää pärjätä :o)! Kerran me täällä vaan eletään ja olisi turhaa jos ne tekemättömät asiat jäisivät vaivaamaan mieleen.

Itseasiassa äitini on jo tullut 2 kertaa mummoksi, minua muutaman vuoden vanhempi siskoni sai lapsia taannoin ja kyllä äitini heistä pitää.. siinä voi olla syynä myös että äitini pitää kovasti siskoni miehestä ja on ylpeä heistä. No minun kohdallani se on toisin, äitini mukaan olen aina tehnyt virheitä ja en saa koskaan aikaiseksi mitään hyvää? Osa onkin totta, myönnän että pahimassa murrosikäni vaiheessa tein virheitä, mutta en kuitenkaan niin pahoja mitkä vaikuttaisivat elämääni nykyisin tai muutenkaan mihinkään äitinikään elämässä.
Siskoni synnytti nuorena ja se oli ok. Minulle taas hän sanoo että jos saan lapsia niin hän ei ole äitini enää jne jne... stressaavaa..
Tuota samaa uhkailua ja kiristystä on jatkunut koko nuoruuteni ajan, kaikista asioista, niin pahasti että jo 2 vuotta sitten jouduin muuttamaan omilleni.
Rakastan äitiäni silti, en haluaisi häntä menettää, mutta olen koko elämäni aikana tehnyt aivan juuri niinkuin hän tahtoo, valinnut poikaystävät, vaatteet, hiukset, kaverit elämäntavat.. vain sen takia koska niin, no " uhkailu,kiristys ja lahjonta" kaikissa noissa kirjaimellisissa elementeissään olivat hänen kasvatus metodinsa. Vihdoinkin kuitenkin tuntuu, että olen sen verran yksin ollessani aikuistunut, että uskallan tehdä jo omat päätökseni.

Kuulostaa tutulta.

Uhkailua ja kiristystä saanut myös osakseni koko elämän. Mykkäkouluja,mökötystä,tiuskimista ja muuta inhottavaa. Ja olen koko elämäni elänyt niin kuin oma äitini haluaa.

Meillä välirikko tapahtuikin juuri sen vuoksi että vihdoista viimein tajusin missä mennään ja nousin äitiäni vastaan. Ja nythän minä sitten olen se paha tytär joka ei häntä yhtään kunnioita (niinpä.). Nyt minulla on oma perhe,eikä sitä määrää kukaan muu kuin minä ( mieheni) Äitini virhe oli siinä että yritti myös päästä minun oman perheeni pääpomoksi. Ilmoitti myös ettei pidä miehestäni (menimme yhteen lapsen synnyttyä), vaikka ei tunne häntä ja tavatessaan mieheni on ollut ERITTÄIN kunnioittava ja äitini huomioonottava. Ja kaiken lisäksi on lapsen isä ja lastaan erittäin rakastava ja huolehtiva vanhempi.


"Vihdoinkin kuitenkin tuntuu, että olen sen verran yksin ollessani aikuistunut, että uskallan tehdä jo omat päätökseni."

Ja niin sinun kuuluukin tehdä. Ei kukaan muu voi elää toisen elämää ja tehdä puolesta päätöksiä. Ethän muuten voi olla onnellinen elämääsi ja elää sitä niin kuin SINÄ ITSE haluat.

Jos näin saa nyt tässä tilanteessa sinulle sanoa,niin näen että sinäkin voisit saada nyt sen ihan oman rakastavan perheen. Jossa sinut hyväksytään sellaisena kuin olet. Ja saisit jätettyä äitisi taka-alalle.

tsemppiä!

Tsempia nuori nainen! oon 5v sitten kävellyt kengissäsi ja tiedän täsmälleen mitä sä tunnet.
Oon tässä nuoruusiässäni oppinut sitä et everythings hapens 4 a reason ja saadaksesi tässä maailmassa jotain aikaan, sinun on asettauduttava tukevasti ITSESI taakse ja työnnettävä!

Paljon haleja ja jaksamista täältä! Asioilla on aina tapana järjestyä ja yleensä vielä parhaimpa päin. Minusta ainakin saat keskustelu kaveriksi mikäli päätät pitää lastas.

t.

Tuollaset pikku penikat ei sais alkaa kotia leikkii!!!!!! Perkele vois tulla laki joka kieltää lapsen teon alle 30v!!!!!!!!!!!! Itse olen kohta 30 ja ONNELLINEN etten ole lapsia tehnyt!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!

Yleensä nämä ONNELLISET ILMAN LAPSIA,ovat juuri niitä katkeria ihmisiä joilla ei ole yhtään mitään elämässään.

No mielipiteitähän tulin kyselemään, " villi ja vapaa" antoi yhden :D Toivotan hänelle erittäin hyvää 30 vuotis päivää ilman lapsia ja miestä

Olen 19 ja odotan innolla esikoista, tosin mieheni kanssa :) En itse olisi voinut kuvitellakaan hylkääväni lasta, jokainen elämä on arvokas. Niinkun edellä on jo mainittu, sinulla tulee ikävä lastasi myöhemmin.

Meillä on todella tiukkaa, mutta sosiaaliturva on Suomessa hyvä ja sitä tulee käyttää hyväksi jos on todellinen tarve!

Voimia ja jaksamista, toivottavasti päätät pitää lapsen.

Itse olen 30v 5-lapsen äiti.

sain esikoiseni 12v sitten ja äitini rähjäsi abortista ,en kuunnellut en.
erosin silloisesta minua 6v vanhemmasta lääke\huumeriippuvaisesta hyvin impulsiivisesta ja väkivaltaisesta miehestä.
Mies oli työtön ja koditoin SILLOINKIN.
Miehen elämä oli huumepiirit ja niiden touhut.
Itse olin nuori tyttö hieman huningolla,mutta selvisin tai no en selvinnyt ihan täysin:

Kokonaiset 12-vuotta lapseni syntymästä asti on ollut lukuisia oikeudenkäyntejä,uhkailuja ja lapseni kannalta vaarallisia tilanteita liittyen valvottuihin tapaamisiin"valvottuihin."
12v on ollut pelkoa ja ahdistusta joka heijastui myös lapseeni ja hän rupesi oirehtimaan tästä kaikesta,aika vähän sain apua tähän ulkopuolisilta taikka edes viranomaisilta.
Isä siis haluaa tavata lastaan,mutta hän ei ihan selvinpäin aina ole ja on psyykkisesti niin sairas joten tähän en ole suostunut ja vaikka on tapaamisia järjestetty ne ovat olleet lapseni kannalta negatiivisia.(ihan todela tarkoitan tällä sairaudella,että hänellä on mm.persoonallisuushäriö,impulsiivisuushäriö,ADHD ja tämä kaikki liittyen erittäin traumaattiseen laspuuteen sekä varhaiseen huumeiden käyttö ikään)

Tapasin kyllä uuden miehen ja me saimme neljä ihanaa lasta yhdessä,mutta kuten kirjoitin tämä menneisyys minua seuraa,en tiedä kuinka kauan,mutta raskasta se on.


Tässä kohtaa nyt mietin ,että miksi en keskeyttänyt.MIKSI.meillä kärsii tästä kaikki ja eniten lapseni joka joutuu kärsimään tästä lopun elämänsä.



Tämä ei ole kuin omasta elämästä pien ote ja valitettavasti en ole ianoa tässä maassa,meitä on paljon paljon enemmänkin ja tunnen heitäkin.

koskaan ei tiedä mitä tulevan isän mielessä liikkuu kun lapsi on saatu maailmaan-vaikka kuinka vannoisi ettei häntä esim.kiinnosta taikka päinvastoin!-jos kyseessä on psyykkisesti sairas mies.

No ei kukaan voi tehdä aborttia sen takia,että miettii voisiko joskus tulla oikeudenkäyntejä. Haloo!

Itse tulin yllättäen raskaaksi 22-vuotiaana. Pidin lapsista ja en ollut ajatellut vielä rupeavani äidiksi. Päätin kuitenkin pitää lapsen ja päivääkään en ole katunut. MInulla on lapsia kaikenkaikkiaan 3 ja he ovat paras asia elämässäni. Kaksi viimeisintä ole saanut yli 30-vuotiaana.

Taloudellisesti oli tiukkaa nuorena, mutta saimme kaikki mahdolliset tuet ja apua myös sosiaalitoimistosta, joten kun oli tarkka niin ihan hyvin selvisi. Opiskelutkin hoituivat loppuun lapsenhoidon ja työssäkäynnin sivussa, sillä nuorena jaksoi ihan erilailla kuin näin nelikymppisenä.

Minulla on samankaltainen äiti kuin sinulla. Minulla kesti vuosia tajuta oikein kunnnolla, että hän kohtelee meitä sisaruksia erilailla. Olen viime vuodet ottanut oikein kunnolla etäisyyttä ja alkanut elämään omaa elämää. Kun on tämä ihana oma perhe, niin se kantaa.

Tsemppiä sinulle. Tee niin kuin sydämesi sanoo. Jos abortti ei tunnu oikealta, niin pidä lapsesi. Elämä on lahja.

Tama keskustelu jatkuu kohdassa jarki vai tunteet vol.2 jossa ap juuri kertoo tilanteestaan ja etta aikoo pitaa lapsen!