Maavoimien taistelutapa muuttuu - HS

Asia nyt on vaan niin, että kun Puolustusvoimista luodaan light-versio ja kun poliitikot antoivat typeryyttään hyökkääjälle tasoitusta luopumalla jalkaväkimiinoista, niin jotain pitää epätoivoisesti keksiä.

Jatkossa ei kyetä enää puolustamaan koko maata, vaan ainoastaan jotakin osaa maasta. Pääkiitos näistä ratkaisuista menee Tarjalle ja Erkille.

Seuraava askel on, että Pääesikuntaan soitettaessa kuuluu nauhoite:
"Tämä on Suomen Puolustusvoimien puhelinvastaaja, jättäkää ystävälliseti viesti, jotta tiedämme kenelle voimme antautua."

Alueella sotilaallinen kontrolli voi toimia ilmavoimien käyttöön, mutta ilmavoimien avulla ei voi hallita maata ellei tarkoitus ole pommittaa koko maan infrastruktuuria paskaksi etäältä.

Tällöin siis ilmavoimilla saadaan rikottua "koskemattomuus" mutta ei nujerrettua kansakuntaa.

Tästä esimerkkejä on lukuisasti, ilmavoimat ovat tehokas tapa klassista armeijaa vastaan - mutta esim. sissitaktiikoita vastaan ne ovat tehottomia.

Nykyisessä sodankäynnissä yksi avainkysymys on sodan hinta sotivalle osapuolelle ja sodasta saatava hyöty. Mikäli sotimisen hintaa saadaan esim. miehittämisestä huolimatta nostettua hyvin korkeaksi voidaan vihollinen yksinkertaisesti saada kaatumaan tekemällä sodata liian kallis sille.

Tällöin häirintätyyppinen taistelu, terrori, siviilipuolustus ja vastarintaliikehdintä jolla on käytössään aseita voi toimia sotateknisesti vaikka sinänsä vihollinen olisi omalla maaperällä.

Mikäli puolustus ja taistelutoiminta perustuu tälle jäävät miehityksen hyödyt vähäisiksi tai ne poistuvat kokonaan, ja hyökkäävän osapuolen taistelukustannukset kohoavat jatkuvasta häirinnästä johtuen korkeiksi.

Tämän takia kannattaa laskea esim. luonnovarojemme hintaa sekä sen hintaa mikä niiden hankintakustannus mahdolliselle viholliselle olisi. Jos vihollinen voi räjäyttää perusarmeijan paskaksi armeijaylimäärällään ja saavuttaa hallinnon alueesta helposti ja pysyvästi voi luonnonvarojen haaliminen olla kannattavaa - mutta jos taistelua joutuu käymään ikuisesti CTA-hinta (Cost To Acuire) osoittaisi että ennemminkin kannattaisi käydä alueen kanssa kauppaa.

Tällä hetkellä vain öljystä, uraanista, harvinaisista maametalleista ja huumeista kannattaa sotia.

Vain keskinkertainen mieli kuvittelee että johtajat sotivat sotia taistelemisen takia. Kyse on aina bisneksestä ja etujärjestelmistä. Nykyisin sodat ovat korporaatioiden valtion/maailmanpolitiikkaan sanelemia. Näin asia on ollut (valtapoliittisesti ja talouspoliittisesti) jo antiikista asti.

Todellakin. Jos haluaa puolustautua kannattaa miettiä sodan hintaa, ja miten sotimisen saa toiselle osapuolelle kalliiksi nimenomaan kansantaloudellisesti.

"Eikö näistä uusimmista sodista ole nähtävissä se, että ilmavoimat on se tärkein tekijä, joka pyyhkäisee maavoimat "mereen"..?"

Ei ole nähtävissä. Ilmavoimat kestävät 2 tuntia - 6 tuntia, kunnes ohjuksin ovat osapuolet toistensa kentät tuhonneet. Merivoimat ovat pohjassa viikon kuluessa meritorjuntaohjuksilla. Kaikkein ensimmäisiksi pitää ampua alas satelliitit oman toiminnan salassa pitämiseksi.

Sitten on jälkeen jalkaväen ja tykistön aika.

30 vuotta sitten http://fi.wikipedia.org/wiki/Falklandin_sota Argentiina ja Britannia yrittivät hävittää toistensa ilmavoimat ja merivoimat kaukaa kotoa, mutta kyllästyivät sotimiseen kesken.

Irakin - Iranin sodassa arabit ja persialaiset tappoivat toisaan kymmenen vuotta perinteisin menetelmin päätyen ensimmäisen maailmansodan myrkkykaasuihin.

Varmaan muuttuu, kun reservi on ennätyksellisen pieni, ja niistäkään vähistä ei puolet ilmaantuisi sotimaan.

Puolustusvoimilla on tapana ratsastaa veteraanien kunnialla. Se että kapparit näyttävät sotien jälkeen syntyneeltä sukupolvelta on taas tietenkin vain pelkkä sivuseikka.

Suomi toisessa maailmansodassa - teemasta on väännetty melkoista sankaritarinaa, kuin Neuvostoliitossa ikään. Tämä kääntyy itseään ja veteraaneja vastaan. Asevelvolliset ovat ja olivat oman aikansa Taavi Tavallisia. Jotkut veteraanit kuten marskin ritari Tuomas Gerdt on jo vaivaantunut kansan sankarinnälästä (viime viikon Apu-lehti).

Fani-kulttuurissa on se piirre että ihailijan ei tarvitse olla ja tehdä muuta kuin ihailla, ihailun kohteen odotetaan tekevän (tässä tapauksessa siis jo tehneen) kaiken.