Onko muilla pakko-oireista häiriöstä kärsivillä kokemusta asumisesta keskeneräisyyden keskellä. Elämä toki on aina enemmän tai vähemmän keskeneräistä ja vajaata. Minulla on diagnosoitu jo nuorena pakko-oireinen häiriö mutta oireet ovat vuosien saatossa jääneet lähes pois. Mulla on silti lääkitys ja keskustelukäynnit. Elämän murroskohdissa ja kriiseissä pakkoajatukset nostavat kyllä päätään. Ostettiin vaimon kanssa 7 vuotta sitten vanha hirsirunkoinen ok-talo. Jouduttiin käymään perinteinen hometalo-oikeus-talon jääminen näppeihin-prosessi. Poltin itseni korjatessa tätä rakennusta ja jouduin sairaslomalle ja siitä kuntoutustuelle. Nyt kun rakennus on asuttavassa kunnossa, vaikkakin vielä kovin keskeneräinen niin en kuitenkaan toivu odotetulla tavalla takaisin työkuntoiseksi. Edelleen on masennusta ja uupumusta. Äskettäin työkunnon selvityksessä psykologi esitti sellaisen ajatuksen, että pakko-oireinen häiriö, vaikkakin se on lähes hallinnassa, vaikuttaa taustalla siten, että keskeneräisyyden keskellä eläminen luo kuitenkin järjestykseen pyrkivässä mielessä ristiriitaa ja se estää kuntoutumisen. Mitä ajatuksia tämä herättää teissä muissa?
Keskeneräisyyden sieto pakko-oireisessa häiriössä
Mies77
0211
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset
Vanhimmat
Ei vielä vastauksia
Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.