Aika kultaa muistot, sanotaan. Niin se usein on. Paitsi kun muistelen "entisen elämäni" vl-aikoja. Ei yhtään kultaista muistoa, vain ahdistavia ja epämiellyttäviä. Huvittavaa ja koomistakin. Näin jälkeenpäin tuntuu naurettavalta -herra jeesus on kiitetty kohtaukset. Pikkulapsena ne lähinnä pelottivat. Muistoissa on myös vierailut mielisairaalassa uskonsisarta tapaamassa. Nyt ymmärrän miksi hän oli sinne joutunut, silloin en vielä ymmärtänyt. Nyt myös ymmärrän miksi olin koulussa hyljeksitty. Olin erilainen, mutta en omasta tahdostani. En SAANUT olla kuin muut. Miksi en? Siis miksi? Mikä ihmeen elävä jumala? Miksi olen lammas? Kuka on meidän paimen? Sitä paimenta en koskaan nähnyt? Näitä päntättiin päähän pyhäkoulussa, en koskaan ymmärtänyt miksi? Myöhemmällä iällä olen ollut helpottunut etten niitä silloin ymmärtänyt. Sitä vastoin olen aina ymmärtänyt miten pakkomielteistä vl-elämä on. Kaupungin kasvattina sain perpektiiviä myös normaalista suomalaisesta elämästä. Pienessä lessu-kylässä asia olisi varmasti ollut toisin. Osittain sen vuoksi olen varmaankin PELASTUNUT. Kultaisista vl-ajoista vielä sen verran, etten ole koskaan joutunut niin paljon valehtelemaan kuin pakko vl:länä ollessani. Nykyään elän tasapainoista ja elämäni onnellisinta aikaa.
Muistoja niiltä ajoilta...
eräs EXXXX
1101
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 1
Vanhimmat
Minä olen kans onnellinen!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!! :)))))))))))))))))))))))))
JEE SAAN OLLA VAPAA!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!! :))