Olen kuullut

Kaksi käyttistä

että Windows Vista lausutaan Windows paska! Ihan hyvä ja kuvaava nimitys.
Olen nimittäin jo pari kolme vuotta tapellut tän ihanan vistan kanssa. Vähän aikaa se toimii kohtalaisen hyvin, mutta sitten se hidastuu ihan poskettomasti. Taas kauhean suuritöinen, joko uudelleen asennus tai siivous urakka. Lisäksi tämä vista tekee koko ajan jotain typerää asiaa, vaikka se kaiken hidastaja indeksointi on poistettu käytöstä.
Koko ajan kovalevy raksuttaa; luulisi senkin kuluvan ennenaikaisesti loppuun.
Esim. käynnistys voi viedä jopa puoli tuntia tai enemmänkin ja sammuttaminen viisitoista minuuttia.
Parhaimmillaankin Vista on käynnistynyt viidessä minuutissa.

Kun olin kyllästynyt odottelemiseen, niin päätin kokeilla ubuntua (nimi on aika hassu) ja heti alkuun totesin sen käynnistyvän kolmessa kymmenessä sekunnissa!
Ja sammuu kolmessa sekunnissa.

Tein kokeen: kaksi kertaa nopeammassa pöytäkoneessa käynnistin vistan ja kävelin läppärin luo ja laitoin siihen virrat päälle ja siis ubuntu käynnistyi. Läppärillä kävin lukemassa erään sähköpostiviestin ja vastasin siihen sekä suljin läppärin (siis virrat pois). Palasin pöytäkonneen ääreen ja hetken odottelun jälkeen sain jo sähköposti ohjelman käynnistettyä!
Kysyä vain voi, että kumpi on mukavampi käyttää?
Nyt olen käyttänyt molempia rinnakkain jo pari vuotta ja ubuntu on edelleen yhtä nopea, mutta vista vain hidastelee ja tekee omiaan koko ajan.
Ubuntu on aivan hiljaa silloin kun sillä ei tee mitään. Eikä suuremmin rynkytä kovalevyä käytössäkään. (molemmissa koneissa on 4 gigaa muistia)
Ubuntun nopeus näkyy kaikkien sovellusten käynnistymisessä ja kaikki samat perushommat voi tehdä sillä kuin Windows:illakin. Minulla on kuitenkin Windows:iin hankittuna jokunen erikoisohjelma, joita ei ihan semmoisenaan ole linux:iin saatavilla. Vastaavia on kyllä, mutta kun on kysymys tietokantaohjelmista, niin epäilen niiden tietojen siirtämisessä olevan liian paljon vaivaa, joten käytän sitten vistaa.

Nuo ovat sitten käytännössä koettuja asioita ja niistä voi kukin tehdä omat johtopäätöksensä. En mainosta kumpaakaan. Mielestäni se on jokaisen oma asia, mitä koneellensa haluaa asentaa, kunhan vain tekee sen laillisesti.
Itse olen laillisten ilmaisohjelmien kannalla, koska rahaa on niin vähän käytettävissä. Toisaalta teen itsekin vapaaehtoistyötä, josta hyötyvät niin rikkaat kuin köyhätkin, niin sellainen ajattelu topii minulle hvin.

12

107

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • jeps.

      Oman mac mini (ei mikään tehohirmu) on keväältä 2009. Oletuksena siinä oli OS X 10.5 Leopard, päivitin päälle 10.6 Snow Leopardin ja nyt heinäkuussa päivitin entisen käyttiksen päälle 10.7 Lionin. Yhtään kertaan en ole formatoinut ja asentanut käyttistä uudelleen "puhtaalta pöydältä. Kone käynnistyy edelleen noin minuutin pintaan kylmiltään käyttökuntoon.

      Vista sai minut siirtymään pois Windows PC:stä 2007. Tosin vuoden olen käyttänyt työkoneessa Windows 7:aa ja ihan ok:lta se vaikuttaa.

    • Mika++

      Vistan boottaus kohtaan, jossa valitaan profiili - 35 sekuntia. Eikä yhtään ongelmaa käyttiksessä sen jälkeen kun asensin sen vuonna 2008.

      • Kaksi käyttistä

        Joo, mutta sillä ei vain silloin voi tehdä mitään! Tietenkin jos riittää, että ihailee jotain visuaalista tehostetta seuraavat puoli tuntia, niin meneehän se noin.

        Kerroppa kuinka kauan menee, kun olet vastannut sähköpostiisi!

        Ja sitten vielä, ei ole kysymys mistään lepotilasta käynnistämisestä, vaan ihan kokonaan "kylmäkäynnistyksestä".

        Kun poistaa kaikki tarkistukset ja virustorjunnan, eikä yritäkään yhteyttä nettiin, niin käynnistysaika on kyllä pienempi, mutta nyt ei ole kysymys siitä vaan siitä, että konetta käytetään turvallisesti netti yhteydessä.

        Kerro vielä sekin, että miten saadaan kone sellaiseksi, ettei se koko ajan tee jotain kovalevyn kanssa?

        Tuohon tiedän kyllä hyvän vastauksen itsekin: asenna jokin vaikkapa linux käyttöjärjestelmä.


      • Mika++
        Kaksi käyttistä kirjoitti:

        Joo, mutta sillä ei vain silloin voi tehdä mitään! Tietenkin jos riittää, että ihailee jotain visuaalista tehostetta seuraavat puoli tuntia, niin meneehän se noin.

        Kerroppa kuinka kauan menee, kun olet vastannut sähköpostiisi!

        Ja sitten vielä, ei ole kysymys mistään lepotilasta käynnistämisestä, vaan ihan kokonaan "kylmäkäynnistyksestä".

        Kun poistaa kaikki tarkistukset ja virustorjunnan, eikä yritäkään yhteyttä nettiin, niin käynnistysaika on kyllä pienempi, mutta nyt ei ole kysymys siitä vaan siitä, että konetta käytetään turvallisesti netti yhteydessä.

        Kerro vielä sekin, että miten saadaan kone sellaiseksi, ettei se koko ajan tee jotain kovalevyn kanssa?

        Tuohon tiedän kyllä hyvän vastauksen itsekin: asenna jokin vaikkapa linux käyttöjärjestelmä.

        Vistan kylmäboottaus 35 sek kohtaan, jossa valitaan profiili. MS Security Essentials virustorjunta on koneella. Ja kone on jo 3 vuotta wanha. Pitää osata rakentaa ja valita laatukomponentit eikä aina sitä halvinta.


    • ry55y54y5y5y

      Vistassa ei minulla ole koskaan ollut mitään ongelmaa. Käynnistys kestää noin kymmenen sekuntia, netissä viidessätoista sekunnissa. Eikös se ole vaan käyttäjässä vika. Ehkä nimimerkille: kaksi käyttistä ei ole asiantuntevaa kokemusta ja perusteita miten tietokone ja ennen kaikkea käyttöjärjestelmät toimivat. Tietenkin kone hidastuu jos se tuupataan täyteen tavaraa, ja jos nämä "tavarat" eivät ole järjestyksessä. Nyt Vistaa jo neljättä vuotta käytössä, eikä koneelle/käyttöjärjestelmälle ole tarvinnut tehdä yhtään mitään, vaikka kone ahkerassa käytössä.

      • Kaksi käyttistä

        Et taida lapsukainen edes tietää, että mikä on käyttöjärjestelmä. Windows Vista sisältää myös käyttöjärjestelmän! Se on siellä kaiken taustalla ja sen päälle on rakennettu graafinen käyttöliittymä, siis se mitä siinä on näkyvissä. Lisäksi siihen on lisätty suuri joukko ohjelmistoja, jotka eivät mitenkään liity käyttöjärjestelmään; ne kylläkin käyttävät käyttöjärjestelmää.
        Katsoppa lainausta Wikipediasta
        "Käyttöjärjestelmä on keskeinen ohjelmisto tietokoneessa. Se mahdollistaa muiden ohjelmien toiminnan. Se hallinnoi tietokoneen resursseja, luo laitteiston yksityiskohdista riippumattoman operointialustan ja järjestelmäkutsut. Järjestelmäkutsuihin kuuluu korkeamman tason käsitteitä, kuten tiedostojärjestelmä, virtuaalimuisti, muistinhallinta sekä verkkoprotokollat, ja niihin liittyviä operaatioita, sekä erinäisiä käytäntöjä. Käyttöjärjestelmän useita satoja järjestelmäkutsuja määrittelevät myös erilaiset standardit kuten POSIX tai sitä laajentava LSB."

        Tavallinen käyttäjä ei edes pääse koskaan näkemään vilaustakaan käyttöjärjestelmästä.
        Osaisitkohan edes ensimmäistäkään järjestelmäkutsua kirjoittaa? Minä kyllä osaan. Osaan kyllä käyttää tietokonetta ilman Windows:sin graafista käyttöliittymää. Monet sadat ohjelmat ohjelmoineena tiedän varmasti, miten tietokone toimii. Ja ne minun tekemät ohjelmat toimivat nykykoneilla salamannopeasti. Ei niin kuin winkku, jolla menee aikaa graafisen käyttöliittymän pyörittämiseen ja bugisien ohjelmia ja niiden korjattujen silmukoiden kierrättämiseen ihan tuhottomasti.
        Saan koneen kyllä menemään nettiin sekunneissa, kun vain ohitan vistan! Eli vista on se jarru ja varsin ymmärettävistä syistä.


    • urponpallot

      Mullakin vista pelannut moitteetta jo 4 vuotta!

    • Aloittaja voisi kertoa, mitä merkkiä ja mallia Vista-koneesi on! Onko "mopo" vai tehokkaampi? Vaikutusta suoritukseen.
      Meillä on kolme Vista-konetta ja hyvin ollaan pärjätty. Tämä on kylläkin W7!

    • Kaksi käyttistä

      Joo kyllä vista "käynnistyy" lepotilasta noissa muutamissa sekunneissa. Siis täysin kusipäistä rehvastella tuommoisilla ajoilla.
      Koneeni on parin vuoden takaista mallia, melko tehokas (prossa AMD Athlon(tm) 64 X2 Dual core Prosessor 4000 ) ja muistiakin riittävästi (4 Gt). Pyörittää linuxia kymmenen - kaksikymmentä kertaa nopeammin ja jos tuollaisella tuon kusipään keksimillä systeemeillä pyöritetään niin lepotilasta nettiin n. kaksi sekunttia, että sillai.
      Omasta asiantuntevuudesta en sano mitään muuta, kuin että olen käyttänyt vinkkuja niiden alkuhetkistä alkaen ja ollut mikrotukihenkilönä vuosikaudet. Eli luulisin tietäväni mistä puhun.
      Koneeni on ollut heti kaupan paketista otettuna yhtä hidas käynnistymään. Tosin sain sen hiukan nopeammaksi, kun poistin kaikenmaailman visuaaliset tehosteet, joita ei tarvitse kuin pikkkupojat ja muut ilotulituksia ihailevat.

      Juuri noi pikkupojat kertovat, että kone käynnistyy hetkessä ja tarkoittavat, että työpöytä ilmestyy näkyviin. Ja silloin he kuvittelevat, että kone on käynnissä. Heillä kai meneekin seuraava vartti kuolastaessaan karamellikuorrutettua näkymää, jos eivät huomaa, että eihän koneella silloin vielä voi tehdä mitään.

      Käynnistyksen jälkeen kone lukee kovalevyä ensimmäiset 15 minuuttia ja koko ajan prosessori on 100 % kuormalla. Nettiyhteys avautuu n. 3,5 - 5 minuutin kohdalla, mutta silloinkin on prosessori niin varattu, että edes selain ei käynnisty.

      Lisäksi kovalevy raksuttaa kaiken aikaa, vaikka koneella ei tekisi tuntikausiin mitään. Sitä en ymmärrä, että mitä pirua se silloin oikein puuhaa. Ei esim. Ubuntu tee mitään silloin, kun koneella ei tehdä mitään.
      Minun mielestäni vinkku kulutta kovalevyä ihan turhaan (siis indeksointi ei ole käytössä).

      Esimerkiksi Ubuntu käynnistyy 33 sekunnissa ja nettiyhteys on yhtä aikaa aikaan auki. Selain käynnistyy kahdessa sekunnissa ja sähköposti samoin.
      Ubuntun käynnistyksessä annan myös salasanan, jota vinkun kodalla en käytä. Eli, jos vinkussa käyttäisi salasanaa niin vieläkin pidemmäksi venyisi.

      Luulisin, että vinkkua hidastaa virustorjunta, mutta senkin vaatima aika on käynnistyksessä vain muutamia sekuntteja.

      En minä sanoisi, ettei vistallakin pärjää, mutta hidas se vaan on.

    • jtyui56u

      Käytä sitä ubuntua sitten, mitäs täällä itket asiasta. Netti ja sähköpostin avautuminen ON kiinni nettiyhteyden nopeudesta.

      • Kaksi käyttistä

        Kuka itkee?
        Kerroin vain tosiasiat.
        Käytänkin ubuntua niisssä kaikissa tapauksissa, joissa vain voin, mutta koneella on muitakin käyttäjiä, jotka tarvitsevat vinkkua.
        Netttiyhteyden nopeus 8 Mb/s; pitäs kyllä riittää.
        Ja mitä se ketään itkettää, jos vista on paska?


      • Ihmettelevä..

        Muuten satutko tietämään, että mistä asioista tällä palstalla SAA kertoa?

        Onko niin, että vain Windows:in susien ylistys on sallittua?


    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. 190
      2204
    2. Hei A, osaatko

      sanoa, miksi olet ihan yhtäkkiä ilmestynyt kaveriehdotuksiini Facebookissa? Mitähän kaikkea Facebook tietää mitä minä en
      Ikävä
      53
      2022
    3. Euroviisut fiasko, Suomen kautta aikain typerin esitys, jumbosija odottaa. Olisi pitänyt boikotoida!

      Tämän vuoden euroviisut on monella tapaa täydellinen fiasko. Ensinnäkin kaikkien itseään kunnioittavien eurooppalaisten
      Maailman menoa
      162
      1793
    4. Synnittömänä syntyminen

      Helluntailaisperäisillä lahkoilla on Raamatunvastainen harhausko että ihminen syntyy synnittömänä.
      Helluntailaisuus
      159
      1668
    5. Mitä tämä tarkoittaa,

      että näkyy vain viimevuotisia? Kirjoitin muutama tunti sitten viestin, onko se häipynyt avaruuteen?
      Ikävä
      41
      1344
    6. Nukkumisiin sitten

      Käsittelen asiaa tavallani ja toiveissa on vielä että tästä pääsee hyppäämään ylitse. Kaikenlaisia tunteita on läpikäyny
      Ikävä
      4
      1257
    7. Naisten tyypilliset...

      Naiset ei varmaan ymmärrä itse miten karmealle heidän tavara haisee. Miehet säälistä nuolevat joskus, yleensä humalassa
      Ikävä
      14
      1252
    8. Muistatko komeroinnin?

      Taannoin joskus kirjoitin aloituksen tänne komeroinnista eli hikikomoreista; syrjäytyneistä nuorista ihmisistä. Ehkä asu
      Suhteet
      48
      1195
    9. Syö kohtuudella niin et liho.

      Syömällä aina kohtuudella voi jopa laihtua.On paljon laihoja jotka ei harrasta yhtään liikuntaa. Laihuuden salaisuus on
      Laihdutus
      14
      1168
    10. Tuollainen kommentti sitten purjehduspalstalla

      "Naisen pillu se vasta Bermudan kolmio on. Sinne kun lähdet soutelemaan niin kohta katoaa sekä elämänilo että rahat"
      Suhteet
      3
      1158
    Aihe