Avomieheni lähti eilen Saksaan ja nyt on jo kauhea ikävä. Itseasiassa mulla oli kova ikävä häntä jo eilen illalla. Hän tulee kotiin torstaina. Kai mä olen liian kiintynyt häneen ja tämä tekee ihan hyvää suhteelle. En vain ymmärrä miten kestän olla hänestä erossa syksyllä jos pääsen opiskelemaan, kun nämä pari päivää ovat jo ihan kauheita. Yksinäistä täällä kotona vain kissat seurana.
Kultani on Saksassa
Ada
5377
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 5
Vanhimmat
mä olin ihan samassa tilanteessa, kun lähdin opiskelemaan ja poikaystäväni jäi ihan toiselle puolelle suomea. Oltiin seurusteltu tiiviisti kolme vuotta. Mutta se oli tosi opettavainen 4 vuotta. Siinä sai kumpikin kasvaa. Rankkaa oli välillä,varsinkin aluksi, mutta jälkeenpäin ajateltuna ihan terveellistä meidän suhteen kannalta. Nyt osaa antaa ihan erilailla arvoa yhteiselle ajalle. Ollaan nyt asuttu vuosi samalla paikkakunnalla opiskelujen jälkeen. Tsemppiä vaan, jos teidän suhde on tarkoitettu kestämään, niin kyllä se kestää välimatkatkin! :)
se jäi sanomatta, että ei kannata opiskeluja jättää sen takia, että ei kestäisi olla toisesta erossa. Sitä saattais myöhemmin katua...
niin hassua onkin, että kuinka voi näin paljon ikävöidä toista, vaikka tietää milloin hä tulee takaisin. Olen kiukkuinen itselleni, kun käyttäydyn näin. Tämä on naurettavaa! Silti mulla on vaan niin ikävä miestäni. Ihmisillä on pahempiakin murheita ja mä märehdin tämmöistä asiaa. Ja kyllä mä sen ymmärrän, että niitä opiskeluja ei saa jättää sen takia, että ei pysty olemaan toisesta erossa. Järki sanoo niin, mutta sydän on toista mieltä. Kyllä mä silti lähden opiskelemaan jos mä pääsen. Ja toivottavasti pääsen.
Hampuriin? Ettei ois erehtynyt Reberbahnille ;)
Minun ja nykyisen aviomiehen kaksi ensimmäistä seurustelu vuotta meni niin että minä asuin suomessa ja hän norjassa (välimatkaa 1300 km), nähtiin viikko 3-8 viikon välein, voitte vain kuvitella sitä ikävää! Olimme seurustelun alkaessa minä vasta 17v ja hän 21v. Jatkuva ikävä kaks vuotta oli yhtä tuskaa, mutta se kannatti ja minkäs sitä tekee kun rakastuu! nyt olemme asuneet 1,5 vuotta onnellisesti saman katon alla eikä enään ruvettaisi kaukosuhteeseen (ainakaan niin että eri maissa) tsemppiä teille molemmille! välimatka lujittaa suhdetta ja kasvattaa molempia ihmisinä. Älkää missään tapauksessa jättäkö kouluja käymättä sen takia!