Mielenterveyden kannalta tärkein asia on hyväksytyksi tuleminen yhteisössään,jossa elää. (Näin muotoili asian eräs hoitaja)
Törmään lähes toistuvasti uusien ihmissuhteiden kohdalla,että kun tulee tutummaksi,ei tunnekaan itseään hyväksytyksi.Siitä alkaa mietintä,että minussa on vikaa ja ihmissuhde syö tosi paljon henkistä energiaa.
Päädyn siihen,että vetäydyn tästä ihmissuhteesta.Minun on siis helpompi olla yksin,kuin alistua olemaan ei-hyväksytty.
Mistä moinen mahtaa johtua? Tavoittelenko liian täydellistä hyväksyntää? Kuuluuko normaaliin ihmissuhteeseen,että tulee hetkiä,jolloin ei koe täydellistä hyväksyntää?
Koen,että kävellessäni yksin luonnossa,olen täysi hyväksytty.Kuulun luontoon,ja siellä jokainen saa olla sellaisena,kuin on.
Nykyisin koen yksinäisyyden voimavarana ja ihmissuhteet voimia syövänä asiana.
Mutta kantaako tämä elämäntyyli koko loppuelämän ?
Elän kaupungissa,mutta tavallaan olen erakko.
Törmään lähes toistuvasti uusien ihmissuhteiden kohdalla,että kun tulee tutummaksi,ei tunnekaan itseään hyväksytyksi.Siitä alkaa mietintä,että minussa on vikaa ja ihmissuhde syö tosi paljon henkistä energiaa.
Päädyn siihen,että vetäydyn tästä ihmissuhteesta.Minun on siis helpompi olla yksin,kuin alistua olemaan ei-hyväksytty.
Mistä moinen mahtaa johtua? Tavoittelenko liian täydellistä hyväksyntää? Kuuluuko normaaliin ihmissuhteeseen,että tulee hetkiä,jolloin ei koe täydellistä hyväksyntää?
Koen,että kävellessäni yksin luonnossa,olen täysi hyväksytty.Kuulun luontoon,ja siellä jokainen saa olla sellaisena,kuin on.
Nykyisin koen yksinäisyyden voimavarana ja ihmissuhteet voimia syövänä asiana.
Mutta kantaako tämä elämäntyyli koko loppuelämän ?
Elän kaupungissa,mutta tavallaan olen erakko.
Vastaukset 9
Vanhimmat
Vähän samanlaista täälläkin. Mä olen huomannut sen että työttömyyteni rajoittaa uusien ihmissuhteiden luomista ja entisetkin ovat sen myötä häipyneet, vain pari ystävää jäänyt.
Nykyään en enää välitä, vaan elän omaa elämääni, enkä välitä muiden mielipiteistä.
Tuttua.
"Törmään lähes toistuvasti uusien ihmissuhteiden kohdalla,että kun tulee tutummaksi,ei tunnekaan itseään hyväksytyksi.Siitä alkaa mietintä,että minussa on vikaa ja ihmissuhde syö tosi paljon henkistä energiaa.
Päädyn siihen,että vetäydyn tästä ihmissuhteesta."
Entä jos ensi kerralla yrittäisit päästä sen tunteen yli, ettet ole hyväksytty? Ehkä se onkin vain tunne, ja oma käytöksesi johtaa suhteen kariutumiseen? Yrität olla oma rento itsesi. Anna paljon mutta älä odota mitään takaisin. Tulet ehkä saamaan entistä enemmän takaisin tällä taktiikalla. Yritä vaan tehdä ihmisille hyvä olo ympärilläsi.
Voi myös olla, että olet pyörinyt väärissä porukoissa, joissa sinua ei hyväksytä. Kaikki eivät ole syntyjään sosiaalitaitureita, ja ihmiset ovat pinnallisia ja saattavat alkaa karttamaan jotain asiaa sinussa, mutta nekin asiat ovat ehkä vain heidän päässään eivätkä he todella tunne sinua. Kaikki on kiinni kemiasta, tuurista ja siitä miten osaat itseäsi ilmasta. Itseään kannattaa aina kehittää.
Normaaliin ihmissuhteeseen mielestäni kuuluu se, ettei tunne aina olevansa hyväksytty. Mutta niinkuin sanoin, joskus se ei ole totta. Jos sama jatkuu niin on aika kehittää itseään ja hankkia uusia kavereita.
Niin ja se vielä, että tosiaan älä väkisin anele sitä hyväksyntää muilta (etkä ilmeisesti olekaan), vaan anna kaikille liikkumatilaa tulla luoksesi jos haluavat, tee itsestäsi sellainen jonka luokse muut haluavat tulla. Hyväksy itsesi. Rakenna hieno oma elämä niin ihmiset haluavat liittyä siihen.
Aina pitäisi muistaa olla oma itsensä... eikä yrittää olla jotain mitä ei ole..
Omana itsenäsi sinut hyväksytään ja rakastetaan.
Ei hyväksyntää saa.. esittämällä esim kaiken tietävää ja osaavaa. Kukaan ei osaa eikä tiedä kaikkea.
En kehtaa tutustua ihmisiin kun pelkään että mua ei hyväksytä sellasena kuin olen. Et pitäs nähdä vaivaa ollakseen sellanen että hyväksytään. Esim en jaksa kiillottaa tätä kämppääni vaan elelen sekasotkun keskellä. Jos tutustun johonkin pitäs siivota tää läävä, pitäs aina siivota. Oon huomannu et naiset koittaa ansaita ja usein ansaitseekin toistensa hyväksytään sillä et niillä on kämppä siisti, pöydällä marimekon liinat, ikkunassa Wallilan verhot ja iittalan asiatpöydässä yms järjetöntä. Jos ei ole selän takana juorutaan et sulla ei ole mitään tyyliä. Sit pitäs ajatella tietyistä asioista kuten toiset tai sua paheksutaan, susta juorutaan ja arvostellaan. Tiedostan sen että olen itse valmiiksi epäluuloinen, mutta se johtuu siitä että olen joskus kokenut puukon syvällä selässä. Siksi sitä kaipaakin rauhaa luonnosta yms joka ei vaadi yhtään mitään, mutta luonto ei kyllä vastaa ääneen tai keskustele, ellei siinä sitten näe ja kuule Luojan puhetta. Sen kautta olen itse löytänyt sen voimavaran että on Jumala joka ei vaadi vaan on tehnyt kaiken valmiiksi, saan vaan katsella kaikkea ihmeellistä mitä hän on minun nähtäväkseni tehnyt.
Sehän on vissi että ihmiset puhuu AINA toisten selän takana jotain.
Itsellänikin on tämä kämppä tällaisenaan ihan riittävä minulle kun täällä itsekseni palloilen, mutta auta armias kun kaveri tulee käymään, pitäisi suunnilleen hänen sisäänmuuttoaan varten sisustaa paikka uusiksi. Joo rumia vanhoja huonekaluja ja seinistä kaikuu ääni kun on niin tyhjää ja blablabla. Siksi en tänne ketään kaipaakaan ja tuo yksi kaverikin käy riittävän harvoin kylässä.
Joo mielestäni historia omalla kohdallani pitää paikkaansa siinä että se näkyy ihmissuhteiden vähyydessä sillä mielestäni en halua että kaverini haukkuisi mua tyhmäksi jne.
Koulussa ne haukkui mua juuri tyhmäksi ja homoksi.
En halua samanlaista kohtelua ihmisiltä enään enkä tulevaisuudessa
JOTEN PAREMPI KAIT PYSYÄ YKSIN OMILLAAN.
Ei meitä tarvitse syytellä kun haemme hyväksyntää sillä se kuuluu olennaisena juttuna ihmisyyteen että hyväksyntä täytyy saada automaattisesti jos ihmisessä ei ole mitään suurta vikaa että esim ei ole ilkeä tai muuten inhottava(jos on tuommoinen niin mielestäni ei ehkä ansaitse hyväksyntää mut jos on hyvempi enemmän mut ei täydellinen niin hyväksyntä pitäisi saada).
Olkoot hyvät tyypit hyvien kanssa ja pahat/ilkeät kiusaajat toisten samankaltaisten kanssa.
Jotkut tulee toimeen kaikkien ihsmiten kanssa, minä en tule.
Ihminen on aika vaativa jos se vaatii toiselta paljon että hänen täytyy olla hirveen älykäs ja komea jne, silloin mennään metsään jos vaaditaan liikaa ystävältä tai elämänkumppanilta.
Vittuun tollaiset tyypit!!
Naiset varsinkin asettaa ihme vaatimuksia itselleen ja toisille ja jos poikkeat vähänkin massasta ni oksat pois. Haluaisin kyllä olla ja tehdä kaikenlaista mutta mulla on sisäänrakennettuna jokin ihme ominaisuus joka estää sen, mikäli siihen liittyy juurikin se hyväksynnän saaminen toisilta. Olen kyllä itse itseeni ihan tyytyväinen enkä kaipaa sitä hyväksyntää itseni takia eli jossain muualla se ongelma on.
Itseluottamusta voi opetella ihan ite! Ei kantsi kuvitella mitä muut ajattelevat. Se on pelkkää luulottelua. Ja jos joku oikeasti ääneen sinusta sanoo tai on sanonut jotain ilkeää, voit aina miettiä onko hän varmasti oikeassa vaiko vaan oman ongelmansa kanssa kipuileva toope. Tiesikö hän mitä puhui.
Mutta kuten sanoin ei kannata kuvitella tietävänsä mitä muut ajattelevat. Ei kannata niellä kaikkea ja uskoa kaikkea. Ihmiset ovat pohjimmiltaan hyviä.
Opetelkaa itseluottamusta. Hyväksykää itsenne ja myös ne muut. Meillä kotona oli vallalla semmoinen että lapsista tulee itsekeskeisiä, leuhkoja paska-aivoja jos niitä kehuu ja kannustaa. Moittiminen, mollaaminen, henkinen ja psyykkinen väkivaltako sitten olivat ne oikeat "aseet". Jos sisarusparvelelleni olisi annettu tyhjä eväspussi syntyessä, meistä kukaan ei olisi enää täysijärkinen. OK. eihän meillä tietenkään terveenpapereita ole. Ne saa vain jos on ensteks pipi. Hyvin on aikuusiässä pärjätty jokainen. Meistä tuli viisaampia kylmän, nälän ja pelon jälkeen. On ollut vuosikymmenen aikaa löytää itsensä ja huomata ettei niin kamalan huonoja ollakkaan. Hyväksykää ensin itsenne! Jos jotain parannettavaa on, tehkää se ihan itse realistisesti ja itsenne hyväksyen. Pelko pois!