Kännykkämainosten sosiaalipaineet

Itse asiassa moni muukin mainos muistuttaa itseä yksinäisyydestä. Kuinkahan moni mainos päättyy siihen, että ympärillä on liuta ihailevia kamuja, tai kullanmuruja? Sheivaa itsesi Gilletellä, niin mimmit diggaavat enemmän ja hivelevät poskiasi. Käytä Clearasilia, niin koulussa on kivempi moikkailla kamuja ja ottaa gimmafrendiltä pusuja poskelle. Kaikessa on itsestäänselvää, että kaikilla on vilkas sosiaalielämä.

Aina on joku taho, joka muistuttaa siitä, että on ulkopuolinen. Ei tarvitse, kuin selata sanomalehteä, niin eikös siellä ole taas, ties kuinka monennen kerran vuoden aikana tehty, panotutkimus eri asennoista, panokertojen määrästä, tai paikoista, joissa on jännä hässiä? TV-sarjatkin käsittelevät samoja aiheita. On selvää, että kaikilla on kamuja, ja paneminenkin on yhtä arkipäiväistä, kuin leivän syönti. Kyllähän sitä muutenkin huomaa, ettei ympärillä oikein porukkaa parveile, mutta kun sitä vielä korostetaan jatkuvasti median taholta.

Sitten vielä nämä "elämäsi loppuu ennenkuin huomaatkaan"-mainokset jossa muistutetaan miten aika kuluu käytännössä hukkaan kun ei ole elämää, joten kannattaa täyttää se vaikkapa lomamatkalla tai plus-teeveellä. Helvetti että ärsyttää.

Ei mainoksilla ole juurikaan väliä, vaan sillä miten ihmiset käyttäytyvät.

Mainoksia ei kenenkään tarvitse katsella, mutta jos lähellä olevat ja tuntemattomatkin ihmiset asiasta alkavat vinkumaan niin se lienee monille paljon pahempi asia.

En oikein ymmärrä tätä nykymenoa, kun pitää olla 24/7 yhteydessä mahdollisimman suureen määrään ihmisiä. En ymmärrä miksi yhteydenpidon pitäisi olla niin äärettömän helppoa. Jos on kertomisen arvoista asiaa, ei ole väliä kuinka helppoa yhteydenpito on. Tämä nykyinen kommunikoinnin helppous ja tehokkuus tuntuu palvelevan lähes ainoastaan ihmisten tarvetta jakaa kaikki mahdollinen turha mikä päähän pälkähtää. Toisin sanoen, kokoajan helpompia ja tehokkaampia kommunikointimenetelmiä haluavat melkeinpä ainoasteen ne ihmiset, joilla ei ole mitään sanottavaa.

Minusta on mahtavaa olla muiden tavoittamattomissa. Ajatus siitä, että olisin kokoajan näpyttelemässä älypuhelinta, on äärimmäisen ahdistava. Kymmenen vuotta sitten minun näkökulmaani olisi vielä ymmärretty. Nykyään massakommunoinnista on tullut normi, minkä vuoksi tällaisilla tuntemuksilla saa melkeinpä hullun leiman otsaansa. Pitäisi mennä vain kiltisti massan mukana ja jonottaa omaa älyvehjettään. Kun hulluudesta tulee normi, se ei yllättäen olekaan enää hulluutta.

Uskon, että tämä nykymeno johtaa muunmuassa luovuuden ja itsetietoisuuden jyrkkään laskuun. Luovuus vaatii ihmiseltä huomion siirtämistä omaan sismpäänsä. Nykyajan ihminen tuhlaa tolkuttoman paljon aikaa pinnalliseen sosialisointiin. Nykyajan ihmisellä on niin paljon tarpeettomia ärsykkeitä ympärillään, ettei hänellä riitä aikaa pysähtyä miettimään omia tuntemuksiaan.

Ihmisellä on rajattu määrä aikaa ja voimavaroja. Mitä isompi tuttavapiiri sinulla on ympärilläsi, sitä laajemmalle alalle sinun pitää levittää aikasi ja voimavarasi. Tämä johtaa suhteiden "ohentumiseen" ja pinnallistumiseen. On äärimmäisen hankalaa muodostaa todellista sielujen yhteyttä tässä sosiaalisen median sekametelisopassa, jossa suurin osa ihmisistä pyrkii tekemään todellisuutta paremman kuvan itsestään.

En toisaalta tiedä kaipaako normaalit ihmiset syvempää yhteyttä. Voi olla, että feisbuukkaaminen edustaa syvintä mahdollista yhteyttä mihin normaali ihminen pystyy tai haluaa pystyä. Ihmisellä on kuitenkin tapana mennä sieltä missä aita on matalin. Ehkä ihminen ryhtyy etsimään jotain syvempään vain kun elämä pakottaa. Syvemmän yhteyden kaipaaminen saattaa olla enemmän friikkien juttu.