Tuomio luettavissa
39
424
Vastaukset
- Oikeus voitti
Hyvä konnat telkien taakse.
- rahtua tulee
Oikeus on voittanut taas, wessanpytty wessanpytystä,
- rttt 444
Outoa tekstiä, joku varmaan kusettaa...
Ilkka Pitkänen:
"Klubin toiminnan päättymiseen saakka kaikki toiminnot klubissa toimivat täysin moitteettomasti."
Kailajärven henkilötodistelu, todistaja L......tz
"Maaliskuussa ei enää saanutkaan nostaa kerralla kuin 10.000 euroa ja näistä pyynnöistä oli hänen osaltaan toteutunut vain yksi 10.000 euron nosto. Näin oli tapahtunut hänen käsityksensä mukaan myös muiden jäsenten kohdalla eli niiden, jotka olivat halunneet nostaa suurempia summia. Hänen käsityksensä mukaan kaikille nostopyynnön tehneille oli maksettu jotain eikä ketään ollut jätetty kokonaan ilman."
L.......tz on käräjäoikeudessa vahvistanut nämä tiedot oikeiksi
Onko Pitkänen valehdellut tietoisesti, onko julkisuudessa valheiden tietoinen esittäminen rikosasiassa lain rikkomista?- Pöytäkirjasta luettua
Osa kuultavista valitti jo 2007 joulukuussa, että sai vain osan rahoista. Helmikuussa alkoi rahanpalautus tökkiä tosissaan.
Tökkimisen syy ei ollut työmäärän kasvu, vaan huhut pyramiidin kaatumisesta. Kotiutuksia oli liian paljon. Maaliskuussa Hanski loi jarrua päälle ja alkoi koota pottia itselleen turneeta varten, yllätys oli kova kun MB pisti tilit kiinni. Nostamatonta rahaa jäi neljämiljoonaa. Pätkä on asioista ulkona...vai mitä hän hautoo..? - Harhauttaminen ?
Pöytäkirjasta luettua kirjoitti:
Osa kuultavista valitti jo 2007 joulukuussa, että sai vain osan rahoista. Helmikuussa alkoi rahanpalautus tökkiä tosissaan.
Tökkimisen syy ei ollut työmäärän kasvu, vaan huhut pyramiidin kaatumisesta. Kotiutuksia oli liian paljon. Maaliskuussa Hanski loi jarrua päälle ja alkoi koota pottia itselleen turneeta varten, yllätys oli kova kun MB pisti tilit kiinni. Nostamatonta rahaa jäi neljämiljoonaa. Pätkä on asioista ulkona...vai mitä hän hautoo..?Pitkäsen rooli hämmentäjänä olis poliisin syytä tutkia, moniko jätti rikosilmoituksen tekemättä ja näin ollen häviää rahaa, kuka korvaa heille menetetyt rahat ?
- meidän eok
Harhauttaminen ? kirjoitti:
Pitkäsen rooli hämmentäjänä olis poliisin syytä tutkia, moniko jätti rikosilmoituksen tekemättä ja näin ollen häviää rahaa, kuka korvaa heille menetetyt rahat ?
Korvaajan luulisi oleva EOK Ry koska kyllähän Pitkänen on puhunut paskaa nimenomaan EOK:n nimissä.
- gklö
Harhauttaminen ? kirjoitti:
Pitkäsen rooli hämmentäjänä olis poliisin syytä tutkia, moniko jätti rikosilmoituksen tekemättä ja näin ollen häviää rahaa, kuka korvaa heille menetetyt rahat ?
Rikosilmoituksen tekeminen ei ole edellytys vaatia korvauksia rikoksen tekijältä. Vahingonkorvausvaatimuksen tekijän ei edes tarvitse vaatia rangaistusta tekijälle, jos ei halua. Joten kukaan ei tästä syystä häviä mitään.
- Ei ehdi laitostua
Miksi oikeus alkoi maitoilemaan ja heltyi valutuuakauppiaan edessä..
**
Perinteisesti Suomen rikosoikeudessa on pidetty pääsääntönä, että rikoksia
on yhtä monta kuin asianomistajia. Jos tässä asiassa Kailajärven
menettelyä pidettäisiin jokaisen yksittäisen asianomistajan osalta
omana rikoksenaan, Kailajärvi olisi syyllistynyt useisiin tuhansiin petoksiin,
joista valtaosaa olisi pidettävä myös yksittäin tarkasteltuina törkeinä
petoksina. Kailajärven menettelyn arvioiminen yhtenä törkeänä petoksena
on näin ollen hänen kannaltaan erittäin kohtuullinen ratkaisu.
**
Kun olis voitu antaa se 1000 vuotta.." Kun olis voitu antaa se 1000 vuotta.."
Äläpä nyt hätäile, jatkossa on luvassa vielä:
100 pääsponssia x 5 vuotta = 500 vuotta
200 pienenpää sponssia x 2 vuotta = 400 vuotta
300 pahinta tunkkia x 1 vuosi = 300 vuotta
Eikös tästä helposti tule se tuhat vuotta linnaa yhdestä kusetuksesta?- 6 v oikea
valuuttakauppias kirjoitti:
" Kun olis voitu antaa se 1000 vuotta.."
Äläpä nyt hätäile, jatkossa on luvassa vielä:
100 pääsponssia x 5 vuotta = 500 vuotta
200 pienenpää sponssia x 2 vuotta = 400 vuotta
300 pahinta tunkkia x 1 vuosi = 300 vuotta
Eikös tästä helposti tule se tuhat vuotta linnaa yhdestä kusetuksesta?Käräjäoikeus lipsui tuomiosta.. Löytyisiköhän hovissa toinenkin petos.
Parempi löytyä, mitä tollasella oikeuslaitoksella tekee ?
- OIKEUS TAISTELIA
OIKEUS LAITOS ONPELKKÄ VIRAN OMAIS RIKOLISTEN PUU DELI JA JUOKSU POIKA (Ynnä muuta vastaavaa. Jessus että tämä palsta on hauska, parhaimmat naurut saa kyllä tuomiosta sivulta 315 alkaen :D :D)
Mä olen vasta sivulla 196 ja kyllä jo ykkösosaakin lukiessa nauru maittaa. Kiva kuulla, että hauskuus ja jännitys jatkuu läpi koko storyn.
Mä alkuun ajattelin forumikirjoituksia lukiessani, että ei kait nyt kukaan voi olla niin pöljä, että laittaa jakeluun ohjeet miten poliisille pitää kuulusteluissa vastata. Väärässä olin. Kyllä niitä näkyy löytyvän. Ei ainakaan kenenkään rehellisen ja vilpittöminen mielin liikkeellä olevan jäsenen luulisi tuntevan olevan tarvetta käyttäytyä kuvatulla tavalla, kuten eräät hemmot sivulla 196 ja siitä eteenpäin pari sivua.
Että sellasta pulustusrintamaa.
Ja mitaan ette voi...- Eihän tuolla ole
RailiSuominen kirjoitti:

Ja mitaan ette voi...mitään tekemistä puolustusrintaman kanssa. Nu oovat sitäpaitsi juuri niitä "ankkoja", joita klubilaiset ovat itse voimakkaasti olleet ajamassa alas turhina huhuina, ja käyttäneet siihen paljon omaa aikaansa. Itse olen mm. yli kahden vuoden ajan aktiivisesti koettanut ampua turhat huhut ja juorut alas klubin kiinnimenon jälkeen. Turhista huhuista, tai "treidataan koko ajan" jne saduista ei ole ollut kenellekään hyötyä, ja näiden huhujen levittäjiksi osoittautui aina se muutaman hengen ydinryhmä. Tuosta adan mainitsemasta sivumäärästä alkaa selviämään mikä ydinryhmä on ollut kyseessä näiden huhujen levittäjinä.
Ne klublaiset, jotka täälläkin kirjoittelevat aika ajoin (minä mukaanlukien), haluavat selville sen totuuden - totuuden, jossa ei ole syyttäjän, eikä puolustuksen mutu"faktoja". Asia selvinnee kaikille tulevissa oikeudenkäynneissä, jossa kummallekin osapuolelle annetaan heidän tarvitsemansa aika ja huomio.
Siihen asti kaikki täällä on pelkkää lätinää, vaikkakin on kieltämättä ihan mukavaa välillä kirjoitella tänne ja saada suolinkaiset kuumaksi kuin hellankoukku. ;)
Ihan vaan ettei tulisi väärinymmärretyksi; olen itse sitä mieltä että noiden turhien huhujen levittäjät voitaisiin hyvin ripustaa munistaan roikkumaan torille, kaiken kansan ihmeteltäviksi. Sama pätee sekä krp:n edustajiin jotka ovat satuilleet, kuin myös noihin "hyvien neuvojen" esittäjiin joista ada puhui ja antoi esimerkin.
Mikä ihme siinä on, että koskaan ei voida puhua rehellisesti asioista ja katsoa mihin se johtaa, vaan aina pitää puhua paskaa sen minkä kerkeää? Tämä pätee yhtä lailla sekä muutamiin klubilaisiin, että muutamiin krp:n puolella oleviin. Loput kummassakin leirissä katselevat typertyneenä minkälaista paskaa milloinkin kukakin suoltaa. - 8+11
RailiSuominen kirjoitti:
Mä olen vasta sivulla 196 ja kyllä jo ykkösosaakin lukiessa nauru maittaa. Kiva kuulla, että hauskuus ja jännitys jatkuu läpi koko storyn.
Mä alkuun ajattelin forumikirjoituksia lukiessani, että ei kait nyt kukaan voi olla niin pöljä, että laittaa jakeluun ohjeet miten poliisille pitää kuulusteluissa vastata. Väärässä olin. Kyllä niitä näkyy löytyvän. Ei ainakaan kenenkään rehellisen ja vilpittöminen mielin liikkeellä olevan jäsenen luulisi tuntevan olevan tarvetta käyttäytyä kuvatulla tavalla, kuten eräät hemmot sivulla 196 ja siitä eteenpäin pari sivua.
Että sellasta pulustusrintamaa.
Ja mitaan ette voi...Pian klubin sivujen sulkeutumisen jälkeen eräät klubin jäsenet alkoivat levittää tietoa, että rikosilmoituksen tehneet jäsenet irtisanotaan klubista eivätkä he saa sen vuoksi koskaan rahojaan takaisin. On helppo nähdä, että tällaisen takana ovat olleet henkilöt, joilla itsellään on ollut pelko syytteeseen joutumisesta ja/tai pelko klubista saamansa voiton menettämisestä.
Tuossa on esimerkki hämärältä kuulostavasta bisneksestä. - mahtaa vivuttaa.
8+11 kirjoitti:
Pian klubin sivujen sulkeutumisen jälkeen eräät klubin jäsenet alkoivat levittää tietoa, että rikosilmoituksen tehneet jäsenet irtisanotaan klubista eivätkä he saa sen vuoksi koskaan rahojaan takaisin. On helppo nähdä, että tällaisen takana ovat olleet henkilöt, joilla itsellään on ollut pelko syytteeseen joutumisesta ja/tai pelko klubista saamansa voiton menettämisestä.
Tuossa on esimerkki hämärältä kuulostavasta bisneksestä.--Pian klubin sivujen sulkeutumisen jälkeen eräät klubin jäsenet alkoivat levittää tietoa, että rikosilmoituksen tehneet jäsenet irtisanotaan klubista eivätkä he saa sen vuoksi koskaan rahojaan takaisin.--
nyt näille pas kanjauhajille käy niin ettei jä muuta kuin kalsarit jalkaan ja niissäkin on reikä per seessä. - Tässä sitä
Eihän tuolla ole kirjoitti:
mitään tekemistä puolustusrintaman kanssa. Nu oovat sitäpaitsi juuri niitä "ankkoja", joita klubilaiset ovat itse voimakkaasti olleet ajamassa alas turhina huhuina, ja käyttäneet siihen paljon omaa aikaansa. Itse olen mm. yli kahden vuoden ajan aktiivisesti koettanut ampua turhat huhut ja juorut alas klubin kiinnimenon jälkeen. Turhista huhuista, tai "treidataan koko ajan" jne saduista ei ole ollut kenellekään hyötyä, ja näiden huhujen levittäjiksi osoittautui aina se muutaman hengen ydinryhmä. Tuosta adan mainitsemasta sivumäärästä alkaa selviämään mikä ydinryhmä on ollut kyseessä näiden huhujen levittäjinä.
Ne klublaiset, jotka täälläkin kirjoittelevat aika ajoin (minä mukaanlukien), haluavat selville sen totuuden - totuuden, jossa ei ole syyttäjän, eikä puolustuksen mutu"faktoja". Asia selvinnee kaikille tulevissa oikeudenkäynneissä, jossa kummallekin osapuolelle annetaan heidän tarvitsemansa aika ja huomio.
Siihen asti kaikki täällä on pelkkää lätinää, vaikkakin on kieltämättä ihan mukavaa välillä kirjoitella tänne ja saada suolinkaiset kuumaksi kuin hellankoukku. ;)
Ihan vaan ettei tulisi väärinymmärretyksi; olen itse sitä mieltä että noiden turhien huhujen levittäjät voitaisiin hyvin ripustaa munistaan roikkumaan torille, kaiken kansan ihmeteltäviksi. Sama pätee sekä krp:n edustajiin jotka ovat satuilleet, kuin myös noihin "hyvien neuvojen" esittäjiin joista ada puhui ja antoi esimerkin.
Mikä ihme siinä on, että koskaan ei voida puhua rehellisesti asioista ja katsoa mihin se johtaa, vaan aina pitää puhua paskaa sen minkä kerkeää? Tämä pätee yhtä lailla sekä muutamiin klubilaisiin, että muutamiin krp:n puolella oleviin. Loput kummassakin leirissä katselevat typertyneenä minkälaista paskaa milloinkin kukakin suoltaa."Mikä ihme siinä on, että koskaan ei voida puhua rehellisesti asioista "
Wincapita oli ponzi. Valuuttakauppaa ei käyty. Sijoittajilta huijattiin rahat antamalla ymmärtää tuottojen perustuvan valuuttakauppaan. - 12+122
8+11 kirjoitti:
Pian klubin sivujen sulkeutumisen jälkeen eräät klubin jäsenet alkoivat levittää tietoa, että rikosilmoituksen tehneet jäsenet irtisanotaan klubista eivätkä he saa sen vuoksi koskaan rahojaan takaisin. On helppo nähdä, että tällaisen takana ovat olleet henkilöt, joilla itsellään on ollut pelko syytteeseen joutumisesta ja/tai pelko klubista saamansa voiton menettämisestä.
Tuossa on esimerkki hämärältä kuulostavasta bisneksestä.Poliisi on näköjään tutkinut paljon sähköpostiliikennettä. Eivät tainneet huijarit arvata, että viestin deletointi omasta sähköpostilaatikosta ei riitäkkään.
- Shahov
Eihän tuolla ole kirjoitti:
mitään tekemistä puolustusrintaman kanssa. Nu oovat sitäpaitsi juuri niitä "ankkoja", joita klubilaiset ovat itse voimakkaasti olleet ajamassa alas turhina huhuina, ja käyttäneet siihen paljon omaa aikaansa. Itse olen mm. yli kahden vuoden ajan aktiivisesti koettanut ampua turhat huhut ja juorut alas klubin kiinnimenon jälkeen. Turhista huhuista, tai "treidataan koko ajan" jne saduista ei ole ollut kenellekään hyötyä, ja näiden huhujen levittäjiksi osoittautui aina se muutaman hengen ydinryhmä. Tuosta adan mainitsemasta sivumäärästä alkaa selviämään mikä ydinryhmä on ollut kyseessä näiden huhujen levittäjinä.
Ne klublaiset, jotka täälläkin kirjoittelevat aika ajoin (minä mukaanlukien), haluavat selville sen totuuden - totuuden, jossa ei ole syyttäjän, eikä puolustuksen mutu"faktoja". Asia selvinnee kaikille tulevissa oikeudenkäynneissä, jossa kummallekin osapuolelle annetaan heidän tarvitsemansa aika ja huomio.
Siihen asti kaikki täällä on pelkkää lätinää, vaikkakin on kieltämättä ihan mukavaa välillä kirjoitella tänne ja saada suolinkaiset kuumaksi kuin hellankoukku. ;)
Ihan vaan ettei tulisi väärinymmärretyksi; olen itse sitä mieltä että noiden turhien huhujen levittäjät voitaisiin hyvin ripustaa munistaan roikkumaan torille, kaiken kansan ihmeteltäviksi. Sama pätee sekä krp:n edustajiin jotka ovat satuilleet, kuin myös noihin "hyvien neuvojen" esittäjiin joista ada puhui ja antoi esimerkin.
Mikä ihme siinä on, että koskaan ei voida puhua rehellisesti asioista ja katsoa mihin se johtaa, vaan aina pitää puhua paskaa sen minkä kerkeää? Tämä pätee yhtä lailla sekä muutamiin klubilaisiin, että muutamiin krp:n puolella oleviin. Loput kummassakin leirissä katselevat typertyneenä minkälaista paskaa milloinkin kukakin suoltaa.Mikä tässä on enää epäselvää? Kailajärven tuomion on ja pysyy. Hiukan epäselvää on se kuka katkaisi MB:n rahaliikenteen. Ja viimeinen tuomio valuuttakaupankäyntiohjelmasta.
Varsinkin ohjelma joka oli koko kusetuksen punainen lanka on jäänyt hiukan paitsioon. Samalla ohjelmalla pystyi tekemään huikeaa voittoa ja yhtä huikeaa tappiota käyttäjästä riippuen. Hannu, jonka kaiketi olisi luullut osaavan käyttää ohjelmaa unissaankin, teki sen avustuksella huikeat tappiot. Magneettimies tutki sitä tieteellisin metodein ja sanoi sen olevan maailman mittakaavassa yksi parhaista. Jos näin oli, en haluaisi olla tekemisissä niiden surkeiden vehkeiden kanssa. Ja toisekseen, hän käytti sitä oman tekeleensä rinnalla!
Jos käyttäjäkokemukset ovat näin ristiriitaisia, voidaan hyvällä syyllä esittää kysymys toimiko ohjelma ollenkaan. Oma arvaukseni on ettei toiminut. Sen on WISH todistanut.
No olisiko pihtiputaan mummon pitänyt tämä tietää.
Asiassa vallitsi jonkinlainen yhteisesti sovittu konsensus. Ohjemaa käyttäneiden olisi luullut käyvän keskustelua siitä mikä on kun rahaa ei tule. Enkö vain osaa. Miten Hannu siihen pystyy. Mutta epäilyksistä vaiettiin kun rahaa tuli ovista ja ikkunoista. Viimeistään siinä vaiheessa kun julkisuudessa alettiin keskustelua käydä, viisas sponsori olisi vetänyt hätäjarrusta.
Varsinkin puolusturintaman ja Pitkäsen toiminta pitäisi nyt tutkia suurennuslasin kanssa. Porukka on vähintäänkin syyllistynyt moraaliltaan erittäin arveluttavaan toimintaan. Innokas syyttäjä saattaisi löytää sieltä muutakin kuin Pitkäsen puuhakassan epäselvyydet.
Juttu alkaa olla pulkassa. Hannu toki vielä yritää hovissa selitellä visioitaan, mutta siihen se jää. Sponsorien kiirastuli on vasta alkamassa. Veikkaus on että oikeudessa tullaan vielä näkemään monta puolusturintaman pelleä ottamassa pataansa. Ja se on ihan oikein heille. - ruhbhbhyu7766
Shahov kirjoitti:
Mikä tässä on enää epäselvää? Kailajärven tuomion on ja pysyy. Hiukan epäselvää on se kuka katkaisi MB:n rahaliikenteen. Ja viimeinen tuomio valuuttakaupankäyntiohjelmasta.
Varsinkin ohjelma joka oli koko kusetuksen punainen lanka on jäänyt hiukan paitsioon. Samalla ohjelmalla pystyi tekemään huikeaa voittoa ja yhtä huikeaa tappiota käyttäjästä riippuen. Hannu, jonka kaiketi olisi luullut osaavan käyttää ohjelmaa unissaankin, teki sen avustuksella huikeat tappiot. Magneettimies tutki sitä tieteellisin metodein ja sanoi sen olevan maailman mittakaavassa yksi parhaista. Jos näin oli, en haluaisi olla tekemisissä niiden surkeiden vehkeiden kanssa. Ja toisekseen, hän käytti sitä oman tekeleensä rinnalla!
Jos käyttäjäkokemukset ovat näin ristiriitaisia, voidaan hyvällä syyllä esittää kysymys toimiko ohjelma ollenkaan. Oma arvaukseni on ettei toiminut. Sen on WISH todistanut.
No olisiko pihtiputaan mummon pitänyt tämä tietää.
Asiassa vallitsi jonkinlainen yhteisesti sovittu konsensus. Ohjemaa käyttäneiden olisi luullut käyvän keskustelua siitä mikä on kun rahaa ei tule. Enkö vain osaa. Miten Hannu siihen pystyy. Mutta epäilyksistä vaiettiin kun rahaa tuli ovista ja ikkunoista. Viimeistään siinä vaiheessa kun julkisuudessa alettiin keskustelua käydä, viisas sponsori olisi vetänyt hätäjarrusta.
Varsinkin puolusturintaman ja Pitkäsen toiminta pitäisi nyt tutkia suurennuslasin kanssa. Porukka on vähintäänkin syyllistynyt moraaliltaan erittäin arveluttavaan toimintaan. Innokas syyttäjä saattaisi löytää sieltä muutakin kuin Pitkäsen puuhakassan epäselvyydet.
Juttu alkaa olla pulkassa. Hannu toki vielä yritää hovissa selitellä visioitaan, mutta siihen se jää. Sponsorien kiirastuli on vasta alkamassa. Veikkaus on että oikeudessa tullaan vielä näkemään monta puolusturintaman pelleä ottamassa pataansa. Ja se on ihan oikein heille.> Jos käyttäjäkokemukset ovat näin ristiriitaisia, voidaan hyvällä syyllä esittää kysymys toimiko ohjelma ollenkaan. Oma arvaukseni on ettei toiminut.
Ei arvauksillasi ole mitään painoarvoa.
Sanotun vuoksi käräjäoikeus lähtee siitä oletuksesta, että klubin käytössä ollut signaalijärjestelmä todellakin antoi erittäin hyviä kaupantekoehdotuksia. - Shahov
ruhbhbhyu7766 kirjoitti:
> Jos käyttäjäkokemukset ovat näin ristiriitaisia, voidaan hyvällä syyllä esittää kysymys toimiko ohjelma ollenkaan. Oma arvaukseni on ettei toiminut.
Ei arvauksillasi ole mitään painoarvoa.
Sanotun vuoksi käräjäoikeus lähtee siitä oletuksesta, että klubin käytössä ollut signaalijärjestelmä todellakin antoi erittäin hyviä kaupantekoehdotuksia."käräjäoikeus lähtee siitä oletuksesta, että klubin käytössä ollut signaalijärjestelmä todellakin antoi erittäin hyviä kaupantekoehdotuksia."
Vai niin. Oletko valmis, minäkin voin antaa kaupankäyntikehoituksia. Siihen ei tarvita kuin jokin viisari tai värkki jolla saan melkein reaaliajassa osto/ myynti / varasta kehoituksen yhtäaikaisesti isolle ryhmälle. Eri asia on sitten se osuuko arvaukseni oikeaan. Pelistä riippuen osumatarkkuus vaihtelee arvojen 0- 50 % välillä. Jos olet valmis peliin, maksa 3000 tonnia. Mitään en lupaa, mutta kylällä kertovat että 400% tuotto ei ole harvinaisuus.
PS. pistä linkki tuohon käräjäoikeuden oletukseen... - ota pienmpi profiili
Shahov kirjoitti:
Mikä tässä on enää epäselvää? Kailajärven tuomion on ja pysyy. Hiukan epäselvää on se kuka katkaisi MB:n rahaliikenteen. Ja viimeinen tuomio valuuttakaupankäyntiohjelmasta.
Varsinkin ohjelma joka oli koko kusetuksen punainen lanka on jäänyt hiukan paitsioon. Samalla ohjelmalla pystyi tekemään huikeaa voittoa ja yhtä huikeaa tappiota käyttäjästä riippuen. Hannu, jonka kaiketi olisi luullut osaavan käyttää ohjelmaa unissaankin, teki sen avustuksella huikeat tappiot. Magneettimies tutki sitä tieteellisin metodein ja sanoi sen olevan maailman mittakaavassa yksi parhaista. Jos näin oli, en haluaisi olla tekemisissä niiden surkeiden vehkeiden kanssa. Ja toisekseen, hän käytti sitä oman tekeleensä rinnalla!
Jos käyttäjäkokemukset ovat näin ristiriitaisia, voidaan hyvällä syyllä esittää kysymys toimiko ohjelma ollenkaan. Oma arvaukseni on ettei toiminut. Sen on WISH todistanut.
No olisiko pihtiputaan mummon pitänyt tämä tietää.
Asiassa vallitsi jonkinlainen yhteisesti sovittu konsensus. Ohjemaa käyttäneiden olisi luullut käyvän keskustelua siitä mikä on kun rahaa ei tule. Enkö vain osaa. Miten Hannu siihen pystyy. Mutta epäilyksistä vaiettiin kun rahaa tuli ovista ja ikkunoista. Viimeistään siinä vaiheessa kun julkisuudessa alettiin keskustelua käydä, viisas sponsori olisi vetänyt hätäjarrusta.
Varsinkin puolusturintaman ja Pitkäsen toiminta pitäisi nyt tutkia suurennuslasin kanssa. Porukka on vähintäänkin syyllistynyt moraaliltaan erittäin arveluttavaan toimintaan. Innokas syyttäjä saattaisi löytää sieltä muutakin kuin Pitkäsen puuhakassan epäselvyydet.
Juttu alkaa olla pulkassa. Hannu toki vielä yritää hovissa selitellä visioitaan, mutta siihen se jää. Sponsorien kiirastuli on vasta alkamassa. Veikkaus on että oikeudessa tullaan vielä näkemään monta puolusturintaman pelleä ottamassa pataansa. Ja se on ihan oikein heille.>Jos käyttäjäkokemukset ovat näin ristiriitaisia, voidaan hyvällä syyllä esittää kysymys toimiko ohjelma ollenkaan. Oma arvaukseni on ettei toiminut. Sen on WISH todistanut.
Taas sinulla reppanalla on vaikeuksia ymmärtää asioita?
Sielähän on monta todistajaa(päinvastoin, kuin suolimurot ovat toitottaneet) jotka ovat todistaneet signaalin toimivuuden voitollisesti, jos vain haluaa ymmärtää ja vielä monta todistajaa jäi todistamatta, koska todistusaikaa puolustukselta varastettiin röyhkeästi.
Wish ei taasen ole todistanut yhtään mitään signaalijärjestelmän toimivuuden puolesta tai vastaan, eikä ulkomaille siirretty skylimitkään tai testi-infoa antanut eForexTrader, mutta parhaat näytöt valuuttakaupan toimivuudesta tullaan antamaan Garaaliassa ja sekin on erisysteemi, kuin entinen puolimanuaali signaali, todennäköisesti manuaalin ja robotin
yhdistelmä Team&Robo tai sitten molemmat erillään mahdollisuus. - ruhplut7766
Shahov kirjoitti:
"käräjäoikeus lähtee siitä oletuksesta, että klubin käytössä ollut signaalijärjestelmä todellakin antoi erittäin hyviä kaupantekoehdotuksia."
Vai niin. Oletko valmis, minäkin voin antaa kaupankäyntikehoituksia. Siihen ei tarvita kuin jokin viisari tai värkki jolla saan melkein reaaliajassa osto/ myynti / varasta kehoituksen yhtäaikaisesti isolle ryhmälle. Eri asia on sitten se osuuko arvaukseni oikeaan. Pelistä riippuen osumatarkkuus vaihtelee arvojen 0- 50 % välillä. Jos olet valmis peliin, maksa 3000 tonnia. Mitään en lupaa, mutta kylällä kertovat että 400% tuotto ei ole harvinaisuus.
PS. pistä linkki tuohon käräjäoikeuden oletukseen...> PS. pistä linkki tuohon käräjäoikeuden oletukseen...
En pistä. Löydät sen ihan itse. ota pienmpi profiili kirjoitti:
>Jos käyttäjäkokemukset ovat näin ristiriitaisia, voidaan hyvällä syyllä esittää kysymys toimiko ohjelma ollenkaan. Oma arvaukseni on ettei toiminut. Sen on WISH todistanut.
Taas sinulla reppanalla on vaikeuksia ymmärtää asioita?
Sielähän on monta todistajaa(päinvastoin, kuin suolimurot ovat toitottaneet) jotka ovat todistaneet signaalin toimivuuden voitollisesti, jos vain haluaa ymmärtää ja vielä monta todistajaa jäi todistamatta, koska todistusaikaa puolustukselta varastettiin röyhkeästi.
Wish ei taasen ole todistanut yhtään mitään signaalijärjestelmän toimivuuden puolesta tai vastaan, eikä ulkomaille siirretty skylimitkään tai testi-infoa antanut eForexTrader, mutta parhaat näytöt valuuttakaupan toimivuudesta tullaan antamaan Garaaliassa ja sekin on erisysteemi, kuin entinen puolimanuaali signaali, todennäköisesti manuaalin ja robotin
yhdistelmä Team&Robo tai sitten molemmat erillään mahdollisuus.Team&Robo ;)
Kuules nyt Team Ahma mies. Jos kirjoitat kieli poskessa, olet tosi hyvä.
Pahoin pelkään, että olet ihan tosissasi.
Kerro nyt, mihin tämä Graalia tarvitsee pers'aukisten rahoja 20 eur/kk. Miksi istua kerjuulla pahvikuppi kourassa, jos värkki toimisi. Kerro, tämä on ihan mysteeri nyt.Shahov kirjoitti:
"käräjäoikeus lähtee siitä oletuksesta, että klubin käytössä ollut signaalijärjestelmä todellakin antoi erittäin hyviä kaupantekoehdotuksia."
Vai niin. Oletko valmis, minäkin voin antaa kaupankäyntikehoituksia. Siihen ei tarvita kuin jokin viisari tai värkki jolla saan melkein reaaliajassa osto/ myynti / varasta kehoituksen yhtäaikaisesti isolle ryhmälle. Eri asia on sitten se osuuko arvaukseni oikeaan. Pelistä riippuen osumatarkkuus vaihtelee arvojen 0- 50 % välillä. Jos olet valmis peliin, maksa 3000 tonnia. Mitään en lupaa, mutta kylällä kertovat että 400% tuotto ei ole harvinaisuus.
PS. pistä linkki tuohon käräjäoikeuden oletukseen...Mä löysin sivulta 189 viittauksen tuohon. Lause on irroitettu capitauttien tapaan asiayhteydestä. Kappale pöytäkirjassa alkaa näin: Tässä asiassa kummastusta ......
Ja mitaan ette voi...- Rupluutti
RailiSuominen kirjoitti:
Mä löysin sivulta 189 viittauksen tuohon. Lause on irroitettu capitauttien tapaan asiayhteydestä. Kappale pöytäkirjassa alkaa näin: Tässä asiassa kummastusta ......
Ja mitaan ette voi...Älä puhu paskaa vaan jatka lukemista
- Shahov
RailiSuominen kirjoitti:
Mä löysin sivulta 189 viittauksen tuohon. Lause on irroitettu capitauttien tapaan asiayhteydestä. Kappale pöytäkirjassa alkaa näin: Tässä asiassa kummastusta ......
Ja mitaan ette voi..."vaikka asiassa esitetyn näytön mukaan signaalijärjestelmä toimi erittäin hyvin.."
No niinpä tietenkin. " vaikka asiassa esitetyn näytön mukaan signaalijärjestelmä toimi erittäin hyvin." Siis puolustuksen ( esim. magneettimiehen ) antaman näytön.
Voisko tämän nyt muotoilla siten, että puolustuksen näyttö on yhtä hatara kuin Kreikan talous. - Shahov
ota pienmpi profiili kirjoitti:
>Jos käyttäjäkokemukset ovat näin ristiriitaisia, voidaan hyvällä syyllä esittää kysymys toimiko ohjelma ollenkaan. Oma arvaukseni on ettei toiminut. Sen on WISH todistanut.
Taas sinulla reppanalla on vaikeuksia ymmärtää asioita?
Sielähän on monta todistajaa(päinvastoin, kuin suolimurot ovat toitottaneet) jotka ovat todistaneet signaalin toimivuuden voitollisesti, jos vain haluaa ymmärtää ja vielä monta todistajaa jäi todistamatta, koska todistusaikaa puolustukselta varastettiin röyhkeästi.
Wish ei taasen ole todistanut yhtään mitään signaalijärjestelmän toimivuuden puolesta tai vastaan, eikä ulkomaille siirretty skylimitkään tai testi-infoa antanut eForexTrader, mutta parhaat näytöt valuuttakaupan toimivuudesta tullaan antamaan Garaaliassa ja sekin on erisysteemi, kuin entinen puolimanuaali signaali, todennäköisesti manuaalin ja robotin
yhdistelmä Team&Robo tai sitten molemmat erillään mahdollisuus."Wish ei taasen ole todistanut yhtään mitään signaalijärjestelmän toimivuuden puolesta tai vastaan"
No voihan sen noinkin muotoilla. WISH:in ja Kailajärven yhteistyöllä pihtisynnytetty signaali, jonka jalo tavoite oli pelastaa ahdinkoon joutuneet klubilaiset on kohdannut yllättäviä ongelmia. Ehkä se ei tosiaan vastaa mihinkään, vaan herättää jälleen uusia kysymyksiä. Kuten katosiko Kailajärven luovuus jonnekin Näsjöön ja Oulun välille.
Mitä tapahtui kultasormen vanhalle viisarille.
Montako tunkkia tarvitaan vaihtamaan kaksi Wincapitaa yhteen Graaliin.
Tsiisus olette te kyllä aika kuutamolla. - jakta lukemista
Shahov kirjoitti:
"vaikka asiassa esitetyn näytön mukaan signaalijärjestelmä toimi erittäin hyvin.."
No niinpä tietenkin. " vaikka asiassa esitetyn näytön mukaan signaalijärjestelmä toimi erittäin hyvin." Siis puolustuksen ( esim. magneettimiehen ) antaman näytön.
Voisko tämän nyt muotoilla siten, että puolustuksen näyttö on yhtä hatara kuin Kreikan talous.Sanotun vuoksi käräjäoikeus lähtee siitä oletuksesta, että klubin käytössä ollut signaalijärjestelmä todellakin antoi erittäin hyviä kaupantekoehdotuksia.
Tuo on sanasta sanaan se teksti - Minkä niin
ruhbhbhyu7766 kirjoitti:
> Jos käyttäjäkokemukset ovat näin ristiriitaisia, voidaan hyvällä syyllä esittää kysymys toimiko ohjelma ollenkaan. Oma arvaukseni on ettei toiminut.
Ei arvauksillasi ole mitään painoarvoa.
Sanotun vuoksi käräjäoikeus lähtee siitä oletuksesta, että klubin käytössä ollut signaalijärjestelmä todellakin antoi erittäin hyviä kaupantekoehdotuksia.Minkä sanotun?
- Minä en enää
valuuttakauppias kirjoitti:
Team&Robo ;)
Kuules nyt Team Ahma mies. Jos kirjoitat kieli poskessa, olet tosi hyvä.
Pahoin pelkään, että olet ihan tosissasi.
Kerro nyt, mihin tämä Graalia tarvitsee pers'aukisten rahoja 20 eur/kk. Miksi istua kerjuulla pahvikuppi kourassa, jos värkki toimisi. Kerro, tämä on ihan mysteeri nyt.usko, että kukaan voi olla noin tyhmä ja idiootti yhtäaikaa, että edelleenkin uskoo capitan/valuuttakoneen toimivuuteen. Nuo (tai tuo) ovat peräkammarin mammanpoika trolleja, jotka sipsipussi ja cokispullo pöydällä vedättävät ja saavat miljoonia pieniä aina kun niille vastataan.
Ei noin pellejä oikeasti voi olla olemassa. - Hyvä tuote!
valuuttakauppias kirjoitti:
Team&Robo ;)
Kuules nyt Team Ahma mies. Jos kirjoitat kieli poskessa, olet tosi hyvä.
Pahoin pelkään, että olet ihan tosissasi.
Kerro nyt, mihin tämä Graalia tarvitsee pers'aukisten rahoja 20 eur/kk. Miksi istua kerjuulla pahvikuppi kourassa, jos värkki toimisi. Kerro, tämä on ihan mysteeri nyt.>>Kerro nyt, mihin tämä Graalia tarvitsee pers'aukisten rahoja 20 eur/kk. Miksi istua kerjuulla pahvikuppi kourassa, jos värkki toimisi. Kerro, tämä on ihan mysteeri nyt. Tässä asiassa yksi kummastusta aiheuttanut seikka on ollut se, että
Kailajärvi ei tehnyt signaalien pohjalta todellista valuuttakauppaa, vaikka
asiassa esitetyn näytön mukaan signaalijärjestelmä toimi erittäin hyvin
ainakin klubin toiminnan loppuvaiheessa. - Shahov
Hyvä tuote! kirjoitti:
>>Kerro nyt, mihin tämä Graalia tarvitsee pers'aukisten rahoja 20 eur/kk. Miksi istua kerjuulla pahvikuppi kourassa, jos värkki toimisi. Kerro, tämä on ihan mysteeri nyt. Tässä asiassa yksi kummastusta aiheuttanut seikka on ollut se, että
Kailajärvi ei tehnyt signaalien pohjalta todellista valuuttakauppaa, vaikka
asiassa esitetyn näytön mukaan signaalijärjestelmä toimi erittäin hyvin
ainakin klubin toiminnan loppuvaiheessa.Hannun visio oli siis maksaa jäsenien kärsimät tappiot takaisin. Miten tämä nyt sitten käytänössä mahtaisi tapahtua. Sehän tarkoittaisi, että WISH tarvitsisi aika muhkean alkupääoman jotta kaikki tappiot pystyttäisiin maksamaan sentilleen takaisin. 100 sisäänpääsymaksulla ei tällaista pääomaa kerätä vaikka puikoissa olisi itse Kailajärvi ja robotin uusin( toimiva ) versio kaikilla lisävarusteilla.
Giiclub, winclub, Wincapita, WISH, EOK, Graalia.... Maksa sisäänpääsy, maksa ohjelma, maksa konsertti, maksa, maksa....
Eikö kuvio ala jo hitaimallekkin selvitä. Pienistä virroista kasvaa Turjanmaille ja kumppaneille isoja virtoja, joilla peittää ensimmäisen kusetuksen tappiot.
Mitä seuraavaksi ajattelitte, tunkeilla alkaa pian kärsivällisyys loppua. - Kyllä jämpti on näin
Hyvä tuote! kirjoitti:
>>Kerro nyt, mihin tämä Graalia tarvitsee pers'aukisten rahoja 20 eur/kk. Miksi istua kerjuulla pahvikuppi kourassa, jos värkki toimisi. Kerro, tämä on ihan mysteeri nyt. Tässä asiassa yksi kummastusta aiheuttanut seikka on ollut se, että
Kailajärvi ei tehnyt signaalien pohjalta todellista valuuttakauppaa, vaikka
asiassa esitetyn näytön mukaan signaalijärjestelmä toimi erittäin hyvin
ainakin klubin toiminnan loppuvaiheessa.Kyllä jämpti on näin = 20 vuotta ulosottoa
- izanaki 33
Shahov kirjoitti:
Hannun visio oli siis maksaa jäsenien kärsimät tappiot takaisin. Miten tämä nyt sitten käytänössä mahtaisi tapahtua. Sehän tarkoittaisi, että WISH tarvitsisi aika muhkean alkupääoman jotta kaikki tappiot pystyttäisiin maksamaan sentilleen takaisin. 100 sisäänpääsymaksulla ei tällaista pääomaa kerätä vaikka puikoissa olisi itse Kailajärvi ja robotin uusin( toimiva ) versio kaikilla lisävarusteilla.
Giiclub, winclub, Wincapita, WISH, EOK, Graalia.... Maksa sisäänpääsy, maksa ohjelma, maksa konsertti, maksa, maksa....
Eikö kuvio ala jo hitaimallekkin selvitä. Pienistä virroista kasvaa Turjanmaille ja kumppaneille isoja virtoja, joilla peittää ensimmäisen kusetuksen tappiot.
Mitä seuraavaksi ajattelitte, tunkeilla alkaa pian kärsivällisyys loppua.Hyviä jatkokusetusfirman nimiä olisi ainakin:
Cornucopia Ltd (tai Runsaudensarvi Oy)
Sampo Oy (ai sehän onkin jo käytetty)
Kultainen talja Oy
Andvaranaut
ja miten olisi vaikka "Äiti Maa Oyj"
- columboooooooooooooo
http://www.hs.fi/kotimaa/Syyttäjät tyytymättömiä Kailajärvi-tuomioon/a1305550895061
hannulle linnaa- 5+11
Aika turhauttavaa H.K:n puolustukselle vanhojen WC- sivujen tekstit ( s 58) :
Moni kokee varmasti helpommaksi
ja varmemmaksi ratkaisuksi, että antaa WinClubin tehdä kaupat puolestaan. - varmasti laukattiin
5+11 kirjoitti:
Aika turhauttavaa H.K:n puolustukselle vanhojen WC- sivujen tekstit ( s 58) :
Moni kokee varmasti helpommaksi
ja varmemmaksi ratkaisuksi, että antaa WinClubin tehdä kaupat puolestaan." Klubin sivustoilla kerrottujen
tietojen mukaan vedonlyöntitoiminta oli hyvin tuottavaa. Todellisuudessa
asiassa on riidatonta, että vedonlyöntitoiminta oli kokonaisuutena
tarkastellen tappiollista. " s 70
- NÄSSJÖNNÖSSÖ
kun luin tota huijaus-juttua niin tuli mieleen hannusta hän on pikkuliikemies joka ei koskaan onnistunut etes huijauksella:DD
- handeeeeeeeeeee
hannu kailajärven pako
http://www.youtube.com/watch?v=C5GfH9WlK4c
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Tukalaa kuumuutta
Tietäisitpä vaan kuinka kuumana olen käynyt viime päivät. Eikä johdu helteestä, vaan sinusta. Mitäköhän taikoja olet teh432987Ensi kesänä
Näin kesän viimeisenä minuutteina ajattelen sinua. Olisiko seuraava kesä "meidän" kesä? Tänä vuonna ei onnistuttu, mutta612921- 422357
- 311853
Okei, myönnetään,
Oisit sä saanut ottaa ne housutkin pois, mutta ehkä joskus jossain toisaalla. 😘251709Anne Kukkohovin karmeat velat ovat Suomessa.
Lähtikö se siksi pois Suomesta ? Et on noin kar? mean suuret velat naisella olemassa721644- 481576
Mihin hävisi
Mihin hävisi asiallinen keskustelu tositapahtumista, vai pitikö jonkin Hannulle kateellisen näyttää typeryytensä771255- 361236
- 791070