Sosialistit- Älkää salailko

Suomi laskee euron hajoamisen hintaa

Nelisen miljadia heittiövaltiot ovat meille suomalaisille velkaa.
Kannattaa kysyä Urpilaiselta, kuka on heittiö ja kenelle he ovat pystyssä.
Urpilainen ei ole virkansa puolesta vastannut kysymykseen, koska suomalaiset varonmaksajat saavat rahansa pois Välimeren konkurssipesästä. Eikä hän pysty oman osaamisensa perusteella siihen edes vastaamaan.
Viikatemies niittää satoa sitä ennen.

Kotimaa Suomessa on tehty laskelmia siitä, millaiset kustannukset euroalueen hajoamisesta syntyisi, kertoo uutistoimisto Dow Jones.

Valtiovarainministeriön finanssisihteeri Jussi Lindgren kertoo uutistoimistolle, että Suomi on täysin sitoutunut euroalueessa pysymiseen.

- Mutta luonnollisesti olemme tehneet alustavaa analyysiä seurauksista ja arvioineet tiettyjen skenaarioiden kustannuksia, Lindgren sanoo. ››


Raha Eduskunnan talousvaliokunta kertoo saaneensa selvityksen Suomen osallistumisesta EU-pelastuspaketteihin.

Valiokunnan mukaan Suomen lainasitoumukset ovat tällä hetkellä yhteensä 2,124 miljardia euroa. Lisäksi takaussitoumus Euroopan väliakaiselle vakausrahastolle ERVV:lle on 1,83 miljardia euroa. ››
0<50
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset

Vanhimmat

Ei vielä vastauksia

Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.

Kommentoi aloitusta


Dow Jones: kirjoitti:

Suomi laskee euron hajoamisen hintaa

Nelisen miljadia heittiövaltiot ovat meille suomalaisille velkaa.
Kannattaa kysyä Urpilaiselta, kuka on heittiö ja kenelle he ovat pystyssä.
Urpilainen ei ole virkansa puolesta vastannut kysymykseen, koska suomalaiset varonmaksajat saavat rahansa pois Välimeren konkurssipesästä. Eikä hän pysty oman osaamisensa perusteella siihen edes vastaamaan.
Viikatemies niittää satoa sitä ennen.

Kotimaa Suomessa on tehty laskelmia siitä, millaiset kustannukset euroalueen hajoamisesta syntyisi, kertoo uutistoimisto Dow Jones.

Valtiovarainministeriön finanssisihteeri Jussi Lindgren kertoo uutistoimistolle, että Suomi on täysin sitoutunut euroalueessa pysymiseen.

- Mutta luonnollisesti olemme tehneet alustavaa analyysiä seurauksista ja arvioineet tiettyjen skenaarioiden kustannuksia, Lindgren sanoo. ››


Raha Eduskunnan talousvaliokunta kertoo saaneensa selvityksen Suomen osallistumisesta EU-pelastuspaketteihin.

Valiokunnan mukaan Suomen lainasitoumukset ovat tällä hetkellä yhteensä 2,124 miljardia euroa. Lisäksi takaussitoumus Euroopan väliakaiselle vakausrahastolle ERVV:lle on 1,83 miljardia euroa. ››

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu