Pientä on.

Ei gallupit osoita Väyrysen kannatukseksi edes kepun kannatuslukemia, vaikka nekin on aika vaatimattomat. 15,8% äänistä on viimeisin vaalitulos kepulle, joka luuli säilyttävänsä suurimman puolueen paikan, mutta tipahtikin kuin kana orrelta ja menetti puolue- ja lehdistötuen kautta sellaisen määrän raha, johon se ei ollut tyhmyyttään varautunut ja joutui panemaan puoluetoimistostaankin väkeä kilometritehtaalle ja koko toimiston myyntiin.
2083
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 20

Vanhimmat

Onkohan ostajia löytynyt? Vai onko jouduttu huutelemaan oven raosta, ettei täällä ketään ole käynyt? Sellaistahan kepupuoluetoimiston virkailijat sieltä silloin huutelivat toimittajille, kun poliisit olivat ratsanneet toimiston ja takavarikoineet autolasteittain tietokoneita kepulaisten työhuoneista. Siinäkin piti kepulien valehdella.

Äänestä

suurin puolue? Mihinkä se nyt olisi menossa?

Punikeillakin on näppäset kolme prosenttia suurempi kannatus?!

Sinä et taida paljon tajuta näistä politiikka jutuista?

Äänestä
  • Pankrottiin vissihin.

    Äänestä

  • kepu on ollut menossa koko ajan sen jälkeen, kun Vanhasesta tehtiin sattumapääministeri eikä Kiviniemi onnistunut kannatusta nostamaan. Siksi kepu olikin neljänneksi suurin puolue eikä suurin, jota se oli vielä viimeisimmän Vanhasen tappion jälkeen. Vanhanen itse sanoi silloisen tuloksen olleen tappio, vaikka suurimman puolueen status hädin tuskin säilytettiin. Kiviniemi "korjasi" tilanteen ja tipautti kepun kunnolla alas.

    Äänestä

  • Alaspäin kirjoitti:

    kepu on ollut menossa koko ajan sen jälkeen, kun Vanhasesta tehtiin sattumapääministeri eikä Kiviniemi onnistunut kannatusta nostamaan. Siksi kepu olikin neljänneksi suurin puolue eikä suurin, jota se oli vielä viimeisimmän Vanhasen tappion jälkeen. Vanhanen itse sanoi silloisen tuloksen olleen tappio, vaikka suurimman puolueen status hädin tuskin säilytettiin. Kiviniemi "korjasi" tilanteen ja tipautti kepun kunnolla alas.

    On se hyvä että sinulla on tuo historia hallinnassa ;)))

    Tulevaisuus taitaa sinullakin pässillä olla enemmän hakusessa?

    Äänestä

  • Tietomiehiä? kirjoitti:

    On se hyvä että sinulla on tuo historia hallinnassa ;)))

    Tulevaisuus taitaa sinullakin pässillä olla enemmän hakusessa?

    Korjaa ihmeessä, jos jossain kohtaa meni väärin.

    Äänestä

  • Tietomiehiä? kirjoitti:

    On se hyvä että sinulla on tuo historia hallinnassa ;)))

    Tulevaisuus taitaa sinullakin pässillä olla enemmän hakusessa?

    Mites on kepun tulevaisuus?

    Äänestä

  • Tietomiehiä? kirjoitti:

    On se hyvä että sinulla on tuo historia hallinnassa ;)))

    Tulevaisuus taitaa sinullakin pässillä olla enemmän hakusessa?

    Kansakunnalla, joka ei tunne historiaansa, ei ole tulevaisuutta. Aina on hyvä perehtyä asioihin. Perusteeton etukäteen ennustelu on väyrysten ja muiden tanhuveikkojen puuhia.

    Äänestä

  • Pässi* kirjoitti:

    Korjaa ihmeessä, jos jossain kohtaa meni väärin.

    omin sanoin, miksi nimenomaan sinun ennustuksesi sisältää lopullisen totuuden?

    Mistähän näitä ääliöitä puskee tällekkin saitille päivästä toiseen kertomaan "lopullisen" totuuden ;)))

    Äänestä

  • Kerroppa pässi kirjoitti:

    omin sanoin, miksi nimenomaan sinun ennustuksesi sisältää lopullisen totuuden?

    Mistähän näitä ääliöitä puskee tällekkin saitille päivästä toiseen kertomaan "lopullisen" totuuden ;)))

    En ole mitään ennustanut.

    Äänestä

  • Punikki on kepulainen jolla on traktori.

    Äänestä


  • Tietomiehiä? kirjoitti:

    On se hyvä että sinulla on tuo historia hallinnassa ;)))

    Tulevaisuus taitaa sinullakin pässillä olla enemmän hakusessa?

    tuli mieleen, mikä on Paavo Väyrysen (kesk) poliittinen tulevaisuus, jos hän taas jää vaille presidentin virkaa? Nythän hän ei ole europarlamentaarikko ja eduskuntapaikkakin jäi saamatta. Kaukana on ajat, jolloin Väyrynen pelasi ministeripaikkaa Vanhaselta. Se on kova kolaus kekkosajan suuruude(nhulluude)lle tipahtaa politiikasta täysin sivuun? Menee elämä ihan marjapuskien kasvatteluksi, mitäh?

    ps. Onko Väyrysen pehtoori vielä virassaan?

    Äänestä

Toisella kierroksella sitten katsotaan, kun PATE pistää Niinistön 6 - 0. Suomi tarvitsee nyt asiaosaamista ja kokemusta, Natosta ei nyt ole apua, kun tuottaisi vain lisäkuluja.
Nyt pitää pistää EU intoilijat Niinistö ja Lipponen vastuuseen, on tullut Suomelle kalliiksi ja kalliimmaksi tulee.
Kilpailijat ovat tarttuneet viimeiseen oljenkorteensa ja alkaneet haukkua ulkonäköä. Oli se Kekkonenkin kalju, mutta Suomen paras presidentti mitä koskaan on ollut.
Kokoomus on seuraava, joka joutuu puoluetoimistoaan supistamaan, on lähtölaskenta jo alkanut.

Äänestä
  • "Kilpailijat ovat tarttuneet viimeiseen oljenkorteensa ja alkaneet haukkua ulkonäköä."

    Missähän näin on tapahtunut?

    "Nyt pitää pistää EU intoilijat Niinistö ja Lipponen vastuuseen"

    Mitenhän se tapahtuu? Väyrynenkö heidät pistää vastuuseen ja mistä? Siitäkö, että Suomi vietiin unioniin Esko Ahon hallituskaudella, kepulaisten neuvottelemana?

    Äänestä

Etukäteisuhoamisella ja toiveajattelulla on joskus kakkanen loppu.

Niin sanoisi Laaninenkin.

Äänestä

Lipposelle duunareilta 4% kannatus. Hoh Hoh

Äänestä
  • Ja kepu oppositiossa.

    Äänestä

>>>menetti puolue- ja lehdistötuen kautta sellaisen määrän raha, johon se ei ollut tyhmyyttään varautunut ja joutui panemaan puoluetoimistostaankin väkeä kilometritehtaalle ja koko toimiston myyntiin

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Kepu saa mennä kirjoitti:

Ei gallupit osoita Väyrysen kannatukseksi edes kepun kannatuslukemia, vaikka nekin on aika vaatimattomat. 15,8% äänistä on viimeisin vaalitulos kepulle, joka luuli säilyttävänsä suurimman puolueen paikan, mutta tipahtikin kuin kana orrelta ja menetti puolue- ja lehdistötuen kautta sellaisen määrän raha, johon se ei ollut tyhmyyttään varautunut ja joutui panemaan puoluetoimistostaankin väkeä kilometritehtaalle ja koko toimiston myyntiin.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu