Kiintyykö matelijat?

Kyllä monet matelijat varmasti oppivat omalla tavallaan tunnistamaan sen tutun ihmisen. Mutta eivät ne omistaansa kiinny. Matelijat voivat esittää hyvinkin kiintymiseltä vaikuttavaa toimintaa. Mutta näissä tilanteissa kyse on siitä, että eläin tietää hoitajansa ilmaantumisen usein johtavan ruoan saantiin. Toisen sanoen sanoisin että matelijat kiintyvät ruokaan ja ruokintatilanteeseen liittyviin asioihin, eivät yksittäiseen ihmiseen.

Itse en suostu uskomaan että kilpikonnat piiloutuisivat vierailta ihmisiltä. Ei se ainakaan niille laajassa mitassa tyypillistä ole, vaikka joku yksilö niin toimisikin.

Omakohtaista kokemusta on vain käärmeistä, mutta tuskimpa mikään matelija/herppi ylipäätään kiintyy kehenkään. Tuo tosiaan on, että usein oppivat tunnistamaan hoitajan, mutta aggressiiviset lajit kyllä puree niin hoitajaa kuin kaikkia muita. Omistani mm. vietnamilainen sarvirottakäärme on aika ärjy vaikka pieni onkin, ei kannata mennä sorkkimaan ilman hanskoja. Lisäksi käärme ei kuule varsinaisesti koska siltä puuttuu ulkokorva, tärinän kyllä aistii, samoin näkö ja hajuaisti vahvoja.

Matelijat on kaikkineen katselueläimiä, joiden käsittely tulee pitää minimissä. Turhan takia ei pidä mennä koskemaan. Omien kohdalla käsittely rajautuu ruokintaboksissa syövien siirtoihin (mm. kuningaspytonit syö omissa terroissaan, boksissa kieltäytyvät ruuasta) ja nahanluontien jälkeisiin tarkastuksiin. Joskus myös punnitsen käärmeitä, kasvavia useammin kuin aikuisia, samoin esim. talvilevon aikaan painoa on seurattava. Matelijat ovat eläimiä, joille luodaan lajityypilliset elinolot ja seurataan eläintä sen omassa ympäristössä. Sellaiselta eläimeltä ei kannata odottaa kiintymystä.

Aggressiivisten lajien jatkuva pureminen on aihe johon törmää jatkuvasti. Ja on totta, että tietyt lajit ovat äksympiä/aggressiivisempia kuin toiset. Mutta missään ei ole sanottu että tällaisen lajin edustajan PITÄISI olla ainoastaan hanskat käsissä käsiteltävä hammashirviö.

Käärmettäkin pystyy kouluttamaan / totuttamaan käsittelyyn. On totta ettei käärmettä pidetä "hellittelyeläimenä", ja ettei se käsittelystä välitä tai nauti. Mutta silti olen henkilökohtaisesti sitä mieltä että jos eläintä pidetään elättinä/lemmikkinä, olisi hyvä juttu jos eläin olisi sen verran totutettu käsittelyyn, ettei se stessaisi siitä ihan silmittömästi. Ja sitähän tuo pureminen on: puolustatumisreaktio stressitilanteessa.

Koska aina toisinaan käärmettä ON PAKKO käsitellä (siivoamisen, sairauden tai vastaavan takia), olisi käärme mielestäni hyvä totuttaa käsittelyyn jo nuorena. Eli toisin sanoen tietty määrä käsitellä eläintä niin, että se nuoresta pitäen oppii ettei käsittely ole vaarallista, eikä täten stressaannu siitä aivan silmittömästi. Meillä amazoninpuuboaa, joka tunnetaan aggressiivisena lajina, on poikasesta asti käsitelty vähän, mutta säännöllisesti, minkä seurauksena sen pystyy tarvittaessa nostamaan terraariostaan paljain käsin, ja suorittamaan vaikkapa peruskuntotarkastuksen eläimelle ilman pureman pelkoa.

Ja sitten loppuun lisähuomio: yllä sanomani ei koske myrkyllisiä käärmeitä: niitä ei pidä käsitellä, paljain käsin, ollenkaan. Mutta niidenkin olisi hyvä olla jossain määrin käsittelyyn tottuneita.