Olen ehkä hieman ihastunut itseäni nuorempaan mieheen. Tai tässä tapauksessa kai poikaan. Itse olen 24 vuotias nainen ja hän 19 vuotias "poika". Tosiasiassa yritän olla ajattelematta häntä ja hallita itseni kieltäen ihastumasta häneen, koska hän on niin nuori. Eri asia olisi, jos tämä tapahtuisi kymmenen vuoden päästä, sillä tällä hetkellä elämämme ovat niin erilaiset. Hän asuu vielä kotona, ei ole käynyt inttiä ja en usko, että hän on muutoinkaan kokenut elämässään niin paljon kuin minä (jo pelkästään kun oli hänen ikäisensä).
Kuitenkin hän on erittäin mukava, fiksu, erittäin sanavalmis ja huumorintajuinen ja hän valaisee koko olemuksellaan ympäristönsä, etenkin kun hän hymyilee.
Haluaisin tietää, että onko kenelläkään kokemusta suhteesta, jossa nainen on (reilusti) vanhempi, etenkin tässä parinkympin tienoilla? Vai kannattaisiko tutkituttaa pää ja hankkia ns. elämä...?
Kuitenkin hän on erittäin mukava, fiksu, erittäin sanavalmis ja huumorintajuinen ja hän valaisee koko olemuksellaan ympäristönsä, etenkin kun hän hymyilee.
Haluaisin tietää, että onko kenelläkään kokemusta suhteesta, jossa nainen on (reilusti) vanhempi, etenkin tässä parinkympin tienoilla? Vai kannattaisiko tutkituttaa pää ja hankkia ns. elämä...?
Vastaukset 14
Vanhimmat
no ei teillä nyt niin paljon sitä ikäeroa ole! anna hänelle niitä kokemuksia!kyllä tämä nuorimies varmaan inttiinkin menee sitten kun on aika ja muuttaa pois kotoa älä sinä niitä murehdi
Mä oon syntyny vuonna -81 ja mustakin tuntuis jotenkin oudolta olla 19 vuotiaan pojan kans... :) Mut älä murehdi asioita etukäteen. Kokeilemallahan sen sitten tietää. Jotku ovat vähäisestä elämänkokemuksesta huolimatta fiksuja jo 19 vuotiaina.
iällä mitään väliä ole, jos homma muuten vaan toimii. Nimim. itseään 5v vanhempaan ihastunut. Sanos sinä millä tavalla tällänen nuorempi mies voisi ilmaista kiinnostuksensa itseään silti nolaamatta? :=)
Mä luulen, että sun ei auta muu kuin sanoa suorat sanat... Minä ainakin olisin otettu (tosin olen itse aika ujo näissä asioissa, vaikka muuten rohkeutta löytyykin). Huom! pientä vihjailua kannattaa harrastaa ennen sitä, niin naikkonen ehtii mielessään pohtia asiaa ja tottua ajatukseen. Siis jos TUNNET tämän naisen muutoinkin kuin ulkonäöltä.
Äitini on isäpuoltani 5 v vanhempi ja he tapasivat töissä. Kulkivat työmatkat yhdessä ja siitä se sitten lähti. Äitini oli kylläkin järkyttynyt, kun hän sai kuulla miehen iän. Äitini oli silloin vajaa 40. En ole varma asiasta, mutta kait lopullisen aloitteen teki äitini. Täytyykin kysyä :)
Mutta kuten sanottu; luulisin, että pieni vihjailu ja sen jälkeen suora puhe ovat paras konsti.
hei,mä en ainoastaan ihastunut,vaan seurustelenkin jo itseäni 5 vuotta nuoremman miehen kanssa.23 ja 18 ;) ja sanoisin vaan että parasta aikaa tähän mennessä.ollaan vaan niin samanlaisia että ei tässä mitään...ja pienet ristiriidat on lähinnä kuitattu,isommat jo jouduttu keskustelemaan,mutta sillä niistä on selvitty.eli kiinni vaan
Seurustelin aikoinaan 18 vuotiaan kanssa, itse olin 23. Hän oli fiksu ja kaikkea mit nainen voi haluta, mutta silti meni sukset ristiin, ei tosin iän takia.
Tavatessani mieheni olin 27 ja hän 21. Toki minulla käväisi mielessä, että olenkohan ihan normaali, mutta lakkasin nopeasti murehtimasta, koska tulimme niin hyvin toimeen. Mieheni, nyt itse 27, kertoi, että hän oli ajatellut tätä ikäasiaa kuulemma paljon, mutta huomatessaan etten minä kokenut asiaa ongelmana päätti hänkin ottaa rennosti.
Rakkaus ei ole iästä kiinni. Kun tapaa sen oikean, ei ikä tai ikäero merkitse mitään. Useimmiten se on ongelma muille.
Olen pian 29-vuotias mies ja minua arveluttaa alkaa seurustelemaan kohta 22-vuotiaan naisen kanssa. Lähes poikkeuksetta kaikki tuntemani naiset ovat olleet siinä iässä melkoisia tuuliviirejä ja hätähousuja ja rahoittuneet vasta siellä 24-25 ikävuoden korvilla. Vasta siinä iässä nainen alkaa tajuta edes jotain, mitä haluaa, eikä juokse kaikkien kotkotusten perässä.
Tämä nainen on muuten oikein mukava, mutta hän on selvästi vielä keskenkasvuinen ja juoksuiässä. Hänen elämänsä täyttyy vain miehistä haaveilusta kuten muidenkin ikäistensä. Lisäksi hän on saanut viimeisen vuoden aikana aikaiseksi eron pitkäaikaisesta poikaystävästään ja eroon päättyneen 3 kk:n pikakihlauksen. Viimeisin ei todellakaan ole kovin kypsää käytöstä.
Itse olen 30 ja poikaystäväni 23. Aluksi mietin ikäeroa kovastikin, mutta en enää, koska se ei yksinkertaisesti näy yhtään missään. Eivät kaikki kakskymppiset pojut ole pentuja todellakaan, vaan omani on paljon fiksumpi ja ihanampi kuin monet vanhemmat. Älä anna iän häiritä, muut asiat ratkaisevat, kuten onko teillä muuten hyvä olla yhdessä jne. Tsemppiä! :)
Juu, kiitti vaan hyvistä vastauksista. Sen mä itse asiassa tiesinkii, että ei tää ikäkysymys oo ongelma muuta ku muille ihmisille. Ja mä en ikinä välitä siitä mitä muut ajattelee, etenkin jos mun onnellisuus on kyseessä.
Nyt sitten vaan ottamaan tyypistä kunnolla selvää ja katotaan mitä elämä tuo tullessaan... ;)
Onpa paha ikäero...ymmärtäis ton jos olisit vaikka 35!!
Niin juu, ei olekaan paha ikäero, mutta kyllä se tässä vaiheessa elämää tuntuu! Siks mä pyysinki niitä kommentteja, että miten ihmisillä on menny. Urpo.
Mä olin yh 6 vuotta. Elin lapseni kanssa kaksin enkä uskonut enää rakkauteen. Eräänä päivänä vastaani käveli mitä ihanin mies. Herkkä, tunteellinen, mukava ja kaikki jutut vain meni kohdalleen. Meille riittää, että meillä on samat arvot elämän suhteen ja halutaan samoja asioita.
Itse olen nyt 27 ja mieheni on 21 eli ikäeroa on 6 vuotta. Aluksi asia mua häiritsi, mutta enää en edes sitä huomaa. Yhdessä on oltu 2 vuotta ja lapsi on tulossa ja häät.
Ei ikä mitään ratkaise vaan halu rakastaa ja olla toisen kanssa.
tuskin pitemmän päälle onnistuu: ympäristöltä tulee paineita yms, ainakin riski epäonnistua on suurempi kuin "normaalissa" suhteessa.
Mutta ainahan voi koettaa, eikä sitä muutenkaan tiedä, miten kenenkään muunkaan kanssa pitemmän päälle onnaisi.
Sori, tämä vastaus piti postattavan ketjun aloittajalle, mutta ei muuta kuin onnea teillekkin!