Ahdistustilaa voi usein lievittää.

Mutta miten lievität asiaa jonka kaikki tiedostavat ja joka yhtä "järjetön" kuin elämä ja olemassa oleminen? Miten sellaista voi koskaan lievittää saati unohtaa?
kas tässä:
http://keskustelu.suomi24.fi/node/10292761

Käyn lenkillä, syön E-epaa, karnosiinia, 5htp/tryptoval ( vaihtelevasti ), B-vitamiini ja magnesium, monivitamiini...

Tuohon vielä kunnon unet niin mitä luontaista enää tarvitsee?

Voiko lääkityksellä parantaa ahdistusta joka syntyy elämisen ja olemisen järjettömistä peruskysymyksistä?

Opamox lievittää mulla ahdistusta tarvittaessa.

Se ahdistus pitäs saada ulos mutta kun on pakko olla vahva ja hoitaa asioita, vaikkei yhtään jaksais, ei ole varaa murtua. Jos alkaa kuitenkin tulvia yli, on rauhoittavat lääkkeet apuna. Tätä on ollut nyt viimeiset 10 vuotta, vähän kerrallaan tulee ahdistus ulos, mutta matkan varrella se on myös lisääntynyt.

Aloittajan keino auttaa itseään ahdistustilojen kanssa on tietysti ihanteellinen. Mutta mitäs teen, kun ahdistaa jo kuntoilemaan aloittamisen ajatuskin. Jospa vaikka kunnollinen kävely/reippailulenkki olisi kaiken järjen mukaan 'ohjelmassa' ja tiedän sen tekevän mulle hyvää, niin en saa lähdettyä. Jumitila sinällään on kamala, ahdistaa. Ihan kuin ahdistus-masennus pystyisi salpaamaan koko kehon; ei saa sen verta liikuttua, että laittaisi liikuntahynteet päälle ja lähtisi. Kotona en pysty kuntoilukuviota oikein tekemään, kun on liian ahdasta, raajat hakkaavat huonekaluihin ja se käy hermoon, mutta olis mulla paikkoja jonne mennä sekä kävelyreittejä. Mutta! En saa käytettyä tätä keinoa. Enkö tahdo tarpeeksi irti ahdistustilastani? Miten aloittaja motivoit ittes!

Saattaa olla että meillä as-tyypeillä, muutamissa asioissa olisi motivoimiseen tarvittavaa mielen "käskytystä".
Ansiotyön jälkeen ajauduin vähitellen rapakuntoon niin että tyrän muodostuminen ja sen myötä viiltävä kipu vasemmalla alavatsassa ajoi lääkäriin.

Pelkäsin tietysti pahinta, jotain syöpäkasvainta tms. Harvoin on riemukkaampaa lekurista lähtöö nähty kuin silloin. Lääkäri näki jollain laitteella tyrän muodostumista.

Tiesin lääkkeen tähän vaivaan heti. Liian löysät vatsa- ja selkälihakset. Omakuntoutuminen oli aluksi hyvin kivuliasta.
Päivä huilia ja taas istumaan-makuulle liikkeitä lattialla maaten tekemään.

Ihmisen fysiikka palkitsee nopeasti kohdistetun liikerasituksen. Voiman lisääntyessä ulotin ensin kädet taakse lisäpainoksi, myöhemmin niihen vedellä täytetty pullo.

Treenin aloitusaika oli loppukesää, keväällä kunto oli jo paljon vahvempi. Motivaatiota treenin vapauttama euforinen hyvän olon tunne.
Eihän tällasiin kukaan 'narmal' usko; joskus vuosien päästä esiintyi ensimmäinen hyvin erikoinen tapaus treenin kesken... leijuva tunne.

Olin virtuaalisesti tutuissa kotimaisemissa, fyysisesti nykyisellä Kouvolan seudulla.
Maan kuori oli kokonaan pois, pimentyneen illan tähdet sekä alla, että ylhäällä.

Ilmiöllä on hyvin simppeli selityksensä - aivojen hapensaanti treenin myötä on mennyt ripauksen yli tarpeen.
Tästä kehittyi spontaanisti meditoimisen tarve. Syvärentouttava leijumisen tunne koukuttaa jokaviikkoiseksi hoitopöytä tapahtumaksi.

Alaraajojen puutuminen vaatii oman kuntouttamisvälineellä tapahtuvan harjoituksensa 2x viikossa. Kipurajan ylittäminen on kuntoilijoille välttämätön.
Jos vaikka reisilihaksiin kohdistuu toistuvaa rasitusta, niiden kunto edistää erikoisesti sydämen toimintaa.

Tällaisiin harjoituksiin sitoutuu paljon myös ajatusenergiaa. Ennen illan harjoitusta mieli voi olla epävireinen ja ahdistunut kuin huumeriippuvaisilla.
Alaraajatreeni vaikuttaa stimuloivasti suoraan aivojen hyvänmielenkeskukseen. Sen olen sadat kerrat kymmenen viime vuoden aikana kokenut.

Minkälaisia fyysisiä oireita ahdistus teille aiheuttaa? Haluaisin kuulla aiheuttaako ahdistus teille samanlaisia oireita kuin itselläni on vai olenko yksin ongelmieni kanssa. Minulle ahdistus on tullut syksyn aikana pikkuhiljaa ja pahentunut nyt talven aikana niin, että vähän väliä joudun olemaan poissa töistä. Kun ahdistuskohtaus iskee tuntuu raskaalta hengittää, kuvottava ja oksettava olo ottavat vallan eikä ruoka maistu lainkaan. Kädet hikoilevat ja tärisevät, mielenkiinto kaikkeen on kadonnut, enkä saa nukuttua öitä. Tuntuu, että pää hajoaa ja paniikki iskee, kun ei tiedä miten oloa saisi helpotettua. Onko muilla samoja oireita? Miten selviätte niistä?

Lääkäri määräsi minulle Primperania pahoinvointiin, mutta lääke pistää vatsan ihan sekaisin. Apteekin Sedoniumia olen kokeillut unen saantiin, mutta ei auta yhtään. Pahoinvointirannekkeita käytän, mutta en tiedä onko niistä apua minulle. Oletteko kokeilleet psykologia, terapiaa tms.? Onko niistä ollut apua? Itseäni pelottaa mielialalääkkeet, joita lääkäri määräsi minulle, joten en ole uskaltanut ottaa niitä.

Moikka "apua ahdistukseen". Tutullta kuulostaa noi sun oireet :( Mulla kans ahdistus tullu pikkuhiljaa. Oon sinnittelijä, tunnollinen puurtaja joka ajattelee aina viimeisenä itseään.
Mulla on jo pidemmän aikaa ollu huono ruokahalu ja painokin on tippunu. Yleensä on ollu päinvastoin eli ruoka on maistunu. Painon laskussa ei sinänsä mitään huonoa ole, mut kun se liittyy ahdistukseen ja matalaan mielialaan ni sekään ei tunnu kivalta. Aamuyön heräily on mulla kans merkki siitä et pitäis ottaa rennommin. Hikoilu on kans lisääntyny, kun aiemmin olin en ollenkaan hikoilevaa tyyppiä niin nyt hikoilen valtavasti. Hiki myös haisee pistävälle.
Minkä ikäinen sinä olet? Mulla on ikää vähän yli 40v. ja oon ajatellu että oireet vois liittyä muuttuvaan hormonitoimintaan ja ns. esivaihdevuosiin. Oon kokeillu "aikuisten e-pillereitäkin", mut mieliala vaihteli niin että otin niistä aikalisän ja katson myöhemmin uudelleen.
Oon nyt 2vk syöny työterveyslääkärin määräämää Seronil 20mg, ensin 1/4 tbl viikon ja ½tbl toisen viikon. Alkuoireet on ollu ihan kauheat, kaikki oireet on vaan lisääntyny. Siihen osasin kyllä varautuakin, mut silti on ollu kestämistä. Mitä lääkettä lääkäri sulle määräsi?
Oon tähän ikään jo todennu, et olen ilmeisemmin ahdistuvaa tyyppiä, mut vielä olis opettelemista siinä että huomioisi oireet vähän aikaisemmin että pärjäisi itsehoidolla ja levolla ilman lääkettä. Tosin jos lääkkeestä on apua, ei se mikään häpeä ole.
Mulla on lääkkeen alottamisen jälkeen tullu myös paniikinomaisia tuntemuksia ja muutenkin saatan funtsailla sellaisia asioita, joita "hyvänä" hetkenä mietin että mitä/ miksi sitäkin asiaa mietiskelin. Lääkkeillä on ihmeellisiä vaikutuksia.
Tää kuulostaa hassulta, mut on "kiva" huomata et ei oo ajatuksineen/ ahdistuksineen yksin. Ja tokihan sen tiesinkin että on nykyaikana melko yleinen oire, mutta ahdistuksen hetkellä on niin yksin ja miettii, et miks just mulla on tällasta.
Olisi kiva jos kirjoittelisit kuulumisia :)

Moi "ahdisteleva myös". Kiva kuulla muidenkin kokemuksia, jotka kamppailevat nyt tässä samassa tilanteessa ja huomata, ettei ole yksin asioiden kanssa.

Lääkäri määräsi minulle Escitalopram Actavista, 5 mg, jota olen ottanut nyt yhden aamuisin. Nyt parin päivän käytön jälkeen lääke auttaa melko nopeasti, mutta sen vaikutus kuitenkin laskee iltaa kohden ja juuri ennen nukkumaan menoa ahdistuksen oireet palaavat. Ehkä minun pitäisi lisätä määrää vielä puolikkaalla, sillä lääkäri määräsi 1-2 tablettia päivässä. Psykologilla olen käynyt myös juttelemassa asioista pari kertaa, mutta tuntuu, että tarvitsisin psykologia useamminkin kuin vain kerran kuukaudessa.

Olen 27-vuotias ja asun kaukana ystävistäni ja perheestäni, toisella puolella Suomea. Pääkaupunkiseutuun on ollut vaikea yrittää sopeutua. Luulen, että nämä asiat ovat laukaisseet ahdistuksen, josta tuntuu nyt olevan vaikea päästä yli. Ennen itkin pahaa oloani pois, joka laukaisi tilanteen. Nykyisin en enää osaa itkea vaikka haluaisinkin.:(

Töistä olen viikon sairaslomalla ja töihin palaaminen kauhistuttaa minua jo valmiiksi. Psykologi kehotti tarttumaan töihin pian, mutta en ymmärrä kuinka pystyn siihen. Tiedän, että minun pitäisi yrittää kokeilla esim. erilaista liikuntaa, mutta sen aloittaminen tuntuu kovin vaikealta tässä tilanteessa, vaikka sitä haluaisin. Ja tilannetta tietysti pahentaa se, ettei tartu asioihin. Olen yrittänyt etsiä esim. vertaistukiryhmää, jotta pääsisin keskustelemaan kokemuksistani muiden kanssa. Jotenkin tästä ehdistuksesta on päästävä ja selvittävä ennenkuin asiat alkavat huonontua. Mistä sinä saat apua jaksaa eteenpäin? Mikä auttaa sinua ahdistuskohtauksen iskiessä?

Moikka taas, mulla nyt reilu 2vk menny Seronil ja tänään nostin annoksen 20mg. Aj. tuntuu että olo on menny huonommaksi ja aj. usein iltaisin olo on ihan ok. Eilen kävin lääkärillä ja sain reilun 2vk sairauslomaa.
Ruokahalu mulla edelleen on huonompi ja uni on katkonaista. Iltaisin oon tosi väsyny, mut herään sit jo ekan kerran 2-3 välillä. Aamuyön pyörin hikisenä ja torkahtelen ja aamulla jo on levoton olo. Mitä ihmettä tää on??
Kyselit että miten jaksan eteenpäin. Aj. tuntuu tosi epätoivoiselta ja tulee mieleen että tätäkö mun elämä tulee olemaan :( Mut perheen ja lapsen kanssa on päivärutiinit ja ne vie väkisinkin eteenpäin aamusta iltaan. Ahdistuksen hetket on niitä pahimpia, lääkkeillä en mielellään niitä helpota mut olen siihenkin joutunut turvautumaan. Rentoutuminen auttaa. Se pitää vaan oppia ja ainakin mun pitäis tehdä sitä säännöllisesti, jotta näitä tilanteita ei tulisi. Mua on auttanu semmonen kun käyn rentoon asentoon istumaan tai selälleni, laitan käden vatsan päälle ja hengitän syvään sisään-ulos laskien neljään aina sisään ja ulos hengittäessä. Hengityksen pitäisi mennä palleaan asti.
Koitetaan jaksaa ja kirjoitellaan kuulumisia, haleja!

Ja vielä, kun mainitsit tosta itkemisestä, minä oon kans ollu aina tosi herkkä ja itku on usein vapauttanu ahdistusta. Nyt ei vaan jostain syystä itketä, olo on turta :(

heips,
täällä yksi paniikkihäiriöinen mutta nyttemmin enemmänkin ahdistunut.Luen paljon kirjoituksia täällä ja kerron oman tarinani ja miten olen selvinnyt ilman lääkkeitä ainakin tähän asti.Fyysisiä oireita ovat olleet alussa mieletön huimaus ja keinuva olo,sydänoireet,tärinä,outo tunne päässä,ruokahaluttomuutta...piti pakottaa itsensä syömään koska muuten tuli taas heikko olo ja tunne siitä että taju lähtee,levoton olo,koko ajan piti olla liikkeessä koska paikallaan olo ahdisti niin että luulin tulevani hulluksi.Heräily öisin ja kuumat aallot,hikoilu...en edes muista kaikkia.Ja ne pelot,ne oli kauheita,joka päivä luulin että tämä on se viimeinen ja kuolla kupsahdan ihan minä hetkenä hyvänsä.

Nyt ovat osa oireista helpottaneet mutta jäljellä on vielä ahdistus ja pelot.Nukun suht ok ja ruokakin maistuu paitsi jos jätän pitkän välin aterian välillä.Silloin rupeaa oksettamaan ja en meinaa saada ruokaa alas vaikka on nälkä.Välillä on hyviä päiviä ja välillä huonompia mutta olen nyt aika sinut ajatuksen kanssa että tämä vie aikaa.Hiljaa hyvä tulee.En ole halunnut syödä lääkkeitä juuri niitten sivuvaikutusten vuoksi.Pystyn kuitenkin menemään töihin ja eri paikkoihin.Kestän vain sen olon sitten ja sehän menee aina ohi myös itsestään.Suon toki lääkkeet heille jotka sitä kokevat tarvitsevansa.
Tällä hetkellä odottelen lähetettä terapiaan mikä ei ole vielä varmaa...jos en sitä saa niin menen yksityiselle.
Minua on auttanut ajatus siitä että nämä reaktiot ovat itseasiassa normaaleja.Ahdistus on normaalia kun elät ahdistavassa tilanteessa.Paniikki on normaalia kun koet että jokin sinua uhkaa.

Olenkin joutunut tosissani miettimään työkuvioita,parisuhdetta,asuinpaikkaa jne.Olenko onnellinen?Pistää miettimään että miksi kiusata itseään kun on vaihtoehtojakin.Pitää vain uskaltaa tehdä muutoksia.
Perusasiat on tärkeät,uni,ruoka,liikunta.

Olen juossut tosi monella erikoislääkärillä,hierojalla ja vaihtoehtoishoidoissa.Voin kertoa niistä enemmän jos joku haluaa.Nyt tuli jo niin pitkä teksti...mutta olen saanut paljon hyviä neuvoja reppuun joita nyt vaan sitten pitäisi alkaa toteuttamaan.
Ja sitten se ehkä kaikkein tärkein...ahdistuneella tai masentuneella ihmisellä pitää olla ainakin yksi ihminen elämässään joka hyväksyy sinut juuri sellaisena kuin olet,soimaamatta,vähättelemättä vaan jaksaa rakastaa ja kantaa sinua vaikeiden aikojen läpi.Niitä vaikeita aikoja on ihan kaikilla joskus.

Tuota suuri osa oireista on omalla kohdalla nu heräämiset, ajattelin että ne on vaan jotain muuta, ilmeisesti alitajunta ajattelee. Minulla ollut tämä syksy raskasta, stressiä tiedän mistä tulee, liikunta ei auta olen liikuntavammainen joten se ei käy.
Romahdin tuossa noin viikko sitten ja se oli pelottava kokemus kädet tärisi, jalat tärisi, oksetti, itku ei loppunut vaan ventiloin 3 tuntia ensiavussa, se opamax ei tehoja vasta kun sain suuhun nesteeenä diapamia se auttoi.
Nyt olen menossa kyllä psykiatriselle sairaanhoitajalle kunhan aika saadaan, pelkään vain uutta kohtausta, sain reseptit tuota diapamia sekä pillerinä että nesteenä jos pilleri ei auta sitten neste.
En koskaan ole ollut masentunut ei koskaan mitään semmoista mutta tämä siis syksyn suuri stressi on sen sen tehnyt, toivottavasti myös menee ohikin.
Sydämen kohdalla tuntuu möykky (närästys tietty) en ole työelämässä, minulla on harrastuksia ystäviä jne...
Pystyin nyt itkemättä kirjoittamaan se on edistys mielestäni sekin, koska sekin vaihe oli että en pysytynyt vaan kyyneleet vain valuivat.
Ehkä kaikki on huomenna toisin tai ainakin ensikuussa, toivon niin:=)

Olen 29 vuotias nainen. Kärsin myös ahdistustiloista ja mahdollisesti lievästä paniikkihäiriöstä. Elämäntilanteeni on vaikea. Olen juuri eronnut pitkäaikaisesta poikaystävästäni jonka kanssa asuin vuosia yhdessä. Eromme pääasiallisena syynä olivat mieheni mielenterveysongelmat ja vakava masennus. Masentuneen kanssa eläminen on rankkaa ja jätti jälkensä minuunkin. Koin hänen kauttaa erittäin rankkoja juttuja ja estin pariin otteeseen hänen itsemurhayrityksensä. Hän puhui myös muihin ihmisiin kohdistuvista väkivallanteioista ja toistuvasti mm. kuolemasta, koska koki itse niin suurta epätoivoa. Suhteemme oli lopulta lähes kymmenen vuoden jälkeen pakko lopettaa, koska olisin itse lopulta tullut myös hulluksi. Tunnen kuitenkin suurta surua suhteen päättymisen takia, sekä siksi, että hän voi edelleen hyvin huonosti. Koen myös edelleen kovaa huolta hänen puolestaan ja olemme edelleen yhteydessä useamman kerran viikossa. Huonoa ajanjaksoa, johon mahtui kuitenkin paljon hyvääkin, mm. mukavia matkoja ja rauhallista kotielämää kesti noin kahden vuoden ajan. Olen muuttanut nyt asumaan yksin.

Sinänsä tunnen helpotusta, että elämäni pitäisi ainakin olla rauhallisempaa. Ainakaan minun ei tarvitse kotiin tullessani pelätä kenenkään ottaneen yliannostusta tms. Olen kuitenkin ollut koko nuoruuteni ja aikuisikäni parisuhteessa ja sopeutuminen yksinelämiseen ja sen hyväksyminen tuntuu kaikkein vaikeimmalta. Ilmeisesti kokemukseni ja uusi elämäntilanteeni aiheuttaa minussa ahdistusta ja ajatuksia, jotka eivät ole normaaleja. Koin vastaavia tunteita vielä ollessani suhteessa ja sain hätäapuna lääkäriltä vaikeisiin ahdistuskohtauksiin tarvittaessa Opamoxeja.

Ajatukseni pyörivät toistuvasti kuolemassa, pelkään kuolevani hetkenä minä hyvänsä, pelkään, että kuolen, ennen kuin olen tullut onnelliseksi, ennen kuin ehdin kokea enää koskaan onnellisuutta. Pelkään, että jos ei minulle, niin sitten jollekin läheiselleni tapahtuu jotakin hirveää, mikä tuhoaa koko elämän. Koen myös epätodellista tunnetta, mietin, että olenko oikeasti olemassa, mitä tämä todellisuus on, onko maailmaa edes olemassa, että vaikka olisikin, ei elämällä ole mitään tarkoitusta ja sama olisi kai tappaa itseni ja kaikkea hullua. Sydämeni hakkaa ja tunnustelen neuroottisesti pulssiani. Näitä asioita pyöritellessäni pelkään todella, että tulen itse hulluksi. Olen alkanut myös pelkäämään, että sairastun skitsofreniaan, sillä suvussani on sitä. Olen kuitenkin työssäkäyvä ihminen, minusta pidetään ja minulla on ystäviä ja sosiaalisia suhteita. Paniikkikohtauksia minulla on myös aika-ajoittain, ja minua ahdistaa töissä esimerkiksi kokoukset, joista ei ole mahdollisuutta poistua. Haluaisin, vain että voisin joskus kokea seesteisyyttä ja onnellisuutta, olin sitten suhteessa tai en. Että voisin löytää elämälleni tarkoituksen. En tiedä miten lähtisin rakentamaan tulevaisuuttani ja ratkaisemaan ongelmiani.

Täällä on nyt 3 viikkoa syöty Seronilia ja viimeiset 4 pv annoksella 20 mg/ vrk. Olo on koko ajan levoton ja ahdistunut. Oon ajatellu että joko lääke ei ole oikea tai annos on liian iso. Voi toki olla et elimistö ei oo vielä tottunu lääkemäärään.
Yöksi olen ottanu 1/2 Opamoxin ja sillä saan unen mut sitä kestää muutaman tunnin ja sit se levoton pyöriskely alkaa. Päivisin oon melko väsyny, mut päiväunia ei uskalla ottaa kun ne vois taas verottaa yöunta. Aj. tuntuu vähä epätoivoselta. Tulee sellasia paniikinomaisia aaltoiluja ja aj. pelottaa/ ahdistaa semmoset asiat jotka ei normaalisti tee sitä.
Joku kirjotteli tuolla että auttaa kun ajattelee että ahdistus ja paniikki on ihan normaaleja tunnetiloja. Se on ihan totta ja helpottaa minuakin. Niiden syy vaan pitäis selvittää ja opetella hallitsemaan niitä. Helpommin sanottu kuin tehty. Nytkin makaan heti aamusta sohvalla ja yritän rentouttaa itteäni lääkkeellä ja hengitysharjotuksella. Tsemppiä kaikille!

Niin...olen siis käynyt tk-lääkärillä,yksityisellä erikoislääkärillä ja ortopedillä.Kukaan ei ole löytänyt minusta mitään elimellistä vikaa.Kaikki lääkärit ovat olleet yksimielisiä siitä että minua vaivaa ahdistus ja stressi.
Vaihtoehtoisista hoidoista olen kokeillut homeopatiaa,vyöhyketerapiaa ja akupunktiota.Fysioterapiassa olen käynyt vuoden verran.
Seuraavanlaista apua olen saanut:
- Fysioterapeutti joka on myös osteopaatti, sai kovat huimaukseni menemään ohi.Niskani oli tosi jumissa.
-Ortopedi teki minulle lihasmanipulaatiota oikeaan kankkulihakseen jolloin ihan selkeästi tunsin miten oikea jalka ikäänkuin aukeni ja koko kroppa tuntui "normaalilta".Hän selitti sen niin että kankkulihaksesta menee tosi paljon hermoja ympäri kehoa ja jos se lihas on ihan krampissa koko ajan niin se toki vaikuttaa kokonaisvaltaisesti.Tätä en ihan kokonaisuudessa pystynyt nielemään koska oireeni palasivat mutta osasyy siihenkin on varmaan stressitekijöiden jatkuminen ja laiskuus tehdä jumppaliikkeitä ja venytyksiä jotka hän minulle näytti.

-Akupunktio antoi moneksi päivää tosi rentoutuneen olon,minulla käsiteltiin stressipisteitä.Pysyvän tuloksen aikaasaamiseksi pitäisi käydä hoitosarja ja juuri nyt ei talous salli.
- Kävin myös yhdellä ihanalla yksityislääkärillä joka sanoi minulle että oireeni ovat täysin vaarattomia ja että minun on nyt vain opittava elämään itseni kanssa.
Hän tarkoitti siis sitä että on hyväksyttävä itsensä herkkänä ihmisenä,siinä ei ole mitään hävettävää.Mitä tulee fyysisiin tuntemuksiin niin hän suositteli terapiaa ja lääkitystä mutta siihen lääkitykseen en edelleenkään ole taipunut.En tiedä mikä siinä tökkii.
-Harrastan taijit:a,se antaa paljon!Joku voi saada avun joogasta.Ylipäänsä että harrastaa itselleen jotakin mielekästä on hyväksi.Mistä pidit lapsena?Jäikö joku harrastus kesken? Minulla se on pianonsoitto,jonka aion aloittaa uudestaan.

Apua on saatavilla!Olen kyllä paremmassa kunnossa kuin 2 vuotta sitten mutta on tämä aikaavievää.
Suurimman työn olen kuitenkin joutunut tekemään pääni sisällä.
Ainoa mikä ei tahdo antaa periksi on tämä pelko siitä että entä jos minulla onkin vaikka syöpä.Se on tyhmä pelko ja syä valtavasti energiaa.Sen takia onkin mielestäni tärkeätä että pääsen terapiaan koska haluan selättää tämän pelon.

Nytkin väsyttää ihan hirveästi vaikka olen nukkunut hyvin.Kaikki mitä kehossani tapahtuu lyö heti pelon päälle että mistä tämäkin johtuu.
Olen vain niin tottunut siihen että jaksan touhuta ja mennä paikasta toiseen että tämä väsymys on syövyttävää.En oikein halua hyväksyä sitä.
Ehkä sekin joskus väistyy ja pystyn taas nauttimaan kaikesta.

Yksi lääkäri tokaisi hyvin että " olisit iloinen siitä että sinusta ei ole löytynyt mitään sairautta".
Miten voisin uskoa tähän?Kun aina vaan tuntuu siltä että kaikkeahan ei ole vielä tutkittu...jos se kasvain onkin päässä ja sitähän ei ole vielä kuvattu?
Onko joku åäässyt tämänkaltaisista peloista eroon?

Täysin maallikkona arvelen, että ahdistus on paniikkihäiriön pikkuveli tai esiaste. Oikeastaan lievän ahdistustuksen 'sanoma' on; käy toimeen, lähde liikkeelle.
Pahaan paniikkitilaan joutunut ihminen tai eläin menettää toiminta strategiansa totaalisesti. Tilanne on saatava aisoihin, kuten me vanhat hevosmiehet -ja naiset tiedämme.

Heippa, aloittaja! Kiitos kun tulit jakamaan meillekin mikä sinua on auttanut. :)!

Mietin kuitenkin, että voikohan olla mahdollista että joillekin liikunnalla ei ole mielialaan vaikutusta? Minulla on juuri sen tyyppinen ahdistus, että siihen luulisi liikunnan auttavan (sen perusteella mitä ihmiset kertovat), mutta jostain syystä vaan en ole koskaan saanut liikunnan jälkeen mitään hyvänolontunnetta enkä oikein ymmärrä millainen tunne se edes on. Viime vuonna olin parin viikon vaellusretkellä, eikä olo ollut vaelluksien jälkeen mitenkään erityinen, mitä nyt jalkoja vähän väsytti.

Pitkistä juoksulenkeistäkään ei tule minkäänlaista oloa, eikä ajatus jossain laitteessa junnaamisesta oikein innosta... Mistäköhän johtuu? Teenkö jotain väärin?

ahdistus on täysin eri asia kuin paniikkihäriö, joka toi voi liittyä ahdistukseen. Kun ahdistaa niin eipä silloin ole vatsalihastreenit ensimmäisenä mielessä.
Ahdistus on kuin musta sumu josta ei pääse karkuun.

Mulla vuosia pahentunut ahdistus jossa sietämätöntä rintakipua. En ole kovinkaan masentunut mutta ahdistus saa silti miettimään itsemurhaa. Olo on lamaantunut, toimintakyvytön ja ongelmat kasaantuvat kun niitä ei pysty hoitamaan.
Koska tehoavaa lääkettä ei löydy niin alkoholi vie mukaansa.

Ahdistus ja masennus ovat sellaisia jotka voivat aina pahentua, pohjaa ei tule vastaan.
Kannattaa suhtautua vakavasti ja kokeilla lääkkeitä ennenkun on itse matkustaja pahassa olossa. Muisti pätkii pahasti, viikossa muistaa ehkä 4 päivää eikä alkoholi tunnu vaikuttavan siihen. Täytyisi pitää päiväkirjaa.

Liikunta on kaksipiippuinen juttu. Joillekin se auttaa, toisilla se laukaisee toistuvasti paniikkihäiriön. Eli ei tälläisiä yleispäteviä ohjeita voi antaa, kun ihmiset on yksilöitä.

Tämä on tietysti totta - moni kuntourheilija on menehtynyt kun fyysinen rääkki on on ajautunut jo tappavalle linjalle.
Itseltäni murtui omassa kotitreeneissä joku pieni luu olkapäässä. Se laji kuntoilua piti lopettaa, mutta siirryin kevyempiin keinoihin.

Edelleen väitän, että meidänkin lajimme on kehittynyt liikkujaksi. Pusken "vastatuuleen" niin kauan kuin kaadun lopullisesti.
Tämä on meillä geeneissä. Kaikki sukumme miehet kupsahtavat saappaat jalassa matkalle "lännenmaahan",

Jo tieto siitä, että ahdistusta voi lievittää erilaisin aktiviteetein, helpottaa. Ahdistusta voi purkaa. Mieluiten tietenkin seurassa.
Tämä ei kaikille ole mahdollista. Etenkin itämaislta guruilta voi löytää tiedonmurusia, jotka voivat johtaa sisäisen vapautumisen polun päähän.

On se vaan kummallista kun aurinko pitkän talven jälkeen alkaa paistaa ,niin minulla ahdistus lisääntyy.Tulee mieleen vanha lause "huhtikuu on kuukausista julmin"
Olen ollut viikon lomalla,ylihuomenna alkaa työt uudestaan,enkä yhtään jaksais.Toisaalta on huono omatunto siitä kun kaikki on hyvin. On vakituinen työpaikka,ihana perhe,ihana asunto.On kaikkea ja silti vaan tuntuu,että ahdistus painaa.Toisaalta ajattelen,että pakko mennä vaikka läpi harmaan kiven.Ja elämää se on vähän huompikin elämä.Ja jos ei näitä harmaita raitoja olis niin kirkkaatkaan raidat ei erottuisi.

Stressin-ahdistuksen-paniikin hoito:
-ulkoliikunta väh. 1 tunti/päivä, 4 krt/viikko, miel. hikiliikunta
-terveellinen ruokavalio, paljon kasviksia/marjoja/hedelmiä
-perusjoogaliikkeet hengitysharjoitus
-hieronta
-avantouinti
-nauru, pelkkä tekohymykin auttaa
-vuorovaikutus
-matka(maiseman vaihto)
-kirkasvalolamppu
-opi sanomaan ’ei’ ja ’so what pikkuharmeille’
-keskity siihen mitä olet tekemässä
-kiireetön, rento elämä
-lukeminen
-sokeri ja kofeiini minimiin
-Omega-3 ja B-vitamiini

Yksittäisenä hoitokeinona liikunta on tehokkain. Näillä keinoilla olosi kohenee, ainakin niin että pystyt elämään normaalia elämää. Tietoa on –toiminta ratkaisee!

Levozin 25 mg illalla otettuna pitää meikäläisen ilta-ahdistuksen kurissa.

kummasti alko omaki olo nyt tässä illan aikana helpottaa ku tuli tänne lukee näitä juttuja ja tietää että en oo ihan hulluksi tulemassa tai kuolemassa pois :) aikasemmin kun en oikein tienny et mikä mulla on, ni seki lisäs sit vaa ahdistusta ja kaikenlaisia pelkoja ja nukkumisvaikeuksia. toivottavasti tänä yönä nyt saa unta kun on täällä kotonakin .