Moi
Mikä on kun en saa millään ajatusta pois siitä että "elän nyt ja olen olemassa" ?
Jos alan miettimään, että "kaikkihan elävät" ja yritän unohtaa ton ajattelun ja palata normaaliin rutiiniin ( et kaikki tuntuu niinkun normaalilt ) niin ei onnistu. Sen takia ei onnistu koska jostain syytä huomasin ton että "Miksi me ollaan olemassa" niin se on niin järjetön kysymys ja se tunne mikä siitä tulee etten enää pysty unohtamaan sitä.
Tuntuu niin järettömältä miettiä että pitäs unohtaa "Järjellinen ajattelu miksi kaikki on olemassa " ja olla jotenkin "tietämättömämpi" kuten kaikki muutkin...
Ahdistava ajatus ja tunnelma. plääh...!
Olenko menossa sekaisin ? ei ole tosin eka kerta kun joku henkinen ongelma mua rassaa tässä "elämässä missä elän"..
Mikä on kun en saa millään ajatusta pois siitä että "elän nyt ja olen olemassa" ?
Jos alan miettimään, että "kaikkihan elävät" ja yritän unohtaa ton ajattelun ja palata normaaliin rutiiniin ( et kaikki tuntuu niinkun normaalilt ) niin ei onnistu. Sen takia ei onnistu koska jostain syytä huomasin ton että "Miksi me ollaan olemassa" niin se on niin järjetön kysymys ja se tunne mikä siitä tulee etten enää pysty unohtamaan sitä.
Tuntuu niin järettömältä miettiä että pitäs unohtaa "Järjellinen ajattelu miksi kaikki on olemassa " ja olla jotenkin "tietämättömämpi" kuten kaikki muutkin...
Ahdistava ajatus ja tunnelma. plääh...!
Olenko menossa sekaisin ? ei ole tosin eka kerta kun joku henkinen ongelma mua rassaa tässä "elämässä missä elän"..
Vastaukset 7
Vanhimmat
jotenkin huomasin yks päivä että me kaikki eletään tässä maailmassa tietämättömänä.. me ollaan totuttu siihen. sitten kun huomaamme että olemme tosiaan olemassa ja meillä on tietoisuus niin m ulla meni ton takia kaikki nyt ihan sekavaks. Onks kellään muulla vastaavaa?
tuntuu olo vähän silleen hullulta ja unetkin on ahdistavia vaikkei niissä mitään kummallista sinänsä ole, mutta unien ahdistava "tunnelma" jyrää päällä.
muuten toimin koko ajan normaalisti mut kun noi ajatukset liikkuu päässä niin koen et olen jotenkin erilainen päästäni kuin muut. vaikken tietysti ole.
samanlaisia me kaikki ollaan mut mä vaan joudun painimaan tän ongelmani kanssa ja maailman äärettömyyden..
Ja kun täs muistelin lapsuuttani niin tais olla joskus sillon ihan paniikkikohtauskin tästä samanlaisesta ajattelusta. Joskus pienenä 10 vuotiaana iski kamalat ahdistukset yhtäkkiä päälle joita en tietenkään kyennyt selittämään.
OLiskohan muidenkin paniikkihäiriöt siis sellaset joita on vaikee selittää/ oudot selittämättömät ahdistuskohtauset tota samaa mitä mulla että alitajunta yrittää kertoa että meitä ahdistaa ja pelottaa se kun hoksaamme ( alitajunta tuo ulos ) että mitä olisi ilman mitään ja mistä kaikki on tullut siis kaikki koko maailmankaikkeus?
Ja kaikkein ahdistavinta on se että kun toi on selvä fakta että ilman mitään ei olis mitään. Ihan kun olisin "unohtanut" sen normaalin miten eletään elämää.
Toisia ahdistaa kuolemanpelko ja sen jälkeinen tiedottomuus.
Mutta mua ahdistaa tän hetkinen tietoisuus siitä että miksi olen olemassa :)
Minulla on paniikkihäiriö. Elän joka päivä tietämättömänä todellisuudesta, tai en hahmota sitä. Mietin joka päivä ja yö, miksi olemme olemassa? Entä jos olen koomassa ja kuvittelen tämän kaiken?
Monesti olen joutunut sairaalaan todella pahojen paniikkikohtauksien takia yöllä..
Lääkkeitä en ole vieläkään saanu.. ja olen vasta 17..
OLIN kiitettävän oppilas ammattikoulussa, kunnes aloin elämään vainoharhaista elämääni paniikkihäiriön kanssa.
don't worry be happy... vai miten se oli.
moi huorat
siiis H U 0 R 4 TTTT moi
haluutteko panolle mun kanssa? mäki oon vasta 17 (siis oikeesti vaikkette ehkä usko)
REILOPETTERIEMESTI......Minä toivon että menet näitte kirjoitusten kanssa järveen tai lammaslaumaan. kuin kehtaat HYI...