Koira ei ole syönyt koko päivänä

huolissaan.

Parivuotias pikkuseropinarttu jolla on juoksut puolivälissä (kestänyt runsaan viikon) ei ole syönyt tänään mitään, enkä ole varma onko juonutkaan. mikään ei kelpaa ja normaalisti on oikea ahmatti.
Eilen oltiin pitkällä kävelylenkillä, yleensä emme niin pitkiä lenkkejä tee mutta kun oli hieno ilma niin tuli mentyä, koira tepasteli reippaasti, kotiintultua tein ruuan ja se söi kuin hevonen, ajattelinkin se olevan vielä täynnä eilisestä ruuasta mutta ei voi enää olla. yön nukkui hyvin, päivällä on räksöttänyt naapureita kuten yleensä, leikkinyt välillä leluilla ja nukkunut. pissannut ja kakannut on tänään, pimeässä en nähnyt kakasta enempää mutta pötköä se oli. uskon että eilinen lenkki ainakin väsytti. nyt illalla on oksennellut keltaista vaahtoa, sitä yleensä tulee kun maha on tyhjä, mutta tuolla koiralla ei usein ole maha tyhjä.
Mikähän koiruudella voisi olla? johtuisiko juoksuista, tuskin on mitään ulkona saanut suuhunsakaan. juoksut on kolmannet.

9

1314

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • päivystävälle

      Vie koira päivystävälle eläinlääkärille. Tervettä nuorta koiraa pitempikään lenkki ei tee seuraavana päivänä syömättömäksi. Kannattaa varmistaa ettei ole saanut myrkkyä.

    • MK

      Koirat saattaa ihan normaalistikin paastota aina joskus (ahmatit tosin ehkä harvemmin, mutta kyllä nekin..). Siinä ei oo mitään ihmeellistä, tai huolestumisen aihetta. Myöskin juoksut saattaa hyvinkin vaikuttaa, monilla narttukoirilla on silloin huonompi ruokahalu kuin normaalisti.

      Lenkin pituudella tuskin on mitään vaikutusta koiran ruokahaluun, korkeintaan se sitä lisää. Eli tee vain pitkiä lenkkejä jatkossakin jos siltä tuntuu ja koira näyttää hyvin jaksavan. Jos koira vaikuttaa syömättömyyttä lukuunottamatta normaalilta (on pirteä ja kaikin puolin oma itsensä) en muutamankaan päivän syömättömyydestä huolestuisi. Jos sitä pidempään paastoaa, niin sitten lääkäriin. Tärkeää on kuitenkin huolehtia, että koira juo (myös silloin kun ei syö), sillä nestehukka yllättää hyvinkin äkkiä (varsinkin pienillä koirilla nopeammin kuin isoilla) ja voi myös olla koiralle todella vaarallinen. Eli jos koira juo normaalisti, katsele vielä ainakin itsenäisyyspäivän yli alkaisiko ruoka maistua. Jollei koira juo ollenkaan, tai vain todella vähän, niin samantien lääkäriin.

    • ap..

      Tänään on ollut jo vähän parempi. syönyt ei ole vieläkään mutta eilen illalla ja tänään jo kävi kupillaan katsomassa ruokia. illalla sain sen syömään pienen palan suklaata, ei saisi antaa mutta edes jotain, päälle latki hiukan vettä kun annoin ensin sormella. tänään joi ihan oma-aloitteisesti vettä ja vahtii herkkujaan. räksöttää, leikkii ja on mielestäni normaali. yöllä se nukkui vieressäni kuten aina, tunnin torkuttuani heräsin yrjöömisen ääneen ja sitä tulikin aika läjä (vettä pääasiassa), sitten olkkarin matolle vaahtoläjiä pitkin yötä. sen jälkeen ei ole tullut mitään.

      • woihan weeee

        ÄLÄ NYT JUMAL*AUTA ANNA SUKLAATA KOIRALLE !!!!!!!!!!! saati sellaiselle joka ei ole syönyt muutenkaan !!!!!!!!!!........mistä helevetistä teitä onnettomia sikiää..........

        VIE SE ELUKKALÄÄKÄRILLE, SE ON KIPPPPPPPEEEEEEEEEEEE, ETKÖ TAJUA, PÖNTTÖ !!!!!!!!!


        SUKLAA ON M Y R K K Y Ä KOIRALLE !!!!!!!!!!!!!


      • MK

        Suklaata ei kannata koiralle antaa, edes sen takia, että söisi edes jotain. Jos koira on muuten hyvässä kunnossa (oma itsensä) ja juo vettä normaalisti, niin anna rauhassa paastota. Kyllä se sitten taas syö kun ruoka maistuu ja nälkä tulee. Koirat pärjää ihan hyvin päivän parikin ilman ruokaa (meillä koira on aina silloin tällöin paastolla oma-aloitteisesti päivän pari). Saattaa oksennella sen takia, että maha on tyhjä, tuleehan sitä tyhjästä mahasta huono olo ihmisillekin.

        Jos ei muutamaan päivään ala syödä, niin ota yhteys eläinlääkäriin. Sen sijaan jos juominenkin jää, niin sitten on kiireempi lääkäriin (se nestehukka).


    • ap..

      Nou hätä enää, alkoi syödä nyt illalla. en mä sitä suklaata antanut kuin puolen kynnen kokoisen palan että sain sen juomaan vettä sen päälle.
      Tuolla se nyt makaa sohvalla ketarat kohti kattoa, ilmeisen tyytyväisenä =)
      Mikähän lie koirien virustauti, onhan niilläkin niitä kuten ihmisilläkin.

      • VOIPYHÄSYLVI

        Koiralle pistetään vettä lusikalla tai ruiskulla suuhun, mikäli se ei itse juo. EIKÄ SYÖTTÄMÄLLÄ MYRKKYÄ SILLE !!!!!!!


      • voi elämän kevät
        VOIPYHÄSYLVI kirjoitti:

        Koiralle pistetään vettä lusikalla tai ruiskulla suuhun, mikäli se ei itse juo. EIKÄ SYÖTTÄMÄLLÄ MYRKKYÄ SILLE !!!!!!!

        Älä nyt enää täällä meuhkaa ja ylireagoi, etkö lukenut että koira voi jo hyvin ja oli kenties virustaudissa. Koirilla tosiaan on sellaisia kuin ihmisilläkin.
        Oletko kuullut koirista jotka ei huoli lusikkaa eikä ruiskua suuhun? Ehkä ko koirakaan ei.
        Toiv huolehdit mahdollisista lapsistasikin yhtä hyvin :=)


    • oma apu ei paras

      Korvaa ens kerralla se suklaa vaik hunajalla. Sun kantsis ehkä seuraavalla kerralla vaik soittaa lekurille ennenkuin aloitat noi omatoimiset ja sangen omatakeiset hoitokeinot. Jos ei muuten oo kipee niin tolla hoidolla ainakin tulee. Koiralle onnea ja pitkää ikää!

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Työeläkeloisinta Suomen suurin talousongelma

      Työeläkeloisinta maksaa vuodessa lähes 40 miljardia euroa, josta reilut 28 miljardia on pois palkansaajien ostovoimasta.
      Maailman menoa
      275
      2875
    2. Veroaste on Suomessa viitisen prosenttiyksikköä liian matala

      Veropohjaa on rapautettu käytännössä koko kulunut vuosituhat, jonka vuoksi valtion menoja on jouduttu rahoittamaan velka
      Maailman menoa
      47
      2280
    3. Israel euroviisujen 2.

      Israel sai taas eniten yleisöääniä. Suomesta täydet 12 pistettä, poliittinen ”ammattiraati” antoi 0 pistettä. Hyvä Is
      Uskonnot ja uskomukset
      347
      1987
    4. Persujen puoluekokous 2026

      Missä ja Milloin pidetään ?
      Maailman menoa
      113
      1717
    5. Euroviisut ei enää niin musiikkikilpailu?

      Kappaleiden taso ei enää ole mikä sijoituksen ratkaisee.Eikö kukaan ihmettele että Israel pärjää lähes joka vuosi kisois
      Maailman menoa
      105
      1644
    6. Mun mielestäni on tosi loukkaavaa

      Nainen, että luulet palatan typeriä, sekavia ja ilkeitä viestejä mun kirjoittamiksi. Mä en ole katkera, epätoivoinen, ra
      Ikävä
      212
      1365
    7. Tiedän satavarmasti ettet tule koskaan

      Uskaltamaan mitään. Ei me tulla edes näkemään koskaan.
      Ikävä
      66
      1307
    8. Mikä se viehättävin

      Asia on kaivatussasi?
      Ikävä
      68
      1243
    9. Mikä kaivatussasi

      Viehättää ulkoisesti ja mikä sisäisesti?
      Ikävä
      55
      1179
    10. Rakas nainen ymmärsin

      Että minun pitää pitää kiinni sinusta. Haluan, että sä olet onnellinen. Olet mulle se oikea ja mä sulle. Rakastan Sua yl
      Ikävä
      77
      1151
    Aihe