Pelkotilat ennen nukkahtamista

Juuri ennen nukahtamista huomaan että koko kroppani kramppaa ja jonkin lainen unitila(ei valveuni) alkaa. Pahat pelkotilat iskee ja syke nousee kovaksi. Saan puolen minuutin jälkee jotenki herätettyä itseni psyykkaamalla. Mutta samat pelkotilat ja heräily saattaa jatkua 0,5-3h ennenkuin nukahdan (normaali uni).

Onko kenelläkään ollut vastaavaa ? Tai tietoa mitä asialle vois tehdä
3172
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 3

Vanhimmat

Itselläni on jo varhaislapsuudessa syntyneitä traumoja, Vuosia sitten oli näitä pahoja nukahtamisvaiheita. Olen kirjoittanut niistä joskus netissä.

Pahimpia olivat pohjattomaan kuiluun putoamisunet. Kävivät pahasti sydämen päälle, kiihtyneen pulssin vuoksi.
Hain psyykkauskursseille, joissa opetettiin ajatuksen hallintaa myös kriisitilanteissa. Harjoittelemalla päivittäin olen päässyt noista ongelmista.

Äänestä

Itse sain kohdata samat asiat kun opettelin selkouneen menon suoraan valveilta.
Nukahtaessasi aivojesi yhteys kehoosi katkeaa silmiä lukuunottamatta, jotta et lähde liikkeelle kun liikut unissasi. Unien alkaessa muodostua tulee hallusinaatioita kaikille aisteille. Nämä ovat jo osa unia joten ajattelusi vaikuttaa niihin. Jos ajattelet kuulevasi askelia tai muita ääniä, niin silloin unesi alkaa tekemään niitä ääniä. Jos esim. pelkäät tukehtuvasi, niin unesi tuottaa sinulle tukehtumisen tunteen (Joka myös unta. Et ole tukehtumassa). Jne.

Kun herätät itsesi psyykkaamalla, katoaa uni ja sen tekemät harhalliset tunteet.

Pointti:
Jos uskot että et tunne pahoja asioita, ei uni tee niitä.
Jos uskot että tulet tuntemaan pahoja asioita, niin uni tekee tismalleen ne asiat.
Jos uskot tuntevasi miellyttäviä asioita, uni saa sinut tuntemaan ne.

Äänestä

Säännöllinen pienesti hikoileva liikunta auttaa. Mutta sen pitää olla säännöllistä, useita kuukausia jatkuvaa, sitten huomaa vaikutuksen. laiskottelemalla koko keho oppii laiskaksi ja olo menee pieleen. Kun on välilöissä tämän maailman hienoimman järjestelmän kanssa, se kiittää ja nostaa elämisen tasoa.
Maailman hienoin järjestelmä lienee ihmiskeho.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Paranoia.... kirjoitti:

Juuri ennen nukahtamista huomaan että koko kroppani kramppaa ja jonkin lainen unitila(ei valveuni) alkaa. Pahat pelkotilat iskee ja syke nousee kovaksi. Saan puolen minuutin jälkee jotenki herätettyä itseni psyykkaamalla. Mutta samat pelkotilat ja heräily saattaa jatkua 0,5-3h ennenkuin nukahdan (normaali uni).

Onko kenelläkään ollut vastaavaa ? Tai tietoa mitä asialle vois tehdä

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu