Jumalauta!

Ben Zyskowiczin sänkysooloilut kuvastavat hyvin kokoomuslaista arvomaailmaa, jossa tarkoitus on kasata kaikki hyvä itselle välittämättä siitä, mitä seurauksia siitä voi muille ihmisille olla. Samaan tapaan kokoomus ajaa varakkaiden kannattajiensa etua pyrkimällä eroon hyvinvointiyhteiskunnasta ja kohti amerikkalaista pahoinvointiyhteiskuntaa. Arvomaailma on sama kuin Benkulla, ihan sama minne värkkinsä lykkää kunhan pystyy luistelemaan vastuusta ja kalastamaan edut itselleen!
26449
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 26

Vanhimmat

juttuja löytyy?

Äänestä
  • Onhan tätä asiaa tälläkin palstalla aiemmin käsitelty. Mielestäni Benkun temppu on oikein sopiva kokoomuslaiselle. Kokoomushan on myös tasa-arvoasioissa ehkä KD:n jälkeen suomen vanhoillisin puolue, mistä kertoo naisten kotiinjäämistä kannustavan perheverotuksen kannatus ja pyrkimys eroon päivähoitopaikoista.

    Äänestä

oli syytä sinun vaimossasi. Älä syytä väärää puuta.
Ei kukaan sinne sänkyyn yksin mene.

Äänestä
  • Tässä nähdään vielä sekin, miten kylmästi kokoomuksen kannattajat asiaan suhtautuvat. Jos muiden puolueiden eduatajat tekisivät jotain vastaavaa, kyllä sitten jeesusteltaisiin! Ilmeisesti kokoomuksessa on laajemminkin sellaista mielipidettä, että mies on pettämiseensä syytön, kun nainen houkuttelee hänet touhuun. Rikkaiden keski-ikäisten ja iäkkäiden miesten keskinäisen veljeyden edistyskerho oikein.

    Äänestä

  • Antiporvari kirjoitti:

    Tässä nähdään vielä sekin, miten kylmästi kokoomuksen kannattajat asiaan suhtautuvat. Jos muiden puolueiden eduatajat tekisivät jotain vastaavaa, kyllä sitten jeesusteltaisiin! Ilmeisesti kokoomuksessa on laajemminkin sellaista mielipidettä, että mies on pettämiseensä syytön, kun nainen houkuttelee hänet touhuun. Rikkaiden keski-ikäisten ja iäkkäiden miesten keskinäisen veljeyden edistyskerho oikein.

    sitä vaimoa silmällä. Saattaa se mennä vielä jonkin muunkin kanssa.

    Äänestä

Mitäs ihmettä sinulle kuuluu kekenkään sänkyyn menemiset? Vihreät narahtelee ruohon poltosta, kepulaiset valehtelee ja demarit on muuten vain tyhmiä. Entäs sitten?

Äänestä
  • Vihreät harrastavat moniavioisuutta, Lankia on tällä vaalikaudella sukkuloinut kahden äidin välillä, demarit eivät mielestäni ole tyhmiä, so?

    Äänestä

  • Tilanne nyt on kuitenkin se, että ruohoa polttamalla ei vahingoita kuin itseään, samoin valehtelulla jos sen vielä tekee noin tökerösti. Benkun temppu taas osoittaa piittaamattomuutta toisten tunteista, ajattelemattomuutta, empatian puutetta ja opportunismia, mitä tietysti kunnon porvaripoliitikolta voi odottaakin. Vielä kun kyseessä on ihminen, jonka pitäisi hoitaa kansalaisten asioita niin ai-ai!

    Äänestä

  • Antiporvari kirjoitti:

    Tilanne nyt on kuitenkin se, että ruohoa polttamalla ei vahingoita kuin itseään, samoin valehtelulla jos sen vielä tekee noin tökerösti. Benkun temppu taas osoittaa piittaamattomuutta toisten tunteista, ajattelemattomuutta, empatian puutetta ja opportunismia, mitä tietysti kunnon porvaripoliitikolta voi odottaakin. Vielä kun kyseessä on ihminen, jonka pitäisi hoitaa kansalaisten asioita niin ai-ai!

    " Tilanne nyt on kuitenkin se, että ruohoa polttamalla ei vahingoita kuin itseään, samoin valehtelulla jos sen vielä tekee noin tökerösti. Benkun temppu taas osoittaa piittaamattomuutta toisten tunteista, ajattelemattomuutta, empatian puutetta ja opportunismia, mitä tietysti kunnon porvaripoliitikolta voi odottaakin. Vielä kun kyseessä on ihminen, jonka pitäisi hoitaa kansalaisten asioita niin ai-ai!"

    Ruohon polttaminen on Suomen rikoslaissa kielletty. Lait säädetään eduskunnassa, kuten varmaan tiedät. Siis kansanedustaja käyttää huumetta, jonka hänen edustama laitos on tuominnut laittomaksi.

    Valehtelu luottamustehtävässä valtakunnalisissa asioissa on rinnastettavissa maanpetokseen. Esim. Väyrysen suhteet entiseen Neuvostoliittoon, Juhantalon rahasotkut tai Jätteenmäen sotkut. Kaikki nämä olivat syvästi yhteiskuntaan liittyviä asioita.

    Sen sijaan Benkun mahdollinen juttu on täysin henkilökohtainen asia, jolla ei ole mitään tekemistä tämän maan asioiden tai niiden hoitamisen kanssa.

    Äänestä

  • -ö- kirjoitti:

    Mutta edelleenkin, edellisissä tapauksissa kärsijöitä olivat vain hölmöilijät itse. Zysse sen sijaan osoitti, ettei häntä voisi vähempää kiinnostaa muu kuin oma napa. Mikä tietysti odotettavissa olikin, mutta tekee kyllä ihmisestä paljon vaarallisemman päättäjänä kuin hampun polttelu tai itsensä nolaaminen eduskunnan edessä.

    Äänestä

Kapitalismi = demokratia.

Sosialismi = sortovalta.

Kapitalismi luo aitoa hyvinvointia, sosialismi luo vain kurjuutta, köyhyyttä ja lopulta tuhon.
Luepa Neuvostoliiton historiaa.

Sosialismi ei toimi, se on rikos ihmisyyttä vastaan.

Porvarit ajavat oikeaa demokraattista politiikkaa, sosialistit pyrkivät junttavallallaan alistamaan työläiset arvottomiksi valtion orjiksi.

Näin toiselämässä.

Äänestä
  • Saattaa toiselämässä olla. Tosielämälle yhtälösi on vieras. Kapitalismi luo kurjuutta ja ylettömyyttä, sosialismi luo tasaista hyvinvointia ja vastuullisuutta, stalinismi ja fasisimi ovat hirmuvaltaa. Tosielämässä.

    Äänestä

  • Antiporvari kirjoitti:

    Saattaa toiselämässä olla. Tosielämälle yhtälösi on vieras. Kapitalismi luo kurjuutta ja ylettömyyttä, sosialismi luo tasaista hyvinvointia ja vastuullisuutta, stalinismi ja fasisimi ovat hirmuvaltaa. Tosielämässä.

    ...oli sosialismia puhtaimmillaan eli kauheimmillaan.Fasismi ja natsismi olivat myöskin vasemmistolaisia liikkeitä vaikka niitä (väärin) äärioikeistolaisiksi haukutaankin. Kaikkiin totalitaristisiin ideologioihin liittyvä pyrkimys lisätä valtion valtaa ja valvontaa on nimenomaan sosialistinen (eli orjuuttava) taipumus. Oikeisto sen sijaan pyrkii lisäämään vapautta.

    Äänestä

  • minä itte kirjoitti:

    Oikeastaan molempia voisi sanoa äärioikeistolaisiksi. Molemmissa tavoite oli markkinointikoneiston massiivisen hyödynnyksen kautta orjuuttaa kansa yhden ideologian alle ja tukahduttaa sen vastustajat leimaamalla ne epänormaaleiksi, epäisänmaallisiksi tms. ja samalla parantaa pienen eliitin asemaa laajan kansanjoukon kustannuksella. Näinhän se toimii oikein liberaali kapitalismikin, vain kulutusmyönteinen ideologia sallitaan, sitä pidetään yllä valtavan propagandakoneiston avulla, se jauhaa voittoa kaikkein varakkaimmille ja sen vastustajat leimataan epäisänmaallisiksi.

    Kummasti täällä kuitenkin saa olla mitä mieltä haluaa. Toisin kuin idässä ennenvanhaan. Ei ole mitään väliä mitä väriä hallinto tunnustaa tai mitä lappuja se ripustelee vastustajiinsa, juuri sen taipumus rajoittaa ihmisten mielipiteen ja/tai toiminnan vapautta osoittaa sen olevan sisimmältään vasemmistolainen.

    Kyllähän sitä sai olla NL:ssä ja NS:ssäkin, kunhan ei yrittänyt hankkia kannattajia ajatuksilleen ja haastaa hallitsevaa systeemiä. Samoin toimii kapitalismi, sen propagandakoneisto mustamaalaa jokaisen, joka yrittää esittää, ettei nykyinen ikuisesti kasvavan kulutuksen ja alenevien verojen autuus ole tosielämässä mahdollista. Katso millaisia kylähulluja on tehty ympäristöliikkeistä, kommunisteista, feministeistä tai anarkisteista, jotka eivät suostu laimentamaan ajatusmalliaan sellaiseksi, että se sopii nykyideologiaan. USA:ssa taidetaan vielä tuomita kommunistitkin kuolemaan...

    Fasísmi ja stalinismi ovat oikeistolaisuuden äärimuotoja.

    ...olet yhä väärässä. USA:n korkein oikeus totesi kauan sitten ettei ole laitonta kannattaa kommunismia. NL:ssä ihmisiä laitettiin vankileireille ja tapettiin mielipiteidensä tähden. Ainut syy siihen että mainitsemasi ryhmät leimataan kylähulluiksi on että he sellaisia ovat.

    Kas siinä näet, kuinka systeemin aivopesu toimii paljon tehokkaammin kuin mikään hiekkakuoppaan ampuminen. Olet itsekin niin sen sinulle markkinoidun ideologian orja, että olet valmis julistamaan nuo aatteet huuhaaksi tarkemmin tutustumatta, koska ne eivät noudata sen eliitin mielipiteitä jota palvot. Saattaa olla, että stalinismi oli vielä enemmän äärioikealla kuin vapaa markkinakapitalismi, mutta kärsimystä molemmat tuottavat.

    ...esimerkiksi anarkismissa on jotain järkeä, niin selitä mitä?

    Minä sanon vain, että sinä hylkäät sen harkitsematta tutustumatta siihen siksi, että kapitalistinen markkinakoneisto on sinut niin ehdollistanut. Kun olet hesarista lukenut, että anarkistit ovat huuhaahihhuleita niin hyväksyt sen kyselemättä.

    En väittänyt että siinä välttämättä olisi järkeä ja missään tapauksessa en tahdo alkaa väittelemään siitä, onko siinä järkeä.

    Äänestä

Benkun sänkyseikkailut edustavat kokoomuslaista politiikkaa, minkälaisia johtopäätöksiä voitaisiin samalla logiikalla tehdä muista puolueista:
Vihreät, ei muuta kuin pilvi vapaaksi, oma hampputarha jokaiseen ryytimaahan...
Keskusta: Valehtele sen minkä kerkiät, puhu niin totta kuin osaat, oikeudessa tavataan!
Sossut, Hitto, me liittoudutaan Pohjois-Korean kanssa, ei kun rautaa rajalle...
Keksikää marginaalipuolueista itse lisää, Antiporvarilla on varmasti tähänkin joku hyvä ja perusteltu kommentti...Anna palaa, Frank!

Äänestä
  • Varmaan voidaan noin sanoakin. Kyllä vapaamielinen päihdepolitiikka leimaa vihreitä, kusettaminen ja ketkuilu keskustaa ja opportunismi ja sovinismi kokoomusta. Hyväksyn analogiasi. Demareiden Pohjois-Korea meiningistä en tiedä, mutta Lipposen kaudellahan SDP on ollut käytännössä kokoomuksen jatke.

    Äänestä

  • Antiporvari kirjoitti:

    Varmaan voidaan noin sanoakin. Kyllä vapaamielinen päihdepolitiikka leimaa vihreitä, kusettaminen ja ketkuilu keskustaa ja opportunismi ja sovinismi kokoomusta. Hyväksyn analogiasi. Demareiden Pohjois-Korea meiningistä en tiedä, mutta Lipposen kaudellahan SDP on ollut käytännössä kokoomuksen jatke.

    on melkoisen likaista peliä, puolueesta riippumatta.
    Arvosta sinua Antiporvari siksi, että sinun kanssasi saa ainakin hyvän väittelyn aikaiseksi. Siihen tarvitaan vastakkaisia näkökantoja, johan sen jo nimimerkeistä näkee...
    Pohjois-Korea oli vain heitto, USA:ta tietenkin tarkoitin, edustavat vain sopivasti vastakkaisia näkökantoja harjoittamassaan politiikassa...

    Äänestä

  • Vanha Porvari kirjoitti:

    Pakko myöntää, että näillä ajatuksilla varustetun ihmisen on tylsää seikkailla kommunistipalstalla (sieltä sentään löytyy stalinisteja joiden kanssa voi inttää) tai vasemmistoliiton palstalla. Täältä löytyy sentään vähän reaktiota kun sopivasti provosoi...

    Muuten, edustavatkohan USA ja PK välttämättä niin vastakkaisia näkökantoja, ainakaan turvallisuuspolitiikassa?

    Äänestä

Asenteet edellä ei maailmaa paranneta.

Äänestä

Kommentoi aloitusta

Antiporvari kirjoitti:

Ben Zyskowiczin sänkysooloilut kuvastavat hyvin kokoomuslaista arvomaailmaa, jossa tarkoitus on kasata kaikki hyvä itselle välittämättä siitä, mitä seurauksia siitä voi muille ihmisille olla. Samaan tapaan kokoomus ajaa varakkaiden kannattajiensa etua pyrkimällä eroon hyvinvointiyhteiskunnasta ja kohti amerikkalaista pahoinvointiyhteiskuntaa. Arvomaailma on sama kuin Benkulla, ihan sama minne värkkinsä lykkää kunhan pystyy luistelemaan vastuusta ja kalastamaan edut itselleen!

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu