Moro!
Olen vähän päälle kakskymppinen nainen ja olen huomannut etten osaa tehdä mitään ilman alkoholia. Oon varmaan viistoista vuotiaasta asti juonu joka helvetin viikonloppu ja välillä aina viikollakin. Yhdessä vaiheessa, kun olin työttömänä saatoin juoda sen neljä-viisi päivää viikossa, joskus putkeen ja joskus pidin aina välipäivän jossain välissä.
Nyt olen hetki sitten muuttanut toiselle puolelle suomea opiskelujen perässä ja yrittänyt vähentää myös tuota juomista. Viikonloput siis istun kotona neljän seinän sisällä, kun en uskalla mihinkään lähteä etten vain sortuisi juomaan. Pari-kolme viikkoa jaksoin nytten olla selvinpäin kotona, mutta tuntuu ettei pää kestä tätäkään. En ole missään tekemisissä kenenkään kanssa, en käy missään, en tee mitään. Rupean ahdistumaan ja juuri tuon parisen viikkoa jaksan sitä ja sitten pitää taas päästä ihmisten ilmoille eli ryyppäämään. Viime lauantaina lähdin sitten juomaan ja mulla oli ihan mielettömän hauskaa, tapasin uusia ihmisiä ja en muista milloin viimeksi olisin ollut niin onnellinen. En edes lauantaina juonut paljon, ehkä jonkun 12 kaljaa. Eikä mulla ollu sunnuntaina edes kohmeloa, enkä tehnyt mitään tyhmääkään, mutta silti on vieläkin ihan hirveä morkkis. Just sellanen itsemurhaolo.
En tiedä enää mikä tähän tilanteeseen auttaisi. Haluan olla selvinpäin, mutta selvinpäin en osaa lähteä mihinkään tai muutenkaan tehdä mitään. Makaan vain kotona sohvalla, syön, katon telkkaria ja nukun. Eikä mulla ole täällä uudella paikkakunnalla kavereita, kenen kanssa voisin tehdä jotain.
Sitten taas kun olen kännissä, tapaan uusia ihmisiä, pidän hauskaa, käyn jossain, elän! Sillon mun elämästä tulee taas elämisen arvoista. Ja sama mulle olenko viikonloppuna kohmelossa, kun en selvinpäin muutenkaan mitään tekisi.
Mutta silti mulle tulee tämä armoton morkkis, mikä kestää monta päivää.
Mä en enää tiedä mitä mun pitäisi tehdä. Olla viikonloput selvinpäin ja yksinäinen vai kännissä ja potea morkkista monta päivää?
Olen vähän päälle kakskymppinen nainen ja olen huomannut etten osaa tehdä mitään ilman alkoholia. Oon varmaan viistoista vuotiaasta asti juonu joka helvetin viikonloppu ja välillä aina viikollakin. Yhdessä vaiheessa, kun olin työttömänä saatoin juoda sen neljä-viisi päivää viikossa, joskus putkeen ja joskus pidin aina välipäivän jossain välissä.
Nyt olen hetki sitten muuttanut toiselle puolelle suomea opiskelujen perässä ja yrittänyt vähentää myös tuota juomista. Viikonloput siis istun kotona neljän seinän sisällä, kun en uskalla mihinkään lähteä etten vain sortuisi juomaan. Pari-kolme viikkoa jaksoin nytten olla selvinpäin kotona, mutta tuntuu ettei pää kestä tätäkään. En ole missään tekemisissä kenenkään kanssa, en käy missään, en tee mitään. Rupean ahdistumaan ja juuri tuon parisen viikkoa jaksan sitä ja sitten pitää taas päästä ihmisten ilmoille eli ryyppäämään. Viime lauantaina lähdin sitten juomaan ja mulla oli ihan mielettömän hauskaa, tapasin uusia ihmisiä ja en muista milloin viimeksi olisin ollut niin onnellinen. En edes lauantaina juonut paljon, ehkä jonkun 12 kaljaa. Eikä mulla ollu sunnuntaina edes kohmeloa, enkä tehnyt mitään tyhmääkään, mutta silti on vieläkin ihan hirveä morkkis. Just sellanen itsemurhaolo.
En tiedä enää mikä tähän tilanteeseen auttaisi. Haluan olla selvinpäin, mutta selvinpäin en osaa lähteä mihinkään tai muutenkaan tehdä mitään. Makaan vain kotona sohvalla, syön, katon telkkaria ja nukun. Eikä mulla ole täällä uudella paikkakunnalla kavereita, kenen kanssa voisin tehdä jotain.
Sitten taas kun olen kännissä, tapaan uusia ihmisiä, pidän hauskaa, käyn jossain, elän! Sillon mun elämästä tulee taas elämisen arvoista. Ja sama mulle olenko viikonloppuna kohmelossa, kun en selvinpäin muutenkaan mitään tekisi.
Mutta silti mulle tulee tämä armoton morkkis, mikä kestää monta päivää.
Mä en enää tiedä mitä mun pitäisi tehdä. Olla viikonloput selvinpäin ja yksinäinen vai kännissä ja potea morkkista monta päivää?
Vastaukset 22
Vanhimmat
Käy katsomassa mimmoista elämää raitistuneet alkoholisti elävät. Näet heitä AA:n palaverissa.
Ootko alkoholisti?
Ei humaltuneiden ihmisten tapaamisessa ole mitään arvoa. Kaikkia wituttaa seuraavana päivänä kun tuli vapautuneessa olotilassa avauduttua vähän liikaa. Selvinpäin tapahtuneet ihmisten kohtaamiset ovat se mitä kohden sinun kannattaisi pyrkiä.
niinhän se on
Ihan selvää on, että sinun tulisi hakeutua terapiaan. Menehän mielenterveystoimistoon ja kerro ongelmistasi, ihan rehellisesti myös tästä alkoholiongelmastasi.
Olet itseltäsi hukassa. Rupea etsimään omaa Sinua, asiantuntijan ja toivottavasti myös ystäviesi avulla. Et ole yksin, sinulla on lukuisia kohtalotovereita, sen tiedän.
Kiitti vastauksistanne!
En pidä itseäni alkoholistina, sillä pystyn myös olemaan selvinpäin. Ei mulla tee vaikeatakaan olla ilman viinaa, paitsi sitten kun alkaa se armoton ahdistus, että tätäkö tämä elämä sitten on..
Kirjottelin tuon ekan viestin pienessä kiireessä niin jäi mainitsematta myös se, että jos menen selvinpäin vaikkapa baariin, mua rupeaa ahdistaa ihan hirveästi. Mua alkaa pyörryttää ja vatsakivut alkaa, tuntuu etten saisi henkeä vedettyä. Siinä varmaan yksi syy, minkä takia en selvinpäin missään käykkään.
Nuorempana nää mun "ahdistus-kohtaukset" oli sitä luokkaa, etten pystynyt kaupassa olemaan, jos siellä oli paljon porukkaa. Tai pitkät automatkat olivat aivan kammottavia. Noista ahdistuksista on vieläkin muistona se, että aina kun menen johonkin niin teen "tilanne-analyysin". Missä uloskäynti, paljonko porukkaa, missä vessa, miten pääsen pois yms.
Kännissä mulla ei tämmösiä ahdistuksia juurikaan ole. Kai mä ajattelen sen niin, että jos mä kännissä oksennan, pyörryn tai vaikka lasken alleni niin se on ihan sama sillä mä olen kännissä. Mutta jos tollasta sattuis selvinpäin niin miten senkään kenellekkään selität. Et mitenkään.
Vietätkö selvän vai huuruisen viikonlopun?
Tyypillinen alkoholistin tarina, viinaa aletaan vetämään ahdistukseen, totutetaan keho siihen, eikä voida olla enään ilman ahdistumatta entistä pahemmin, kielletään kuitenkin olevansa alkoholisti.
Kerroitko vieläkään kaikkea, onko kokeiltu lääkitystä? Varhainen viinan kanssa lotraaminen pitää sinut joillakin tasoilla lapsellisena, et opi samoja asioita, mitä selvinpäin, nyt pakenet.
Et tule selviämään tuosta ilman psykiatrian hoitoja, tai sitten jatkat samalla linjalla ja olet 30 - 40 vuotiaana henkisesti täysin hajalla, alkoholi laukaisee, sekä pahentaa paniikkihäiriötä ja lisää ahdistuneisuutta. Kierre on paheneva, yrität sammuttaa bensiinillä tulta.
se on hyvä että jollekkin keitto kelpaa!
Tuntuu kelpaavan 20v pikkutytöllekin vaikka oikea juoma olis muumilimppari.
Monet 20 vuotiaat kun kuvittelevat liian aikaisin olevansa aikuisia.
Eli jatkahan samaan malliin vaan pissis tai vaihda mieluummin alaa, jos ymmärsit.
Heipä taas!
Mulla ei ole mitään lääkitystä, eikä ole kokeiltukaan. Tuossa pari päivää sitten olin yhteydessä terveydenhoitajaan ja nyt ruvetaan sitten perehtymään näihin mun ahdistuksiin. Jos nyt oikein ymmärsin niin aluksi kokeillaan juttelemista ammattilaisen kanssa ja jos se ei auta niin sitten luultavasti lääkitys. Jospa tähän tulisi selvyys.
Itse näen alkoholistin sellaisena, joka ei pysty olemaan selvinpäin päivääkään. Isoisäni oli alkoholisti ja samoin myös eräs ystäväni, joka kuoli alkuvuodesta 28-vuotiaana, kun ei enää elimistö kestänyt. Joten en menisi itseäni lokeroimaan alkoholistiksi. Selvinpäin meni viime viikonloppu, mutta nyt tulevana taidan vähän kallistaa maljaa (juhlat tiedossa).
-mies 30v-, oletko kenties itse peräkammarin poika? Mielestäni ikäiseni ihmisen pitää jo ottaa oman elämänsä ohjat. Enkä nyt tarkoita tässä mitään ryyppyjuttuja vaan yleisesti. Ei sitä voi ikuisesti siellä vanhempien peräkammarissa asua.
Olet ihana ja söpö.
moni ihminen harrastaa juuri tuota , juo > morkkikset > selviäminen morkkiksista > harmaus tylsyys masennus kaikki paska > juomaan , ja sama rundi uudestaan . . .
niin totta
aa-kerho
Kuten huomattu, raitistelu on nysvääville hinureille. Tosimies ja -nainen ottaa aina kun mieli tekee, silti pärjää elämässään.
Todennäköisesti et osaa myöskään humalassa mitään.
Mene lääkäriin, sillä sinulla on luultavasti varhaisiän dementia.
Terveydenhoitajat ja lääkärit luultavasti kirjoittavat ahdistusongelmaasi jonkinlaisia pillereitä. Niitä kannattanee syödä, mutta ne kannattaa ottaa lääkkeeksi vain siksi aikaa, kunnes saat joitain sosiaalisia suhteita muodostettua.
Ongelmasi vaikuttaa olevan, että ahdistut sosiaalisissa tilanteissa, taikka sitten ylipäätään tilanteissa missä on paljon tuntemattomia ihmisiä läsnä. Monesti tämä on yksi ja sama asia. Vaikeuksia saattaa ilmaantua esimerkiksi elokuvateatterissa rivistön keskellä, koska saattaa iskeä tunne että ulos on päästävä. Tällöin joutuu kiinnittämään muiden huomion itseensä ja ahdistus vain lisääntyisi.
Paniikkihäiriötä voidaan hoitaa, eikä sen kannatta antaa rajoittaa elämääsi. Olet lääkinnyt ongelmaasi alkoholilla, mikä on varmasti väliaikaisesti toimiva hoito. On kuitenkin luultavaa, että tällöin tulee solmineeksi kontakteja vain alkoholia käyttäviin ihmisiin, jotka haluavat kontakteja vain alkoholinkäytön merkeissä. Näin on vaara tulla riippuvaiseksi niin alkoholista itsestään kuin sen käyttöön liittyvistä sosiaalisista suhteistakin.
Keinona päästä tästä kierteestä on, että solmit sosiaalisia suhteita ihmisten kanssa, jotka tapaavat sinua joko täysin ilman alkoholin käyttöä, siitä huolimatta taikka sen lisäksi. Yleensä tämä onnistuu, kun valitsee itselleen mielekkään harrastuksen, jonka merkeissä tapaa ihmisiä ja solmii tuttavuuksia selvinpäin. Lääkehoito ahdistukseen ja paniikkihäiriöön auttaa juuri tässä vaiheessa. Kun olet ihmisiin tutustunut ja ystävystynyt, ei sinun tarvitse heidän seurassaan jännittää, panikoida taikka voida muutenkaan pahoin. Voitte viettää aikaanne mukavasti ilman alkoholia.
Eräs ongelma on tietysti, ettei sinulla ilmeisesti ole mitään ylläkuvatunlaista harrastusta. Maailma on kuitenkin täynnä mitä ihmeellisimpiä ja tavallisimpia asioita harrastavia ihmisiä, jotka ovat aina kiinnostuneita puhumaan harrastuksestaan henkilölle, joka osoittaa olevansa siitä kiinnostunut. Sinun tarvitsee siis vain miettiä, minkälainen toiminta sinua ylipäätään kiinnostaa, kuten käsillä tekeminen, taiteet ylipäätään, historia, muoti, liikunta ym. Sen jälkeen teet muutaman nettihaun asiaan liittyen ja asia alkaakin jo hahmottua.
Kontaktien luomisessa harrastuksiin liittyen voi aina luottaa tosiasiaan, että kokenut harrastaja haluaa pääsääntöisesti auttaa aloittelijan alkuun. Ei kuitenkaan kannata jäädä ensimmäiseen opettajaansa roikkumaan, vaan muodostaa suhteita laajalla rintamalla. Jossain vaiheessa joku kysyy neuvoa sinultakin.
Ei välttämättä kannata valita harrastuksekseen pelkästään internetissä toimivaa asiaa. Pointtina on tavata ihmisiä ihan kasvotusten. Se voi ajatuksena tuntua aluksi epämukavalta, mutta muutaman kerran jälkeen siitä alkaa pitämään ja suorastaan kaipaamaan. Tutki paikallista tarjontaa.
Hirveä kasa paskaa. Älä juo enempää.
On kuusi vuotta vanha juttu tuo...
Työntäkää löylykauhaa perceeseen!!!
Erinomainen idea!
Mulla on tää sosiaalisten suhteiden solmiminen myös hankalaa, koska mua ei kiinnosta tuo taivaallista muiden jutut, niin oletan, että ei mun jutut kiinnosta ketään. Vaikka kiinnostaisikin, niin ei kukaan siinä mitään häviä, vaikka en turhia heille juttelisikaan. Itsella tulee vaan vaivautunut olo kun ajattelee, että mitä mä tässä paskaa jauhan. Ainoa juttu mikä jonkilaisessa small talkissa voisi olla niin huumori kyseisestä asiasta.