en selviä!!.

Ei kuule muuta kuin ota huumoripuoli avuksi, se on vahva voimavara, mutta älä silti menetä uskoasi jumalaan

"Elämä on välillä niin tuskaa ettei sitä kukaan käsitä"... Hei kuule kun musta tuntuu että saatan hyvinkin käsittää! Tuontapainen fiilis itselläkin silloin tällöin on. Omaan pakkohäiriööni kuuluu mm. äärimmäisen ahdistavia ja invalidisoivia ja valvottavia ajatuksia joiden takia ajaudun melkoisen hajottaviin tuskatiloihin. Välillä on hyviä jaksoja jolloin tuntuu että olen saamassa häiriöni ainakin hallintaan mutta sitten aina jossain vaiheessa tulee romahdus jolloin tuntuu että häiriö pahenee niin pahaksi kuin vaan voi. Silloin on äärettömän pettynyt ja surullinen olo että enkö ikinä pääse tästä ja saa vihdoinkin elää täyttä elämää. Se fiilis kun ei pysty edes nukkumaan välillä koska on se pakottavaakin pakottavampi pakko ajatella jotain älyttömiä juttuja jotka älyttömyydestään huolimatta ahdistavat välillä mielipuolisuuden partaalle on melkoisen nujertava kun toiset nukkuvat tai tekevät jotain kivaa tai järkevää ja itse vain ahdistuneena pyörittelee päässään milloin mitäkin. Tämä vaiva on välillä niin helvettiä että voin valehtelematta sanoa että lottovoittoa enemmän haluaisin tästä kamalasta välillä rajuakin kärsimystä aiheuttavasta vaivasta eroon!!! Että voisi elää...

Tuttu tunne. Itselläni on alkanut olemaan näitä ajatuksia vuodesta 2009. Ne ovat sekoitus hypokondriaa ja pakko-oireyhtymää. Milloin on tullut metanolimyrkytystä, suusyöpää, aivokasvainta, melanoomaa, hiv:tä.. viimeksi otin jopa yhteyttä hiv-nettitukeen jossa varmistin, että pullonkorkin antamisesta ex-narkkari spurgulle ei voi tarttua hiv:tä käsien kautta. Silti mieli ei suostu rauhoittumaan, vaan aina nousee uusia skenaarioita ja on käytävä sama ajatuskuvio läpi miksi pelko on turhaa. Aina lopputulos on sama: pelo on turha ja älytön, mutta kohta sama rundia alkaa uudelleen.
Aina kun on yksi huoli poissa, uusi ilmaantuu.
Onko teillä kokemusta miten noita ajatuksia voisi sulkea pois mielestä? Ostin jo "Kerrasta poikki" kirjan ja odotan sitä postissa.

Jatkan vielä jonkin verran... kävi mielessä, että olisiko meditaatio kenties hyvä keino puhdistaa ajatuksia. YLE teemalla tullut Mielen salattu voima ainakin kehui ykkösosassa meditaation tutkittuja hyviä vaikutuksia ihmismieleen. Olen ajatellut kokeilla.

Niin, tuo onkin yksi tämän vaivan rasittavimpia piirteitä kun on tuskissaan ponnistellut jonkun pelon tms. kanssa pahimmillaan tuntikausia niin sitten jostain tulee... uusi pelko!!! Ja taas mennään.... Voisi ehkä kirjoittaa enemmänkin mut pitää varmaan nukkua...

tselläni pakko-oireet ilmestyvät välittömästi stressin kasvaessa. Olen huomannut sen.

Toisekseen minulla on kamala menettämisen pelko ihmisistä, jotka ovat kaikista rakkaimpia. Johtunee siitä, että läheisiä on kuollut lyhyen elämäni aikana. On ollut vaikeuksia oppia elämään sen kanssa. Toisaalta suhtautuminen kuolemaan on tullut luonnolliseksi ja olen joutunut pärjäämään omillani.

Kolmanneksi pakko-oireet ilmestyvät heti jos joudun tekemisiin lapsuuden traumaattisten kokemusten kanssa. Minua on usein vertailtu muihin ja arvosteltu ulkonäöllisesti niin hyvässä kuin pahassa. Se on kuitenkin johtanut siihen, että ahdistun älyttömästi jos joku kommentoi ulkonäköäni, edes vaatteita. Mieluiten en halua kuulla mitään kommentia ulkonäöstä.
Olen vihdoin oppinut terveelliset elämäntavat ja päässyt painonhallintaan. En enää käy oksentamssa ruokaa enkä murehdi painoa.

Helpottavaa huomata, että on näin paljon muitakin! Itselläni oli tänään parempi päivä, pakkoajatuksia oli toki, mutta vähemmän ahdistavaa kuin aiemmin. Nyt on jo kaksi päivää mennyt parempaan suuntaan, ehkä tämä tästä... Vieläkin odottelen Kerrasta poikki -kirjaa postissa.

Oletteko muuten kokeilleet kofeeinin vähentämistä? Itse olen jättänyt kahvin pois parina viime päivänä, olen korvannut sen aamuteellä ja illalla lämpimällä maidolla. Luin jostain, että kofeeini voi pahentaa näitä oireita. Onhan toki kofeiinia teessäkin, mutta en nyt ihan kerrasta voi kofeiinin nauttimista lopettaa. Ne kofeiinin vieroitusoireetkin voivat kuulemma olla aika ikäviä.

Kiitos vastauksesta! T'äytyypä pistää mieleen nuo vinkit. Tänään oli taas astetta parempi päivä, näki läheisiäkin. Kummasti vaikuttaa tuokin asia.

Tsemppiä myös sinne!

Kiva kuulla että sulla on ollut helpompaa. Noita helpompia hetkiä tulee ja se on ihanaa! Niin se on että jos suinkin kykenee niin kannattaa pitää yllä ihmissuhteita edes jonkun verran. Jos on liikaa yksin niin noi ajatukset helpommin paisuu aivan maksimaalisiin mitasuhteisiin. Jos on yksinäinen tai muuten vaan haluaa olla itsekseen niin voi silti lähteä liikkeelle johonkin. Koska olen oireiluni myötä oppinut ja tullut hankkineeksi tietoa tästä vaivasta niin kerron mielelläni oppimaani ja oivaltamaani eteenpäin. Kannattaa käyttää hyväkseen tämän häiriön heikkoa kohtaa eli juuri noita parempia hetkiä ja tehdä silloin asioita jotka ovat hyväksi pakkohäiriöstä paranemisen kannalta. Silloin saattaa hyvässä lykyssä "saada niistä kiinni" pidemmäksikin aikaa. Sillä kaikkein pahimmalla hetkellä ei mielestäni välttämättä kannata väkisin naama irvessä vaikka yrittää esim. lähteä lenkille koska sillä helposti tuottaa itselleen järjettömän määrän lisää stressiä joka edelleen pahentaa oireilua. Voi "kaikessa rauhassa" odottaa että olo helpottaa edes hieman ja sitten kun niin käy niin ruveta välittömästi tekemään jotain itselleen mieleistä.
Itse ainakin olen huomannut että pakko-oireilu on usein kaikkein pahinta kun on väsynyt. Hankala juttu kun ainakin mulla pakkomielteitä tulee herkästi iltaisin/öisin mistä seuraa se etten pahimmillaan saa nukuttua juuri ollenkaan ja sillä tavoin ei totisesti tätä vaivaa paranneta. Mutta siis jos suinkin pystyy niin varsinkin pakko-oireisen kannattaa satsata nukkumiseen. Valvominen pois, aikaisin nukkumaan ja paljon unta sillä univaje on paitsi tietysti muutenkin niin myös pakko-oireiselle erittäin huono homma. Ja jos teestä pitää niin haluan mainita sleep easy ja sleepytime extra-uniteet, ovat hyvä apukeino illalla rauhoittumiseen.
Pakko-oireiden superpahentaja on stressi. Eli kannattaa vähentää stressiä aina kuin mahdollista.
Jos liikunta ei ole ehdoton yök-juttu niin kannattaa ehdottomasti harrastaa liikuntaa sillä se on yksi ihan parhaimpia apukeinoja pakkohäiriössä. Eikä tietenkään kannata väkisin harrastaa juuri sitä inhokkilajiaan vaan jotain mikä on itselle mieleen. Oma suosikkini on pitkät n. 2-3 tunnin mittaiset kävelylenkit. Tekee hyvää! Ja jos liikunta on ehdoton ei niin sitten voi ottaa tilalle jotain muuta itselle mielihyvää tuottavaa tekemistä. Tietysti silloin kun pakkohäiriö on oikein pahana ja tuntuu ettei pysty muuta kuin vääntelehtimään ajatuksissaan niin tämä voi tuntua hetkittäin lähes mahdottomalta. Helposti sitä tuntee että haluan tämän ahdistuksen pois ja vasta sitten voin lähteä liikkeelle. Ja sitten yrittää taistella sitä pakkomiellettä vastaan ensin saadakseen sen pois. Mut voi koittaa ajatella että tulkoon sitten se ahdistus mukanani ja minä lähden nyt. Jos tämä tuntuu kohtuuttoman hankalalta niin sitten voi odotella sitä edes pientä helpotusta, hyväksyä se että jonkun aikaa tuntuu pahalta ja lähteä liikkeelle tai touhuta jotain sitten kun suinkin pystyy.
Kun tulee niitä parempia aikoja ja hetkiä niin ei kannata tehdä sitä virhettä että ajattelee että nyt yritän pysyäkin ilman pakkomielteitä. Sillä se ajattelutapa houkuttelee pakkomielteitä palaamaan ja pahenemaan. Kannattaa omaksua sellainen asenne että on ihan OK jos pakkomielteitä taas tulee enkä estä niitä tai taistele niitä vastaan. Vaikeaa aluksi mutta opettelemisen arvoista!!! Ja on hyvä ylläpitää tämä asenne mielessään koko ajan eikä pelkästään pakkomielteen aikana. Uskalla tuntea ahdistusta.
Anna itsellesi AIKAA. Liian isot vaatimukset liian lyhyessä ajassa ovat varma tapa estää pakkohäiriöstä paraneminen. Älä lannistu siitä jos edistyminen on pientä ja hidasta vaan nimeomaan kehu itseäsi siitä että OLET edistynyt, iloitse siitä ja jatka taas askel eteenpäin rauhassa itsellesi armollisena omaan tahtiisi. Jos huomaat jonkun asian olevan sinulle vaikea niin älä pidä sitä merkkinä siitä että olisit kykenemätön paranemaan vaan ainoastaan osoituksena siitä että tässä on asia jossa tarvitset lisää harjoitusta. Myös tämä asenne auttaa paranemista.
Vaikka ahdistus vaikeita ajatuksia tai tilanteita kohdatessa monesti on kammottava niin kannattaa tarkkailla omaa reaktiotaan tässä kohtaa. Jos huomaat ajattelevasi että voi ei kun tuli pakkomielle, tämä ahdistus on kauheaa jne. mikä on ihan ymmärrettävää niin koita pikkuhiljaa muuttaa tätä ensireaktiota. Sillä kylmä totuus on se että se ahdistus on uskallettava kohdata täydessä kauheudessaan. Mitä kovempi ahdistus sen tehokkaampi parantava vaikutus jos sen ahdistuksen on suostunut kohtaamaan. Koita omaksua sellainen ensireaktio että hyvä kun mulle tuli ahdistusta sillä näin paranen ja siksi annan sen nyt tuntua. Kun huomaa ahdistuvansa niin se ei olekaan kauhun paikka vaan väylä paranemiseen.
Kaikkein tärkein muistettava on että ÄLÄ taistele pakkomiellettä vastaan millään tavalla. Ei helppoa mutta ei mahdotonta. Mua auttaa tässä myös muistuttaa itseäni kaikista kivoista asioista joita haluan tehdä mutta joiden tekemättä jäämistä olen surrut.

Hei, onko teillä kummalakaan ollut apua SSRI-lääkityksestä?

Kyllä ssri-lääkkeet auttavat pakkoneuroosiin,
Aikoinaan käytin optipar nimistä valmistetta joka auttoikin oireisiin, mutta sitten luin että pakkoneuroosiin täytyy lääke annos olla vähän suurempi että se auttaa. Niimpä nostin annostusta vähän liikaakin ja alkoi sivuoireet tulla liian suureksi, ja lopetin lääkkeen.
Tällä hetkellä on lääkkeet, mutta sinänsä sos.tilanteiden pelkoon paremminkin suunnattu ne ja kyllä ne auttavat pakkoneuroosiinkin, ei ole kyllä ssri-lääke.
.--
Oma kokemus on että auttavat kyllä, mutta ei täysin vie oireita pois ja lääkitys ei tietenkään ole mikään lopullinen ratkaisu ongelmille.

Tuleeko teille mieleen joitakin asioita, joilla pakko-oireisen läheinen voisi jotenkin auttaa? Mitä esimerkiksi kannattaisi tai ei kannattaisi tehdä? Siis tilanteessa, jossa läheinen on jo pitkään tiennyt sairaudesta ja ainakin jollain tasolla ymmärtää sitä. Itse haluaisin kovasti auttaa parantumisessa tai ainakin oireiden lievittämisessä, mutta oireinen itse ei oikein tiedä tai keksi mitään erityisiä keinoja siihen. Voimia teille kaikille pakko-oireisille!