Suomeen kieltolaki, niin juopot loppuis

ja itsepäiset päivät

ja siihen lisäksi saatanan kovat otteet viinan tuonnin estämiseksi ulkomailta.

Mutta kun alko on yritys, josta menee paljon raha vaikutusvaltaisille herroille, ja kun ne herratkin juovat, vaikka eivät juoppoja olisikaan, mutta nämä Suomen perus kansalaiset juovat itsensä hengiltä, joko nuorena tai vähän vanhempana. Näin sitten välttyvät terveyskuluilta, kun ei tarvitse kun hauta kaivaa ja laittaa vainajat sinne. Tätä menoa Suomessa aina, ja varmasti tulee olemaan. On kansan valittavasissa tiensä, miten he sen kulkevat. Antavat oman juoppouden takia rahaa isoille firmoille jotka rikastuvat toisten kustannuksilla. Niin mietojen, kuin vahvojen valmistajat, ja baarit. Eikö jo meidän jären tulisi auvautua sen verran, että tehtäisiin jotain järkevämpää mistä oikeasti saisi iloja arjen rutiineihin? No tätä Suomalaisuutta tulee hävetä, niin myös itseäni. Minähän en itsenäisyys juhlia juhli, kun siihen ei ole aihetta, koska koskaan emme muutu, emme koskaan, tai no pieni osa kyllä, mutta suurin osa ei.

Minä en alkoholitonta maljaa nosta, maalle jossa viinaa myydään, ja tupakointia ihaillaan. Niin se meidän maassa synnyimaassa on aina ollut. Ei ihme miksi moni ihminen muuttaa ulkomaille, paremman elämän perässä. Miten elät raittiina juoppojen kanssa ? :D ei varmaan monikaan.

5

89

    Vastaukset 5

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • "%"

      Kieltolaki vain lisäisi rikollisuutta.
      Sehän nähtiin niin Suomessa kuin USA:ssa, eikä juominen loppunut mihinkään.
      Ulkomailla viinan myynti on vielä vapaampaa, esimerkiksi huoltoasemilla ja ruokakaupoissa.
      Jos niin olisi Suomessakin, kasvava enemmistö oppisi suhtautumaan alkoholiin luonnollisesti ja varoen.
      Ennenaikaiseen hautaan itsensä juovia alkoholisteja on ollut aina, ja tulee aina olemaan. Kaikkialla.
      Heikot sortuu elon tiellä, ja evoluutio jyllää.

    • kohtuukäyttäjä

      Ja täällä taas unohdetaan alkoholin kohtuukäytön tuomat terveyshyödyt täysin.

      Me kohtuukäyttäjät elämme pidempään kuin te RAIVOraittiit.

      • .

        Vaipoissa ja aliravittuna terkkarin vuodeosastolla.


    • kerroihmeessäheti

      Mloin ja missä on kieltolaki lopettanut viinan käyttämisen?

    • Sepa12

      ''lisäksi saatanan kovat otteet viinan tuonnin estämiseksi ulkomailta.''

      Niin ja kukaan ei ole lahjottavissa? kukaan ei tee kotitekosia juomia? Kukaan ei aijo hyötyä kun tämä laitonta? Nyt oikeesti ota se pääpois sieltä per.seestäs, sillä sille on ihan syynsä miksi täällä saa myydä alkoholia.

      Ja muutenkin vi.tuttaa tollaset ihmiset jotka ei osaa muutakuin itkeä asialle jolle ei voi yhtään mitään. Suomalaisille on maistunu aina viina ja sitä ei voi muuttaa millään lakiasioilla, niinkuin sanoit että ''ei ihmekkään että monet muuttavat ulkomaille.'' Niin kysymys kuuluu että miksi muuta myös? Sen sijaan itket täällä josta ei ole kellekkään mitään hyötyä.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Mitä mieltä olet?

      Miehestä jolla ei ole yhtään kaveria, ei facebookissa eikä livenä ja hän harrasta ja tekee kaiken yksin. Onko vähän outo
      Ikävä
      201
      2076
    2. Muistakaa pojat tämä.

      Mies joka haluaa naisen, löytää keinon. Ei epäröi eikä hämmennä. Tekee kaiken eteenne.
      Ikävä
      158
      1412
    3. Muhun rakastuu kaikki naiset, mut mä en rakastu niihin

      Mun vaatimustaso on 10+ Mut mua tavottelee 7+ naiset
      Ikävä
      227
      1051
    4. Oletko päättänyt

      Että luovutat minun suhteeni
      Ikävä
      71
      917
    5. 58
      898
    6. Mikä sua mies vaivaa?

      Siis oikeasti.
      Ikävä
      47
      813
    7. Pahoin pelkään nainen

      että pidät minua epäempaattisena, itsekeskeisenä, narsistisena ja kylmänä ihmisenä. Oletko koskaan ajatellut, että minus
      Ikävä
      71
      813
    8. 93
      777
    9. Martina avaa suhdettaan

      IL 22.7: Martina avaa suhdettaan nuoreen Muhikseen. Nyt on jo vakavaa, on käyty syömässä Itä-Helsingissä. Onkohan muutt
      Kotimaiset julkkisjuorut
      200
      697
    10. Martinan alamäki jatkuu

      Surkeasti menee ... https://www.iltalehti.fi/viihdeuutiset/a/f899cee6-e216-4bd1-be3e-c61f68e67a4c ”Surkeasti kulkee”
      Kotimaiset julkkisjuorut
      151
      666
    Aihe